Kani mietinnässä

Olen siis miettinyt kania tässä hyvän tovin, mutta yksi asia mietityttää. Vanhempani ovat eronneet ja saata kulkea heidän kotiensa väliä (vajaata 6km) monesti viikossa. Stressaako kania se, jos se kulkee mukanani. Ei siis ole mitään rytmiä, että milloin olen isäni luona ja milloin äitini.

Stressaako tuo kania niin paljon, jotta sitä ei kannata edes ottaa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulenpa että se tottuisi aika hyvin. Kannattaa varmaan totuttaa sitä samassa hengessä kuin koiranpentuakin ajelemiseen, antaa herkkuja ja tehdä autoilusta ihan kivaa, niin eiköhän se sopeudu. Kunhan sillä on kummassakin paikassa muuten kivat olot.

Äänestä
  • Juu, kiva että voisi sopeutuakkin, voin sitten ruveta ehkä jo pikkusen vihjaamaan vanhemmille kanista. Vaikka riippuuhan se myös kanin luonteesta, niinkuin tuo, että miten suhtautuu autoiluun.

    Olot olisivat ainakin mielestäni ihan ok. Äidin luona kompostikehikosta tehty aitaus ja paljon seuraa ja vapaana juoksemista, isän luona tehdashäkki, paljon seuraa ja vapautta. Yöt häkissä/aitauksessa.
    Noin olen suunnitellut jos onnistuisi. Ja kaksi kania suunnitelmissa, jotta toisistaan seuraa, jos jostain syystä joutuu jompaankumpaan osoitteeseen jättämään. Mutta en tiedä suostuuko ne kahteen kaniin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kanikaverin parasta kirjoitti:

Olen siis miettinyt kania tässä hyvän tovin, mutta yksi asia mietityttää. Vanhempani ovat eronneet ja saata kulkea heidän kotiensa väliä (vajaata 6km) monesti viikossa. Stressaako kania se, jos se kulkee mukanani. Ei siis ole mitään rytmiä, että milloin olen isäni luona ja milloin äitini.

Stressaako tuo kania niin paljon, jotta sitä ei kannata edes ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu