Love Don't Live Here

”Me olemme nyt, ei kuitenkaan vielä.”

Savenvalajamme muovaa meitä, työstäen ja antamalla muodon ja tämän jälkeenkin muovaa meitä yhä uudelleen ja uudelleen, jos niin haluamme ja annamme tapahtua.

Ruumis, sielu ja henki voivat särkyä ja murtua, mutta se ei olekaan tärkeää. Ei ole kysymys siitä olenko minä tänään ehjä vai rikki. Sillä jos uskoo muovautuvansa, saavansa pinnan jokapäiväiseen käyttöön, saa todeta, että tänäänkin on elämä.

Kaikki eivät usko Jumalaan, mutta jokaisella lienee omansa, siihen johon luottaa ja turvautuu tärkeintä etsiessään. Karrikoidusti voisin sanoa, että minulla sen jumalan nimi lienee työ, viihde ja nautinto. Näissä on vaan se salakavala yhteisyys, että ne luovat hetkittäin tyhjän käden tunteen ja aution tuvan merkityksen. Sillä ulospäin voi näyttää mitä vain, mutta sisintään ei voi kukaan koskaan, ikinä huijata.

Epäjumalat eivät koskaan hädän hetkellä armahda, eivätkä lohduta unettomien öiden oravanpyörässä. Siitä syystä minullakin lienee hetkiä, jolloin tekstini soivat sinisessä hetkessä kertoen rantojeni autiudesta.

Kiitos sinulle, joka tuulena tulet ja aurinkoa sydämeesi ja päivääsi.


http://www.youtube.com/watch?v=QoZwHkYu6aM

Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

”Me olemme nyt, ei kuitenkaan vielä.”

Savenvalajamme muovaa meitä, työstäen ja antamalla muodon ja tämän jälkeenkin muovaa meitä yhä uudelleen ja uudelleen, jos niin haluamme ja annamme tapahtua.

Ruumis, sielu ja henki voivat särkyä ja murtua, mutta se ei olekaan tärkeää. Ei ole kysymys siitä olenko minä tänään ehjä vai rikki. Sillä jos uskoo muovautuvansa, saavansa pinnan jokapäiväiseen käyttöön, saa todeta, että tänäänkin on elämä.

Kaikki eivät usko Jumalaan, mutta jokaisella lienee omansa, siihen johon luottaa ja turvautuu tärkeintä etsiessään. Karrikoidusti voisin sanoa, että minulla sen jumalan nimi lienee työ, viihde ja nautinto. Näissä on vaan se salakavala yhteisyys, että ne luovat hetkittäin tyhjän käden tunteen ja aution tuvan merkityksen. Sillä ulospäin voi näyttää mitä vain, mutta sisintään ei voi kukaan koskaan, ikinä huijata.

Epäjumalat eivät koskaan hädän hetkellä armahda, eivätkä lohduta unettomien öiden oravanpyörässä. Siitä syystä minullakin lienee hetkiä, jolloin tekstini soivat sinisessä hetkessä kertoen rantojeni autiudesta.

Kiitos sinulle, joka tuulena tulet ja aurinkoa sydämeesi ja päivääsi.


http://www.youtube.com/watch?v=QoZwHkYu6aM

"Me olemme nyt, ei kuitenkaan vielä." Tunnistan kyllä tämän ajatuksen ja uskon ihmisten tai oikeastaan mielten väliseen yhteyteen, koska se on mullekin todellista. Tai ei kai sillä ei ole mitään tekemistä uskon kanssa. Se on todellista. Ja saan tietää toisinaan muutenkin asioita etukäteen. Kerran kesällä, kesäyönä vuonna x, jo monta vuotta sitten mieleeni tipahti mm. sellaisia sanoja kuten tietokone, musiikki, jousimies, Pori. Mutta en rehellisesti sanoen tiedä miksi...

Mutta toivotaan, että käsi löytää käden...tuvan sisältä tai ulkopuolelta.

Ja muuten joskus ruumiin tai mielen tulee särkyä, jotta "matka" voi alkaa - näin ymmärrän asian. Aurinkoista päivää, aurinkoisia ajatuksia.

Se on kuin vanha rakkaus, joka voi nähdä kasvot ja silti tietänee niiden olevan illuusiota. Tuntien liekkien palavan, olemalla tunne kaukaisesta entisestä, jota ei voi saavuttaa ja se kuitenkin vie mennessään.

Syksyn riehuessa kaikella voimallaan, tuulen ujeltaessa, lehtien kieppuessa ja kaartaessa. Alastomien puiden keinuessa kuin mastot myrskyisellä merellä. Luonnon järjestellessä asioitaan tasapainoon. Olla myrskyssä ulkona, päästämällä sen sisään. Tuulen yrittäessä viedä jalat alta, ajattelemalla, että maailmankaikkeudessa vallitsee alati harmonia, eikä kaaoksella ole nimeä, josta sen tunnistaisi. Sitä mitä emme tiedä, sitä mitä on turha pelätä.

Kaareva tuuli, kaareva taivas kuten kaikki taipuu kauniisti sielun taivaanrantaan. Näkemättä tuulen tuiverruksessa eteensä, oli vain jylhyys, runsaus ja ylivertainen voima, joka pysähdyttää. Kuinka vapauttavalta se tuntuu, kun palat loksahtavat kohdilleen, kynttilä sytyttää lyhdyn ja kuulee lähestyvän sateen äänen.

Kätensä tuntiessa viivan ja värin, luomalla kuvia. Tunnustellen silmillään, sitä mitä hetki riepottelee ja mieli pureksii. Sanaa, elämän kauneutta tai elettä, joka antaa aiheen. Kadottamatta sielun tuntua, sitä joka herkkyyttään piileksii arkaa, pelkää hiljaista rapinaa. Mutta se vahvistaa, luo toiseen ulottuvan siteen olemalla kuin kaunis ikoni. Ja se yllä pitää toivoa, horisonttia paikallaan, jotta olisi jotain mitä kohti kulkea.

Kiitos Liona, näin se kaunis palaute vaikuttaa ympäristöön ja luo kiinnekohtiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=d1lFxgNj4WU