Löytyykö Oulusta asiakkaan alastomuuteen avoimesti suhtautuvia hierojia? Varsinkin talviaikaan tuntuu niin teennäiseltä kantaa erikseen lyhyitä kalsareita mukanaan vain sen takia, että hierojan häveliäisyys niin vaatii. Olen käynyt monella hyvälläkin hierojalla, mutta alastomuus tuntuu olevan ylitsekäymätön paikka hierojille. Sinänsä kumma juttu minusta...
Vastaukset 11
- hieroja(n)
mikä ihme siinä on, että erityisesti miehet haluaa tulla hierojille esittelemään sukukalleuksiaan? Vai käykö mieshierojilla naiset esittelemässä itseään samassa määrin?
Minulle ei alastomuus sinänsä ole mikään ongelma. Asiakashan se siinä alasti on enkä minä. Tuokin, että tuntuu teennäiselät kantaa lyhyitä kalsareita mukana on aivan tekosyy. Ei niitä tarvi kantaa, kun pukee ne jo valmiiksi päälleen hierojalle lähtiessä. Kulkevat mukana siinä, missä muutkin vaatteet. Sitten ei tarvi kun päällimmäiset riisuu niin on valmiina hierontaan.
On minulle silti aivan se ja sama, onko asiakas alasti vai alushoususillaan. Mutta nuo kaikki selitykset että miksi sitä alasti pitää olla tuntuvat kyllä vähän kaukaa hetuilta. Sekin, että on rennompi olla ja ettei vaatteet paina. Miksi sitä on valinnut väärää kokoa olevat vaatteet. sopivan kokoiset kalsarit ei paina eikä purista.
sekin, että hieroja voi hoidon aikana tahattomasti osua kelleihinne tuottaa ilmeisesti teille jonkinlaista sairasta mielihyvää. Hieroja ei ole mikään seksityöläinen, joka tekee rahasta lähes mitä vaan. Hieroja on terveydenhoidon ammattilainen.
Joku vetoaa siihen, että erityisosien hierontakin olisi terveydenhoitoa kuten hieronta normaalisti. Ei ole. Hierojien koulutuksessa ei opetella erikseen intiimialueiden hierontaa. Ne kuuluu jokaisen hoidella omin keinoin ja ei sittenkään hierojan tiloissa.
Kaikesta huolimatta en ole mikään tiukkapipo ja kestän kyllä sen, jos asiakas välttämättä haluaa alasti hoitopöydällä retkottaa. Peittelen kuitenkin asiakkaan pyyhkeillä oli housuja tai ei, sillä onhan lämpimässä mukavampi kuin viluissaan värjötellen.
ja lopuksi: Ei sitten nämä aatamin puvussa köllistelijät tule ajatelleeksi sitä, että minäkin haluan keskittyä työhöni ja siihen ongelmaan tai kivun aiheeseen, jonka vuoksi asiakas on tullut. Tuskin se mulkku on se hierontaan tulon syy ja jos on niin hieroja on väärä osoite. - arzubox
Eli justiinsa vahvistit mun pointin. Ylitsekäymätön paikka on tuo hierojille. Aina toki kysyn, että sopiiko vaiko eikö sovi. Jos ei sovi, niin mennään sitten niillä ehdoilla. Mutta selkeästi tämäkin vastaaja veti välittömästi herneen pikku nenoseensa. Vähän ihmetyttää. Ilmeisesti näitä mulkkunsa tyrkyttäjiä on niin paljon, että välittömästi nousee karvat pystyyn. Millään tavalla en mielestäni viitannut mihinkään genitaalihierontoihin vaan ihan siihen, että mikä siinä alastomuudessa niin pistää vihaksi. Ymmärrän kyllä toisaalta. Toisaalta taas en.....
- alasti aina
oulu on junttilandia! Hesassa on sellaisia hierojia, jotka hyväksyvät alastoman asiakkaan joka kadulla.
Eikä hierota intiimialueita, vaan normi hierontaa, mitä aloittajakin tarkoitti. - Hieroja(n)
Juurihan nimenomaan sanoin, että minua ei haittaa onko asiakas alasti vai ei. Hieron normisti. Niin ja olen sieltä junttilandia-Oulusta.
vuodatukseni vaan kertakaikkiaan johtui siitä, että kaikkien työvuosien aikana nämä ilkosillaan kekkaoivat ovat enimmäkseen kuitenkin olleet juuri jotenkin "omalaatuisia" asiakkaita, joiden käytöksestä selkeästi tulee esille se, että alastomuus on joku ykkösjuttu siinä hieronnassa.
Aivan hakemalla saa hakea niitä, joille alastomuus on toisarvoinen juttu, josta ei numeroa hieronnan yhteydessä tehdä. Kun kysytään, niin sanon että saa olla miten haluaa ja että pyykeellä peitellään. Tämäkin vain siksi, että on lämpimämpi.ja kuten jo totesinkin: silmät ja aivot ja ajatukset ne on minullakin, joten haluan tehdä työni rauhassa. Miten se miehillä työt luistais, jos siinä alastomat naiset ympärillä hilluisi? luulenpa että tulis sutta ja sekundaa. - Arzubox
Pyyhkeellä peittely on ihan ok ja jopa tarpeellista tuon lämmön takia. Ei siinä mitään. Jos Hieroja(n) haluat uuden asiakkaan, niin laitapa toimipisteesi kadunnimeä vastineeksi. Ei tarvi koko osoitetta. Tai sitten postia arzubox ÄT gmail.com
TAZ - Hieroja(n)
Seuraat vain ilmoittelua niin löytyy oikea hieroja.
- TAZ
Mistähän näitä ilmoituksia löytyisi....
- sama (n)
lehdistä vaikka
- jazzz
mistä lehdistä?
- Urheilijapoika
Ketä urheiluhierontaan erikostunutta hierojaa suosittelisitte kuntosaliharjoituksissa kipeytyneiden lihasten hierontaan.
- tumppi1
löysin ite www.hyvinvointi-online.fi sivulta hyvän ammattilaisen itelleni. Sieltä löyty muitakin manuaalisen terapian hoitoja tosi iisisti. Pystyy jättään viestin suoraan sitä kautta, eikä tartte soitella ja odotella, että soittelee takasin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551