leikkautin

Tyttökissani steriloitiin 10.9. On tosi pieni kokoinen ja olikin nukutuksen jälkeen taju pois yli 6 tuntia! Eläinlääkäri antoi kaulurin ja sanoi ettei missään nimessä saa ottaa pois kuin 12 päivän jälkeen. Kun oli kulunut 4 päivää, huomasin aamulla että kissa oli jotenkin saanut kaulurin yön aikana pois. Tarkistin haavan ja huomasin että se on turvonnut.Muutenkin kissa pääsee nuolemaan haavaa kauluri päässäkin! On eläinlääkärin mukaan tosi vaarallista jos eläin nuolee haavaa.Tuleekohan nyt sitten uusi lääkärireissu kun haava näyttää aika pahalta. Pelottaa että aukeaa ja tulee suolet raukalta ulos. Lisäksi kissa on tosi väsynyt koko ajan kun ennen oli ikiliikkuja. Kissa on 2.5 v ja sisäkissa.Pitäisikö huolestua?
9729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on monta kissaa leikattu ja vain kahdelle poikakissalle on annetttu kauluri ja monen milestä turhaan. viimeks on 2 tyttökissaa leikattu, eikä eläinlääkärin mielestä kannata panna kauluria.

Äänestä
  • Toi EI voi pitää paikkansa, jollei kaulurin siasta ole käytetty sukkaa joka vaan harvoilla kissoilla pysyy paikallaan.
    Eihän tuo kauluri ole tarpeellinen ikinä yleensä poika kissoilla, tyttökissoilla taas pakollinen.

    Äänestä

Meillä kävi samoin ..kun entinen kisu leikattiin. Haava alkoi tulehtua
Mentiin heti lääkäriin...suosittelen sinullekin!!
Lääkäri ompeli haavan päälle muutamalla pitolla siteen..kissa ei päässyt nuolemaan tikkejä.
Side oli helppo ottaa pois,kun haava oli tarpeeksi parantunut.
Varsinaisesta haavakohdasta piti leikata uutta ihoa esiin,että uusi arpeutuminen pääsi alkamaan.
Jos haavan kohta on turvonnut..vuotaa..on parasta mennä lääkäriin.
Jo tuo,että kissa käyttäytyy toisella tavalla on merkki siitä,ettei ole kunnossa.

Äänestä
  • Sai kaulurin kun se leikattiin, mutta se oli niin onneton, että jäi joka matonryppyyn kiinni kauluristaan, joten otin sen pois. Lääkäri sanoi, että kissalle voi tehdä myös "maidan", jotta se ei nuolisi haavaa. Tein sille äitiyspakkauksen vanhasta paidasta paidan, mutta ei se siitäkään oikein tykännyt. Piti kuitenkin vähän aikaa. Nykyään lääkärit eivät ole niin tarkkoja kaulurin käytöstä, mutta mene ihmeessä lääkäriin, jos haava on niin tulehtunut!!

    Äänestä

  • Hilleri kirjoitti:

    Sai kaulurin kun se leikattiin, mutta se oli niin onneton, että jäi joka matonryppyyn kiinni kauluristaan, joten otin sen pois. Lääkäri sanoi, että kissalle voi tehdä myös "maidan", jotta se ei nuolisi haavaa. Tein sille äitiyspakkauksen vanhasta paidasta paidan, mutta ei se siitäkään oikein tykännyt. Piti kuitenkin vähän aikaa. Nykyään lääkärit eivät ole niin tarkkoja kaulurin käytöstä, mutta mene ihmeessä lääkäriin, jos haava on niin tulehtunut!!

    Kissan muuttunut käytös on merkki kivusta tai muuten pahasta olosta, ota pian yhteyttä lääkäriin!

    Meidän tyttömme sai leikkuun jälkeen verkkoputkesta tehdyn "paidan", joka pysyi menossa mukana n. viikon :) Pari päivää kisu näytti aristavan haavaa, muuten oli aivan normaaliin tapaan virkeä.

    Äänestä

Meillä ei kummallakaan ollut kauluria eikä paitaa. Kerran pari nuolaistiin haavaa ja jätettiin se sitten rauhaan. Eläinlääkäri teki huolellista työtä. Oli vaikea repiä ompeleita auki, kun ne oli ommeltu niin hienosti ettei niihin millään päässyt käsiksi. Mene ihmeessä lääkäriin hoitamaan haava kuntoon. Mitä nopeampi sen parempi.

Äänestä

Nyt pian, lääkäriin heti siis...
Tulehdus on siis jo alkanut, seuraavaksi alkaa märkää kertyä eli mätää ja paljon jolloin haava joudutaan avaamaan ja jatkohoito voi olla todella kallis!
Eli lääkäriin tai soita sinne ja kysy saisitko penisiliini kuurin apteekkiin, monesti leikkauksen hoitanut lääkäri voi tehdä tämän jatkohoitona.
Ei tietenkään sitten jos tulehdus on yltynyt tietyn pisteen yli ja esim. mätäpaise on jo alkanut kasvaa.

Äänestä

Jos kissan ompelutikit ovat olleet sellaisia yleisimmin käytettyjä, jotka pikkuhiljaa sulavat ja häviävät kissan ihoon/mahaan/jonnekin niin se on saattanut aiheuttaa turvotuksen. Ja jos kissasi on nuollut haavaa, se todennäköisesti punottaakin.

Oma kissani nukkui reilut kuusi tuntia leikkauksen jälkeen. Heräilyyn ja tokkurointiin meni varmaan saman verran (aamuyö).

Leikkaus rauhoittaa kissaa jonkin verran mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa piristyy. Olisit kai sinäkin sekaisin kun hormonit on ihan miten sattuu ;)

En tiedä miten pahalta kisusi maha näyttää mutta juuri koetun oman tapauksen vuoksi ei kannata mennä paniikkiin. Menin itse ja ihan turhaan. Kissani olivat vielä tapelleet erittäin rajusti poissaollessani ja luulin, että juuri leikatulla kissalla tosiaan on maha revennyt sisältä.

Äänestä

kiitos kaikille neuvoista. Käytin kissa lääkärillä ja sanoi että on pientä turvotusta, mutta ei pahaa.Antoi silti lääkekuurin ja laittoi isomman kaulurin, että ei enää vaan pääse haavaan "käsiksi". Sanoi kyllä meille että kissa EI SAA missään nimessä nuolla haavaa! Kissa syö kyllä nyt paremmin mutta on vielä hieman väsynyt..voi tosin olla myös tympääntynyt suureen kauluriin ja hieman masentunut kun ei itseään pääse pesemään.Mutta ensi viikon maanantaihin kun pärjäillään niin sitten on taas kisuni "kaulurivapaa".=) Hyvää talven alkua teille ja kisuillenne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ötö kirjoitti:

Tyttökissani steriloitiin 10.9. On tosi pieni kokoinen ja olikin nukutuksen jälkeen taju pois yli 6 tuntia! Eläinlääkäri antoi kaulurin ja sanoi ettei missään nimessä saa ottaa pois kuin 12 päivän jälkeen. Kun oli kulunut 4 päivää, huomasin aamulla että kissa oli jotenkin saanut kaulurin yön aikana pois. Tarkistin haavan ja huomasin että se on turvonnut.Muutenkin kissa pääsee nuolemaan haavaa kauluri päässäkin! On eläinlääkärin mukaan tosi vaarallista jos eläin nuolee haavaa.Tuleekohan nyt sitten uusi lääkärireissu kun haava näyttää aika pahalta. Pelottaa että aukeaa ja tulee suolet raukalta ulos. Lisäksi kissa on tosi väsynyt koko ajan kun ennen oli ikiliikkuja. Kissa on 2.5 v ja sisäkissa.Pitäisikö huolestua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu