Väärää holhousta

Tuntuu pelottavalta tai enneminkin hirvittävältä ajatuskin siitä, että some muuttuisi joukkotiedotusvälineiden kaltaiseksi yksisuuntaisesti toimivaksi omia tarkoitusperiä ajavaksi ja kansalaisia manipuloivaksi. Tieteen tai uskonnon nimissä toimivat ’viisaat’ ja skepsiksen vahtikoirat näkevät mörköjä ja peikkoja siellä missä niitä ei ole ja ummistavat silmänsä epäkohdilta, pyrkien lakaisemaan ne maton alle pois silmistä.

Näin on käynyt pyrkimyksilleni saada terveysjumppa ihmisten tietoisuuteen. Kukaan ei uskalla puhua siitä ääneen, koska seuraukset hirvittävät. Olet välittömästi hörhö, mielenvikainen, epäluotettava, valehtelija ym. kuten skepsiksen ja muilta keskustelupalstoilta voimme lukea. Kaksoissokko ei voi nähdä toista kaksoissokkoa enempää, ellei ole näkevä taluttamassa ja näkevien näkemystä tässä tarvitaan, ettei mentäisi ojasta allikkoon.

Kaksoissokkojen talutusnuorassa on myös joukkotiedotusvälineet ja kansalaisten valitsemat edustajat, vaikka yksityisesti olisi kova halu päästä narunpäästä irti, ei uskonnon varjolla tai tieteen nimissä toimivat anna siihen mahdollisuutta.
107274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

"...pyrkien lakaisemaan ne maton alle pois silmistä.
Näin on käynyt pyrkimyksilleni saada terveysjumppa ihmisten tietoisuuteen."

Kuinka niin? Olethan itse kertonut näyttäneesi lukuisille terveydenhoidon ammattilaisille hoitosi tomivuuden. Ja mikä vielä tärkeämpää, kerroit opettaneesi taidot jo sadoille ihmisille. Jos jokainen osaaja opettaa sen edelleen edes yhdelle vuodessa, tavoittaa hoitosi koko kansan varsin nopeasti. Mikään ei voi sitä estää.

Äänestä
  • Olet kerrankin oikeassa ja näin myös tapahtuu, mutta ei ’viisaiden’ taholta, vaan terveen skeptisesti ajattelevien normaalien kansalaisten. Kiihkouskovaisten, joihin myös skepsiksen luen pyrkimys jarruttaa kehitystä tai tienata sillä leipänsä epäonnistuu vääjäämättä. On vain ajan kysymys kun tieto ihmisen kyvystä parantaa saavuttaa kulminaatiopisteen.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Olet kerrankin oikeassa ja näin myös tapahtuu, mutta ei ’viisaiden’ taholta, vaan terveen skeptisesti ajattelevien normaalien kansalaisten. Kiihkouskovaisten, joihin myös skepsiksen luen pyrkimys jarruttaa kehitystä tai tienata sillä leipänsä epäonnistuu vääjäämättä. On vain ajan kysymys kun tieto ihmisen kyvystä parantaa saavuttaa kulminaatiopisteen.

    No miksi sitten meuhkaat nin kovasti. Voisit odotella kädet ristissä, että niiden satojen kouluttamiesi työ tuottaa lumivyöryefektin.

    Äänestä

  • Ota rennosti kirjoitti:

    Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Globaali taloustilanne ei jätä periferian perällä olevaa Suomea syrjään kouriintuntuvilta seuraamuksilta. Pelkkä haikaileminen uuden nokian löytymiseksi ilman tekoja kädet ristissä odottaen jää vain haaveeksi. Miksi emme tekisi jo nyt sellaista, mikä uudistaa käsityksen ihmisestä ja ihmisen kyvyistä. Miksi emme jo nyt säästäisi terveyden ja hyvinvoinnin kuluissa miljardeja vuositasolla. Miksi emme halua jo nyt olla tieteen eturintamassa, sillä myöhemmin se saattaa olla myöhäistä.

    Lepo vaan skepo ja tee sitten aivan uusi asento, sillä entisestä ei korjaamallakaan saa kuvallista.

    terveisin ent. korppi nyk. EKP

    Erittäin mielenkiintoinen avaus. Siitä tulikin mieleeni, että joko olet saanut jotain aikaiseksi mainostamasi Koskettelematta tapahtuva jäsenkorjailu -tuotteen vaikuttavuuden arviomiseksi? Varmaan sinulla on jo esittää tuloksia, miten tuote on vaikuttanut sairastavuuteen tai sairauspoissaolojen määrään ihan vaikkapa lyhyellä vuoden parin aikavälillä verrattuna johonkin kontrolliryhmään.

    Nokian tekemiset ja menestys perustuivat nimenomaan tieteen saavutusten hyödyntämiseen. Puhe, tekstit ja kuvat eivät siirry paikasta toiseen pelkällä käsien heiluttelulla ja tyhjänpuhumisella, siihen tarvitaan tietoa ja tekoja. Mitäpä jos sinäkin lähtisit liikkeelle siitä.

    Äänestä

  • joko tuloksia kirjoitti:

    Kyllä se kohta alkaa kansanterveydessä näkyä, kun EKP:n kouluttamien energiahoitajien määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Ja energiahoitoahan voi jokainen antaa kotisohvaltaan vaikka kokonaiselle junnujoukkueelle kerrallaan.
    Tulet häämästymään.

    Tai sitten et.

    Äänestä

  • Tyhjät tynnyrit kirjoitti:

    Nokian tekemiset ja menestys perustuivat nimenomaan tieteen saavutusten hyödyntämiseen. Puhe, tekstit ja kuvat eivät siirry paikasta toiseen pelkällä käsien heiluttelulla ja tyhjänpuhumisella, siihen tarvitaan tietoa ja tekoja. Mitäpä jos sinäkin lähtisit liikkeelle siitä.

    Paradoksaalista kylläkin, että käytin nokialaisia jo 60-luvulla tiedonsiirtoon. Olen elänyt käsikeskuksista digiaikaan langattomat mukaan lukien. Laitteita asentaen, huoltaen ja korjaten. Omaan perustiedot sähkötekniikasta (vahva- ja hituvirta) pystyäkseni ymmärtämään niiden sielunelämää. Myös digitaalinen kuvankäsittely, niin valokuva kuin teknisestä piirtämisestä on työ kautta tullut tutuksi. Moni täälläkin kirjoittavista on tietämättään katsellut kätteni jälkiä ehkä TV:stä tai lehdistä. Photoshop, AutoCat sovelluksineen ja niiden yhdistäminen esim. teknisten piirrosten värierottelussa eri tasoille, sekä vektori, että rasterikuvien käsittely dokumenttiarkistoiksi ovat työn kautta varsin tuttuja. Samoin rakennuspiirustukset, asemapiirustukset, kartat, opasteet, paikkatieto ja niiden yhdistelmät eri tavalla. Olen siis jotain tehnyt entisessä elämässä, ennen kuin työelämästä syrjäytettiin ja sellaista, johon ei valmista ratkaisua ole löytynyt.

    Kädentaidot omaava kyläseppä on usein ollut myös kansanparantaja ja ilman heidän panostaan ja oivalluksiaan olisi moni arkiaskare ollut paljon työläämpää. Tuskin monikaan kyläseppä on yliopistoa käynyt, mutta näkemys, ongelman tiedostaminen, ratkaisutaito ja ennen kaikkea nöyrä ennakkoluuloton asenne uuden edessä ovat usein johtaneet kelvolliseen lopputulokseen.

    Näyttävät kuitenkin olevan sen verran outoja asioita, ettet osaa kirjoittaa AutoCAD-ohjelmiston nimeä oikein. Työelämästä syrjäyttäminen on varmaankin ollut kova kolaus, kun katkeruutta riittää vieläkin teknologiamaailmaa kohtaan.

    Nokia ei tehnyt 1960-luvulla tiedonsiirtolaitteita, jollei niihin lasketa kumisaappaita ja renkaita, jotka osaltaan olivat mukana esim. postin jaossa.

    Voisit nyt hyödyntää tietämystäsi ja kokemustasi sähkötekniikasta ja langattomasta viestinnästä ja kertoa, minkäsorttista energiaa sinä siirtelet koskettelematta, miten olet sen todentanut, miten sen voimakkuutta, suuntaa jne olet mitannut.

    Äänestä

  • Raakadataa kirjoitti:

    Olet varmaankin oikeassa siinä, että nykyisin työelämässä korostuu kielitaito, lukeneisuus, suoritetut tutkinnot ja itsekehu, käytännön osaamisen jäädessä vähemmälle huomiolle. Onnekseni omana aikanani arvostettiin käytännön osaamista ja tehdystä työstä sai myös rahallisen korvauksen.

    Työkulttuuri muuttui koulutuksen myötä ja pomoiksi tuli koulunpenkiltä suoraan ilman käytännön kokemusta snoppailijoita (skeposesti snobbailla) ja varsin skeposesti työntekijöihin suhtautuvia pomottajia. Kirjoitusvirheet mm. ovat näiden snoppailijoiden mielestä osoitus osaamattomuudesta, pois lukien omansa, jota ovat sihteerin tekemiä tai inhimillisiä erehdyksiä ja korjattavissa vaikka joissakin tilanteissa saavat mittavia vahinkoja aikaan, puhumattakaan asiavirheistä.

    Vaikka heitä ei muuten voi opettaa, voi viedä talvipakkasella metsätienpäähän. Yleensä 10 km:n kävelymatka takaisin riittää arkitodellisuuden hahmottamiseen. Ellei oppi mene perille jatketaan kävelymatkaa.

    Toivotan tervetuloa kyytiin, niin katsotaan onko kansanparantajan metotista (skeposesti metodi) apua ongelmaasi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Metodi

    P.S. Tuosta 60-luvun tiedonsiirrosta on myös mustaa valkoisella.

    Nokian tiedonsiirto alkoi fuusioitumisesta Televaan eli entiseen Valtion Sähköpajaan. 1980 oli Televa, joka teki myös tiedonsiirtoon liittyviä laitteistoja mm. poliisille, Valtion rautateille ja PV:lle. Myöhemmin fuusioitumisen alettua Nokian kanssa firma oli vuoroin Tele-Nokia, Nokia Mobira ja viimein Nokia. Firman nimi vaihtui, mutta Keinäsen Eero oli Mäkkylässä tehtaan johtajana ja suunnilleen samat inssit suunnittelijoina nimen vaihdoksista huolimatta. Siitä lähti liikkeelle Nokian tietoliikennetekniikan osaaminen.

    Näytähän mustaa valkoisella Nokian 60 luvun tiedonsiirtotekniikasta.

    Ei ihme, että kenkää tuli, jos jätit esimiehesi talvipakkasella metsätielle tarpomaan. Aika sairasta touhua. Sinulla taisi jo silloin olla arkitodellisuus pahasti hukassa.

    Äänestä

  • Ei taida olla kirjoitti:

    Sen verran täytyy täsmentää, että olihan Nokialla kaapelitehdas, joka teki puhelinkaapeleita. Taisi sama fabriikki tehdä myös järeitä RF kaapeleita. Niiden kohdalla ei oikein tiedonsiirtotekniiksta vielä voi puhua. Sama firma teki myös elektroniikan komponentteja ja siirtyi myöhemmin tietokoneiden valmistajaksi. Muistaakseni mm. Mikro Mikko (??) oli kyseisen pajan myöhempiä tuotoksia. Ei kuitenkaan vielä -60 luvun.

    Äänestä

  • lisää historiaa kirjoitti:

    Ja Nokian puhelinosaaminen tuli Saloran ja Mobiran kautta alkaen 1970-luvun puolivälissä

    Äänestä

  • Ei taida olla kirjoitti:

    Nokian tiedonsiirto alkoi fuusioitumisesta Televaan eli entiseen Valtion Sähköpajaan. 1980 oli Televa, joka teki myös tiedonsiirtoon liittyviä laitteistoja mm. poliisille, Valtion rautateille ja PV:lle. Myöhemmin fuusioitumisen alettua Nokian kanssa firma oli vuoroin Tele-Nokia, Nokia Mobira ja viimein Nokia. Firman nimi vaihtui, mutta Keinäsen Eero oli Mäkkylässä tehtaan johtajana ja suunnilleen samat inssit suunnittelijoina nimen vaihdoksista huolimatta. Siitä lähti liikkeelle Nokian tietoliikennetekniikan osaaminen.

    Näytähän mustaa valkoisella Nokian 60 luvun tiedonsiirtotekniikasta.

    Ei ihme, että kenkää tuli, jos jätit esimiehesi talvipakkasella metsätielle tarpomaan. Aika sairasta touhua. Sinulla taisi jo silloin olla arkitodellisuus pahasti hukassa.

    Tiedonsiirron työurani alkoi käsikeskuksista jatkuen digiaikaan yhdeksänkymmenluvulle. Asenneltiin kyläkytkimiä, pääte-, solmu- ja kaukokeskuksia ja asiakaslaitteita (PBX), haku ja kulunvalvontaan liittyviä kunnille, pankeille ja muille yrityksille. Onpa tullut oltua mm. taksien takakontissa eräskin tunti väsäämässä taksijärjestelmän laitteita paikoilleen.

    Meillä oli kyläkeskus ja usein kuljetin viestiä nokialaiset jalassa ihmisille joilla ei ollut puhelinta ja tästä on eräässä kirjassa maininta, eli mustaa valkoisella. Suhteilla sain vuonna 1969 suojatyöpaikan, joksi monet silloista Posti ja Telelaitosta kutsuivat. Muutama vuosikymmen on tullut viestejä välitetty ja jatkuu edelleen hieman vanhemman ja toisenlaisen langattoman tekniikan parissa.

    Ymmärsin itse jättää omaa paikkaani hakematta (tietääkseni vain yksi minun lisäksi) ja ottaa lopputili, ero- ja lomarahat. Syy menettelyyni oli, etten katsonut täyttäväni esitettyjä vaatimuksia kielitaidon ja sosiaalisen osaamisen osalta. Vaatimuksena oli mm. esiintymiskykyinen, kielitaitoinen (ruskea). sosiaaliset kyvyt omaava ja korrekti ainakin esimiestä kohtaan, näin vaatimukset kansantajuisesti tiivistäen.

    Äänestä

  • Tyhjät tynnyrit kirjoitti:

    Nokian tekemiset ja menestys perustuivat nimenomaan tieteen saavutusten hyödyntämiseen. Puhe, tekstit ja kuvat eivät siirry paikasta toiseen pelkällä käsien heiluttelulla ja tyhjänpuhumisella, siihen tarvitaan tietoa ja tekoja. Mitäpä jos sinäkin lähtisit liikkeelle siitä.

    http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/ollilan ryhma petaa paikannusmaksuja/201310533421?utm_source=telkku.com&utm_medium=boksi&utm_content=Versio1&utm_campaign=nostoboksi

    Uusi teknologia mahdollistaa monenlaisia sovelluksia, kuten nopeudenvalvonnan ajoneuvokohtaisesti. Varsin tehokas konsti ylinopeuksien rajoittamiseksi olisi silppurilaite, johon ajoon lähtiessä laitetaan ajokortti ja havaittuaan ylinopeuden vie kortin lähemmäs teriä ja lopulta silppuaa ajokortin ellei ajaja ymmärrä noudattaa sallittuja nopeuksia. Ilmoittaa tapahtuneesta liikenteen valvonnalle, antaen hieman aikaa pysäköidä ajoneuvo turvalliseen paikkaa odottamaan hinausautoa.

    Edellä mainittu koskisi normaalikansalaisia, mutta maksukykyisille voisi olla kehittyneempi versio, joka mahdollistaisi ylinopeuksien ajamisen maksamalla siitä reaaliaikaisesti. Laitteessa tulisi olla maksupääte, joka veloittaa ylinopeuksien mukaan tietyn summan sellaisissa paikoissa ja sääolosuhteissa jolloin on mahdollista ajaa turvallisesti, muutoin syöttää ajokortin silppuriin.

    Ylinopeudethan aiheuttavat vuositasolla miljoonaluokkaa olevat kustannukset ja tehokas valvonta auttaisi kustannusten pienentämisessä, yhdessä valistuksen ja ajotapakoulutuksen kanssa.

    Miten tämä viikonloppuavautumisesi liikenteen valvonnasta liittyy vaihtoehtoisiin hoitoihin, joka on palstan aihepiiri? Pitäisikö ehkä vastaava systeemi kehittää valvomaan uskomushoitajien törttöilyjä? Sinä kun olet tutustunut (väittämäsi mukaan) sekä oikeaan langattomaan tiedonsiirtoon että hömppäenergiaan, voisit eläkepäiviesi ratoksi kehitellä laitteen, joka erottaa negatiivisen tai falskin hömppäenergian positiivisesta virrasta ja rankaisisi heti moisesta vedätyksestä jollakin kuvaamallasi tavalla. Pysyisit ainakin poissa pahanteosta.

    Äänestä

  • Mystiset energiat kirjoitti:

    Moni vaihtoehtohoito on mainittu periytyvän kansanparannuksesta ja asiaa käsittelevässä kirjallisuudessa on energiahoito mainittu kuuluvan vaihtoehtohoitoihin, joita skeposet yleistävästi kutsuvat uskomushoidoiksi. Kansanparannus käsite voitaneen nykypäivänä laajentaa käsittämään kansalaisten omahoitoja ja sitä kautta edistämään terveyttä ja hyvinvointia.

    Stressi ja lääkkeiden käyttö on yhdistetty moniin liikennekäyttäytymisessä esiintyviin ongelmiin ja kumpaakin voidaan lievittää ja vähentää omahoidoilla ja energiahoito on erinomainen ja jokaisen omaksuttavissa oleva itse- ja ryhmähoitomuoto. Viimeaikoina on kuitenkin suhtautumiseni muuttunut epäileväksi skeposten suhteen. Voiko heiltä puuttua kyky, joka suurimmalla osalla ihmisistä on ja sen vuoksi olisivat kykenemättömiä hoitamaan itseään ja kanssaihmisiä. Skeposten osuus väistöstä on kuitenkin häviävän pieni ja siten merkityksetön ja tuskin näkyisi edes tilastoissa.

    Kuten edellä olevasta huomataan on kansanparannuksen vaikutukset skeposten väittämää paljon laajemmat ja kansantaloudellisesti merkittävämmät.

    Miten autojen nopeusvalvonta liittyy uskomushoitoihin?

    Äänestä

  • Yksinkertaistusta kirjoitti:

    Lue uudestaan ajatuksella, älä skeposin silmin putkinäköisesti, niin ehkä tajuat, että kaikki liittyy kaikkeen ja vaikutukset ovat moninaiset ihmisten teoilla.

    Äänestä

  • Ota rennosti kirjoitti:

    No miksi sitten meuhkaat nin kovasti. Voisit odotella kädet ristissä, että niiden satojen kouluttamiesi työ tuottaa lumivyöryefektin.

    Miksi avaudut palstalle noilla aivopieruillasi???
    Oliko sinulla jotain palstan aiheeseen liittyvää kenties???

    Äänestä

  • joko tuloksia kirjoitti:

    Erittäin mielenkiintoinen avaus. Siitä tulikin mieleeni, että joko olet saanut jotain aikaiseksi mainostamasi Koskettelematta tapahtuva jäsenkorjailu -tuotteen vaikuttavuuden arviomiseksi? Varmaan sinulla on jo esittää tuloksia, miten tuote on vaikuttanut sairastavuuteen tai sairauspoissaolojen määrään ihan vaikkapa lyhyellä vuoden parin aikavälillä verrattuna johonkin kontrolliryhmään.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • Tyhjät tynnyrit kirjoitti:

    Nokian tekemiset ja menestys perustuivat nimenomaan tieteen saavutusten hyödyntämiseen. Puhe, tekstit ja kuvat eivät siirry paikasta toiseen pelkällä käsien heiluttelulla ja tyhjänpuhumisella, siihen tarvitaan tietoa ja tekoja. Mitäpä jos sinäkin lähtisit liikkeelle siitä.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • Raakadataa kirjoitti:

    Näyttävät kuitenkin olevan sen verran outoja asioita, ettet osaa kirjoittaa AutoCAD-ohjelmiston nimeä oikein. Työelämästä syrjäyttäminen on varmaankin ollut kova kolaus, kun katkeruutta riittää vieläkin teknologiamaailmaa kohtaan.

    Nokia ei tehnyt 1960-luvulla tiedonsiirtolaitteita, jollei niihin lasketa kumisaappaita ja renkaita, jotka osaltaan olivat mukana esim. postin jaossa.

    Voisit nyt hyödyntää tietämystäsi ja kokemustasi sähkötekniikasta ja langattomasta viestinnästä ja kertoa, minkäsorttista energiaa sinä siirtelet koskettelematta, miten olet sen todentanut, miten sen voimakkuutta, suuntaa jne olet mitannut.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • Mystiset energiat kirjoitti:

    Miten tämä viikonloppuavautumisesi liikenteen valvonnasta liittyy vaihtoehtoisiin hoitoihin, joka on palstan aihepiiri? Pitäisikö ehkä vastaava systeemi kehittää valvomaan uskomushoitajien törttöilyjä? Sinä kun olet tutustunut (väittämäsi mukaan) sekä oikeaan langattomaan tiedonsiirtoon että hömppäenergiaan, voisit eläkepäiviesi ratoksi kehitellä laitteen, joka erottaa negatiivisen tai falskin hömppäenergian positiivisesta virrasta ja rankaisisi heti moisesta vedätyksestä jollakin kuvaamallasi tavalla. Pysyisit ainakin poissa pahanteosta.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • Yksinkertaistusta kirjoitti:

    Miten autojen nopeusvalvonta liittyy uskomushoitoihin?

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

Minkälaisella tieteellä, tiedolla ja teoilla tämä maailmamme on syntynyt, ja elo täällä. Niin eläimet kuin ihmisetkin. Onko skepo ollut ohjaamassa, ja vaatimassa tieteellisiä tutkimuksia ja näyttöjä? Kerro millaisten tieteellisten tutkimusten ja näyttöjen tuloksena tämä ainutlaatuinen maapallomme ja elämä täällä on syntynyt? Pallo jossa skepo nykyään ohjailee tapahtumia. Jossa mitään positiivista ei voi tapahtua ilman niitä skepon ainaisia tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksia!

Äänestä
  • Ja tämä purkausko oli tarpeen sen mielipahan käsittelemiseksi, että uskomushoitajalta on pyydetty edes jonkinasteista näyttöä siitä, että markkinoitu hoitotuote olisi millään lailla vaikuttava?

    Jos joku menee lupailemaan miljardien säästöt vuositasolla, niin ei ole ollenkaan kohtuutonta kysyä, onko lupauksella jotain katetta.

    Äänestä

  • katetta? kirjoitti:

    Ja tämä purkausko oli tarpeen sen mielipahan käsittelemiseksi, että uskomushoitajalta on pyydetty edes jonkinasteista näyttöä siitä, että markkinoitu hoitotuote olisi millään lailla vaikuttava?

    Ei tämä ollut mikään purkaus. Eikö skepo havainnut aivan yksinkertaista kysymystä, joka siinä esitettiin? Vastaista odotellaan!

    Äänestä

  • Tämä purkausko.. kirjoitti:

    Ei tämä ollut mikään purkaus. Eikö skepo havainnut aivan yksinkertaista kysymystä, joka siinä esitettiin? Vastaista odotellaan!

    Maailman syntyä koskevat kysymyksesi eivät kuulu palstalle.

    Älä viitsi sotkea palstaa.

    Äänestä

  • Klassinenhomeopaatti kirjoitti:

    Se kuuluu palstalle huomattavasti paremmin, kuin tuo jatkuva skepon tieteestä palstalla jankuttaminen. Minkälaisia tieteellisiä tutkimuksia pallomme synnyttämisessä on käytetty, kun se tiede on joka asiassa ensiarvoisen tärkeää, kuten skepo jaksaa toistella. Eihän tämän pallommekaan synnyttäminen voi tapahtua noin vain, ilman näitä aina tarpeellisia tieteellisiä tutkimuksia ja tuloksia!

    Palstalle ne ainaiset jankutukset eivät todellakaan kuulu, kun muukin anti on kovin suppea, ja rajoittuu noihin jankutuksiin, sekä toisten kirjoittajien panettelemiseen ja haukkumiseen! Miksi ne eivät aiheuta noita huomautuksiasi?
    - Ai, mutta eihän skepo niistä voi huomauttaa!

    Äänestä

  • Maailman synty kirjoitti:

    Maapallomme synty liittyy astronomiaan, ei vaihtoehtoisiin hoitoihin. Maailmankaikkeuden syntyä taas tutkii kosmologia. Molemmista on kirjastosta saatavilla kansantajuisia kirjoja. Luehan esimerkiksi Enqvistin "Kosmoksen hahmo", niin olet viisaampi.
    Tämä on väärä palsta alkaa valistaa sinua astronomian ja kosmologian alkeista. Kai sen itsekin tajuat.

    Äänestä

  • katetta? kirjoitti:

    Ja tämä purkausko oli tarpeen sen mielipahan käsittelemiseksi, että uskomushoitajalta on pyydetty edes jonkinasteista näyttöä siitä, että markkinoitu hoitotuote olisi millään lailla vaikuttava?

    Jos joku menee lupailemaan miljardien säästöt vuositasolla, niin ei ole ollenkaan kohtuutonta kysyä, onko lupauksella jotain katetta.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • Klassinenhomeopaatti kirjoitti:

    Maailman syntyä koskevat kysymyksesi eivät kuulu palstalle.

    Älä viitsi sotkea palstaa.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

Molempia on tarjolla, mutta skepo haluaa vain myydä niitä pillereitä ja piikkejä.
Mitkä ovat niiden näytöt oikean PARANEMISEN suhteen? Oireitten lievenemistä ei lasketa!

http://www.youtube.com/watch?v=al2OTUEUeqs

Äänestä
  • >Mitkä ovat niiden näytöt oikean PARANEMISEN suhteen?

    Nimimerkki EräsKansanparantaja on vuosien ajan haukkunut kaikkia muita ihmisiä ja lupaillut miljardisäästöjä joka vuosi. Joko olisi aika lopettaa panettelu ja kertoa, minkä sairauden hoidossa hän on saanut jotain oikeita säästöjä aikaiseksi.

    Äänestä

  • joko joko kirjoitti:

    >Mitkä ovat niiden näytöt oikean PARANEMISEN suhteen?

    > Nimimerkki EräsKansanparantaja on vuosien ajan haukkunut kaikkia muita ihmisiä ja lupaillut miljardisäästöjä joka vuosi......

    Mitä olen palstaa seurannut, niin onhan se muiden ihmisten haukkuminen kovin yleistä skepojen esityksissä. Eipä niissä juuri muuta sisältöä olekaan, no se tieteen toistelu, ja sieltähän se panettelu on lähtöisinkin. Sanotaanhan, että seura tekee kaltaisekseen, ja ihminen on oppivainen!

    Miljardisäästöjä olisi todella luvassa jo nykyisilläkin menetelmillä, kuten tuossa ylläkin kerrotaan, mutta jostain syystä niitän ei haluta hyväksyä. Ne skepon pillerit ja piikit kun ovat ne ainoat oikeat hoitomenetelmät. Ja nehän maksaa. Hinnat nousevat vuosittain, oliko peräti jotain 10%:n luokkaa. Toisaalta kerrotaan, että niitä vähentämällä saataisiin myös miljoonien säästöt, mutta mistä kiikastaa, että niitä tarjolla olevia säästöjä ei kuitenkaan haluta toteuttaa?

    Äänestä

  • joko joko kirjoitti:

    >Mitkä ovat niiden näytöt oikean PARANEMISEN suhteen?

    Nimimerkki EräsKansanparantaja on vuosien ajan haukkunut kaikkia muita ihmisiä ja lupaillut miljardisäästöjä joka vuosi. Joko olisi aika lopettaa panettelu ja kertoa, minkä sairauden hoidossa hän on saanut jotain oikeita säästöjä aikaiseksi.

    Skepsiksen toimien arvostelu on siis mielestäsi kaikkien muiden ihmisten haukkumista.

    Ajatteletko skepsiksen olevan maailman napa ja vain skepsiksen kannattajien olevan ihmisiä. Eikö se ole varsin keskiaikaista ajattelua, kuten silloinen käsitys maapallon olevan kaiken keskipiste.

    En ajattele. Ajattelen, että katkeruutesi skepsis RY:stä kohtaan on täysin suhteetonta. Onhan ainoa syy se, etteivät he uskoneet sinua ilman näyttöä. Näyttöön sinulle tarjottiin tilaisuutta, mutta et sitä halunnut käyttää, vaan aloit mollaamaan Skepsistä järjestelmällisesti.
    Oletko jo löytänyt keskustelun, jossa sinua sanottiin mielisairaaksi tai valehtelijaksi. Jälkimäinen kun tuntuisi pitävän ainakin tuossa tapauksessa paikkaansa.

    Äänestä

  • joko joko kirjoitti:

    >Mitkä ovat niiden näytöt oikean PARANEMISEN suhteen?

    Nimimerkki EräsKansanparantaja on vuosien ajan haukkunut kaikkia muita ihmisiä ja lupaillut miljardisäästöjä joka vuosi. Joko olisi aika lopettaa panettelu ja kertoa, minkä sairauden hoidossa hän on saanut jotain oikeita säästöjä aikaiseksi.

    Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

Some ei ole, eikä voi tulla yksisuuntaiseksi, eikä se voi kahlita mitään mielipidettä. Sen takaa jokainen mielipide ja käyttäjä. Some on nimenomaan sosiaalinen media. Tajuutko?

Loppu rutina purkautumisessasi on täyttä omaa paskaasi.

Äänestä
  • "Olet välittömästi hörhö, mielenvikainen, epäluotettava, valehtelija ym. kuten skepsiksen... keskustelupalstoilta voimme lukea."

    Laitahan linkkiä Skepsis RY:n keskustelupalstalle kommenttiin, jossa sinua on sanottu mielenvikaiseksi tai edes valehtelijaksi. Seurasin aikanani keskustelua, enikä mieleeni tule yhtään tuollaista kommenttia. Ettet vaan nyt syyllistyisi siihen valehtelemiseen?

    Äänestä

  • Valehteletko? kirjoitti:

    "Olet välittömästi hörhö, mielenvikainen, epäluotettava, valehtelija ym. kuten skepsiksen... keskustelupalstoilta voimme lukea."

    Autuaita ovat tiedossaan vajavaiset, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. He eivät vastaa teoistaan, sanoistaan tai mielestään ja ovat mielestään oikeassa sanoissaan, teoissaan ja kielessään, joka kärkevästi arvostelee, lupaa ja pyytää, mutta pyytämättä osoittaa, arvioi ja tuomitsee.

    Mielenkiintoista eikä totta, eikä tässä vielä kaikki, mutta elävätkö he herran nuhteessa. Kysymys kuuluukin; minkä herran.

    Et siis kyennyt osoittamaan, että Skepsiksen sivustolla sinua olisi nimitelty siten kuin väitit. Sitten aloitat taas kerran tyhjän jargonin ja yrität syyllistää totuuden puhujan.
    Sinulla ei ole Skepsistä vastaan osoittaa mitään muuta kuin oma turhautumisesi ja katkeroitumisesi. Skepottelusi menee yli kaiken kohtuuden, varsinkin kun se kohdistuu ihmisiin, jotka olivat valmiit sijoittamaan omia rahojaan, jotta olisit voinut tulla antamaan näytön kyvyistäsi.
    Et tullut ja nyt syyttelet skeptikkoja ja vääristelet heidän kirjoituksiaan.

    Äänestä

  • Valehteletko? kirjoitti:

    "Olet välittömästi hörhö, mielenvikainen, epäluotettava, valehtelija ym. kuten skepsiksen... keskustelupalstoilta voimme lukea."

    Laitahan linkkiä Skepsis RY:n keskustelupalstalle kommenttiin, jossa sinua on sanottu mielenvikaiseksi tai edes valehtelijaksi. Seurasin aikanani keskustelua, enikä mieleeni tule yhtään tuollaista kommenttia. Ettet vaan nyt syyllistyisi siihen valehtelemiseen?

    Tämä ei ilmiselvästi ole täysijärkisisten osasto! Mihinkä vastasit?

    Äänestä

  • Miksi lähettelet , skeponen, jatkuvasti palstalle aivopierujasi???

    Äänestä

  • mitä vittua? kirjoitti:

    Tämä ei ilmiselvästi ole täysijärkisisten osasto! Mihinkä vastasit?

    Aivan oikein!
    Koska täysin idiootit skeposet riehuu tällä palstalla ja seriffi ei tee asialle mitään!
    Skeposethan eivät koskaan ole olleet täysjärkisiä, vaan täysiä imbesillejä koko sakki.

    Äänestä

Sanonta v.tuttaa kuin pientä oravaa osui varsin kohdalleen, ainakin katsoessani oravien touhuja. Laitoin lintujen ruokamökin jalan ympärille liukkaan muovin hieman irti jalasta ajatuksena, ettei oravat pääse kiipeämään linnunsiemeniä syömään. Systeemi näyttäisi toimivalta ja oravan kiipeämisyritys jää kerta toisensa jälkeen yritykseksi. Hännän heilumisesta ja ilmeistä päätellen orava koki menettäneensä saavutettuja etuja, ollen varsin suutuksissaan kokemastaan.

Mitähän vastaavaa keksisi skeposille, että niiden jalat pysyisivät maanpinnalla ja tunnustaisivat tosiasiat.

Äänestä
  • Tosiasia on, että Skepsis tarjosi sinulle täydellä ylöspidolla ja matkarahoilla tilaisuuden tulla näyttämään kykysi. Sinä kieltäydyit ja aloitit raivokkaan skepottelun.

    Äänestä

  • Eihän se voi toimia, kun skepo ei ole sitä tarkastanut, eikä tehnyt niitä vaadittavia tieteellisiä tutkimuksia! Huuhaata sanon minä!

    Äänestä

  • Oravaeste näyttäisi toimivan tarkoittamallani tavalla ja oravat pysyvät lintulaudalta poissa. Eikä siinä vielä kaikki, oravat pitävät ympäristön puhtaana syömällä pudonneet eväät.

    Oravaeste on helppo rakentaa, samoin lumikolan lisä, joka mahdollistaa lumen siirtämisen kauemmaksi esim. lumipenkan yli. Laittamalla parimetrinen hihna tai naru kiinni kolan kuupan takana olevaan poikkiputkeen ja toisen pään ranteen ympäri. Näin saadaan vedettyä kola takaisin, kun on lumikuorma tyrkätty kauemmaksi.

    Mutta miten saada skeposet tyrkättyä kauemmaksi tieltä, vaikka turhaahan se on kuin lumenluonti, sillä juhannuksena kaikki on toisin.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Oravaeste näyttäisi toimivan tarkoittamallani tavalla ja oravat pysyvät lintulaudalta poissa. Eikä siinä vielä kaikki, oravat pitävät ympäristön puhtaana syömällä pudonneet eväät.

    Oravaeste on helppo rakentaa, samoin lumikolan lisä, joka mahdollistaa lumen siirtämisen kauemmaksi esim. lumipenkan yli. Laittamalla parimetrinen hihna tai naru kiinni kolan kuupan takana olevaan poikkiputkeen ja toisen pään ranteen ympäri. Näin saadaan vedettyä kola takaisin, kun on lumikuorma tyrkätty kauemmaksi.

    Mutta miten saada skeposet tyrkättyä kauemmaksi tieltä, vaikka turhaahan se on kuin lumenluonti, sillä juhannuksena kaikki on toisin.

    Vaihtoehtoiset hoidot palstalla ollaan.
    Lumen luontia ja perään pakollinen skepottelu.

    Huhuu ! Onko ketään kotona?

    Äänestä

  • sekoilet... kirjoitti:

    Vaihtoehtoiset hoidot palstalla ollaan.
    Lumen luontia ja perään pakollinen skepottelu.

    Huhuu ! Onko ketään kotona?

    Kyllä on !
    Täällä on aivoinvaliidi skeponen kotosalla!

    Äänestä

  • Aivoinvaskepo kirjoitti:

    Kyllä on !
    Täällä on aivoinvaliidi skeponen kotosalla!

    Palstan vaihtoehtovajakki taas mölisemässä. Nyt varmaan olet sentään muistanut ottaa lääkeesi, kun maltat kirjoittaa ihan pienillä kirjaimilla ja kirosanatkin loistavat poissaolollaan.
    Hyvä. Jatka tuohon malliin ja syö kaikki ne pillerit, jota se kiltti lääkärisetä on sinulle määrännyt. Näin sinulla itsellsäsikin on paljon mukavampi olla.

    Äänestä

  • helpottaa vähän kirjoitti:

    Vajakki!
    Väärä palsta!

    Äänestä

Tässä oivallinen esimerkki oikeaan osuneesta hankinnasta ja kannatettavasta kansalaisaloitteesta. Missä suuret ihmismassat liikkuvat, siellä on myös suurempi todennäköisyys sairauskohtauksille ja henkilökunnan osaaminen nousee arvoon arvaamattomaan.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101917625782_uu.shtml

Aina ei kuitenkaan ole terveysalan ammattilaista paikalle saatavilla ja on käytettävä niitä välineitä ja sitä osaamista minkä omaa.

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/368602

Johon skepsiksen puheenjohtajan kommentti

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/368711

Äänestä
  • Hyvä kommentti skeptikseltä.
    "Miksi minulle tuli välittömästi mieleen tämä?"

    Jos tuo holistinen ambulanssi tuli jutistasi mieleen, niin sitten tuli.

    Äänestä

  • Niin vain Tuurissakin käytettiin oikeaa sähkövirtaa, sähköenergiaa, eikä huhuiltu kaukoparantajia kanavoimaan iskua uhrin sydämeen.

    Polvinivel ei muuten mene pois paikoiltaan samalla tavalla kuin esimerkiksi olkapää, eikä sitä tarvitse samalla tavalla laittaa paikoilleenkaan. Tavallisin polvinivelen "paikoiltaanmeno" on polvilumpion virheasento, joka palautuu takaisin, kun polven saa suoristettua. Aina se ei onnistu kivun vuoksi, jolloin tarvitaan tukevampia kipulääkkeitä tai nukutustta tai puudutusta. Polvinivelen lukkiintumisen syy voi olla revennyt nivelkierukka tai rustosta irronnut pala, mutta siinäkään ei ole kyse sijoiltaanmenosta. Jos polven nivelsiteet repeävät niin pahasti, että jalka oikeasti kääntyisi kainaloon, on se täysin instabiili ja vaatii leikkaushoidon.

    Tarinoillasi on vain viihdearvoa kuten saduilla yleensäkin.

    Äänestä

  • Voimaa virtaa kirjoitti:

    Niin vain Tuurissakin käytettiin oikeaa sähkövirtaa, sähköenergiaa, eikä huhuiltu kaukoparantajia kanavoimaan iskua uhrin sydämeen.

    Hieman lisää vettä myllyyn viihteen vuoksi. Olen jo muutaman vuoden pyrkinyt saamaan ideaani läpi polttoaineen säästämiseksi erilaisissa ajotilanteissa (noin 3-5l/100 km) ja lisäbonuksena auton käsiteltävyyden parantuminen ja eri ajotilanteiden helpottuminen.

    Mielenkiintoista eikö totta näin itseoppineelta ajattelijalta ja tekeillä on myös liikkumista helpottava apulaite, mutta kaikki aikanaan. Perästä kuuluu sanoi torventekijä, eikä siinä vielä kaikki, mutta mistä löytää skeptikko onki visaisempi juttu.

    Äänestä

  • Voimaa virtaa kirjoitti:

    Niin vain Tuurissakin käytettiin oikeaa sähkövirtaa, sähköenergiaa, eikä huhuiltu kaukoparantajia kanavoimaan iskua uhrin sydämeen.

    Polvinivel ei muuten mene pois paikoiltaan samalla tavalla kuin esimerkiksi olkapää, eikä sitä tarvitse samalla tavalla laittaa paikoilleenkaan. Tavallisin polvinivelen "paikoiltaanmeno" on polvilumpion virheasento, joka palautuu takaisin, kun polven saa suoristettua. Aina se ei onnistu kivun vuoksi, jolloin tarvitaan tukevampia kipulääkkeitä tai nukutustta tai puudutusta. Polvinivelen lukkiintumisen syy voi olla revennyt nivelkierukka tai rustosta irronnut pala, mutta siinäkään ei ole kyse sijoiltaanmenosta. Jos polven nivelsiteet repeävät niin pahasti, että jalka oikeasti kääntyisi kainaloon, on se täysin instabiili ja vaatii leikkaushoidon.

    Tarinoillasi on vain viihdearvoa kuten saduilla yleensäkin.

    Tuurissa käytettiin sähkövirtaa, mutta olisikohan sitä tarvittu, jos olisi tullut mieleen ehkäistä jo ennakolta mahdollisia sydänongelmia?

    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=137

    Äänestä

  • Sähkövirtaa kirjoitti:

    Joko se skepo ehti taas poistaa plussamerkkejä? On se nopea toimissaan, tuo skeponen. Ainakin toisten plussien poistamisessa!

    Ja taaskin on näköjään poistanut plussan!

    Äänestä

  • Voimaa virtaa kirjoitti:

    Niin vain Tuurissakin käytettiin oikeaa sähkövirtaa, sähköenergiaa, eikä huhuiltu kaukoparantajia kanavoimaan iskua uhrin sydämeen.

    Polvinivel ei muuten mene pois paikoiltaan samalla tavalla kuin esimerkiksi olkapää, eikä sitä tarvitse samalla tavalla laittaa paikoilleenkaan. Tavallisin polvinivelen "paikoiltaanmeno" on polvilumpion virheasento, joka palautuu takaisin, kun polven saa suoristettua. Aina se ei onnistu kivun vuoksi, jolloin tarvitaan tukevampia kipulääkkeitä tai nukutustta tai puudutusta. Polvinivelen lukkiintumisen syy voi olla revennyt nivelkierukka tai rustosta irronnut pala, mutta siinäkään ei ole kyse sijoiltaanmenosta. Jos polven nivelsiteet repeävät niin pahasti, että jalka oikeasti kääntyisi kainaloon, on se täysin instabiili ja vaatii leikkaushoidon.

    Tarinoillasi on vain viihdearvoa kuten saduilla yleensäkin.

    Sijoitaanmeno on eri asia kuin "pois paikoiltaan". Olkapääkin voi olla sekä sijoiltaan tai vain pois paikoiltaan. Tuo kansanparannuksen termi on hyvin laaja eikä se käsitä vain luita. Myös jänteet, hermot tai muut kehon pikkuosat voivat siirtyä hieman ja joutua pinteeseen.
    (Onnettomuudessa voi elimetkin tärähtää ja jopa jäädä väärään asentoon!)

    Ihmisen keho on melko täynnä tavaraa ja joka jutulla on paikkansa. Esimerkiksi tyrä on todella kipeä, miksi se onkin niin hankala? Eihän sellaista pitäisi edes voida syntyä! Eihän mikään mene pois paikaltaan! Silti tyrä vaan pullistuu jostain kudoksesta.

    Selkärangassa nikamat voivat olla kiertyneitä tai siirtyneitä, hyvin pienikin voi olla kipeä. Varsinkin, jos se on lantion liittymässä. Lantio on useilla vinossa ja silloinhan polvetkin ovat eri koroilla tai muuten reisiluiden pitäisi olla eri pituiset.

    Tämä nyt on jo ihan alkeellista, turha tällaisesta on edes puhua. Tämä on helppo myös näyttää, jos olisi kiinnostusta katsoa.

    Tämä yllä oleva väite kuulostaa samalta kuin Tuntemattomassa Lahtisen nälkä. Että ei sulla voi olla nälkä.

    Äänestä

  • Vaan kun on kirjoitti:

    Kerrotko ihan omin sanoin, miten olkapään sijoiltaanmeno eroaa siitä, että se on pois paikoiltaan? Misää olkaluun pää on silloin kussakin tapauksessa suhteessa lapaluun nivelpintaan?

    Mitä ihmettä sekoilet tyrästä? Mitä epäselvää siinä on?

    Lantio voi olla vinossa, jos selkäranla on mutkalla. Lantio itse on kiinteä kokonaisuus, eikä se mene virheasentoon kuin voimakasenergisessä vammassa, jolloin mukana on luunmurtumia ja/tai lantiorenkaan nivelsiteiden repeämiä. Sillä lantiolla ei kukaan kykene seisomaan, saati kävelemään. Reisiluut voivat olla eripituiset esim. luunmurtuman tai muun kasvuhäiriön seurauksena.

    Äänestä

  • Perusasiaa kirjoitti:

    Sinulla ei nyt ole perusasiat ihan hanskassa.

    Kansanparannuksessa käytetään siis termiä "pois paikoiltaan" useissa tilanteissa. En osaa kertoa missä olkaluu on suhteessa lapaluuhun, kun en tee jäsenkorjausta, mutta tiedän sentään tämän termin ja sen käytön. Kansanprannuksessa ei luilla ollut latinankielisiä nimiä, joten tuskin sinua auttaa, vaikka kansanparantajan termin tähän heittäisin.

    Kun olkapää on sijoiltaan, se on todellakin sijoiltaan. Sen sijaan tuo termi "pois paikoiltaan" sisältää paljon pienempiä luiskahduksia myös. Usein ne ievät edes näy röntgenkuvissa. Joskus kyllä näkyvätkin. Mutta varsinkin ne näkyvät, jos verrataan kuvaan toisestakin raajasta, siitä terveestä!

    Minulla on itselläni ollut lantio pois paikoiltaan ja se on jäsenkorjauksella laitettu takaisin paikoilleen. Kovat, jo pitkään jatkuneet kivut lakkasivat, pystyin jopa nukkumaan mahallani, kun häntäluukin laitettiin paikoilleen, se oli mennyt jo ennen lantiota. Olipa se mukava tunne, kun jalat kantoivat taas! Ihan sama mikä oli missä tai oliko se "pois paikoiltaan", mutta jäsenkorjaaja sen korjasi. Kivut lähtivät välittömästi eikä sen jälkeen ole jalat lähteneet alta kivun kera.

    Kun lantio laitetaan paikalleen, niin korjataan sekä selkäranka että lantiota kierretään. Ja toki laitetaan jalatkin siinä, niistä aina aloitetaan.

    Olkanivel on joko paikoillaan tai poissa paikoiltaan, eli sijoiltaan. Silloin olkaluun pää (caput) on siirtynyt pois lapaluun nivelpinnalta, yleensä tämän etupuolelle. Jäsenkorjaajien "diagnoosit" ovat itse keksittyjä juttuja ilman todellisuuspohjaa. Sama koskee lantion menoa "pois paikoiltaan". Sellaista tilannetta, kuten niksauttajat (ja heidän ehkä tunnetuin äänitorvensa "selkäToni", alias hoidettu, alias parantunut yms) väittävät, ei ole olemassa, eivätkä nämä yhden uskonlahkon veljet ole sitä koskaan pystyneet todistamaan huolimata nykyisistä erittäin hyvistä kuvantamismahdollisuksista. On vain tarvetta erottua muista niksauttajista, johon he pyrkivät lennokkailla tarinoillaan lantion virheasennoista.

    Äänestä

  • Vaan kun ei ole kirjoitti:

    > Sellaista tilannetta, kuten niksauttajat (ja heidän ehkä tunnetuin äänitorvensa "selkäToni", alias hoidettu, alias parantunut yms) väittävät, ei ole olemassa, eivätkä nämä yhden uskonlahkon veljet ole sitä koskaan pystyneet todistamaan huolimata nykyisistä erittäin hyvistä kuvantamismahdollisuksista......

    Kuvantaminenko se tärkeintä terveydenhoidossa onkin? Potilas kuitenkin odottaa kuvia enemmän positiivisia TULOKSIA hoidoista, kuin vain kuvia! Skepon hoidoiksi riittävät vain kuvat?

    > On vain tarvetta erottua muista niksauttajista, johon he pyrkivät lennokkailla tarinoillaan lantion virheasennoista.

    Kuinka lennokkaita tarinat ovatkaan? Mielellään tietenkin erottuvat muista toteuttamalla asiakkaidensa toiveita terveytensä palauttamisessa!

    http://www.selkasivut.fi/selka/viljami/viljami.html

    Äänestä

  • Skepon tarinoita kirjoitti:

    Niksauttajat väittävät, että esim. olkanivelet ja si-nivelet ovat aina välillä poissa paikoiltaan ja ne täytyy niksauttaa paikalleen osaavan henkilön toimesta. Nämä väittet ovat kaatuneet viimeistään siihen, kun on vaadittu konkreettinen kuva "sijoiltaan" olevasta nivelestä ennen ja jälkeen manipulaatiota. Nykyaikainen kuvantaminen antaa niin selkeän käsityksen siitä, miten nivel makaa, että maallikkokin pystyy näkemään, onko nivel poissa paikoiltaan vai ei. "Jostakin" syystä tällaiset kuvat kuitenkin puuttuvat niksauttajien mainoksista huolimatta siitä, että niitä otetaan vuosittain kymmeniä miljoonia, eikä hintakaan ole suuri.

    Äänestä

  • Sumutusta kirjoitti:

    Kuljen sumussa ja humussa, koska olen vajakki-skeponen ja sumutan kaikkia.

    Äänestä

  • Ja taas kirjoitti:

    Ja taaskin on näköjään poistanut plussan!

    Skeposet on plussanpoistajia eli
    skeposet haluaa aina olla negatiivisia, kuten todellisuudessa ovatkin.

    Äänestä

Nuorempana ajattelin ruveta isona taivaanrannanmaalariksi, mutta se on vielä haaveissa, sillä nykyinen harrastus on niin mielenkiintoinen ja antoisa, että se haave saattaa jäädä tavoittamatta. Yhden taulun olen luvannut maalata ja sen lupauksen aion pitää, mikäli elonpäiviä riittää. Elonpäiviä tarvitaan myös monien ihmisten arkielämää ja terveydenhoitoa helpottavien ideoiden jatkojalostamiseksi toimiviksi tuotteiksi ja sitä kautta saada rahoitettua mahdollinen tutkimus ihmisen kyvystä hoitaa itseään ja kanssaihmisiä.

Vaikka enää ei ole terveysjumpan leviämisen kannalta merkitystä sillä, jatkanko päättäjien valistusta ja skeptikon/skeptikoiden, eli terveen skeptisesti ajattelevien etsintää tieteellistä tutkimusta tekemään, niin jatkan silti harrastukseni parissa.

Äänestä
  • Kyllä olisi pitänyt saada paikalle homeopaatti, energiakanaali tai enkelinnäkijä.

    Äänestä

  • munuainen kirjoitti:

    Kyllä olisi pitänyt saada paikalle homeopaatti, energiakanaali tai enkelinnäkijä.

    Tai ehkä vain yksi empaattinen henkilö?

    Peruspsykologiakin kävisi.

    Äänestä

  • Empatia ja sympatiaa kirjoitti:

    Tai ehkä vain yksi empaattinen henkilö?

    Peruspsykologiakin kävisi.

    Jos henkilöllä on vakaumus, että hänen alapäähänsä ei saa kajota, niin tarkoitatko, että paikalle pitäisi saada psykologi murtamaan henkilön uskomusmaailma? Vai pitäisikö empaattisen tyypin käydä lässyttämässä että ei tietenkään tarvi, munuaiset tuhoutuvat ja tyyppi voi sitten käydä yhteiskunnan kustantamassa dialyysissä?

    Mutta eikö kenelläkään tosiaan ollut mitään ns. vaihtoehtoista hoitomuotoa tähän tarkoitukseen? Missä ovat nyt kaikki kuumakivihierojat, aurankatsojat, chakraajat, si-nivelen niksauttajat ja soodauskovaiset?

    Äänestä

  • missä vaihtoehto kirjoitti:

    --Mutta eikö kenelläkään tosiaan ollut mitään ns. vaihtoehtoista hoitomuotoa tähän tarkoitukseen? Missä ovat nyt kaikki kuumakivihierojat, aurankatsojat, chakraajat, si-nivelen niksauttajat ja soodauskovaiset? --

    Intuitiivinen parantaja olisi voinut ottaa yhteyden suoraan alapäähän ja keskustella sen kanssa.

    Äänestä

  • missä vaihtoehto kirjoitti:

    Jos henkilöllä on vakaumus, että hänen alapäähänsä ei saa kajota, niin tarkoitatko, että paikalle pitäisi saada psykologi murtamaan henkilön uskomusmaailma? Vai pitäisikö empaattisen tyypin käydä lässyttämässä että ei tietenkään tarvi, munuaiset tuhoutuvat ja tyyppi voi sitten käydä yhteiskunnan kustantamassa dialyysissä?

    Mutta eikö kenelläkään tosiaan ollut mitään ns. vaihtoehtoista hoitomuotoa tähän tarkoitukseen? Missä ovat nyt kaikki kuumakivihierojat, aurankatsojat, chakraajat, si-nivelen niksauttajat ja soodauskovaiset?

    Missä ovat nyt ne kaikki ohjeet, pykälät ja lait, potilaslaista lähtien, joita skepokin on innolla toistellut?

    Äänestä

  • Missä missä? kirjoitti:

    Missä ovat nyt ne kaikki ohjeet, pykälät ja lait, potilaslaista lähtien, joita skepokin on innolla toistellut?

    Millä tavalla sinä et ole onnistunut niitä löytämään esimerkiksi eduskunnan oikeusiamiehen laatimasta päätöksestä?

    Äänestä

  • täh? kirjoitti:

    Millä tavalla sinä et ole onnistunut niitä löytämään esimerkiksi eduskunnan oikeusiamiehen laatimasta päätöksestä?

    Mitä eduskunnan oikeusasiamies tähän kuuluu?
    Kysymys koski skepon aikaisempia esityksiä potilaslaista ym.
    Tuskin skepo kuitenkaan hoitelee ja laatii eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksiä?

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    >Mitä eduskunnan oikeusasiamies tähän kuuluu?

    Erittäin hyvä kysymys. Uutinen alkoi näillä sanoilla:

    "Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut keskussairaalan kahdelle lääkärille ja sairaanhoitopiirille huomautuksen"

    Koska palsta on ns vaihtoehtoiset hoidot, ei tarvitse pelata normaalilogiikan säännöillä vaan voidaan heti julistaa, että eduskunnan oikeusasiamies ei todellakaan kuulu asiaan ollenkaan, keskustelussa ei myöskään ole soveliasta vedota faktoihin eikä saa hyväksyä sellaista näkemystä, että eduskunnan oikeusasiamies olisi huomautuksessaan vedonnut lakeihin tai pykäliin.

    Tämä on taas Illuminatin juonia. Seurataan Magneettimediaa, joka paljastaa totuuden.

    Äänestä

  • terve järki pannassa kirjoitti:

    > "Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut keskussairaalan kahdelle lääkärille ja sairaanhoitopiirille huomautuksen".....

    Tuo uutisen alkuhan ei kuulu vaihtoehtoisiin hoitotoimenpiteisiin joista on kysymys! Skepon hoitoihin se sitävastoin näköjään kuuluu! Ilmoituksensa mukaan.

    Kun palsta on ns. vaihtoehtoiset hoidot, niin voidaan julistaa, että eduskunnan oikeusasiamies ei todellakaan yleensä kuulu hoitotoimenpiteisiin. Potilaiden vaivojen ja ongelmien korjaukset tapahtuvat aivan toisella tapaa. Toisin kuin noissa skepon hoidoissa näyttäisi olevan käytäntö, joista muutamista saamme sitten kuulla ja lukeakin!

    Ps. Yksi esimerkki vaihtoehtoisesta korjauksesta tuolla aikaisemmin!

    Äänestä

  • Skepon hoidot kirjoitti:

    "Tuo uutisen alkuhan ei kuulu vaihtoehtoisiin hoitotoimenpiteisiin"

    Ei kuulukaan. Koko uutinen ei millään tavalla kuulunut vaihtoehtohoitopalstalle. Myöskään mainitsemasi potilaan oikeudet eivät millään tavalla kuulu palstan aiheeseen, koska jos esimerkiksi nimimerkki EräsKansanparantaja alkaisi "hoitaa" jotain henkilöä keksimällään Koskettelematta tapahtuva jäsenkorjailu -hoidolla, niin ei uhrilla mitään potilaan oikeuksia olisi.

    Äänestä

  • eräskananparantaja kirjoitti:

    Miksi jälleen "skepoilut"? Yrittäisit pysyä aiheessa, vaikka se vaikeaa näyttää olevankin!

    Kun on erilaisia vaihtoehtoja, niin niitä ja niiden tehokkuuksia joudutaan vertailemaan! Ei kai terveydenhoito ole sen kummempi toiminta kuin muutakaan, joissa raha on ratkaisevassa asemassa. Yleensä toiminnat on vielä kilpailutettava. Niin kustannusten kuin tulostenkin suhteen.
    Koskahan se odotettu kilpailu tulee myös tällekin sektorille, jossa myös palvelun ostajallakin on sanansa sanottava hoitoihin, ja etenkin lopputulokseen, eikä vain "skepo" määräile niitä? Niin täällä vaihtoehtoisella- ,kuin siellä "oikeallakin " puolella. Niin toiminnoista kuin tuloksistakin? Sen varsinaisen ongelmaisen unohtaen.

    Äänestä

  • Kuuluu kuuluu! kirjoitti:

    "Kun on erilaisia vaihtoehtoja, niin niitä ja niiden tehokkuuksia joudutaan vertailemaan!"

    Mitä ns. vaihtoehtoisia hoitomuotoja on olemassa esimerkkitapauksena olleeseen munuaisaltaan kivien poistamiseen? Mitne tehokkaita ko. hoidot ovat? Voit sisällyttää vastaukseesi myös ne ns. vaihtoehtoiset näkemykset kuten homeopatian, jossa oireiden syytä ei saa tutkia vaan ajatellaan, että potilaan kuvailemat oireet johtuvat miasmoista.

    Äänestä

  • vaihtoehtoja kirjoitti:

    > "Kun on erilaisia vaihtoehtoja, niin niitä ja niiden tehokkuuksia joudutaan vertailemaan!"

    Jos et sattunut tietämään, niin terveysongelmia on muitakin kuin munuaisaltaan kivien poistaminen, joissa pitäisi tehdä vertailuja. Niin tuloksista kuin kustannuksistakin!

    >.....potilaan kuvailemat oireet johtuvat miasmoista.

    Ovatko ne esittämäsi miasmat kotiutuneet myös sinne korviesi väliin niin tehokkaasti, että nuo esityksesikin ovat kovin yksitoikkoisia ja raskaita seurata?
    Jospa homeopatialla saisi ne häädettyä, ja jopa ajatuskin kirkastuisi?

    Äänestä

  • Rautalangasta kirjoitti:

    >terveysongelmia on muitakin kuin munuaisaltaan kivien poistaminen

    Tiedän mutta tästä oli kyse nimimerkin "Vaihtoehtoja" linkittämässä tapauksessa. Jos kenelläkään ei ole tiedossa mitään ns. vaihtoehtoista hoitomuotoa tapauksen tehokkaaksi hoitamiseksi, niin eiköhän se kseksutelu ollut sitten tässä.

    Toin homeopatian tähän siksi, että ajattelin antaa mahdollisuuden niillekin "vaihtoehdoille" jotka kiistävät myös kyseisen diagnoosin ja tarjoavat tilalle oman selitysmallinsa.

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Eipä esityksesi sitä kertonut, että tiedossasi olisi ollut muutakin mitä pitäisi vertailla!
    Sitä ei monikaan tiennyt, että skepon hoitoihin kuuluu myös eduskunnan oikeusasiamies, eikä täällä tarvitse pelata normaalilogiikan säännöillä:

    > Koska palsta on ns vaihtoehtoiset hoidot, ei tarvitse pelata normaalilogiikan säännöillä vaan voidaan heti julistaa, että eduskunnan oikeusasiamies ei todellakaan kuulu asiaan...

    Ja se alkuperäinen aihe oli?

    Äänestä

  • Varsinainen asia??? kirjoitti:

    >Sitä ei monikaan tiennyt, että skepon hoitoihin kuuluu myös eduskunnan oikeusasiamies

    Nyt on hörhö sellainen tilanne, että jos sinä päätät työntää palstalle linkin eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksestä, niin on hieman hölmöä vinkua, että siinä on oikeusasiamies. Ja jos päätät itkeä, että missä on laki ja sinulle kerrotaan, että nimenomaan siinä päätöksessä jota et lukenut, niin kohdista valittaminen ihan vaan sille peilissä näkyvälle hahmolle.

    Äänestä

  • valitusosoite kirjoitti:

    Nyt on skepo sellainen tilanne, että täytyy ihan kysyä, että tässäkö nähdään esimerkki siihen tieteeseen perustuvien, mainostamasi hoitojen käytännöistä?

    Äänestä

  • Skepon hoidot kirjoitti:

    Nyt on skepo sellainen tilanne, että täytyy ihan kysyä, että tässäkö nähdään esimerkki siihen tieteeseen perustuvien, mainostamasi hoitojen käytännöistä?

    Eihä skepoilla mitään hoitoja ole, vaan skeposet myrkyttää ihmisiä erilaisilla kalliilla pilsuilla.

    Äänestä

  • Kallis kuolema kirjoitti:

    Eihä skepoilla mitään hoitoja ole, vaan skeposet myrkyttää ihmisiä erilaisilla kalliilla pilsuilla.

    >skeposet myrkyttää ihmisiä...

    Näin todellakin on. Kyseessä on Iluminaatin salajuoni. Onneksi Magneettimedia, Uusi Maailmanjärjestys-blogittajat ja Luukkanen-Kilde ovat paljastaneet väärinkäytökset. Valitettavasti aktivistit on pyritty vaientamaan.

    Äänestä

  • NWO1 kirjoitti:

    Hyvä! Olet kehityskelpoinen ja alat pikkuhiljaa järkiintyä.
    Suorastaan loistavaa kehitystä asenteissasi!

    Äänestä

Kuinkas se tieteellisyys ja tutkimukset toteutuvat tässäkin tapauksessa?

Äänestä
  • Varmaan siten, että paikalle ei tilattu ns. vaihtoehtohoitajaa.

    Äänestä

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi huomautuksen keskussairaalan kahdelle lääkärille ja sairaanhoitopiirille.

Pakkohoidon edellytyksiä ei ollut. Vastoin potilaan tahtoa noilla eväin ei olisi saanut toimia.

EOA ei ottanut kantaa vaihtoehtoisiin hoitoihin, vaan yksinomaan lääkärien vastuulla oleviin.

Äänestä

Varmasti tuntuu hirvittävältä, sinulla.
Some ei voi muuttua joukkotiedotusvälineiden kaltaiseksi yksisuuntaisesti toimivaksi omia tarkoitusperiä ajavaksi ja kansalaisia manipuloivaksi.

Kerro miten some ,johon kuuluisi teoriassa 7 miljardia ihmistä voisi muuttua joukkotiedotusvälineiden kaltaiseksi yksisuuntaisesti toimivaksi omia tarkoitusperiä ajavaksi ja kansalaisia manipuloivaksi.

Haluan tähän vastauksen nimimerkiltä "Eräskansanparantaja".

Äänestä
  • Huolenaiheeni syntyi tästä tilanteesta, jossa vastaukseni (missähänlienee) poistettiin välittömästi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11790517

    On monia maita, joissa toisinajattelijat vaiennetaan tai poistetaan lopullisesti kiusaamasta valtaapitäviä. Nykykäytäntö antaa mahdollisuuden valvoa ja poistaa myös somesta erilaisin verukkein kirjoituksia, jotka eivät esim. palstan sheriffin mielestä käy juuri hänen pirtaansa ja maailmankuvaansa. Vahvana ns. tieteeseen nojaavana mielipidevaikuttajana skepsis muokkaa tiedotusvälineitä, tiedeyhteisöä ja sitä kautta kansalaisten käyttäytymistä tiettyyn suuntaa ja toisinajattelijoita vastaan.

    Mietitäänpä tilannetta, että esim. skepsis saisi vallan valvoa kansalaisten kirjoituksia. Konklaavin ylimpänä huseeraisi esim. Markku Myllykangas, joka ohjeistaisi tieteen nimissä valvojia mitä somessa saisi kirjoittaa. Demokratian nimissä ja kansalaisten äänen kuuluville saamiseksi olisi tietenkin vaaleilla valittu valvova taho. Näin toteutuisin näennäisesti kansantahto, mutta samalla menisi sananvapaus ja myös ihmisten oikeus hoitaa itseään ja kanssaihmisiä.

    Äänestä

  • Huomaatko jotain outoa tässä tilastossa (luettu 28/10 noin klo 6.30)

    Kansalle.. 37 vastausta 22 lukukertaa (aloittaja EKP)
    Kilpirau… 44 vastausta 90 lukukertaa
    Hiustenl… 24 vastausta 135 lukukertaa
    Liikaa D… 47 vastausta 90 lukukertaa
    Enkelise… 30 vastausta 49 lukukertaa
    Vilja on … 32 vastausta 69 lukukertaa
    Lääkäri … 63 vastausta 132 lukukertaa
    Väärää … 94 vastausta 78 lukukertaa (aloittaja EKP)
    Hannu .… 50 vastausta 75 lukukertaa

    Jotenkin tulee mieleen skeposet tilastot.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Huolenaiheeni syntyi tästä tilanteesta, jossa vastaukseni (missähänlienee) poistettiin välittömästi.

    "Mietitäänpä tilannetta, että esim. skepsis saisi vallan valvoa kansalaisten kirjoituksia. Konklaavin ylimpänä huseeraisi esim. Markku Myllykangas, joka ohjeistaisi tieteen nimissä valvojia mitä somessa saisi kirjoittaa."

    Vaan kun ei ole eikä Suomessa ikinä tule. Elät jossain ihmeesslisessä omassa maailmassasi ja kirjoittelet sen mielikuvitusmaailmasi säännöillä. Suomessa saa melkoisen vapaasti kirjoitella, kun ei suoranaisesti riko lakia. Palstan ylläpitäjillä on tietenkin oikeus poistaa palstoiltaan mitä tahansa kirjoituksia ja suorastaan velvollisuus lakia rikkovien tekstien kohdalla. Ei se ole sananvapauteen puuttumista. Laki antaa mahdollisuuden jopa markkinoida toimimattomia syöpähoitoja ja väittää lääketieteen tuloksia valheeksi. Tällaiseen toimintaan olisi minun mielestäni kyllä syytä jo alkaa puuttua. Muuten sananvapaus on Suomessa varsin laajaa.

    Kokonaan toinen asia on se, ettei kaikkia juttuja uskota. Silloinkaan ei kyse ole sananvapaudesta vaan kriittisyydestä.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Huomaatko jotain outoa tässä tilastossa (luettu 28/10 noin klo 6.30)

    Kansalle.. 37 vastausta 22 lukukertaa (aloittaja EKP)
    Kilpirau… 44 vastausta 90 lukukertaa
    Hiustenl… 24 vastausta 135 lukukertaa
    Liikaa D… 47 vastausta 90 lukukertaa
    Enkelise… 30 vastausta 49 lukukertaa
    Vilja on … 32 vastausta 69 lukukertaa
    Lääkäri … 63 vastausta 132 lukukertaa
    Väärää … 94 vastausta 78 lukukertaa (aloittaja EKP)
    Hannu .… 50 vastausta 75 lukukertaa

    Jotenkin tulee mieleen skeposet tilastot.

    Ainakin itse lueskelen palstaa suunnilleen kerran päivässä ja saatan yhdellä lukukerralla vastata useisiin saman aloituksen kommentteihin. Ei tuossa sinänsä mitään outoa ole. Sinulle ilmeisesti vastataan tavallista kärkkäämin, koska kirjoitat vakionimmarilla.

    Ja mitä ihmettä skeptisyydellä on tuon tilaston kanssa tekemistä?

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Huolenaiheeni syntyi tästä tilanteesta, jossa vastaukseni (missähänlienee) poistettiin välittömästi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11790517

    On monia maita, joissa toisinajattelijat vaiennetaan tai poistetaan lopullisesti kiusaamasta valtaapitäviä. Nykykäytäntö antaa mahdollisuuden valvoa ja poistaa myös somesta erilaisin verukkein kirjoituksia, jotka eivät esim. palstan sheriffin mielestä käy juuri hänen pirtaansa ja maailmankuvaansa. Vahvana ns. tieteeseen nojaavana mielipidevaikuttajana skepsis muokkaa tiedotusvälineitä, tiedeyhteisöä ja sitä kautta kansalaisten käyttäytymistä tiettyyn suuntaa ja toisinajattelijoita vastaan.

    Mietitäänpä tilannetta, että esim. skepsis saisi vallan valvoa kansalaisten kirjoituksia. Konklaavin ylimpänä huseeraisi esim. Markku Myllykangas, joka ohjeistaisi tieteen nimissä valvojia mitä somessa saisi kirjoittaa. Demokratian nimissä ja kansalaisten äänen kuuluville saamiseksi olisi tietenkin vaaleilla valittu valvova taho. Näin toteutuisin näennäisesti kansantahto, mutta samalla menisi sananvapaus ja myös ihmisten oikeus hoitaa itseään ja kanssaihmisiä.

    >Huolenaiheeni syntyi tästä tilanteesta, jossa vastaukseni (missähänlienee) poistettiin välittömästi.

    MIssähän olisi. Yrititkö kenties postata sääntöjen vastaisesti mainostaaksesi omaa tuotettasi? Aloitko kalastelemaan asiakkaita pisneksillesi?

    >toisinajattelijat vaiennetaan

    Juu. Uuden Maailmanjärjestyksen paljastanut blogittaja otettiin pakkohoitoon, avaruusolioiden juonet paljastanut Luukkanen-Kilde pakkohoitoon, liskohumanoidien salaliiton paljastanut Icke vähättelyn kohteeksi.

    >Mietitäänpä tilannetta, että esim. skepsis saisi vallan valvoa kansalaisten kirjoituksia.

    Mielenkiintoista. Millaisissa porukoissa tällaista fantasiointia tapahtuu? Onko Illuminaatti korvattu pakkomielteissä Skepsis ryllä.

    Äänestä

  • Mitä outoa? kirjoitti:

    Ainakin itse lueskelen palstaa suunnilleen kerran päivässä ja saatan yhdellä lukukerralla vastata useisiin saman aloituksen kommentteihin. Ei tuossa sinänsä mitään outoa ole. Sinulle ilmeisesti vastataan tavallista kärkkäämin, koska kirjoitat vakionimmarilla.

    Ja mitä ihmettä skeptisyydellä on tuon tilaston kanssa tekemistä?

    Nimimerkki EKP on edennyt harhoissaan sille tasolle, jossa nähdään omien viestien lukukerroissa merkkejä herraties mistä.

    Yleensä vainoharhaiset kuvittelevat tähän jonkun valvonnan, sensuurin ja osoituksen salaliitosta.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    >Huolenaiheeni syntyi tästä tilanteesta, jossa vastaukseni (missähänlienee) poistettiin välittömästi.

    MIssähän olisi. Yrititkö kenties postata sääntöjen vastaisesti mainostaaksesi omaa tuotettasi? Aloitko kalastelemaan asiakkaita pisneksillesi?

    >toisinajattelijat vaiennetaan

    Juu. Uuden Maailmanjärjestyksen paljastanut blogittaja otettiin pakkohoitoon, avaruusolioiden juonet paljastanut Luukkanen-Kilde pakkohoitoon, liskohumanoidien salaliiton paljastanut Icke vähättelyn kohteeksi.

    >Mietitäänpä tilannetta, että esim. skepsis saisi vallan valvoa kansalaisten kirjoituksia.

    Mielenkiintoista. Millaisissa porukoissa tällaista fantasiointia tapahtuu? Onko Illuminaatti korvattu pakkomielteissä Skepsis ryllä.

    Alla poistettu viesti vastauksena nimimerkin missähänlienee kyselyyn.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11790517

    ”Lähetin muutama vuosi sitten sähköpostia eräälle mieshenkilölle ja hän lähetti minulle videopätkän näytiksi miten hänen parannusvoimansa toimii.
    Asia on jäänyt mieleen ja en löydä enää kyseistä sähköpostia enkä tiedä hänen yhteystietojaan enkä nimeään.

    Kyseinen henkilö kertoo voivansa käydä vaikka saunassa ja silläaikaa energia parantaa/hoitaa potilasta.Videolla jonka hän näytti, on eräs naishenkilö makuulla hoitopöydällä tehden merkillisiä liikkeitä energian liikkuessa hänessä.

    En pistä tähän videota koska minulla ei ole lupaa tehdä sitä.Tahtoisin löytää kyseisen henkilön ja kysyä asiasta hieman enemmän.Mahdollisesti käydä tapaamassakin jos hänelle sopii.

    Onko kenelläkään tietoa k.o. henkilöstä?

    Tosiaan tuo video löytyi omasta arkistostani, mutta en hölmöyksissäni ole säästänyt muuta tietoa hänestä.”

    Vastaukseni: Olen vuosien varrella kaukohoitanut sähköpostin [email protected] kautta yhteyttä ottaneita. Olen laittanut myös pienen pätkän terveysjumpasta, mitä hoidon aikana saattaa tapahtua

    Asian varmistamiseksi voinet lähettää tiedostokoon ja nimen yllä olevaan osoitteeseen, niin voimme jatkaa keskustelua mikäli haluat.

    Yt. EKP

    http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kristallipallo/vaihtoehtoiset-hoitomuodot/1915359/sote-uudistus-ja-vaihtoehtohoidot/

    Tuntuuko tutulta tekstiltä (plaza)

    jämäviestien kaatis kirjoitti; ”Jos viesti on ollut asiaton suomikakkosneloseen niin et todellakaan tuo sitä tänne. ei tämä ole mikään asiattomuuksien kaatopaikka.”

    Äänestä

  • Salaliitto! kirjoitti:

    Nimimerkki EKP on edennyt harhoissaan sille tasolle, jossa nähdään omien viestien lukukerroissa merkkejä herraties mistä.

    Yleensä vainoharhaiset kuvittelevat tähän jonkun valvonnan, sensuurin ja osoituksen salaliitosta.

    Ninpä niin! Onko sinulla ollut vai on parastaikaa joku vainoharha?
    Esim. Vaihtoehtoilijoita kohtaan?

    Äänestä

  • Niin skeposethan ovat täysin vainoharhaisia. On se huomattu tällä palstalla. Jatkuvasti skeposet vainoavat toisinajattelijoita kaikin mahdollisin tavoin.

    Äänestä

Vain skeptokot tarvitsevat holhousta!
Ei kukaan muu!

Äänestä
  • Tarkoitatko, että NWO-blogittajien ja Uuden maailmänjärjestyksen paljastajien ottaminen tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon on ollut poliittisin perustein tapahtunut operaatio eikä ole perustunut henkilöiden terveydentilaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

EräsKansanparantaja kirjoitti:

Tuntuu pelottavalta tai enneminkin hirvittävältä ajatuskin siitä, että some muuttuisi joukkotiedotusvälineiden kaltaiseksi yksisuuntaisesti toimivaksi omia tarkoitusperiä ajavaksi ja kansalaisia manipuloivaksi. Tieteen tai uskonnon nimissä toimivat ’viisaat’ ja skepsiksen vahtikoirat näkevät mörköjä ja peikkoja siellä missä niitä ei ole ja ummistavat silmänsä epäkohdilta, pyrkien lakaisemaan ne maton alle pois silmistä.

Näin on käynyt pyrkimyksilleni saada terveysjumppa ihmisten tietoisuuteen. Kukaan ei uskalla puhua siitä ääneen, koska seuraukset hirvittävät. Olet välittömästi hörhö, mielenvikainen, epäluotettava, valehtelija ym. kuten skepsiksen ja muilta keskustelupalstoilta voimme lukea. Kaksoissokko ei voi nähdä toista kaksoissokkoa enempää, ellei ole näkevä taluttamassa ja näkevien näkemystä tässä tarvitaan, ettei mentäisi ojasta allikkoon.

Kaksoissokkojen talutusnuorassa on myös joukkotiedotusvälineet ja kansalaisten valitsemat edustajat, vaikka yksityisesti olisi kova halu päästä narunpäästä irti, ei uskonnon varjolla tai tieteen nimissä toimivat anna siihen mahdollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu