Absolute Beginners

elämäntaistossa
kaatuneet,
luovuttaneet sielut
valuivat vastaan

tuoden kylmän
voimattoman
tuntuisen epätoivon
hiljaiseen rintaan

käärmeen kaltainen
sumunpyörre ryömi
sähisten ja säikkyen
murhetta,
vääryyden vartioita

etsimällä elämää,
vilpittömän naurun
esiin tuomaa
lumisen metsän
valtamerta

kaikkia niitä
elämän kiihkeitä
huokaisuja, jotka
saattaa kuulla
kesäisenä yönä

pidempään eläneen
sielun
sortunut kauneus,
joka ei
koskaan hyljeksi
edes toisen omaa

mutta sellaista
totuutta ei
rakasta kukaan

kaikki on käärittävä
Juudaksen luomaan
käsitykseen
rajojen kekseliäisyydestä
aina
untuvikkojen petokseen

kuinka pelkkä tatuointi,
punainen sydän hävyssä
voi muistuttaa neitsyen
ja Marian yhteydestä

uneliaan hiljaisuuden
yrityksestä tunkeutua
ihoon,
kertomalla tarinaa
pojan surmasta,

kiiltokuvamaisesta
lapsesta, jonka
hulluus on
yhtä syvä kuin
autiomaa

muistuttaen, että
pyhyys ja pyhät
paikat eivät ole
myytävänä edes
dollareissa

naisen kylmyys
kosteiden ja autioiden
öiden surkeus
hiipivät iholle

voimattomat ja
jäiset vilunväreet
risteilivät pitkin
kehon uomaa

pienessä pisteessä,
joka suorastaan
hypnoottisuudellaan
ruoski mieltä
koskettamaan

kuinka haaroihin
ilmestyi isoja
kalpeita tähtiä,
pitkiä kuin
haaveiden havina ja
tuleva elämä

maailmanpyörän
natiseva
liikkeelle lähtö
muistutti naisen
poskea
viileässä lasissa

vinkuvaa ja ulisevaa
alakuloisen yön
kiljuntaa

suuressa kirjassa
kerrotun hyvyyden
pulppuavaa
sisäistä elämänvoimaa
sisällään

kuinka kuolleen
taivaanrannan takana
on aina uutta
elämää

ihmisiä, jotka
luottavat järkeen,
tekevät virheitä ja
käytävät suurimman osan
elämästään paikkaillessaan
tekemisiään

missä sirkuksessa
tämä elämä
pyörikään

katkeavan langan
herätellessä
menneisyyden
aaveet kosketeltaviksi

mikä voima
tässä maailmassa
voisikaan olla
ilman elämän
ja
kuoleman hajua

jos voisi totella
kaunista tähdenlentoa,
tunteen laatua ja
syvyyttä

kohtaamatta
onnettomuuksia ja
autioitunutta maata
luonnottomassa maailmassa

ymmärtäen ettei
elämä ole tarkoitettu
nautinnollisuuteen vaan
omaksi ja toisten
hyödyksi

pelkkä
kunniaton kunnia
lihallisuuden luostarissa

rakkaus,
tuo älyn absoluuttinen
voima,
ajaton armonosoitus,
joka kaikkien
osaksi langetaan

olemalla puhtaimmillaan
näky tuonpuoleisesta

lootuksen kaunis kukinta
velvollisuuden ja oikeuden
yhtymisen tuotoksena

ja tämä vastavuoroisuus
romuttaa koko
temppelin

minun eroottisen
naisjumalattareni,
epäselvät haaveet
ja esteettisen moraalin
vankilan ovet

silkkisen ihon,
haalea suun
häikäisevän kirkkaan
meren

huomisen totuuden
kiihkeyden, jota
voisi pitää
absoluuttisena
nollapisteenä

eli käytännössä
mahdottomana toteuttaa
paikallaan seisovana
pisteenä

edes rakkaudessa

ja kasvaako siihen
paikkaan koskaan
kesä tai puu

sillä vain sana
ja pakotettu miekka
voi tehdä vahingon

vieden vapauden ja
tuoden raskaat
portaat, joita
nousta

huomatakseni olevani
vain aloittelija,
joka syntyi, eli ja
kuoli kohdussa

tahtoen todistaa
jotain muuta
kuin on,
alastomana makaava
saavuttamaton etu

voima, joka
puree kieltään
vannomatta uskollisuuttaan
elämälle

vielä yhden ainoan kerran

https://www.youtube.com/watch?v=o_cHvtPB2dY
0138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

elämäntaistossa
kaatuneet,
luovuttaneet sielut
valuivat vastaan

tuoden kylmän
voimattoman
tuntuisen epätoivon
hiljaiseen rintaan

käärmeen kaltainen
sumunpyörre ryömi
sähisten ja säikkyen
murhetta,
vääryyden vartioita

etsimällä elämää,
vilpittömän naurun
esiin tuomaa
lumisen metsän
valtamerta

kaikkia niitä
elämän kiihkeitä
huokaisuja, jotka
saattaa kuulla
kesäisenä yönä

pidempään eläneen
sielun
sortunut kauneus,
joka ei
koskaan hyljeksi
edes toisen omaa

mutta sellaista
totuutta ei
rakasta kukaan

kaikki on käärittävä
Juudaksen luomaan
käsitykseen
rajojen kekseliäisyydestä
aina
untuvikkojen petokseen

kuinka pelkkä tatuointi,
punainen sydän hävyssä
voi muistuttaa neitsyen
ja Marian yhteydestä

uneliaan hiljaisuuden
yrityksestä tunkeutua
ihoon,
kertomalla tarinaa
pojan surmasta,

kiiltokuvamaisesta
lapsesta, jonka
hulluus on
yhtä syvä kuin
autiomaa

muistuttaen, että
pyhyys ja pyhät
paikat eivät ole
myytävänä edes
dollareissa

naisen kylmyys
kosteiden ja autioiden
öiden surkeus
hiipivät iholle

voimattomat ja
jäiset vilunväreet
risteilivät pitkin
kehon uomaa

pienessä pisteessä,
joka suorastaan
hypnoottisuudellaan
ruoski mieltä
koskettamaan

kuinka haaroihin
ilmestyi isoja
kalpeita tähtiä,
pitkiä kuin
haaveiden havina ja
tuleva elämä

maailmanpyörän
natiseva
liikkeelle lähtö
muistutti naisen
poskea
viileässä lasissa

vinkuvaa ja ulisevaa
alakuloisen yön
kiljuntaa

suuressa kirjassa
kerrotun hyvyyden
pulppuavaa
sisäistä elämänvoimaa
sisällään

kuinka kuolleen
taivaanrannan takana
on aina uutta
elämää

ihmisiä, jotka
luottavat järkeen,
tekevät virheitä ja
käytävät suurimman osan
elämästään paikkaillessaan
tekemisiään

missä sirkuksessa
tämä elämä
pyörikään

katkeavan langan
herätellessä
menneisyyden
aaveet kosketeltaviksi

mikä voima
tässä maailmassa
voisikaan olla
ilman elämän
ja
kuoleman hajua

jos voisi totella
kaunista tähdenlentoa,
tunteen laatua ja
syvyyttä

kohtaamatta
onnettomuuksia ja
autioitunutta maata
luonnottomassa maailmassa

ymmärtäen ettei
elämä ole tarkoitettu
nautinnollisuuteen vaan
omaksi ja toisten
hyödyksi

pelkkä
kunniaton kunnia
lihallisuuden luostarissa

rakkaus,
tuo älyn absoluuttinen
voima,
ajaton armonosoitus,
joka kaikkien
osaksi langetaan

olemalla puhtaimmillaan
näky tuonpuoleisesta

lootuksen kaunis kukinta
velvollisuuden ja oikeuden
yhtymisen tuotoksena

ja tämä vastavuoroisuus
romuttaa koko
temppelin

minun eroottisen
naisjumalattareni,
epäselvät haaveet
ja esteettisen moraalin
vankilan ovet

silkkisen ihon,
haalea suun
häikäisevän kirkkaan
meren

huomisen totuuden
kiihkeyden, jota
voisi pitää
absoluuttisena
nollapisteenä

eli käytännössä
mahdottomana toteuttaa
paikallaan seisovana
pisteenä

edes rakkaudessa

ja kasvaako siihen
paikkaan koskaan
kesä tai puu

sillä vain sana
ja pakotettu miekka
voi tehdä vahingon

vieden vapauden ja
tuoden raskaat
portaat, joita
nousta

huomatakseni olevani
vain aloittelija,
joka syntyi, eli ja
kuoli kohdussa

tahtoen todistaa
jotain muuta
kuin on,
alastomana makaava
saavuttamaton etu

voima, joka
puree kieltään
vannomatta uskollisuuttaan
elämälle

vielä yhden ainoan kerran

https://www.youtube.com/watch?v=o_cHvtPB2dY

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu