Raine tappoi Samin

Richard

Tiedoksi vain, että Karo (mistä lie nimi tähän keksittykin) ei tappanut Kannelmäen Samia vaan pojan nimi on Raine. Sukunimeä en muista mutta etunimi on 100 % varma. Voitte tarkistaa vaikka Kannelmäen vanhoilta asujilta, että nimi on oikea. Kyllä aito Kantsulainen tekijän tietää toisin kuin joku keskisuomessa syntynyt nettisurffailija joka väen väkisin yrittää selvittää tapausta vaikka ei edes ollut syntynyt teon aikana. Lisäksi perhe pakeni Sveitsiin melkein heti tapahtuman jälkeen ja muuttivat nimensä.

49

25818

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jazz

      Raine on etunimi, jota käytettiin 1950-luvulla. On sitä tietysti käytetty muillakin vuosikymmenillä, mutta hyvin vähän.

      Jos Richard tietää asioista niin anna palaa ja kerro kaikki. Muuten jää taas kytemään epäilys vedätyksestä.

    • TOSINERO

      Tappoi, tappoi...mutta se ei murhaajaa - ELI teon tehnyttä HENKILÖÄ - toiseksi muuta. Olisit selvittänyt vielä sukunimenkin, niin olisit osannut ehkä yhdistää "puuttuvat palaset" oikein. Hyvin monet meistä käyttävät kutsumanimenään toista tai jopa kolmatta nimeä tai peräti edellä mainituista johdannaista lempinimeä. HENKILÖ, eli murhaaja, on nyt joka tapauksessa varmuudella tiedossa (nimi voi tosin olla hänellä jo eri kuin n. kuukausi sitten). Itse olen saanut selvitelle myös ko. murhan jälkeisiä, suorastaan uskomatottomia, käytännön seikkoja ja sitä totaalisen - tässä maassa - poikkeuksellista tapaa, miten ko. murhaajan kohdalla on murhan jälkeen menetelty. Kuten aiemmin olen jo paljastanut, murhaaja otettiin välittömästi hänen varmistuttua tekijäksi viranomaisten haltuun, ja hänelle suoritettiin pikainen virallinen huostaanotto ja sijoitettiin uuteen perheeseen eri puolelle Suomea. Tämän jälkeen kaikki tiedot murhaajasta/omaisista, lakimiehineen/menettelytavoista ovat TopSecret, ja yhtä luottamuksellisia niistä tietävien henkilöiden keskuudessa kuin maamme puolustussalaisuudet (rankka vertaus, mutta totta).

      Ainoa tapaukseen liittyvä yksityiskohta, mihin en ole vielä saanut lopullista varmuutta on murhaajan koulu, mutta sen selviäminen on vain hetkien kysymys. Tiedot saan varmuudella (tuttavapiiriini kuuluvalta, v. 1972 syntyneeltä) henkilöltä, joka on ollut Pelimannin ala-asteella 4, 5 ja 6-lk:lla, tai jos vaikka olisikin niin, että murhaaja on ollut muussa lähikoulussa tai jopa erikoiskoulussa (esim. ruotsinkielisessä), saan lähiaik. varmasti siitäkin asiasta lopullisen vahvistuksen.

      Taitavimmat "surffailijat" voivat löytää jopa murhaajan nyk. työpaikan sopivasti "palasia yhdistelemällä". Ja jos joku "näsäilijä" intoutuu taas kerran minulta kysymään, että miksi tämä kaikki vaiva? Voin jo valmiiksi vastata, että ehkäpä tämä asian julkitulo (jälleen kerran) on jonkinasteinen "pieni rangaistus" hänelle hänen tekemästään hirviömäisestä murhasta. Ja ehkä hän näin kokisi jopa pienen pientä syyllisyyttä teostaan (mihin en kyllä henkilökohtaisesti usko). Ahdistusta nyt ainakin luulisi hänen vähintään potevan...Ja se nyt on kuitenkin hyvin pientä verrattuna siihen, miten hyvin hänellä tänä päivänä menee, kun verrataan hänen silpomaansa Samiin.

      Tiivistettynä voisin lopuksi vielä sanoa, että meillä kaikilla oikeus totuuteen varsinkin tällaisessa asiassa, missä totuus on konkreettisesti todennettavissa, ja totuus on omaa turvallisuuttta suojeleva asia. Kosto on taasen pääsääntöisesti huono motivaatio, eikä tämän tapauksen selvittämisellä ole - ainakaan minulla henkilökohtaisesti - ko. motivaatiota. Uskoni Suomen "Tasa"valtaan rapistui kyllä totaalisen lopullisesti tätä tapausta tutkiessani.

      • Neiti Etsivä

        Mistä sivuilta voi hake. Vihjaisit aiemmissakin keskusteluissa että netistä oikeilta sivuilta ja haulla. Auta tyhmää niin saadaan Kantu selvitettyä.

      • TOSINERO
        Neiti Etsivä kirjoitti:

        Mistä sivuilta voi hake. Vihjaisit aiemmissakin keskusteluissa että netistä oikeilta sivuilta ja haulla. Auta tyhmää niin saadaan Kantu selvitettyä.

        ...en voi suoria linkkejä tähän yhteyteen - ikävä kyllä - laittaa, koska niitä ei saa näin suoraan tällaisen asian yhteydessä kaiketi paljastaa. Ne, jotka olivat palstoilla niinä päivinä kun tapaus ratkesi, muistanevat yhden suoran linkin erään sukulaistahon sivustoille, minkä moderaattori kylläkin melkeinpä heti (pyynnöstä) poisti. Sukul. taholta tullut pyyntö meni suunnilleen näin: "Moderaattori please!!!!!!!!!!!! ko. sivustolla on esillä myös henkilöitä ja linkkejä, joilla ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa. Voisiko tämän siis poistaa".

        Melkeinpä kun yhden näissäkin keskusteluista pari kertaa esiintyneen seikan pystyy hoksaamaan ja yhdistämään, niin Avot! Ei kannata tosin kuitenkaan liikaa miettiä, koska se ei sillä parane. Itsekin hoksasin asian "puolivahingossa", sen enempää asiaa miettimättä.

        Keskustelun aloittajan Sveitsiin muuttoa en itse varmaksi osaa sanoa, mutta tämän suuntaista tapaukseen kyllä sen alkuvaiheiden ("virallisen prosessin") jälkeen vahvasti liittyy. Isä voi olla koulutukseltaan hyvinkin lakimies, mutta ei virkamies! Julkaisu- ja lehtimaailmassa päätoimittajat yms. julkaisuista vastaavat ovat usein koulutukseltaan juuri lakimiehiä. Äidin puolelta (mm. isä, sisko...) tämä lakimies-tausta onkin suvussa jo melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus, ts. vahvasti "perinnöllistä". Voi siis olla, että lakimieshuhut pohjautuvat sieltä, tai sitten isäkin on todella ollut koulutukseltaan lakimies.

      • hmmmh
        TOSINERO kirjoitti:

        Eli tämä Talviohan oli päätoimittaja, joten tähänkö viitataan? Ja Bruninin isä ja sisko juristeja?

      • Anonyymi

        Isä on / oli lakimies ja virkamies , se on faktaa. Sveitsiin muutosta en tiedä enkä sitä usko, koska lakimies isä oli virkapaikkallaan koko prosessin ajan ja vielä vuosia sen jälkeenkin.

        Mutta todella salainen oli oikeudenkäynti ja kaikki mikä siihen tapaukseen liittyi. Järkyttävä tapaus .

    • DORF

      Murhaaja oli Raine joka oli syntynyt 1972 ja 12 vuotias. Oli samalla 5C luokalla kuin Sami ja "ystävä". Tästä voitaneen päätellä että Rainella on syntymäpäivä tammikuun 1- maaliskuun 5. Olisko saanut puukon syntymäpäivälahjaksi? Isä oli joku virkamies-lakimies joka silloin tällöin pääsi julkisuuteen. Asui todennäköisesti ennemmin Haagassa kuin kannelmäessä.

      • tapauksen muistava

        on aivan eri asia repostella tunnettujen rikostenuusijoiden tekemisiä täällä kuin jonkun lapsuudessaan tekemää kammottavaa virhettä, jonka varjosta hän ja hänen omaisensa tuskin koskaan tulevat pääsemään eroon. Miettikääpä itseänne samassa tilanteessa, teko on tehty lapsellisuuksissaan ja seurauksia miettimättä ja sitä ei enää tekemättömäksi saa. Mikä kauhu,hätä ja tuska on ollut MOLEMMISSA perheissä. Asiasta on kaksikymmentä vuotta, tuskinpa kyseisen samin vanhemmatkaan haluavat enää repiä arpeutuneita haavoja auki...kaikki osapuolet ovat varmaan jo kärsimyksensä kärsineet ja korkojen kanssa. ja mitä puukkoihin tulee, moni poika sai sellaisen lahjaksi 70-80luvuilla...keskittäkää voimavaranne johonkin muuhun hyödylliseen.

      • Elämä opettaa
        tapauksen muistava kirjoitti:

        Tekstisi oli kuin itseni kirjoittama. Jokaisen kannattaa asettaa itsensä tai läheisensä samaan tilanteeseen..Missä on empaattisuus perheitä kohtaan? Ja turha sanoa että uhrikaan ei kokenut empaattisuutta..Asiat nyt on näin ja tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisi..
        Jos joku saa nimen tietoonsa ja täällä sen hölmönä paljastaa ja joku siinä kimmokkeen saaneena lähtee kostamaan, niin kenen on vastuu?
        Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen..
        Ja sen voin kertoa, että varmastikkin rikoksen tekijä kantaa tunnollaan asiaa elämänsä loppuun saakka.

      • Croft
        Elämä opettaa kirjoitti:

        Vanhoissa vellominen ei hyödytä Samia eikä ketään muutakaan. Asiaa ei voi muuttaa paremmaksi millään keinolla Samin kannalta. Jos nämä 'kaunaiset' suuntaisivat energiansa ympärillään olevien ihmisten hyödyksi yrittäen osaltaan parantaa esim. nykyisten koululaisten turvallisuutta, olisi sillä hedelmällisemmät tulokset kun kenenkään piinaaminen vanhoilla asioilla. Tehtyä ei saa murhaajakaan tekemättömäksi vaikka kuinka toivoisi.
        Ymmärrän kyllä että lapsen surma herättää vihaa, niin minussakin, mutta tekemisillämme pitäisi kuitenkin olla aina rakentava päämäärä. Murhaajasta en piittaa, mutta kyllä tässä nyky-ympäristössämmekin on paljon turvattomuutta kokevia lapsia. Mitä heidän hyväkseen voisi tehdä?

      • juda
        Elämä opettaa kirjoitti:

        Tekstisi oli kuin itseni kirjoittama. Jokaisen kannattaa asettaa itsensä tai läheisensä samaan tilanteeseen..Missä on empaattisuus perheitä kohtaan? Ja turha sanoa että uhrikaan ei kokenut empaattisuutta..Asiat nyt on näin ja tehtyä ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka haluaisi..
        Jos joku saa nimen tietoonsa ja täällä sen hölmönä paljastaa ja joku siinä kimmokkeen saaneena lähtee kostamaan, niin kenen on vastuu?
        Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen..
        Ja sen voin kertoa, että varmastikkin rikoksen tekijä kantaa tunnollaan asiaa elämänsä loppuun saakka.

        Eikö kannattaisi kertoa sen mulkun nimi, ettei syyteltäisi vääriä henkilöitä? Ja mielestäni tälläinen kakara olisi saanut pysyä loppu elämänsä vankilassa. Ei millään tavoi ole yhteiskuntaan soveltuva tapaus. Ja turha väittää, että ihminen voi muuttua. Paskapuhetta.

      • PieniLiekki
        juda kirjoitti:

        Eikö kannattaisi kertoa sen mulkun nimi, ettei syyteltäisi vääriä henkilöitä? Ja mielestäni tälläinen kakara olisi saanut pysyä loppu elämänsä vankilassa. Ei millään tavoi ole yhteiskuntaan soveltuva tapaus. Ja turha väittää, että ihminen voi muuttua. Paskapuhetta.

        Pidätkö itseäsi yhteiskuntamme tukipilarina? Näytätkö hyvää esimerkkiä omalla käytökselläsi palstan muille kirjoittajille?

    • Pelimannintie..

      Saaks mä vaan kysyä,mistä te vetelette noita nimiä,juttuja yms..?Täällä heittää legendaa kaikki"muistan tapauksen" tyypit.Joo,muistan mäkin ku kukaan kavereista ei saannu tulla ulos tai jos sai ni jonku mutsi tillitti partsilta-jokainen vuorollaan ja 18.00 oli oltava kotona,ku pimeetä tuli..Richard on edelleen ainoo joka oikeeta faktaa lyö pöytään..Toi Sveitsiin muutto oli lehdessäkin...Raine oli hieman tukevahko,pyöreä naamanen ja ruskee fledanen poika..

      • TOSINERO

        ...yrität? Miksi? Vastaisitko kahteen kysymykseen: Mikä oli Rainen sukunimi? Missä lehdessä Sveitsiin muutosta tarkemmin ottaen kerrottiin?

        Sen verran voin asiassa valaista (vaikka kaikki murhaajaan ja murhaajan perheeseen ja yleensäkin tapaukseen liittyvät asiat olivatkin heti murhaajan henkilöllisyyden selvittyä todella tarkkaan varjeltuja ja taitavasti peiteltyjä salaisuuksia), että murhaajapennun kohdalla suoritettiin välittömästi pikainen virallinen huostaanotto viranomaistoimesta ja hänet sijoitettiin toiseen perheeseen aivan eri puolelle Suomea. Ja kun huostaanotosta päätetään, niin se jos mikä on tässä maassa asia, mitä ei voida "ulkopuolisten toimesta" millään keinoin purkaa. Tämä tapaus kun on vaan niin läpeensä mätä ja totally "corrupt", etten voi muuta kuin ihmetellä niitä asioita ja järjestelyjä mitä tämän - suoraan sanottuna - suuren "mätäpaiseen" sisälle kätkeytyy. Tämä kansalaisten epätasapuolisuus oikeusjärjestelmämme ja lain edessä (tässä Suomen "näennäis"tasavallassa) on mielestäni jo sinällään yksi hyvä ja perusteltu syy ryvettää ja puhkaista vihdoin kunnolla tämä jo liian pitkään tulehdustilassa ollut mätäpaise. Ja antaa tämän asian tulla - kaikkine epäoikeudenmukaisuuksineen ja peittelyineen - päivänvaloon!!

        Jos jossakin lehdessä on kerrottu, että perhe olisi muuttanut Sveitsiin HETI murhan jälkeen, ei se mielestäni voi olla mahdollista. Jo heti murhan selvittyä kaikki kirjoittelu tapauksesta oli mediassa ja lehdistössä tiukasti "pannassa", eli en usko, että siitä on hieman myöhemminkään yhtään mitään kirjoitettu - mutta se ei tarkoita sitä etteikö murhaajapentu perheineen (tai murhaaja toinen huoltaja) olisi juuri Sveitsiin "pakomatkallaan" suunnanneetkin, koska juuri em. suuntaista tapauksen hieman myöhempiin vaiheisiin vahvasti liittyy...Selvitystyö jatkuu ja kouluaikaisetkin yksityiskohdat täsmentyvät tuota pikaa.

      • aivan sivullinen

        En tiedä millaiset intimiteettisuoja-lait oli 70-luvulla, mutta vaikea uskoa että olisi voitu uutisoida oikeilla nimillä tapahtuneesta. Eikä sillä ole merkitystä millaisesta perheestä lapsi tulee, jos on teon tapahtumahetkellä tarpeeksi nuori.

        Mutta lehtijutun eräänlaisen seurapiiriperheen Sveitsiin muutosta olen lukenut.

      • TOSINERO
        aivan sivullinen kirjoitti:

        En tiedä millaiset intimiteettisuoja-lait oli 70-luvulla, mutta vaikea uskoa että olisi voitu uutisoida oikeilla nimillä tapahtuneesta. Eikä sillä ole merkitystä millaisesta perheestä lapsi tulee, jos on teon tapahtumahetkellä tarpeeksi nuori.

        Mutta lehtijutun eräänlaisen seurapiiriperheen Sveitsiin muutosta olen lukenut.

        ...hyvinkin näin kun kerroit. Syy siihen, että tapaus kiinnostaa ja sitä vieläkin ruoditaan on nimenomaan juuri SE, että tyyli miten ko. bunkkerimurha -tapausta aikoinaan peiteltiin, salailtiin ja yritettiin tyystin jopa vaieta, oli hyvin poikkeuksellista vastaavien henkirikostapauksien uutisoinnin yleiseen linjaan verrattuna (vaikka tekijän nuorehko ikä ehkä tekikin siitä jonkinasteisen ennakkotapauksen myös median silmissä). Tästä johtuen Kannelmäen bunkkerimurha on saanut mielestäni kyseenalaisen "ratkaisemattoman" myytin aseman suomalaisten henkirikosten historiassa. Ja arvet revitään tasaisin väliajoin varmasti auki myös seuraavat pari vuosikymmentä - kunnes "salaiset kansiot" vihdoin avautuvat kaiken kansan silmien alle nähtäviksi. Jos tekijä olisi ollut tavallisen "tuulipukuperheen" vesa, ja asiasta olisi hetken aikaa uutisoitu ja kohuttu, olisi tapaus varmasti jo aikapäiviä sitten painunut suuren yleisön silmissä unholan maille.

        Sveitsiin muutto on aivan mahdollinen vaihtoehto ja artikkeli Sveitsiin muutosta ko. asiayhteydestä aivan riippumattomassa yhteydessä on mielestäni vain em. asiaa mahdollisesti vahvistava seikka. Minäköhän vuonna ko. artikkeli on julkaistu, kyllä siinä on täytynyt pölyn kuitenkin ehtiä jo jonkin aikaa laskeutua...

        Hei..mitä mä voitan puhumalla skeidaa..usko tai älä..edelleen,mä en oo kuullu Karo,Tavi tai Brusiinista mitään..koskaan..enkä tiedä mistä ne on revitty..mähän jo sanoin etten muista kuollaksenikaan sen hepun sukunimeä..ja anteeks vaan mutta oli sensuuri tai ei,se pojan kuva OLI LEHDESSÄ..ja siit Sveitsiin muutosta...Eipä toi hirveesti vaadi..tiedät millon se tapahtu,-muutama hassu viikkolehti oli sillon..voi löytyy jostain..Ps.Voit pahoitella kun löydät..:.Ps.2-Älä ala jankuttaa,tai mä kyllä vaikenen lopullisesti..Mä kun satun tuntee aika monta Kantsulaista vm-70 eteenpäin..Muistaskohan joku sen sukunimen...hmm....

      • ????
        Pelimannintie.. kirjoitti:

        Sinne Sveitsiin 1984 vai?
        Siis Raine oli etunimi? Voiko se olla tänäpäivänäkin vielä Raine vai muutettiinko myös etunimi?

      • Todisteeksi!!!!!

        No niin jos kerran tiedossa on etunimi(Raine) ja vielämuistat ulkonäon, niin ei muuta kuin kerrot todisteeksi "legendallesi" , mitä koulua hän kävi ja millä luokalla oli? Oliko samassa koulussa kuin Sami ja luokalla?

      • Pelimannintie..
        Todisteeksi!!!!! kirjoitti:

        No niin jos kerran tiedossa on etunimi(Raine) ja vielämuistat ulkonäon, niin ei muuta kuin kerrot todisteeksi "legendallesi" , mitä koulua hän kävi ja millä luokalla oli? Oliko samassa koulussa kuin Sami ja luokalla?

        Enpä taida viitsiä edes vastata tohon...taidat olla totaalisesti jutusta ulkona...voisko mun nikki kertoo jotain...?

      • pres.Halonen
        Pelimannintie.. kirjoitti:

        Enpä taida viitsiä edes vastata tohon...taidat olla totaalisesti jutusta ulkona...voisko mun nikki kertoo jotain...?

        ...saa keksiä ja nimiä heittää, mutta missä todisteet?

      • JOO
        Pelimannintie.. kirjoitti:

        Enpä taida viitsiä edes vastata tohon...taidat olla totaalisesti jutusta ulkona...voisko mun nikki kertoo jotain...?

        tiedät tekijän eli ilmeisesti olet samasta koulusta kuin uhri ,voitko kertoa oliko tekijä samassa koulussa kuin uhri/mahdollisesti samalla luokalla?

    • luokka myös...

      100 % prosenttisen varmasti, niin nimi selviää.
      Kuvakin löytyy silloin. Muuten puheesi on puuta heinää. Voisin samoilla argumenteilla kuin sinä väittää tappajan nimeksi vaikka Jammua....

      • pelimannintie..

        ÖÖ...Tota..öö...oiskohan Pelimannin ala-aste..ööö....voisko olla...öööö..ja luokka vaikka ööö...5 luokka...öööö......oisko.....ööööö...ja vaikka öööööö....c....Tota..ööö....selvitätkö nyt nimen..:)

    • ean

      Alaikäinen koulupoika surmasi Kuusankoskella opettajansa koulutunnilla kai 80-luvulla.

      Ei ole hänenkään nimeään mainittu julkisuudessa.

      • Mosi

        Älä nyt jätä juttua tähän,

        terv. kuusaalainen.

      • Jazz
        Mosi kirjoitti:

        Älä nyt jätä juttua tähän,

        terv. kuusaalainen.

        Puukotettu naisopettaja opetti aikoinaan myös Hantta Krausea eli Wilma Schlisezvksiä vai mikä hitto se nimi nykyään onkin. Hantta sanoi lehtihaastattelussa, että murhaaja teki sen, mitä hän hautoi mielessään monta vuotta. Kyseinen opettaja oli luoteeltaan sairas sadisti.

        Murhaajan vanhemmat eivät olleet julkkiksia jaa asiaan ei liittynyt mitään varsinaista salailua.

      • Jokke
        Jazz kirjoitti:

        Tappoi 9-vuotias poika opettajansa puukolla Itä-Suomessa kesken oppitunnin. Tekijä on kirjoittanut kirjankin, jossa myös mainitsee tuosta "kolttosestaan".

      • voisin lukaista
        Jokke kirjoitti:

        Tappoi 9-vuotias poika opettajansa puukolla Itä-Suomessa kesken oppitunnin. Tekijä on kirjoittanut kirjankin, jossa myös mainitsee tuosta "kolttosestaan".

        Kirjan ja tekijän nimi?

      • ex-kuusaalainen
        Mosi kirjoitti:

        Älä nyt jätä juttua tähän,

        terv. kuusaalainen.

        tietää kuka teki ja ketä puukotti...

    • Samia ikävä vieläkin

      Raine Vilhelmi Virtanen oli tappaja.

      • Oletko varma?

        Googlella löytyy saman niminen ja ikäinen yrittäjä.

      • On näköjään

        minfossakin tuosta.

      • Anonyymi

        Isä juristi , olin samassa virastossa juuri silloin , kun tämä tapahtui. Ei perhe kyllä mihinkään Sveitsiin muuttanut.

        Nimi sopii kun RV on juristi isän nimikirjaimet.

    • mitä kuuluu ?

      Mitä mahtaa kuulu Raine V Virtaselle tänä päivänä ? Miten ovat vuodet kohdelleet ? Tuleeko Sami uniin ?

    • Miksi?

      Minkä takia se teko tehtiin?
      Oliko pojilla ollut riitaa keskenään, vai oliko teko yllätys kaikille?

    • -82-

      Eikös pojan isä ole ollut Tullissa töissä?

      • Juino Herva

        Vai Helsingin kaupungin lakimies?

      • Eli kumpi,
        Juino Herva kirjoitti:

        Vai Helsingin kaupungin lakimies?

        tullissa vai kaupungilla??

      • Anonyymi

        Tullin lakimies !

    • me tiedetään !!!

      Kaikki tietävät kenen lapsi on kyseessä !

      hahahahaha !!!

    • kuva ois kiva

      Joskus täällä oli se luokkakuva, mutta ei kuka tekijä. Äsken oli, että muistaakseni toinen vasemmalta ylärivissä, mutta ei kuvaa. Eipähän sillä mitään tee, pelkkää uteliaisuutta.

    • RVV

      Kuva kyllä löytyy kun googlaat. Ja tekijä on ylärivissä ensimmäinen vasemmalta.

      • joo...

        Minfossa vielä kuva ja olin katsonutkin kuka oletettavasti. Samin pitäisi olla samassa kuvassa, mutta kukaan ei näytä samannäköiseltä kuin erillisessä kuvassa.

      • joo...
        joo... kirjoitti:

        Lukihan siellä kuka Samikin on, mutta erinäköinen kuin toisessa kuvassa.

      • kumpikohan
        joo... kirjoitti:

        Lukihan siellä kuka Samikin on, mutta erinäköinen kuin toisessa kuvassa.

        Toiset väittää tekijäksi isoa pyöreäkasvoista, toiset tuota pientä, ikävää jos syytöntä leimattu. Erikoista Seuraltakin laittaa luokkakuva lehteen kertomatta kuka tekijä, lisää vaan arvailuja.

    • RVV

      Kyllä se on ihan varmaa että tekijä on ylhäällä vasemmaisena. Ei mitään epäselvää tästä.

    • Anonyymi

      Joku tiesi, että oli tekijä. Käytti ennen nimeä Raine Talvi, Jussi Talven ja Leena Brusiinin au-lapsi. Myöhemmin nimi Karo Brusiin.
      Eli Kaarina Suonion sisaren poika. Huhuttiin hänen pojakseen.

      • Anonyymi

        Tuohan on kerrottu moneen kertaan ettei pidä paikkaansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe