Onko runous tiedettä?

Aiemmin luulin, että runous on taidetta, mutta yliopiston kurssilla tulin hieman toiseen käsitykseen. Minulla ei ole mitään ennakkoluuloja tai negatiivisuutta runoja kohtaan, vaikka olenkin proosaihmisiä (luen ja kirjoitan). Huomasin, että runousoppi(tiede) on täynnä lukuisia sääntöjä ja koodeja, joilla tulkitaan, onko teksti runoutta vai ei. Esimerkiksi itselleni aivan selkeä proosa onkin runoutta, kun siinä on joku pilkku väärässä paikassa tai siinä esiintyy toistoa. Tai joku riimi ei olekaan runo, koska siinä on liikaa tarinallisuutta eikä se sisällä ristiriitoja.

Olen ymmälläni.
575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oletko lukenut hesarissa vähän aikaa sitten, lauantai 12.10. Kulttuuri,
Juhani Karilan Lauantaiesseen
Pelkään, että taide ei muuta minua

Siinä on mielestäni hyvin kirjoitettu esille kaikki.
Sanotaanhan niinkin, että

kirjoittaminen on matematiikkaa.

Äänestä

Olihan siinä Karilas esseessä taiteen "ylistystä".

Ponttilini oli se, että kun toisaalta julistetaan, että runous on vapaata, niin sitten se onkin säädeltyä, todella matematiikkaa. Mutta toki kaikista opeista ei pidä opiksi ottaa.

Äänestä

Kaikenlaisia asioja voi luokitella tieteen keinoin. Jos vaikkapa kerrostaloasuntoja kuvailtaisiin pelkästään "ihan kiva" tai "kaamee kämppä" -tyylisillä luonnehdinnoilla, olisi asunnonetsijän otettava itse lähemmin selvää kustakin asunnosta, millainen se tarkemmin ottaen on. Sen sijaan kuvaukset, joissa käytetään termejä "3h k" tai "parvekkeellinen yksiö", avautuvat jo helpommin ja asunnonetsijän on helppo ohittaa sellaiset asunnot, jotka eivät hänelle sovellu.

Runoja voi myös kuvailla "kivaksi" tai "toivottamaksi tuubaksi", mutta hieman tarkemman käsityksen saa, mikäli kerrotaan runon olevan "runomitassa", "riimitelty" tai "vapaamuotoinen". Taidetta kuvaileva tiede kuulostaa välillä aika ärsyttävältä, mutta on sillä myös ihan käytännöllisiäkin tarkoituksia.

Äänestä

Enemmän hämmennystä kai herättää edelleen kysymys, missä määrin tiede on runoutta.

Äänestä
  • Voipi olla, mutta olen nyt kuitenkin runouskurssilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Codepoe kirjoitti:

Aiemmin luulin, että runous on taidetta, mutta yliopiston kurssilla tulin hieman toiseen käsitykseen. Minulla ei ole mitään ennakkoluuloja tai negatiivisuutta runoja kohtaan, vaikka olenkin proosaihmisiä (luen ja kirjoitan). Huomasin, että runousoppi(tiede) on täynnä lukuisia sääntöjä ja koodeja, joilla tulkitaan, onko teksti runoutta vai ei. Esimerkiksi itselleni aivan selkeä proosa onkin runoutta, kun siinä on joku pilkku väärässä paikassa tai siinä esiintyy toistoa. Tai joku riimi ei olekaan runo, koska siinä on liikaa tarinallisuutta eikä se sisällä ristiriitoja.

Olen ymmälläni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu