Vainottu kansa

Vainottu kansa

Leirinuotion ympärillä ei ole aina ollut yhtä rauhallista. Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena."

"Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla .

Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.

Preussin Fredrik Wilhelm ei kohdellut heitä vuonna 1727 yhtään paremmin. Hän määräsi kaikki miespuoliset Ruotsi-Suomessa hirtettäviksi, ja naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva.

Romanivainoilla ja joukkomurhaamisilla Hitlerin aikana on ideologiset juurensa...... aivan, mutta herra Hitlerillä oli myös vaikeuksia suhtautua romaneihin. Sillä hän tunnusti sen, että romanit olivat Arjalaisia, mutta nimenomaan perinteet ja juuret pitkin vuosisatoja ajoivat siihen tulokseen, että romanien arjalaisuuskaan ei ollut esteenä joukkotuholle. Ensin tietysti kaikki puoliveriset oli tarkoitus tuhota, mutta sitten kun tuhoamin alkoi sillä ei ollut mitään merkitystä oliko puoliverinen tai aivan täysimustalainen. (hitler lausui joskus; aito mustalainen on kuin ylväs susi kukkulalla, mutta puoliverinen on kuin räksyttävä rakkikoira) Rakkikoirat ovat justiin niiä jotka kehtaavat varastaa vanhuksilta tai vehkeillä toista mustalaista vastaan. Suomalaisissa sanakirjoissa on kyllä huonot arvostelut mustalaisista pitkin historian, mutta ei suomalaisiakaan pidetty yhtään sen parempana maailmalla. Onko vanha tiede sitten niinkuin sanonta "ei savua ilman tulta" vai oliko vain suuri tietämättömyys vallalla maailmassa kun puhutaan suomalaisista tai kun puhutaan suomalaisten tietosanakirjojen asennoitumisesta mustalaisiin. No mustalaisten kohdalla tietysti asiat ovat olleet paljon vaikeammat sisältäen jopa hirttämisiä jne. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jotain kaunista tai hyvää. Vaikka nyt tuntuu hienolta voi käydä aika huonosti molemmille, jos nyt puhutaan romaneista ja suomalaisista. Suomi on niin pieni maa, että sodassa se on kuin suupala joillekin suurimmille. Nato poikineen auttaa vai!! niin ei tiedä, mutta ei tässä mustalaisillekaan ole aivan lähivuosina mitään tuhoamisleirejä rakentamassa vaikka osa suomalaisista niin haluaisikin tehdä. Aina näyttää molempien tulevaisuuden....

1100 1200 1300 1400-luvun ja 1500-luvulla julkaistiin koko Länsi-Euroopassa julmia lakeja mustalaisa vastaan
Esimerkiksi Englannissa 1500-luvun puolivälin jälkeen mustalaisa ruoskittiin uudelleen ja häneltä leikatiin puolet korvasta ja kolmannella kerralla hänet mestatiin suurena rikoksentekijänä ja yhteiskunnan vihollisena.
Heitä syytettiin myös pakanallisuudesta
Noitavainot ja inkvisitio ja niihin liittyneet uskomukset magiasta, taikuudesta, ennustamisesta eli yleisesti taikauskon leviäminen voimisti osaltaan romaneihin kohdistuneita epäluuloja ja vainotoimenpiteitä. 16. ja 17. vuosisadan kollektiivinen paranoia salli hallitsevien polttomerkitä mustalaiset 'tekijöiksi', jolloin hänestä tuli ihmisten taikauskon uhri. 1700-luvulla noituuden lisäksi romaneja syytettiin sen ajan rosvojoukkioiden tekosista. Heidät samaistettiin murhaajiin, rosvoihin ja varkaisiin.
Vuonna 1489 Speyerin valtiopäivillä päätettiin "mustalaisten" (Zigeuner) karkottamisesta Reininmaasta ja Pflanzin kreivikunnasta. Mainzin vaaliruhtinas kerskui tappaneensa kaikki miespuoliset mustalaiset alueellaan ja merkinneensä kaikki naiset ja lapset polttoraudalla."kunniallinen" mies saattoi vapaasti surmata alueellaan kohtaamansa romanit .1600-luvun lopulla vainot voimistuivat. Mutta 1700-luku oli romaneille ja todellinen kärsimysten vuosisata. Heitä vainottiin, kidutettiin, orjuutettiin ja murhattiin. Heidän pelkkä fyysinen olemassaolonsa paikkakunnalla tulkittiin rikokseksi. Heitä syytettiin liitosta pirun kanssa, kylien sytyttämisestä, lasten Ensimmäinen yhtenäinen mustalaislainsäädäntö luotiin 1700-luvun alussa. Vuoden 1711 lainsäädännön mukaan "mustalaiset" tuli tavattaessa ensimmäisen kerran tehdä kuuroiksi ja polttomerkitä, toisella kerralla heidät tuli hirttää. On korostettava, että kysymys ei ollut "mustalaisen" syyllistymisestä rikokseen, vaan hänen olemassaolonsa riitti tuomioon.varastamisesta sekä ihmissyönnin harjoittamisesta.
10179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ei tällä suomesa sen paremat ajaat
"Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla.

Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.

Preussin Fredrik Wilhelm ei kohdellut heitä vuonna 1727 yhtään paremmin. Hän määräsi kaikki miespuoliset mustalaiset hirtettäviksi, ja naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva.
Myös toinen maailmansota oli myllerryksen aikaa mustalaisille ja heidän kulttuurilleen.

Maaliskuussa 1943 natsihallinnon taholta annettiin käsky "mustalaisten" lähettämisestä tuhoamisleiri Auschwitz-Birkenauhunkaikkiaan 2.220 000:sta 2.500 000:heen "mustalaista". 87 PROCENTIA KOKO ROMANI KANSA tuhosivat

Äänestä
  • hirtto- ja maastakarkotus l...

    Vuodesta 1540 vuoteen 1750 oli voimassa
    Suomen romanien historiallisiin vaiheisiin sisältyy kahden vieraan vallan Ruotsin ja Venäjän
    alaisuudessa eläminen. Erityisesti Ruotsin vallan aikana romaneilla ei ollut lain suomaa turvaa ja
    oikeutta. Vuodesta 1540 vuoteen 1750 oli voimassa hirtto- ja maastakarkotus laki, joka salli romanien
    tuomitsemisen ja surmaamisen ilman oikeudenkäyntiä. Venäjän vallan alla romanien tilanne ei ollut
    yhtään helpompi. Kielteinen erottelu lisääntyi mm. irtolaislain säädännön johdolla. Venäjän
    vähemmistöpolitiikka ei antanut sijaa vähemmistöjen asioiden esiin nostamiselle, vaan heidät pyrittiin
    sulauttamaan valtaväestöön. Suomen vähemmistöpolitiikka pyrki sulauttamaan romanit täydellisesti
    valtaväestöön aina 1960-luvulle saakka. Myös kirkon suhtautuminen on ollut romaneja syrjivää.
    Kaikella tällä on ollut vaikutusta romanien asenteisiin yhteiskuntaa kohtaan. Vaikka myönteistä
    kehitystä on tapahtunut, ennakkoluuloja esiintyy silti puolin ja toisin.
    Suomen itsenäisyyden myötä romanien asema parantui. Myönteinen kehityskulku on jatkunut
    viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Tähän ovat vaikuttaneet romaniväestön yhteiskunnallinen
    herääminen, asunto-olosuhteiden parantuminen, aikuiskoulutuksen käynnistyminen, romanikielen
    kehittyminen sekä sosiaali-, koulutus- ja kulttuuripoliittiset toimenpiteet. Osaltaan romaneille
    kohdistettujen palvelujen parantumiseen ovat vaikuttaneet julkishallinnossa toimivat romaniasiain
    neuvottelukunta (Ronk), tänä vuonna (2004) vakinaistetut alueelliset neuvottelukunnat sekä
    Romaniväestön koulutusyksikkö. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen eli Kotuksen tehtäviin kuuluu
    samoin kuin muidenkin kotimaisten kielten myös romanikielen tutkimus ja huolto. Asiantuntijaelimenä
    toimii Romanikielen lautakunta, jonka jäsenet ovat puheenjohtajaa lukuun ottamatta romaneja. Paitsi
    että em. toimintayksiköt parantavat romanien asemaa, ne tuottavat samalla tarvittavaa asiantuntemusta
    ja tietoa romaneista virkamiehille. Romanien asemaan on suuresti vaikuttanut myös romanijärjestöjen
    kautta tehtävä työ.
    Huolimatta ihmisoikeuksia ja syrjimättömyyttä tukevista laista Suomen romanit kokevat edelleen
    syrjintää ja suoranaista rasismia. Romanien ei edelleenkään ole helppo päästä yleisiin ravintoloihin tai
    saada palveluita. Myös työ- ja asuntomarkkinoilla heitä syrjitään. Syrjintä koskee myös lapsia: heidät
    pannaan aivan liian kevein perustein erityisluokille tai erityiskouluun. Syrjäytymistä tapahtuu myös
    puutteellisen koulutuksen johdosta. Niinpä viime vuosikymmenenä on toiminta keskitetty erityisesti
    romanien koulutuksen kehittämiseen. YK:n syrjinnän vastainen komitea kiinnitti huomiota edellä
    mainittuihin ongelmiin vieraillessaan Suomessa 25.8.2003.
    Suomen romanit poikkeavat jossain määrin Saksan romeista ja sinteistä. Saksan romanien keskuudessa
    on runsaasti eritaustaisia romaneja, ja romanipakolaiset muodostavat yhdessä heidän kanssaan erittäin
    heterogeenisen ryhmän. Suomessa romanit ovat enemmän monogeeninen ryhmä. Liioin eivät Suomen
    romanit ole joutuneet kokemaan toisen maailmansodan natsivainoja, joissa surmattiin yli puoli

    Äänestä

  • hirtto- ja maastakar kirjoitti:

    hirtto- ja maastakarkotus l...

    Ruotsi-Suomen aika
    Suomi kuului 1500-luvulla Ruotsin kuningaskuntaan. Romaneille aika ei ollut suosiollista, sillä Ruotsi-
    Suomen hallitusvalta suhtautui heihin kielteisesti, ja he joutuivat saman epäluulon kohteiksi kuin
    Euroopassakin. Myös luterilainen kirkko syyllistyi samaan syrjintään kuin katolinen kirkko. Juhana III,
    Ruotsi-Suomen kuningas, määräsi vuonna 1576 kaikki Norrlannin läänissä tavatut romanit
    karkotettavaksi valtakunnasta. Tuohon aikaan maassa vallitsi ankara säätyjako. Toisaalta valtakuntaa
    muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi: kaikkialla oli säädetty voimaan sama uskonto, samat elintavat ja
    sama kieli. Näistä asioista johtuen Linköpingin kirkolliskokouksessa 1594 päätettiin, että
    romaniväestöltä kielletään kirkolliset palvelut: vainajia ei saanut haudata siunattuun maahan, lapsia ei
    kastettu, avioliittoon ei vihitty, jopa sairaanhoito kiellettiin. Kirkkoherra, joka antoi yösijaa romaneille,
    erotettiin välittömästi virasta.
    Aiemmin, vuonna 1560 Laurentius Petri oli määrännyt, että papit eivät saaneet olla romanien kanssa
    tekemisissä. Vuonna 1637 puolestaan kuningatar Kristiina antoi käskyn, jonka mukaan kaikki Ruotsi-
    Suomessa tavatut romanit oli hirtettävä. Samaan aikaan maassa astui voimaan kuninkaallinen määräys,
    jonka mukaan kaikki valtakunnan alueella olevat romanit piti karkottaa, mutta jos he jäivät maahan,
    heidät voitiin teloittaa ilman oikeudenkäyntiä.
    Kirkkolaki ja asetukset loivat uutta linjaa vuonna 1686. Romaniväestöä pyrittiin asuttamaan ja heidän
    liikkumistaan rajattiin. Romaniväestöä kohdeltiin irtolaisina ja heiltä otettiin lapset valtion hoitoon
    yhteiskunnan kasvatettavaksi. Naiset joutuivat kehruulaitoksiin ja miehet vankiloihin. On hyvinkin
    todennäköistä, että näiden tapahtumien pohjalta ovat syntyneet puheet siitä, että romaninaiset
    ”ryöstivät” lapsiaan, kun he hakivat lapsensa pois noista valtion lastenkodeista. 1600-luvun
    loppupuolella Suomen kenraalikuvernöörinä toimi Pietari Brahe. Hänen määräyksestään romanit
    pyrittiin asuttamaan Pielisjärven pitäjän autiotiloille. Pielisjärven alue oli Venäjän rajan tuntumassa ja

    4

    Äänestä

  • Ruotsi-Suomen aika kirjoitti:

    Venäjän suuriruhtinaskunta ja autonomianaika
    Suomi muuttui v. 1809 Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunnaksi ja näin valtiovallan
    suhtautuminen romaneihin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Senaikaisten erityislakien tavoitteena oli
    romanien sopeuttaminen ja valvominen. Valtiovallan tuli ottaa huostaan irtolaiset ja kiertolaiset. Naiset
    määrättiin Turun kehruuhuoneisiin ja miehet Viaporin työlaitokseen. Näin romaneista saatiin myös
    taloudellista hyötyä. Vuonna 1863 alettiin romaneihin soveltaa yleistä irtolaislakia, mutta vankilalta ja
    kehruuhuoneilta se ei heitä pelastanut, sillä laki vaati, että heidän oli pystyttävä osoittamaan, että he
    nauttivat ”laillista suojaa”. Koska heillä ei ollut määräaikaa tällaisen suojelun hankkimiseen, niin heitä
    siirrettiin Viaporista Hämeenlinnan ojennuslaitoksiin.
    1800-luvulla romanikysymys nousi ensimmäisen kerran esille valtiopäivillä. Siellä säädyt olivat yhtä
    mieltä siitä, että romanit tulisi sulauttaa muuhun väestöön eri tukitoimin. Romaneja koskevasta
    erillisestä lainsäädännöstä luovuttiin vuonna 1883, jolloin juopa irtolaisten ja romanien välillä tasaantui.
    Kirkonmiehiä kehotettiin kasteopetuksen kautta tekemään romaneista yhteiskuntakelpoisia.
    Wallen komitea 1900-luvun alkupuolella
    5.1. Toimenpiteitä; ”jätettävä vapaehtoisen toiminnan ja ihmisrakkauden huoleksi”
    1900-luvun alussa ns. Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisen
    pääväestöön. Komitean käsityksen mukaan oli vaikeaa ratkaista, kuka oikeastaan on luettava
    mustalaiseksi. Huomattavasti helpompaa olisi ollut suunnitella toimenpiteitä kaikille maassa
    kierteleville henkilöille kuin ainoastaan ”mustalaisille”. Komitean esittämät toimenpiteet tarkoittivat
    ”ainoastaan kuljeskelevia ja varsinaisia mustalaiselämää viettäviä, mustalaisheimoon kuuluvia
    henkilöitä”. Komitea ehdotti mustalaisviraston perustamista helpottamaan mustalaisten rekisteröimistä
    ja mustalaiskoulujen perustamista. Komitean mietinnössä sanotaan mm. seuraavaa:”Rodun

    Äänestä

  • Wallen komitea kirjoitti:

