Äärettömyys ja persoonattomuus

Joo. Ratkaisin äärettömyyden pelon aikanaan sillä lailla, että tarkkailin sitä pelkääjää, joka pelkää äärettömyyttä. Kun katsoin sitä sinnikkäästi, se katosi.

Samalla katosi äärettömyyden pelko, koska pelkääjä katosi.

1. Kun katsot äärettömyyteen, pelkäät
2. Kun katsot äärettömyydestä käsin, lakkaat pelkäämästä.

Miksi? Koska tarkkailijaa, siis sitä joka tarkkailee, ei enää havaita.

"---voi nähdä monimutkaisiakin kuvia ja näkyjä. Erittäin monimutkaisia liikkuvia fraktaalimaisia muodostelmia yms... "

Nuo kuvat on sinun virtaava tajuntasi.

Unessa voi myös opetella tarkkaavaisemmaksi ja selkeämmäksi, kun tulee tietoiseksi. Tämä lisääntyvä selkeys heijastuu päivätajuntaan.

" Sitten mieleen tulevat pitkät aikakaudet ja avaruuden ihmeellisyys ja näen tilanteeni sellaisista kauheista perspektiiveistä. Niitä on erittäin ikävä tiedostaa ja silloin tuntuu kuin kuilun reunalla seisoisi. "

Huomio keskittyy itseesi? Vertaat itseäsi avaruuteen, ja näet itsesi erillisenä siitä. Jos ajattelet itseäsi jonain erillisenä olentona tässä tilanteessa niin silloin pelolla on joku syy. Pelon alkusyy on erillisyyden tunne.

Vähän samaa kuin juurettomuuden tunne. Nämähän ovat kaikki mielikuvia. Voit kuvitella itsesi maanpinnalle. Ihminen on ehdollistunut niin, että maan pinnalle ja kohtuullisen suljettuun tilaan kuvitteleminen tuo monesti turvallisuuden tunnetta.

Egohan pelkää eniten tyhjyyttä. Ja juuri tämä tyhjyys olemme me itse. Tyhjyyttä ei pitäisi kuvitella avaruutena tai tyhjänä, ainoastaan tarkaavaisesti kokea sitä. Tyhjyyden kuvitteleminen on sitä samaa samsaraa.