Kun rakennetaan omakotitaloa pitää olla pääsuunnittelija, jotta talo olisi turvallinen, eli ei sortuisi, eikä homehtuisi, mutta kunnon äänieristys ei ole lain mukaan pakollinen. Eli miten hyvin yleensä pääsuunnittelijat osaavat äänieristysasiaa? Osaavatko hyvin vai ovatko tyhmiä tässä asiassa, niin että pitää hakea äänieristyksen suunnittelua erikseen joltain akustiikkasuunnitteluyrityksellä?
Talon äänieristyksen suunnittelu
25
4085
Vastaukset
- demirhan
En nyt ihan keksi mitä tässä haetaan. Asemakaavassa voidaan määritellä ulkoseinille ja katolle ääneneristysvaatimuksia, jos lähellä on tätä edellyttävä melulähde esim. rautatie tai lentokenttä. Asuntojen välisille seinille, välipohjille ja muille rakenteille on myös asetettu ääneneristysvaatimukset, jotka ovat tuttuja kaikille vastaavia kohteita suunnitelleille pääsuunnittelijoille.
Mutta ääneneristys tavanomaisessa omakotitalossa on asia erikseen. Minkälaisesta äänieristyksestä nyt puhutaan, kun sitä pitää erikseen suunnitella? En voi olla ajattelematta sitä erästä turkulaista, Turunenko se ennen oli, nykyinen Louhi. Rakensi äänieristetyn kopin asunnon sisälle. Entäs se itävaltalainen, Fritzl taisi olla, oli sekin varmaan kellarinsa äänieristänyt. Tätäkö tässä nyt haetaan?
Vakavasti ottaen, jos taloosi pitäisi tulla esim. soittotilat bänditoimintaa varten tai muuta normaalia asumista häiritsevää, on pelkän äänieristyksen suunnittelu suhteellisen helppoa. Sen sijaan toteutuksen kanssa tulee olla hyvinkin tarkkana, jotta ääni ei kulkeudu rakenteissa. Jos taas haluat suunnitella akustiikkaa (huoneiden kaikua ym.) jotenkin tavanomaisesta poikkeavaksi, ota yhteyttä akustiikkasuunnittelijaan. 95 pääsuunnittelijaa sadasta ei osaa tehdä ääneneristävyyslaskentaa. Jokaisella vastuunsa tuntevalla pääsuunnittelijalla on valmiit kontaktit kaikkiin tarvittaviin asiantuntijoihin, jolloin kaipaamasi palvelut ovat saatavilla "yhdeltä luukulta".
- serol
lainaus:
________________________________
En nyt ihan keksi mitä tässä haetaan.
________________________________
Taloa, jossa on hyvä äänieristys.
lainaus:
____________________________________________________________
Asemakaavassa voidaan määritellä ulkoseinille ja katolle ääneneristysvaatimuksia, jos lähellä on tätä edellyttävä melulähde esim. rautatie tai lentokenttä.
____________________________________________________________
Tontti sijaitsee haja-asutusalueella, lähellä ei ole teitä, rautateitä, lähin omakotitalo yli 100 metrin päässä, eli siellä on hiljaista. Mutta se ei tarkoita, että pitää panostaa vain väliseinien äänieristykseen, koska sisällä syntyvä ääni voi kulkeutua viereiseen huoneeseen/asuntoon ulkoa kautta, erityisesti, jos ikkuna on auki. Jos yhdessä huoneessa musiikki on päällä ja ikkuna auki ja ulkoseinien äänieristys olematon, niin musiikki menee ikkunasta ulos ja sieltä ulkoseinän kautta toiseen huoneeseen. Minun vanhemmat ostivat omakotitalotontin haja-asutusalueella 50 kilometrin päässä helsingistä ja on tarkoitus rakentaa noin 70 neliöinen ja 2 asunnon omakotitalo, noin 50 neliön kaksio ja 20 neliön yksiö ja viettää siellä paljon aikaa kesällä. Kaksiossa asuisivat vanhemmat, yksiössä minä ja veljeni vuorotellen. Tietysti olisi hyvä, jos olisi kaksio ja 2 yksiötä, mutta siihen meillä ei ole rahaa. Vanhemmilla olisi mahdollista asuttaa vuokralaisia helsingin asuntoon kesällä ja saada heistä tuloa noin 400 euroa kuukaudessa.
lainaus:
_____________________________________________
Asuntojen välisille seinille, välipohjille ja muille rakenteille on myös asetettu ääneneristysvaatimukset, jotka ovat tuttuja kaikille vastaavia kohteita suunnitelleille pääsuunnittelijoille.
________________________________________________
Kerrostalojen sisäseinille on vaatimuksia, mutta omakotitaloille niitä ei ole, tai ne ovat hyvin hyvin alhaisia, koska monessa omakotitalossa on olematon äänieristys.
Lainaus:
__________________________________________________________
Minkälaisesta äänieristyksestä nyt puhutaan, kun sitä pitää erikseen suunnitella?
__________________________________________________________
Niin, että tavallisen elämisen äänet, eli puhuminen, telkkari, muusiikki ei kulkeutuisi asunnosta/huoneesta toisiin. Äänieristyksen suunnitelulla tarkoitin, että suunnitellaan talo niin, että sillä olisi hyvä äänieristys, eli valitaan sopivat ovet, ikkunat, seinien ja lattioiden materiaalit, suunnitellaan ilmastointi oikein, niin, että äänet eivät kulkeutuisi ilmastointihormien kautta.
Lainaus:
_______________________________________________
En voi olla ajattelematta sitä erästä turkulaista, Turunenko se ennen oli, nykyinen Louhi. Rakensi äänieristetyn kopin asunnon sisälle
______________________________________________
Huonosti eristetyn talon äänieristyksen parantaminen jälkikäteen on ihan eri juttu, kuin panostaa äänieristykseen talon suunnitteluvaiheessa, se on paljon helpompaa, kuin parantaa huonon talon äänieristystä jälkikäteen.
lainaus:
_______________________________________
Vakavasti ottaen, jos taloosi pitäisi tulla esim. soittotilat bänditoimintaa varten
_________________________________________
Ei ole tarkoitusta millekään bänditoiminnalle, vaan tavalliset elämisen äänet pitää eristää.
lainaus:
_____________________________________________________
95 pääsuunnittelijaa sadasta ei osaa tehdä ääneneristävyyslaskentaa.
_____________________________________________________
Onko se totta vai mutua? Mitä tarkoitat laskennalla? Nykyään laskentaohjelmat ovat todella kehittyineitä, pitää vain tietää suurin piirtein äänieristyksen lait ja periaatteet, yleisempien materiaalien äänieristysominaisuudet ja osata syöttää tiedot laskentaohjelmaan, itse laskennan tekisi ohjelma. Samoin, kuin lukion fysiikan kokeessa, oppilas tietää vain suurin piirtein fysiikan lait ja osaa hakea maol-taulukosta sopivan kaavan ja käyttää funktiolaskinta, itse laskennan tekee laskin ja kaavat.
lainaus:
__________________________________________
Jos taas haluat suunnitella akustiikkaa (huoneiden kaikua ym.) jotenkin tavanomaisesta poikkeavaksi, ota yhteyttä akustiikkasuunnittelijaan.
_____________________________________________________
Olisi hyvä, että yksiössä olisi kaiuton tai melkein kaiuton huone, jotta musiikki olisi puhdasta. Huoneen kaiku vain huonontaa musiikkia.
lainaus:
_______________________________________________
Jokaisella vastuunsa tuntevalla pääsuunnittelijalla on valmiit kontaktit kaikkiin tarvittaviin asiantuntijoihin
___________________________________________________
Miten paljon yleensä maksaa asiantuntijan tunti?
Haluan kysyä niiltä, jotka rakensivat/rakennuttivat talon miten hyvin teillä pääsuunnttelijä tunsi äänieristysasiat? Oliko hänen äänieristysosaaminen riittävä vai pitikö hakea apua toiselta henkilöltä?Aika harva pientalojen pääsuunnittelua tekevä osaa laskea juuri mitään - siksi kokemuksene perustuva arvioni on ettei 95/100 heistä kykene älylliseen ääneneristävyyssuunnitteluun. Useimmat osaa kyllä äänikirjasta tai vastaavasta katsoa yksittäisen rakenteen eristävyysarvoja, mutta harvempi osaa laskea äänitasot vaipan osien läpi johdettuna. Tällainen laskenta on tarpeen lähinnä liikenne- ja lenotomelun eristämistä tutkailtaessa.
Mutta näytti olevan tavanomaisten "elämisen äänten" hallinnasta kysymys - ja siihen toteaisin, että äärimmäisen harva pientalosuunnittelija niillä päätään vaivaa...
- 10+10
Mitä raskaampi materiaali, sitä paremmin pysäyttää äänen. Siis ulko- ja väliseinät betonielementeistä tai muurattuna ja välipohjat paikallavalua. Liitoksien tiiviyteen kannattaa panostaa, sillä ääni löytää kaikki raot.
- äänekäs perhe
lainaus lainaus...
Kerro nyt mitä tarkoittaa hyvin ääni eristetty talo?
Mitä ääniä aioit eristää?
Ulkoa sisälle tulevia? sisällä huoneita toisistaan?
Jos sisällä aioit äänieristää huoneita toisistaan niin olet ongelmissa alkaen ilmastoinnista... Ja omien kokemusten mukaan kun lapset pieniä niin mielellään kuulee mitä siellä viereisessä huoneessa tapahtuu.... kun lapset isompia niin ei enää haluaisi tietää =D
ja seuraavaksi kysyn että onko se saavutettu äänieristys normi ok talossa vaivan arvoista? - Äänilähde
Normaalisti makuuhuoneeseen tulee tuloilma ja poistoilma menee siirtoilmana makuuhuoneen oven alta toiseen huoneeseen.
Samaa reittiä kulkee ääni - asiasta tietämättömänä sanoisin että suurin osa äänestä menee tuosta samasta raosta oven alla.
Jos haluat tuon äänen pois, niin pistä makuuhuoneeseen myös poistoilmakanava. Silloin voit tiivistää oven alaosan karmilla ja laittaa oveen tiivisteet, mitkä tekevät ovesta tiiviin.
Sitten välioveksi vähintään muotoon puristettu ovi, ilmeisesti olet halukas maksamaan enemmänkin, joten osta sellainen 200 euron väliovi, missä on dB luokitus. Yleensä ko. ovet ovat samalla palo-ovia.
Sitten väliseinät joko kiviaineisina tai sitten reilusti kipsilevyjä. Seinä kaksirunkoisena. Gyproc_Pienrakentajan_Käsikirja.pdf kertoo näistä jotain.
Tietenkin mahdollisimman painavaa kivivillaa seinän sisään 50...66 mm. Jossain sanottiin että ei ole merkitystä täyttääkö kivivilla seinän välin kokonaan, kunhan sitä on vähintään 50 mm. (jos muistan oikein)
Noista sivutiesiirtymistä yms. mä en osaa sanoa - asiantuntijat osaa sit sanoa niistä jotenkin, siis miten väliseinät liitetään yläpohjaan ja ulkoseiniin niin ettei ole rakoja eikä ääni etene rakenteita pitkin.
Lattiaan liitetään kai äänieristysteknisesti niin että laitetaan solukumikaista seinän lattiakiskon alle.
Luulisi että jos sen solukumin ulottaa kipsilevyjenkin alle, niin aina parempi.
Osa ylläolevasta on siis ihan oppaista luettua ja ulkomuistista kerrottua, osa on omaa päätelmää, mikä voi olla väärää.- Äänilähde
Niin ja siitä vielä, että ikkunasta ulos menevä ääni kyllä jää ulos, jos toisessa paikassa ei ole ikkuna auki.
Seinät on nykyää lämpöeristettävä niin hyvin, että jos käytät kivivillaa, niin ei ääni tule maaseudulla mitenkään häiritsevästi läpi. Tiemelu tai lentomelu ovat tietenkin asia erikseen.
Suljetusta ikkunasta ei taida tulla tuollainen ääni läpi enää. Siis väittäisin että talon sisäkautta tai rakenteiden kautta se ääni kulkee huoneesta toiseen, ei ulkokautta.
Halutessasi voit tietysti ostaa ääntä hieman paremmin eristävät ikkunat = 210 mm karmisyvyys ja ikkunoiden kiinnitys ei PU:lla vaan elastisella massalla mikä eristää ääntä paremmin. Ja tuohon vielä pitää muistaa lisätä ilmanvaihtokanaviston kautta kulkeutuvan äänen mahdollisuus. Makuuhuoneen poiston kautta lähtee ääni "myötätuleen" aika livakasti ja samassa poistokanavassa olevat muut haarautuvat kanavat siirtävät sen äänen viereisiin poistotiloihin - tosin viimeiset metrit ääni joutuu kulkeutumaan "vastatuuleen" - mutta kulkeutuu se silti. Ja sama vika noissa tuloilmakanavissa.
Eli pelkästään jokaiseeen "hiljaiseen huoneeseen" tehtävä erillinen tulo- ja poisto ei vielä pelkästään riitä, pitää olla riittävät äänenvaimennukset kanavissa ja/tai riittävän pitkät viimeiset kanatavahaarat...
- Sophia4567
Taidan olla Rauno Kankaan kanssa ainoa, joka ymmärtää, mitä tässä keskustelunavauksessa oikein haetaan.
Meillä kotikotona koko talo oli suunniteltu todella hyvin. Huoneiden sijoittelut yms. Jo ne vähentävät sitä häiritsevää melua.
Esimerkiksi:
sauna / suihku / khh -tilat ja keittiö toisessa päässä taloa, vanehmpien makuuhuone toisessa.
Vessa tarpeeksi kaukana keittiöstä.
Vanhempien makuuhuone vähän enemmän erillään lastenhuoneista, lastenhuoneet lähempänä keittiötä.
Ja tämä tietenkin mahdollisti sen, että yötyötä tekevä, päivällä nukkuva ei häiriintynyt kahvinkeittimen porinasta eikä myöskään pyykkikoneen jumputuksesta, vessassa syntyvät äänet (ja hajut) eivät kulkeutuneet ruokapöytään ja äiti pystyi pyykinpesun ja ruuanlaiton yhteydessä tarkkailemaan lasten touhuja, kun lastenhuoneet olivat kuulomatkan päässä hellasta (pari askelta ja oli jo näköyhteys).
Myöskin olohuoneen sijainti vs. vanhempien makuuhuoneen sijainti vs. lasten huoneiden sijainti meni siten, että lapset eivät "pelännet" nukkumaanmenoa, kun äiti ja isi katselivat televisiota melkein vieressä, puoliso ei häiriintynyt, kun toinen halusi katsoa leffan loppuun eikä lasten aamuiset leikit häirinneet vielä puolinukuksissa olevaa äitiä ja isiä.
Että näinkin hyvin voi talon suunnitella.
Äänieristyksen suunnittelemisesta en sano mitään, kun en tiedä asiasta mitään. Mutta olisi se kivaa, että seinät eivät olisi ihan paperia. Hyvä konsti on laittaa vaatekaapit huoneiden väliseiniksi -> täynnä vaatteita -> vaimentaa ääniä makuuhuoneiden välillä? Meillä oli vaatehuone ja pienempi wc kahden makkarin välillä, mutta se wc ei ollut hyvä juttu siinä. Vessanvetoäänet kuuluivat. - serol
lainaus nimimerkiltä äänekäs perhe:
_______________
lainaus lainaus...
_______________
Mitä lainaus lainaus...?
lainaus nimimerkiltä äänekäs perhe:
_____________________________
Kerro nyt mitä tarkoittaa hyvin ääni eristetty talo?
_________________________________
Minä kirjoitin jo tästä, lue edelliset viestini.
lainaus:
___________________________________
ja seuraavaksi kysyn että onko se saavutettu äänieristys normi ok talossa vaivan arvoista?
____________________________________
En ymmärtänyt mitä tarkoitat. Missä normi ok talossa?
lainaus nimimerkiltä Äänilähde:
____________________
pistä makuuhuoneeseen
____________________
Siihen taloon ei tule mitään erillisiä makuu- ja olohuoneita, vaan 1 huone per henkilö. Meillä ei ole niin paljon rahaa, että siihen rakennettaisiin huoneita enemmän, kuin 1 per henkilö.
lainaus:
_________________________________________
ilmeisesti olet halukas maksamaan enemmänkin
________________________________________
Olen valmis maksamaan yksiön äänieristyksestä veljeni kanssa noin 2000 euroa.
lainaus:
_________________________________
Gyproc_Pienrakentajan_Käsikirja.pdf kertoo näistä jotain.
_______________________________
Luin lyhyesti ja näyttää siltä, että se ei kerro käytännössä mitään, ei ole konkreettisia lukuja.
lainaus:
____________________________________________
Niin ja siitä vielä, että ikkunasta ulos menevä ääni kyllä jää ulos, jos toisessa paikassa ei ole ikkuna auki.
___________________________________________
Ikkuna, jonka äänieristys ei ole huono, jos huono, niin se menee sisään.
lainaus:
_______________________________________
Halutessasi voit tietysti ostaa ääntä hieman paremmin eristävät ikkunat = 210 mm
________________________________________
Onko jossain netissä tietoa suomen markkinoilla olevien ikkunoiden äänieristyksestä? Tietääkö nämä asiat keskivertopääsuunnittelija?
Lainaus nimimerkiltä Sophia4567:
________________________________________
Meillä kotikotona koko talo oli suunniteltu todella hyvin. Huoneiden sijoittelut yms. Jo ne vähentävät sitä häiritsevää melua.
_________________________________________
Se auttaa, jos talo on iso, mutta meillä tulee yhteensä vain 3 huonetta. Tärkein syy miksi minä aion laittaa omaa rahaa tähän projektiin on se, että minun helsingin asunto on liian huono, pimeä, huono ikkunanäkymä, enkä tiedä milloin saan paremman, kaupungin asunnoissa on isot jonot, haluan asua valoisassa asunnossa vaikka osan vuodessa. Sen lisäksi on hyvä joskus viettää aikaa maaseudulla, myös vara-asunto on hyvä siinä tapauksessa, jos naapurit alkavat metelöidä paljon, jos helsingissä alkavat maahanmuuttajien mellakat tai tulee niin raju lama, ettei olisi rahaa vuokraan. Suurimman osan rakentamiskuluista maksavat vanhemmat, koska heille se talo on tärkeää, he maksavat vesiliittymästä, perustuksista, lämmityskattilasta, pääsuunnittelijasta jne, minä veljeni kanssa maksamme vain yksiön lisäämisestä taloon. Voi olla, että siihen tulee 2 kaksiota, se riippuu rakennuskustannuksista ja siitä paljonko veljeni on valmis pistämään rahaa tähän projektiin.
lainaus:
_____________________________________
Hyvä konsti on laittaa vaatekaapit huoneiden väliseiniksi -> täynnä vaatteita -> vaimentaa ääniä makuuhuoneiden välillä?
__________________________________________
Hyvä, mutta niiden pitää olla koko seinän pituudella lattiasta kattoon, jos edes puolen metrin matkalla ne puuttuisivat, niin niistä olisi vähän apua, itse en täyttäisi edes 20% niin valtavista kaapeista. - sitä edellinen
"Se auttaa, jos talo on iso, mutta meillä tulee yhteensä vain 3 huonetta."
Niin meilläkin: vanhempien makuuhuone, 2 vähän pienempää makuuhuonetta, keittiö, olohuone, wc, suihkutilat ja sauna.
"Hyvä, mutta niiden pitää olla koko seinän pituudella lattiasta kattoon, jos edes puolen metrin matkalla ne puuttuisivat, niin niistä olisi vähän apua, itse en täyttäisi edes 20% niin valtavista kaapeista. "
Eivät ne nyt niiiin isot kaapit ole, sitäpaitsi toiseen huoneeseen tulee vain 2 kaappia ja toiseen 3 josta yksi voi olla vaikka henkarivaatteille tarkoitettu. Riippuu toki huoneen koostakin. - qwqwqweqwe
Itse mietin että nykyään kun osa taloista on tuulensuojalevylä- ja osa tuulensuojakankaalla että miten paljon huonompi tuollainen kankaalla on äänieristävyydeltään.
- serol
lainaus nimimerkiltä sitä edellinen:
__________________________________________________________
"Se auttaa, jos talo on iso, mutta meillä tulee yhteensä vain 3 huonetta."
Niin meilläkin: vanhempien makuuhuone, 2 vähän pienempää makuuhuonetta, keittiö, olohuone, wc, suihkutilat ja sauna.
__________________________________________________________
Teillä on 4 huonetta, meillä tulee 3. Eikä meillä tule erillisiä makuuhuoneita, vaan 1 huone per henkilö. Jos henkilöllä on vain 1 huone, niin sitä ei voi kutsua makuuhuoneeksi, koska se toimii sekä makuuhuoneena, että olohuoneena samanaikaisesti.
Lainaus:
_______________
henkarivaatteille
_______________
Mikä on henkarivaate?
Minulla ei ole tarkoitusta selvittää täällä äänieristysperiaatteita, niiden kirjoittamiseen menisi useita sivuja, sen lisäksi täällä on vähän asiantuntijoita ja täällä on paljon virheellista tietoa. Minulla on tarkoitus selvittää mistä saa hyvää äänieristyksen suunnittelupalvelua, miten paljon maksaa asiantuntijan tunti. On parempi palkata ammattilainen, kuin alkaa selvittämään äänieristyksen periaatteet itse. Todellinen ammattilainen selittäisi äänieristyksen periaatteet kunnolla alle tunnissa, selvittämällä itse menisi kymmenniä tunteja ja tulos olisi huonompi. - Nnmäkkx
Paljon melua tyhjästä.. Faktaa on se että saavuttaaksesi merkittävää parannusta äänen eristävyytewn, joudut käyttämään kymmeniä tuhansia euroja extraa, sekä uhraamaan kalliita neliöitä "valeseinien" ilmatilalle ym. Joudut rakentamaan huoneita huoneiden sisään -idealla, lattiat kelluvana jne. Ja edelleen ongelmaksi tuossa jää väliovi. Jotta äänen pääsy ulos saadaan todella nollattua, täytyisi oven olla pommisuojamainen, jossa karmirakenteetkin on vähintään hiekan tiheyksistä ja mielellään ainakin 20cm paksuudelta. Sama ongelma koskee ikkunoita ja niiden karmeja.
Teoriassa toki saat tehtyä huoneita joista ääni ei lainkaan kuulu läpi mutta käytännössä et asuintaloon niitä saa. Suosittelen muuttoa keskiaikaiseen linnaan jossa on muurattu ikkunat umpeen. - serol
lainaus käyttäjältä Nnmäkkx:
___________________
Paljon melua tyhjästä..
___________________
Mitä melua? Mitä tyhjästä?
lainaus:
_____________________________________
Faktaa on se että saavuttaaksesi merkittävää parannusta äänen eristävyytewn, joudut käyttämään kymmeniä tuhansia euroja extraa
_____________________________________
Kymmeniä tuhansia 70 neliön taloon, jossa on vain 3 huonetta? Ovatko äänieristysmaateriaalit näin kalliita?
lainaus:
__________________________________
sekä uhraamaan kalliita neliöitä "valeseinien" ilmatilalle ym.
_______________________________________
Tontilla rakennusoikeutta kokonaiset 300 neliömetriä. Me tulemme käyttämään korkeintaan 100, alussa 70 ja sitten tulevaisuudessa voi olla, että veljeni laajentaa taloa 30 neliöllä, eli rakennusoikeutta niin paljon, että seinät voivat olla erittäin paksuja. Tietysti lämmityskustannukset nousevat, koska talon ulkopinnan pinta-ala kasvaa.
lainaus:
_________________________________________________
Ja edelleen ongelmaksi tuossa jää väliovi. Jotta äänen pääsy ulos saadaan todella nollattua, täytyisi oven olla pommisuojamainen, jossa karmirakenteetkin on vähintään hiekan tiheyksistä ja mielellään ainakin 20cm paksuudelta.
_________________________________________________
Näin eräällä forumilla ketjun äänitysstudion rakentamisesta.
Sen äänieristys on seuraava:
100 hz 62 db
125 hz 67 db
160 hz 69 db
200 hz 70 db
250 hz 76 db
315 hz 75 db
400 hz 80 db
500 hz 82 db
630 hz 81 db
800 hz 82 db
1000 hz 81 db
1250 hz 79 db
1600 hz 78 db
2000 hz 81 db
2500 hz 81 db
3150 hz 81 db
Alle 100 hz ja yli 3150 hz taajuudesta ei ollut tietoa. Siinä on kelluva lattialla sylomer materiaalilla, kaksikerroksiset seinät 20 cm paksusta tiilestä, niiden väli kuvien mukaan noin 10 cm, välissä mineraalivillaa. Huoneiden välillä ikkuna. Ikkuna ei näyttänyt pommisuojamaiselta.
Oli aika paljon kuvia, mutta liian vähän konkreettista tietoa. Näin tietoa myös kipsilevyseinistä, mutta pelkästään seinistä, tällä tiedolla on vähän arvoa, koska ääni kulkee myös ovien, ikkunoiden, ilmastokanavien kautta. Pitää olla tietoa kokonaisäänierystyksestä, eikä vain seinistä. Netissä on liian paljon roskaa ja liian vähän konkreettista tietoa lukujen kera.Jos nyt oikein olen tulkinnut keskustelua, nyt eristetään makuuhuoneita toisistaan, eikä niinkään asuntoa ulkopuolisesta maailmasta.
Valtaosa nyt puheena olevista äänistä liikkuu ilmaa pitkin, joten olennaista olisi eristää nuo tilat toisistaan ilmatiiviisti. Melkoisen hyvän tuloksen jo saa sillä, että kuhunkin huoneeseen järjestetään tulo- ja poistoilmanvaihto siten, että kanavat eivät kulje makuuhuoneesta toiseen vaan makuuhuoneiden kanavat yhtyvät vasta teknisessä tilassa. Sen lisäksi tehdään hyvin ilmaääntä eristävät väliseinät noihin kohtiin, jossa makuuhuoneet ovat seinänaapureita. Hyvin ilmaääntä eristävässä seinässä on erilaisia rakennekerroksia paljon ja ne ovat ominaistaajuuksiltaan erilaisia. Jos vaatimukset ovat kovastikin korkeat, tarvitaan mahdollisesti jopa tuplarunkoinen puuseinä - tai studiotasolle pyrittäessä (itse kerran rakentelin musiikkikeskukseen harjoitustilojen väliseiniä) tarvitaan jopa kiviseinää, joka vielä pinnataan kevyemmillä kerroksilla. Noiden kahden homman jälkeen laitetaan väliovien karmeihin kynnykset ja tiivistykset niin eiköhän ala unirauha olla melkoisen turvattu.
Ja lopuksi: Näihin asioihin löytyy erikoissuunnittelijoita - pääsuunnittelijat näitä ei juurikaan osaa.
- Meldmesmm
Esimerkki käytännön elämästä. Meillä kevytbetonitalo. Makuuhuone suorakaiteen muotoinen, seinistä kaksi on ulkoseiniä (500mm kbharkko). Sijaitsee siis nurkassa taloa. Olohuoneeseen ja sitä seuraavaan avokeittiöön rajoittuva väliseinä 200mm kantavaa kevytbetoniharkkoa, jolla jo melko hyvä ääneneristys (tiheys 450kg/m3). Neljännen seinän (88mm väliseinä kb) edessä seinästä seinään ja lattiasta kattoon oleva vaatekaapisto. Neljännellä seinällä väliovena desibeliovi, palo-oviluokituksin, karmi 92mm tiivistetty, samoin kynnys tiivistetty. Karmiraot tiivistetty uretaanilla molemmin puolin, päällä listoitus. Huonekohtainen ilmanvaihto tulo ja poistoventtiilein.
Käytännön kokemuksia: kohtuullisesti vaimentaa normaalia yhden ihmisen aamutoimien ääntä olohuoneen/keittiön puolelta siten että saa toinen nukuttua. Käytännössä kuitenkin television äänet, astioiden käsittely ym äänet kuuluvat selvästi makuuhuoneeseen jos siellä esim lueskelee kirjaa. Puhumattakaan jos kyse olisi lasten leikkimisestä tai juttelusta. Ja vaikka tarkoituksella haluttiin ettei väliovi ole olohuoneseinällä. Joten mielestäni vaatimus jotta saataisiin normaali kotikäytössä eristettyä huoneesta toiseen kuuluvat esim lasten leikkiäänet tai pauhaava telkkari kokonaan ovat täysin absurdeja. Vaatisi tosiaan tuollaista studiotason panostusta ja huomattavia muutoksia normaaliin rakennesuunnitteluun ja tilan tehokkaaseen käyttöön. Ja kyllä, tällöin puhutaan todellakin kymmenien tuhansien lisäkustannuksista jos koko omakotitaloon halutaan tällaista.
Tiettyyn pisteeseen asti euroille saa vastinetta (esim nuo pullonkaulana toimivat normaalit pahviovet tuuletusraoilla korvaaminen palo-ovella) mutta siitä eteenpäin täytyy kyllä olla paljon ylimääräistä rahaa sekä valmius tekemään kompromisseja sisustuksessa(kaikki seinät jotain kangasta tms) varsinkin jos yritetään ratkaista saman aikaisesti sekä äänen kantautumista seinän taakse sekä huoneen sisäistä akustointia. - serol
lainaus:
________________________________________
Ja kyllä, tällöin puhutaan todellakin kymmenien tuhansien lisäkustannuksista jos koko omakotitaloon halutaan tällaista.
_________________________________________
Siinä studiossa, josta oli aikoinaan ketju eräällä forumilla huoneiden välillä on ikkuna. Suoraa oviyhteyttä ei ole, ovia matkalla kokonaiset 4 ja niiden välinen etäisyys monta metriä. Eli ikkunnalla on hyvä äänieristys. Onko hankalampaa äänieristää ovet, kuin ikkunat? Minusta ei. Ovi ei ole läpinäkyvä, eli itse oven äänieristys pitää olla parempi, kuin lasin, mutta kumitiivisteiden pitää olla hyvin tiiviitä. Siinä ketjussa oli kirjoitettu, että rakentamisessa oli käytetty todella vähän erikoisia materiaaleja, valta-osa rakenteista on rakennettu ihan tavallisista materiaaleista, mutta valitettavasti liian vähän konkreettisia tietoja, vain noin 10 kuvaa, eikä mitään muuta. Eli se kertoo siitä, että äänieristämiseen ei tarvitse paljon rahaa.
lainaus:
__________________________________________
sekä valmius tekemään kompromisseja sisustuksessa(kaikki seinät jotain kangasta tms)
__________________________________________
Jos halutaan tehdä pieni kajunta, niin seinät pitää peittää jollakin ääntä imevällä materiaalilla. Miten kallis se on? Jos ei laskea mukaan mineraalivillaa, joka on halpa, mutta vaarallinen. Oliko hyvä keino laittaa mineraalivillaa ja peittää se tiiviillä kalvolla? - serol
Viestissäni on kirjoitusvirhe. Kirjoitin: Oliko hyvä keino laittaa mineraalivillaa ja peittää se tiiviillä kalvolla?
Pitää olla: Onko hyvä keino laittaa mineraalivillaa ja peittää se tiiviillä kalvolla? - serol
Vieläkään en saanut selkeää vastausta, miten teillä, jotka rakensitte/rakennutitte omakotitaloa eteni äänieristyksen suunnittelu. Saitteko sitä palvelua pääsuunnittelijältä vai erilliseltä yritykseltä? Miten paljon tunti maksoi? Tunsiko asiantuntija asiaa hyvin? Vastasiko hän kysymyksiin heti? Vai sanoiko "pitää miettiä"? Tunsiko hän hyvin äänieristyksen kaavat?
- serol
Miksi te ette vastaa?
- Ei ääntä
Eiköhän kyse ole tosiaankin siitä, että nuo ääneneristävyyden asiat ovat erikoissuunnittelijan hommia. Kukaan tavallinen rakennesuunnittelija ei voi hallita kaikkia erikoisaloja.
Ammattilaisen ei sitten isomman tarvitse tuota hommaa miettiä. Tavallinen omakotirakentaja tuskin haluaa maksaa latiakaan enempää suunnittelusta, joten äänihommat jäävät suunnittelematta.
Myös tuotantopuolella on heikot tiedot ääneneristävyydestä ja siihen kuuluvasta huolellisuudesta, myös vastaavilla mestareilla.
Rakennusvalvonnan tietotaito ääneneristävyydestä on myös mututasoa ja sieltä ei apua löydy.
Suomi on harvaanasuttu hiljainen maa jossa tälle tietotaidolle on vähemmän muutenkin käyttöä.
- Lucky Number 13
En vastaa kysymykseen, vaan laitan omia huomioitani, jotka perustuvat 6-henkisen perheen muutaman vuoden asumiseen 2-kerroksisessa suurelementtipakettitalossa. Osa menee varmasti otsikon ohikin, mutta menkööt:
- Älä sijoita puisia sisäportaita siten, että ne tukeutuvat makuuhuoneen puurunkoiseen seinään. Jos portaat olisivat betonia, niin lopputulos voisi olla vähemmän äänekäs.
- Tee välipohja betonista, esim. liittolaattana. Tämä on mahdollista myös puurunkoisessa talossa, mutta tajuttu omassa projektissa liian myöhään.
- Jos välipohja on puurakenteinen, niin sitä ei saa hiljaiseksi mitenkään. Jos haluaa eroon töminästä, niin ainoa mahdollisuus on sijoittaa lasten makkarit alakertaan ja vanhempien mh yläkertaan.
- Tiilikate on sateella hiljainen, mutta muuten täysin yliarvostettu. Ainakin normaali Ormaxin tiili on sen verran huokoista, että sen alapääty on muutamassa vuodessa sammaleessa, kun kattokaltevuus on 1:2.5. Jyrkempi osuus 1:1.5 ei kärsi sammaleesta.
Jotkut sanovat: Kyllä maailman ääntä mahtuu. Varmaan mahtuukin, mutta sanojat pitäkööt sen omassa maailmassaan.- Lucky Number 13
Sen verran lisään otsikon ohi omaan kommenttiini, että khh:ssa ja vaatesäilytyksessä pitää olla tilaa. Ainakin talopakettien pohjissa edellä mainitut ovat täysin lehtolapsen asemassa. Perus-khh:n lattia p-a on niissä n. 8-9 m2 eikä riitä mitenkään yhtään mihinkään. Jos nyt suunnittelisin khh:n itselleni tämänhetkiseen tilanteeseen, niin khh:ssa olisi _vapaata_ lattiatilaa tuo 8-9 m2 ja vaatekaapit jokaiselle lapselle. Samaten khh:n yhteydessä olisi erillinen muutaman neliön kuravaate-/saapastila erotinkaivolla. Jälkiviisaus on aina hieno asia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808