    KYLLÄ SUOMALAISET

    ON MYÖS KAUHEITA IHMISIÄ

    tulee aloittaa lapsuudessa ja lapsi on otettava kuriin ennen kuin synnynnäinen rotutyyppi on tullut
    yksilölliseksi luonteeksi, rotuvaisto tavaksi Y Mutta ei voi tulla kysymykseen, että valtio ottaisi huostaan
    mustalaisten kasvatuksen ennekuin he ovat tulleet kouluikään, se on jätettävä vapaaehtoisen toiminnan
    ja ihmisrakkauden huoleksi.”
    Porvarissääty oli uskonut mietinnössään vuoden 1894 valtiopäivillä: ”Kun väestön mieleen juurtunut
    mustalaisten halveksiminen on haihtunut, kun hekin kansan silmissä kohoavat ihmisasemaan ja kun
    usko heidän maagisiin voimiinsa on kadonnut, muuttuvat myös mustalaisten omat käsitykset, tapahtuu
    hajaantumista, ja kieli ja sen mukaan mustalaisille ominainen

    Äänestä

  • ette ole voinnut mit kirjoitti:

    tvingas föräldrar att ge up...

    Romska barn till salu
    Romska upplopp i Slovakien
    Kvällen den 24 februari mobiliserade den
    slovakiska regeringen de största styrkor
    av polis och armé sedan 1989, för att få
    bukt med de ökande upploppen bland
    romerna i ett antal samhällen i centrala
    och östra Slovakien. Cirka 1600 poliser
    och 650 soldater sattes in i Kosice,
    Tresov och Bansak-Bistrica. Ytterligare
    350 soldater ligger i beredskap.
    Inrikesministern Vladimir Palko säger att
    alla polischefer har semesterförbud tills
    vidare. För första gången sedan 1989 har
    även vattenkanoner använts. I den slovakiska
    pressen braskar rubriker som
    "Detta är krig!". Anledningen till den
    stora polisiära insatsen är ett antal
    upplopp bland medborgare i den romska
    slummen. Upploppen har ökat i styrka
    under två väckors tid, stora romska folksamlingar
    har plundrat och vandaliserat
    mataffärer. Upploppen startade efter det
    att det sociala välfärdssystemet genomgick
    stora förändringar nyligen. Det innebar
    bland annat att alla socialbidragstagare
    skulle få sänkta ersättningar.
    Många romer har blivit särskilt utsatta
    av förändringarna. Anslagen för familjer
    med mer än fyra barn har tagits bort. Just
    dessa förändringar var tydligen specifikt
    gjorda för att minska antalet romer med
    socialbidrag. De speciella omständigheterna
    bakom förändringarna gjorde att många
    prominenta romska aktivister bestämde sig
    för nationella protester onsdagen den 25
    februari. Dessa protestmarscher ställdes
    dock in den 24, förmodligen
    på grund av det ökande
    hotet av mer våld. På de
    platser där protesterna ändå
    genomfördes den 25, skedde
    det på ett fredligt sätt.
    Den här situationen kan
    bara ses som en kraftfull
    indikation på den slovakiska
    regeringens misslyckade
    politik gentemot sin
    romska befolkning.

    Äänestä

  • Tehän osaatte kirjoitti:

    Officiella siffror från
    2003 visar att nästan 90 procent av den
    romska befolkningen i Slovakien är
    arbetslösa, jämfört med fjorton procent av
    resten av befolkningen. Diskriminering
    på arbetsmarknaden är så gott som total,
    och arbetsförmedlingarna accepterar jobbannonser
    där det står romer inte är önskvärda.
    Cirka hälften av eleverna i skolor
    för mentalt handikappade är romer. I
    vissa av dessa skolor är alla elever romska
    barn.
    De flesta romer bor i segregerade slumområden.
    Många romska samhällen ligger
    i närheten av giftigt avfall och sopanläggningar
    som förgiftar luften och vattnet.
    Dessa samhällen har inga asfalterade
    gator, ingen elektricitet, uppvärmning,
    avlopp eller tillräckligt med vatten och är
    oftast utan sådana kommunala inrättningar
    som post och kollektivtrafik.
    Romska barn till salu
    På ett flyktingläger i montenegros
    huvudstad Podgorica, som tidigare drevs
    av FN, tvingas föräldrar att ge upp sina
    barn som sedan sälj till höstbjudande.
    Lägret sponsras av brittiska Smile
    International, en evangelistisk hjälporganissation,
    och katolska hjälporghanissationer,
    omedvetna om vad som pågår.
    Lägret driv av Sinisa Nadazdin, ansvarig
    för Philia, en lokal evangelistisk välgörenhetsorganisation
    som för två brittiska reporar
    berättade: “ett hundratals barn har
    smugglats från detta läger. Alla barn ni ser
    är till salu. Jag gör det för pengarnas skull”
    De två journalisterna från Sunday
    Mirror, som låtsades vara intresserad av att
    köpa barn, blev erbjudna allt från en treårig
    mörkhyad romsk pojke för fyra tusen
    kronor till en fyraårig blond flicka för fyrtiotusen
    kronor. Alltså det går tio romska
    pojkar på en blond icke-romsk flicka.
    Nadazdin arbetar tillsammans med två
    romska maffiabröder, Vlasnim och Arton
    Shkreli, som skördar barn med fördelaktigast
    utseende.
    Trotts att Nadazdin var väl medveten
    om att barnen kunde säljas till pedofiler
    fortsatte han förhandlingarna med journalisterna.
    Jornalisterna leddes in i ett rum där en
    liten pojke och en flicka lekte på ett golv
    fullt av kackerlakor. Deras mamma ropade
    desperat, men tystades snabbt av den
    store Nadazdin: "Den här kvinnan har
    inget val. Vlasnim vill sälja flickan och
    ingen kan säga emot honom. Åtminstone
    inte om de är rädda om sitt liv. Han
    använder kniv."
    Nadazdin berättade för jornalisterna att
    han hoppas kunna övertyga Smile
    Intenational att hjälpa honom starta ett
    daghem, som han skull kunna använda
    som ett drivhus för barn.
    På väg därifrån fick journalisrena ett
    samtal från Arton. Han försökte övertyga
    dem om en snabb affär. Då undrade journalisterna
    om det fans några unga flickor
    som skulle kunna passa på massageinstiut
    i England.
    Arton svarade: "Vi har barn för mera
    delikata uppdrag än adoption. Vi har
    flickor som är tolv, tretton och fjorton år.
    Just nu har vi tjugo stycken som är till
    salu. De är söta och erfarna inom film.
    Några av dem har sina egna internetsaiter.
    Ni kommer inte att bli besvikna
    Vänta inte för länge.
    När Nadazdin konfronteras med sanningen
    nekar han till alltihop.
    Clive Doubleday på Smile International
    säger: "Det här är mycket upprörande.
    Om det är sant, är det en tragedi."
    Smile International har lovat att ta upp
    fallet i FN. Sunday Mirror
    Utländska nyheter

    Äänestä

  • Wallen komitea kirjoitti:

    Venäjän suuriruhtinaskunta ja autonomianaika
    Suomi muuttui v. 1809 Venäjän keisarikunnan suuriruhtinaskunnaksi ja näin valtiovallan
    suhtautuminen romaneihin alkoi pikkuhiljaa muuttua. Senaikaisten erityislakien tavoitteena oli
    romanien sopeuttaminen ja valvominen. Valtiovallan tuli ottaa huostaan irtolaiset ja kiertolaiset. Naiset
    määrättiin Turun kehruuhuoneisiin ja miehet Viaporin työlaitokseen. Näin romaneista saatiin myös
    taloudellista hyötyä. Vuonna 1863 alettiin romaneihin soveltaa yleistä irtolaislakia, mutta vankilalta ja
    kehruuhuoneilta se ei heitä pelastanut, sillä laki vaati, että heidän oli pystyttävä osoittamaan, että he
    nauttivat ”laillista suojaa”. Koska heillä ei ollut määräaikaa tällaisen suojelun hankkimiseen, niin heitä
    siirrettiin Viaporista Hämeenlinnan ojennuslaitoksiin.
    1800-luvulla romanikysymys nousi ensimmäisen kerran esille valtiopäivillä. Siellä säädyt olivat yhtä
    mieltä siitä, että romanit tulisi sulauttaa muuhun väestöön eri tukitoimin. Romaneja koskevasta
    erillisestä lainsäädännöstä luovuttiin vuonna 1883, jolloin juopa irtolaisten ja romanien välillä tasaantui.
    Kirkonmiehiä kehotettiin kasteopetuksen kautta tekemään romaneista yhteiskuntakelpoisia.
    Wallen komitea 1900-luvun alkupuolella
    5.1. Toimenpiteitä; ”jätettävä vapaehtoisen toiminnan ja ihmisrakkauden huoleksi”
    1900-luvun alussa ns. Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisen
    pääväestöön. Komitean käsityksen mukaan oli vaikeaa ratkaista, kuka oikeastaan on luettava
    mustalaiseksi. Huomattavasti helpompaa olisi ollut suunnitella toimenpiteitä kaikille maassa
    kierteleville henkilöille kuin ainoastaan ”mustalaisille”. Komitean esittämät toimenpiteet tarkoittivat
    ”ainoastaan kuljeskelevia ja varsinaisia mustalaiselämää viettäviä, mustalaisheimoon kuuluvia
    henkilöitä”. Komitea ehdotti mustalaisviraston perustamista helpottamaan mustalaisten rekisteröimistä
    ja mustalaiskoulujen perustamista. Komitean mietinnössä sanotaan mm. seuraavaa:”Rodun

    """"Wallen komitea asetti tavoitteekseen romanien täydellisen sulauttamisen
    pääväestöön""""

    KUINKA MONTAMUSTALAIS LASTA, OLI JÄTETTY, OTETTU VALKOLAISTEN HUOSTAAN ? JOSTA NÄMÄ LAPSET EIVÄT TIEDÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄKÄÄN, ETTÄ HE OVAT MUSTALAISIA, (SIINÄPÄ ONKIN MIETTIMISTÄ !)(AIKUISIA IHMISIÄ JO)

    Äänestä

Vaino on ihan omaa syytä kuten juutalaisillakin. Ilkityöt, laiskuus ja kierous on yksi syy vainoon.

Äänestä

Karu todellisuus: http://www.youtube.com/watch?v=K_s4g_zeoVs

Tätä ei kaikki romanit harrasta, mutta näyttäisi siltä, että iso osa toimii samankaltaisella tyylillä, joten ei ihme, että tällaisella menolla heistä ei pidetä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mies joka ties kirjoitti:

Vainottu kansa

Leirinuotion ympärillä ei ole aina ollut yhtä rauhallista. Mustalaiset ovat kautta aikojen olleet toinen toistaan "rajumpien vainojen kohteena."

"Esimerkiksi" 1500-luvulla polttoroviot paloivat täysillä, sillä mustalaisia alettiin hävittää sekä tulella että miekalla .

Sama hävityslinja jatkui vuonna 1637, jolloin kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsi-Suomessa tavattavat mustalaiset hirtettäviksi.

Preussin Fredrik Wilhelm ei kohdellut heitä vuonna 1727 yhtään paremmin. Hän määräsi kaikki miespuoliset Ruotsi-Suomessa hirtettäviksi, ja naisilta ja lapsilta leikattiin toinen korva.

Romanivainoilla ja joukkomurhaamisilla Hitlerin aikana on ideologiset juurensa...... aivan, mutta herra Hitlerillä oli myös vaikeuksia suhtautua romaneihin. Sillä hän tunnusti sen, että romanit olivat Arjalaisia, mutta nimenomaan perinteet ja juuret pitkin vuosisatoja ajoivat siihen tulokseen, että romanien arjalaisuuskaan ei ollut esteenä joukkotuholle. Ensin tietysti kaikki puoliveriset oli tarkoitus tuhota, mutta sitten kun tuhoamin alkoi sillä ei ollut mitään merkitystä oliko puoliverinen tai aivan täysimustalainen. (hitler lausui joskus; aito mustalainen on kuin ylväs susi kukkulalla, mutta puoliverinen on kuin räksyttävä rakkikoira) Rakkikoirat ovat justiin niiä jotka kehtaavat varastaa vanhuksilta tai vehkeillä toista mustalaista vastaan. Suomalaisissa sanakirjoissa on kyllä huonot arvostelut mustalaisista pitkin historian, mutta ei suomalaisiakaan pidetty yhtään sen parempana maailmalla. Onko vanha tiede sitten niinkuin sanonta "ei savua ilman tulta" vai oliko vain suuri tietämättömyys vallalla maailmassa kun puhutaan suomalaisista tai kun puhutaan suomalaisten tietosanakirjojen asennoitumisesta mustalaisiin. No mustalaisten kohdalla tietysti asiat ovat olleet paljon vaikeammat sisältäen jopa hirttämisiä jne. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jotain kaunista tai hyvää. Vaikka nyt tuntuu hienolta voi käydä aika huonosti molemmille, jos nyt puhutaan romaneista ja suomalaisista. Suomi on niin pieni maa, että sodassa se on kuin suupala joillekin suurimmille. Nato poikineen auttaa vai!! niin ei tiedä, mutta ei tässä mustalaisillekaan ole aivan lähivuosina mitään tuhoamisleirejä rakentamassa vaikka osa suomalaisista niin haluaisikin tehdä. Aina näyttää molempien tulevaisuuden....

1100 1200 1300 1400-luvun ja 1500-luvulla julkaistiin koko Länsi-Euroopassa julmia lakeja mustalaisa vastaan
Esimerkiksi Englannissa 1500-luvun puolivälin jälkeen mustalaisa ruoskittiin uudelleen ja häneltä leikatiin puolet korvasta ja kolmannella kerralla hänet mestatiin suurena rikoksentekijänä ja yhteiskunnan vihollisena.
Heitä syytettiin myös pakanallisuudesta
Noitavainot ja inkvisitio ja niihin liittyneet uskomukset magiasta, taikuudesta, ennustamisesta eli yleisesti taikauskon leviäminen voimisti osaltaan romaneihin kohdistuneita epäluuloja ja vainotoimenpiteitä. 16. ja 17. vuosisadan kollektiivinen paranoia salli hallitsevien polttomerkitä mustalaiset 'tekijöiksi', jolloin hänestä tuli ihmisten taikauskon uhri. 1700-luvulla noituuden lisäksi romaneja syytettiin sen ajan rosvojoukkioiden tekosista. Heidät samaistettiin murhaajiin, rosvoihin ja varkaisiin.
Vuonna 1489 Speyerin valtiopäivillä päätettiin "mustalaisten" (Zigeuner) karkottamisesta Reininmaasta ja Pflanzin kreivikunnasta. Mainzin vaaliruhtinas kerskui tappaneensa kaikki miespuoliset mustalaiset alueellaan ja merkinneensä kaikki naiset ja lapset polttoraudalla."kunniallinen" mies saattoi vapaasti surmata alueellaan kohtaamansa romanit .1600-luvun lopulla vainot voimistuivat. Mutta 1700-luku oli romaneille ja todellinen kärsimysten vuosisata. Heitä vainottiin, kidutettiin, orjuutettiin ja murhattiin. Heidän pelkkä fyysinen olemassaolonsa paikkakunnalla tulkittiin rikokseksi. Heitä syytettiin liitosta pirun kanssa, kylien sytyttämisestä, lasten Ensimmäinen yhtenäinen mustalaislainsäädäntö luotiin 1700-luvun alussa. Vuoden 1711 lainsäädännön mukaan "mustalaiset" tuli tavattaessa ensimmäisen kerran tehdä kuuroiksi ja polttomerkitä, toisella kerralla heidät tuli hirttää. On korostettava, että kysymys ei ollut "mustalaisen" syyllistymisestä rikokseen, vaan hänen olemassaolonsa riitti tuomioon.varastamisesta sekä ihmissyönnin harjoittamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu