Hei @suomi24 Treffien viestittelyn rakennetta uusittiin alkuvuonna ja viestit tuntuvat kyllä lähtevän ja tulevan ihan käyttäjien aktiivisuudesta riippuen, mutta viestittelyn käytettävyydessä olisi vielä parantamisen varaa. Oletteko koskaan itse kokeilleet kirjoittaa sillä viestejä? Viestin kirjoitus laatikko on käsittämättömän pieni ja se ei skaalaudu loogisesti pitempiä viestejä kirjoitettaessa. Nettideittalussa opastetaan usein kirjoittamaan pitkiä ja persoonallisia viestejä, mutta Suomi24 Treffien viestittely soveltuu lähinnä chat tyyppiseen parin lauseen viestittelyyn. Käytännössä, jotta viestittelyä pystyy käyttämään, on otettava avuksi tekstinkäsittelyohjelma ja kirjoitettava pitempi viesti siinä ja kopioitava se sitten viestitteltyyn.
Jos minulle on tullut pitkä viesti ja yritän vastata siihen pidemmin kuin kahdella lauseella, peittyy saamani viesti oman kirjoitukseni alle. Ja klikkailemalla vierityspalkista tai vierittämällä kosketusnäytöllä viestiikkunoita viestien tekstien lukemiseksi ikkunoiden koko ei muutu ja tekstien lukeminen pahimmillaan yksi rivi kerrallaan on todella tuskaista ja jopa tragikoomista. Onko viestittelyn tarkoitettu toimivan näin vai onko viestiboksien skaalautumisessa jokin vika, jonka aiotte korjata?
Ehdottaisin samalla, että viestittelyä muutettaisiin niin että se viestiketju siirtyisi aina ketjujen listassa ylimmäksi, johon on saapunut viesti. Nyt se ketju siirtyy ylummäksi, johon on itse lähettänyt viestin. Saapuneiden viestien priorisointi listan järjestyksessä olisi mielestäni loogisempaa, koska nehän käyttäjä haluaa viestittelystä helposti löytää. Parasta olisi tietenkin, jos käyttäjä pystyisi itse muokkaamaan listan järjestystä. Uusin saapunut viesti olisi myös hyvä näkyä viestiketjua klikatessa heti suoraan vastausboksin yläpuolella. Nythän uusinta viestiä joutuu usein vierittämään erikseen näkyville.
Käytössä on Firefox, Chrome ja mobiililaitteessa Symbian, jos näillä on jotain merkitystä, mielestäni ei pitäisi olla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei @suomi24 , tarkennetaanpa vielä hieman tätä antamaani palautetta, jotta teiltä säästyy aikaa ja vaivaa.
Tuo viesti-ikkunan skaalautumattomuus koskee tilanteita, joissa käyttäjä haluaa muuttaa selaimen kokoa esim.asettaakseen kaksi selainikkunaa vierekkäin. Näinhän usein tehdään, kun halutaan lukea viestittelykumppanin profiilia samalla kun kirjoittaa tälle viestiä. Windows 7:ssa ikkunoiden vierekkäin asettelu toimii, mutta muissa käyttöjärjestelmissä voi tulla ongelmia.
Tuo saapuneen viestin peittyminen koskee tilanteita, joissa selaimen työkalurivit ovat käytössä ja näkyvissä. Ja näinhän varmaan 99%:ssa normiwindowskäyttäjillä on. Jos selaimessa poistaa työkalurivit käytöstä, siten että itse websivulle tulee selainikkunassa enemmän tilaa, niin sieltä se saapuneen viestinkin teksti hiipii esille. Eli Treffit sovelluksen skaalautuminen suhteessa selainikkunan kokoon on ongelma. Mielestäni myös viestittelyketjun otsikkoelementti peittää turhaan tilaa viesti-ikkunoilta, koska se voisi hyvin olla myös samalla tasolla viestiketjulistojen välilehtien tasolla. Nyt välilehtien otsakkeiden oikealle puolelle jää tyhjää hukkatilaa.
Mitä tulee Symbian mobiilikäytettävyyteen näitten ongelmien kanssa, niin voi voi. Symbianin oletusselaimella kaikki sivun elementit vaeltelevat tekstien päällä ja kosketusnäytöllä tekstien vierittäminen pienestä kirjoitusikkunasta näkyville on yhtä tuskaa.
Hei,
Kiitos palautteestasi. Olen välittänyt sen tuotekehitykselle.
Terveisin,
Elina
Suomi24