Sondia pyllyyn

Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen? Onkohan se alienin mielestä jonkinlainen kohteliaisuuden osoitus vai onkohan kyseessä todellinen tieteellinen koe. Itse odotan tätä kokemusta kovasti. Suosivatkohan ET:t jotakin tiettyä takamustyyppiä kokeissaan, tietääkö kukaan? Ja mitenkähän iso se sondi on? Olen harjoitellut kaulimella, riittääkö alkuunkaan?
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä nyt uskoisin, että tuolla harjoitteella pitäisi pärjätä jo melko pitkään. Kuinka usein joudut harjoittelemaan? Kannattaisikohan jättää suosiolla se harjoitussondi sinne hanuriin vaikka ihan pidemmäksi aikaa, niinkuin työpäivän ajaksi? Varmaan jonkin ajan päästä sinne menee pusaamalla vaikka 200 litran tynnyri.

Äänestä

Muista se Skepsiksen linkki jossa pyllyjutuista kertovia muistutetaan siitä että he projisoivat homostelua noilla jutuilla. Ai niin sori unohdin että ne on sallittuja skepuloideille ja niitä suorastaan suositellaan skepuloidien tarinoihin voiteineen.

Äänestä
  • Kuulin että eräät härpäkkeisiin erikoistuneet tekniikot saavat frisbiin työnnettyä sinne mihin ei tuo aurinko paista. Joissakin malleissa on jopa ledivalot helpottamassa henkilökohtaisten assistentteja asennuksessa.

    Äänestä

  • "Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen?"

    Mikä on "Skepsiksen linkki"? Pyllyjutuista kertoviin kyllä yleensä pätee projisointi, ja kysymys kuuluukin että miksi huomattavassa osassa abduktiotarinoita abduktoitu kertoo erilaisten esineiden työntelemisestä ruumiinaukkoihin?

    Äänestä

  • frisbii sopii myös kirjoitti:

    Kuulin että eräät härpäkkeisiin erikoistuneet tekniikot saavat frisbiin työnnettyä sinne mihin ei tuo aurinko paista. Joissakin malleissa on jopa ledivalot helpottamassa henkilökohtaisten assistentteja asennuksessa.

    Olet taas kuullut alitajuntasi ääntä ja kertoillut fantasioistasi monessakin ketjussa, varaktofiili.

    Äänestä

  • Kerropas kirjoitti:

    "Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen?"

    Mikä on "Skepsiksen linkki"? Pyllyjutuista kertoviin kyllä yleensä pätee projisointi, ja kysymys kuuluukin että miksi huomattavassa osassa abduktiotarinoita abduktoitu kertoo erilaisten esineiden työntelemisestä ruumiinaukkoihin?

    Tuo on huumorista ammennettua urbaania legendaa tuo käsityksesi abduktioista ja anaaleista ja olet ammentanut siitä urbaanista legendasta itsellesi fantasian jossa sinuun tungetaan erilaisia instrumentteja ja mielellään vielä ilman voitelua.

    Skepsiksessä on kokeiltu kokouksissa onko urbaani legenda käytännössä mahdollista niin ovat tulleet siihen tulokseen että kyllä on ja niitä testituloksia on reippaasti sitten vielä vertaisarvioitu tieteen eturivin miesten takamuksilla jopa saunatiloissa varsinaisen osuuden jälkeen.

    Ei ne mitään homoja kuitenkaan ole vaan tieteentekijöitä. Eturivistä.

    Äänestä

  • "pyllyjutuista kertovia muistutetaan siitä että he projisoivat homostelua noilla jutuilla."

    Voi että kun se on nyt katkeraa siitä että meni levittelemään mielensä sisältöä julkisesti ja joku osoitti mistä on kyse; siitä puhe mistä puute.

    Mutta vastaapas aiheeseen ja aiheenmukaiseen kysymykseen: "Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen?"

    Niin suuressa osassa ufosieppauskertomuksia esiintyy kajoamista ihmisen yksityisimpiin paikkoihin ettei sitä voi koko ufoaiheen sisällä jättää huomiotta. Siis miksi tarinoissa esiintyy tämä yhdistävä tekijä?

    Äänestä

  • Eturivin pyknikko kirjoitti:

    Tuo on huumorista ammennettua urbaania legendaa tuo käsityksesi abduktioista ja anaaleista ja olet ammentanut siitä urbaanista legendasta itsellesi fantasian jossa sinuun tungetaan erilaisia instrumentteja ja mielellään vielä ilman voitelua.

    Skepsiksessä on kokeiltu kokouksissa onko urbaani legenda käytännössä mahdollista niin ovat tulleet siihen tulokseen että kyllä on ja niitä testituloksia on reippaasti sitten vielä vertaisarvioitu tieteen eturivin miesten takamuksilla jopa saunatiloissa varsinaisen osuuden jälkeen.

    Ei ne mitään homoja kuitenkaan ole vaan tieteentekijöitä. Eturivistä.

    Älä nyt satuile omiasi vaan kerro miksi sieppauskertomuksissa esiintyy ko. väite? Huumorista ei ammenneta sieppauskertomuksiin aineksia vaan päin vastoin, toivottavasti. Vai väitätkö että abduktiokertomuksia kertovat ammentavat tarinoihinsa elementtejä huumorista?

    Äänestä

  • stubbconscious kirjoitti:

    "pyllyjutuista kertovia muistutetaan siitä että he projisoivat homostelua noilla jutuilla."

    Voi että kun se on nyt katkeraa siitä että meni levittelemään mielensä sisältöä julkisesti ja joku osoitti mistä on kyse; siitä puhe mistä puute.

    Mutta vastaapas aiheeseen ja aiheenmukaiseen kysymykseen: "Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen?"

    Niin suuressa osassa ufosieppauskertomuksia esiintyy kajoamista ihmisen yksityisimpiin paikkoihin ettei sitä voi koko ufoaiheen sisällä jättää huomiotta. Siis miksi tarinoissa esiintyy tämä yhdistävä tekijä?

    Kyseessä on Andromedan asukkaiden psykologinen taantuma.

    He ovat niin kehittyneitä, että heidän kulttuurissaan ei ole esimerkiksi yhtään pyllyvitsiä. Heidän kulttuurinsa, taiteensa ja keskustelunsa pyörii vain hyperkehittyneen insinööritieteen sekä imaginaarilukujen ympärillä.

    Sellainen on pitkän päälle helevetin tylsää. Sen takia he tulevat tänne perähikiälle ördäämään. Pyörivät pelloilla häppäpäissään ja työntävät sondeja alkuasukkaiden anukseen. Oletteko huomanneet, että nämä "close encounters of the filth kind" tapahtuvat yleensä viikonloppuna?

    Sitten maanantaina humanoidit menevät taas töihin vääntelemään madonreikiä rinkeliksi.

    Äänestä

  • Selitys pyllyilylle kirjoitti:

    Kyseessä on lahkolaisten pikkupoikien seksuaalifantasiat ajalta kun identiteetti ei ole vielä kehittynyt ja on hassua jutella pylly, pippeli ja pimppi juttuja välitunnilla.
    Myöhemmällä iällä lahkolaisten epäilijöiden seksuaalisuuteen tulee mukaan syyllisyys ja ahdistus sekä homofobia ja kaksinaismoralismi.

    Äänestä

  • koktotuus.fi kirjoitti:

    Pimppi, pylly, pippeli!

    Ja kaikista paras: pieru.

    Äänestä

  • koktotuus.fi kirjoitti:

    Kyseessä on lahkolaisten pikkupoikien seksuaalifantasiat ajalta kun identiteetti ei ole vielä kehittynyt ja on hassua jutella pylly, pippeli ja pimppi juttuja välitunnilla.
    Myöhemmällä iällä lahkolaisten epäilijöiden seksuaalisuuteen tulee mukaan syyllisyys ja ahdistus sekä homofobia ja kaksinaismoralismi.

    Jaa että väitettyjen abduktioiden raportoiduissa sondaustapauksissa on kyse lahkolaisten pikkupoikien seksuaalifantasioista? No jopas, eipä sitä arvannut abduktiotarinoiden takana olleenkin lahkolaiset pikkupojat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aloitteleva sondimies kirjoitti:

Miksi abduktioperinteisiin kuuluu sondin työntäminen anukseen? Onkohan se alienin mielestä jonkinlainen kohteliaisuuden osoitus vai onkohan kyseessä todellinen tieteellinen koe. Itse odotan tätä kokemusta kovasti. Suosivatkohan ET:t jotakin tiettyä takamustyyppiä kokeissaan, tietääkö kukaan? Ja mitenkähän iso se sondi on? Olen harjoitellut kaulimella, riittääkö alkuunkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu