KANSANELÄKEINDEKSI

Olen lukenut useista sanomalehdistä, että ennakkoon annettua kansaneläkeindeksin korotusta 0,7 % ei leikata vuoden 2014 alussa helpotuksena vähävaraisille eläkeläisille. Asiasta on uutisoitu laajasti.

Kuitenkin KELA ilmoittaa tiedotteessaan esim. kansaneläkkeen indeksikorotuksen olevan 2014 alusta 0,6 %, josta on kuitenkin leikattu tuo etukäteen annettu 0,7 %. Täysimääräisenä korotus 2014 alusta tulisi olemaan 1,3 %.

Hallituksen muotoilema sanamuoto "joitakin etuuksia" on mitä ilmeisemmin tulkittu toisin. Kuitenkin uutisointia hallitus ei ole mitenkään aktiivisesti halunnut korjata, joten on paljon vähätuloisia eläkkeensaajia, jotka ovat varmasti pettyneitä annetun lupauksen toteutumattomuudesta saada edes pieni leivänmurena reilusti palkkakehityksestä jälkeen jääneeseen kansaneläkkeeseen.

Tämä vaikuttaa eniten niihin eläkeläisiin, jotka sairauden, vamman tms. takia ovat jo joutuneet ennen aikaiselle eläkkeelle.
489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän?
Voi juku!
Ovatkohan ihmiset muistaneet huolehtia itsestään?

H.

Äänestä

kansaneläkeindeksi

Mainitset pienen leivänmurenen? Luulisi ikäisesi osaavan edes haarukalla sekoittaa jauhot hiivan ja veden tai maidon, joten paljonko maksa tuo leivänmuren?

Jaa...mutta älyätkö laittaa tuon sekoituksen sitten uuniin, kun se on kohonnut ?

Minua todellakin ärsyttää ihmisten uusavuttomuus, että ollaan leipäjonossa!?! Mikä onkaan helpompaa, kuin leivän teko ja jauhot ei paljon maksa, vaikka siihen hiivankin joutuu ostamaan.

Ja nuo indeksit sun muut korotukset, joita joku jaksaa miettiä, että "nyt menetin sitä" tyyliin, niin minä en ainakaan ole menettänyt mitään.

Päinvastoin olen alkanut muistella aikoja, kuinka silloi pärjättiin, kun ei ollut banaaneja?

Äänestä

Totta on. Kaikki ei vaan ole niin hyväosaisia. Onneksi joillakin kädet toimii sekoittaakseen taikinaa.

Äänestä
  • Kansaneläkeindeksi

    Niin köyhälle taitaa eurokin olla iso raha. Esimerkkinä naapurimme Viro: "ennen 90-lukua kaupoissa ei ollut mitään ostettevaa, tänä päivänä ne pullistelevat tavaraa kunhan olisi millä ostaa". Sitaatti on virolaiselta opettajalta. Ihminen ei voi valita missä syntyy, eikä välttämättä aina elämänkohtaloaankaan. Banaanit ja tomaatit jääköön ruokakauppaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansaneläkeindeksi kirjoitti:

Olen lukenut useista sanomalehdistä, että ennakkoon annettua kansaneläkeindeksin korotusta 0,7 % ei leikata vuoden 2014 alussa helpotuksena vähävaraisille eläkeläisille. Asiasta on uutisoitu laajasti.

Kuitenkin KELA ilmoittaa tiedotteessaan esim. kansaneläkkeen indeksikorotuksen olevan 2014 alusta 0,6 %, josta on kuitenkin leikattu tuo etukäteen annettu 0,7 %. Täysimääräisenä korotus 2014 alusta tulisi olemaan 1,3 %.

Hallituksen muotoilema sanamuoto "joitakin etuuksia" on mitä ilmeisemmin tulkittu toisin. Kuitenkin uutisointia hallitus ei ole mitenkään aktiivisesti halunnut korjata, joten on paljon vähätuloisia eläkkeensaajia, jotka ovat varmasti pettyneitä annetun lupauksen toteutumattomuudesta saada edes pieni leivänmurena reilusti palkkakehityksestä jälkeen jääneeseen kansaneläkkeeseen.

Tämä vaikuttaa eniten niihin eläkeläisiin, jotka sairauden, vamman tms. takia ovat jo joutuneet ennen aikaiselle eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu