Paljon on kissan ylläpito halvimmillaan?

Kissat ovat mukavia

Eihän se tarvitse kuin ruokaa, että pysyy elossa. Kuulin, että maalla kissat söivät samaa kuin ihmisetkin eli perunoita jms. En siis osta kallista kissanruokaa paitsi tarjouksessa olevia.

Mikä on halvinta mitä kissa syö (ja minä)? Kelpaako puuro tai öljy? Jollain ne kulkukissatkin elää.

Kissoista tulee helposti nirsoja, jos niille tarjotaan herkkuja.

Jos asuu vaunussa niin ei tarvita kissanhiekkaa. Ruoka on siis ainoa pakollinen, jos pysyy terveenä.

Jos vaunussa on kylmä, eikä kunnon ruokaa niin palaako kissa, jos päästän sen ulos?

16

218

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vitsit sikseen

      Tarkoitus järjestää parhaat mahdolliset olot. I was in the mood kun kirjoitin tuon, mutta asiallisia vastauksia.

    • Paha sanoa

      Kyllähän se riippuu aika pitkälti omistajasta että mihin ne rahat käyttää. Esim. barffaus on usein halvin vaihtoehto ruokinnan kannalta mutta sen oikeaan toteuttamiseen tarvitaan hieman tietoa ja isohko pakastin.
      Kissan hiekkaa on vaikka minkälaista. Kilohinnaltaan halvin saattaa yllättäen tulla kalliiksi kun sitä kuluu suuret määrät huonojen ominaisuuksien takia.
      Tottakai myös kissan koolla on merkitystä. Maine Coon syö varmasti enemmän kuin joku 2,5kg venäjänsininen ja se myös tarvitsee aikalailla isomman vessan ja tekee varmasti isommat pissit.
      Eli lyhyesti: ihan mahdotonta sanoa miten pienellä rahasummalla kissaa voi ylläpitää.

    • ei se kallista ole.

      itselläni on n. 4vuotias leikattu uros, sisäkissa kaupungissa, 6kg (ei läski kuitenkaan vaan isokokoinen muuten).
      Ostin kahden kilon kuivamuonasäkin mikä maksoi n.5e ja kestää tätä menoa seuraavat kolme kuukautta =DD. Märkäruokaa menee puoli kiloa viikossa eli 10e kuukaudessa ja silloin tällöin herkkuja annan, ja niihin menee noin 1-3e viikossa. Kissanhiekka 6e mikä kestää sen kuukauden. Eläinlääkärillä käytin perustarkastuksessa ja vahvisterokotukset päälle niin 50e.
      Eli jos ei tapaturmia tms satu, kissan hoito maksaa kuukaudessa noin 25 e ( eläinlääkäri 50) halvimmillaan ja kissani voi hyvin,on pirteä iloinen seurallinen ja turkki ja hampaat ovat hyvässä kunnossa.

    • 13+14

      Jos syötät vain halvinta markettisontaa niin eläinlääkärikulut voivat nousta yllättävän korkeiksi. Nuo lähikaupan ruuat ovat nimittäin täynnä viljaa, väriaineita ja sokeria, joista voi seurata kaiken maailman sairauksia.
      Että osta vaan sitä laadukasta ruokaa lihaa. Jos ei ole varaa hoitaa kissaa niin sitten ei kannata koko elukkaa ottaa. Kissa on lihansyöjä, joten sille ei tosiaankaan mitään puuroa syötetä.

      • väärin meni

        Noin tietämättömän ei kannata yrittää päteä edes netissä. Marketeissa myytävät kissanruokamerkit ovat varsin laadukkaita. Tässä asiassa ei tarvitse turvautua omiin luuloihin, sillä asiaa on tutkittu puolueettoman tahon toimesta.


      • niikerta
        väärin meni kirjoitti:

        Noin tietämättömän ei kannata yrittää päteä edes netissä. Marketeissa myytävät kissanruokamerkit ovat varsin laadukkaita. Tässä asiassa ei tarvitse turvautua omiin luuloihin, sillä asiaa on tutkittu puolueettoman tahon toimesta.

        Ja sinun ei kannata edes yrittää tuoda esille tuota "markettiruoka on hyvää"-provoiluasi, sillä kukaan ei sitä enää ota tosissaan.

        Ps. se kuluttajalehden kissanruokajuttu oli vertailu, ei testi.


      • tietoa löytyy

      • 1612

      • tietoa riittää
        1612 kirjoitti:

        Kyllä se vielä yrittää epätoivoissaan jos vaikka joku hyväuskoinen sattuisi paikalle ;) no mikäs siinä jos ei ole muuta elämää

        Niinpä. Itsekritiikkisi on ihailtavaa, mutta trollaukseltasi puuttuu pohja kun vastassa ovat selkeät tutkimustulokset.


      • 1612
        tietoa riittää kirjoitti:

        Niinpä. Itsekritiikkisi on ihailtavaa, mutta trollaukseltasi puuttuu pohja kun vastassa ovat selkeät tutkimustulokset.

        Aivan sama. Enää ei eletä vuotta 2008 ja kukaan ei usko tuota vertailua :) paitsi sinä. Nykyään ihmiset osaavat käyttää maalaisjärkeä. Syöttääkö lihansyöjälle viljaa vai lihaa, siinäpä vasta pulma! Not...


      • marketruoka=laatua
        1612 kirjoitti:

        Aivan sama. Enää ei eletä vuotta 2008 ja kukaan ei usko tuota vertailua :) paitsi sinä. Nykyään ihmiset osaavat käyttää maalaisjärkeä. Syöttääkö lihansyöjälle viljaa vai lihaa, siinäpä vasta pulma! Not...

        Jokainen järkevä uskoo tuon vertailun. Onhan se puolueettoman tahon tekemä ja julkaisema. Vain trollaavat typerykset vänkäävät selkeitä tutkimustuloksia vastaan.


      • niikerta
        marketruoka=laatua kirjoitti:

        Jokainen järkevä uskoo tuon vertailun. Onhan se puolueettoman tahon tekemä ja julkaisema. Vain trollaavat typerykset vänkäävät selkeitä tutkimustuloksia vastaan.

        Joopajoo ja lehmät lentää ;)


    • Kissat ovat mukavia

      Kissa syö varmaan samaa lihaa kuin ihmisetkin? Jos ostan 500g jauhelihaa niin kauaksi aikaa riittää? Paljon syö päivässä grammoina?

      Miten paljon tuota kuivamuonaa menee päivässä/viikossa?

      Joku sanoi, että 2kg kuivamuonaa voisi riittää 3kk eli kymmenellä kilolla pitäisi ainakin pärjätä vuoden. Märkäruoka puoli kiloa viikko eli 2kg/kk, 24kg/a.

      Nuo 6kg:n Kissalle.

      Paljon jollekin puolet kevyemmälle, kuten Venäjän siniselle riittää?

      • 1612

        Jotkut sanovat että ihmisen lihat ovat laadukkaampia, mutta tiedä sitten. Osta mieluummin broilerin jauhelihaa tai fileitä, sillä kissan ruokavalio koostuu lähinnä pieneläimistä ja siipikarjasta.

        500g paketti luulisi riittävän vähän alle viikoksi, riippuu miten paljon kissa syö. Tuon painoinen syö varmaan vähintään 100g päivässä


      • Kissat ovat mukavia

        Niin ja voiko syöttää raakaa lihaa (esim. jauheliha)? Syötetäänhän koirillekin.

        Saako kissanruokaa ostettua suoraan tuottajalta tvs.?


      • järkikäteen
        Kissat ovat mukavia kirjoitti:

        Niin ja voiko syöttää raakaa lihaa (esim. jauheliha)? Syötetäänhän koirillekin.

        Saako kissanruokaa ostettua suoraan tuottajalta tvs.?

        ei mitään jauhelihoja, vaan esim broilerin siipiä (4€/kg) tai koipia. Tai vaikka kokonainen broileri jota sitten paloittelee viikon mittaa. Sianlihaa ilman isoja luita esim lapaa. Paisteja ja jauhelihoja ei kannata tarjota.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2225
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe