sijoitettuna 4-vuotta

nikita x

Lapseni on ollut sijaisperheessä 4v. Isä sai aikoinaan yh:n,sit ei jaksanutkaan lasta ja se päätettiin sijoittaa 200km päähän. Itselläni ei ollut sanan valtaa asiaan,enkä olisi siinä tilanteessa asialle mitään voinut. Meni kauan, ennenkö sulatin asian ja otin sijaisperheeseen yhteyttä. Tapaamiset sijaiskodossa joka 2.viikonloppu, isä ei käy lasta katsomassa kuin kerran vuodessa, mutta näkee sitä kun se on isovanhemmilla 3päivää/kuussa. Kysymys kuuluukin, kuin hyvillä tsäänseillä voin saada lapsen huoltajuuden itselleni? Nyt kun lapsen isä päättää sen asioista, vaikka todellisuudessa hänellä ei riitä edes aikaa perehtyä lapsen elämään ja tulevaisuuteen. Sovussa huoltajuutta ei vaihdeta, sen tiedän. Itse tahtoisin viettää lapseni kanssa aikaa kahden kesken, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole onnistunut. Oma elämä kunnossa, mutta raastavaa ajaa tuota välimatkaa muutaman tunnin takia.

2

358

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oliiiivia

      Ei kai kukaan voi tietää mahdollisuuksista näin vähäisillä tiedoilla. Se että alunperin annoit/isä sai huoltajuuden syystä tai toisesta & sinulla meni aikaa ennen kuin menit katsomaan lasta sijaisperheeseen ei kieltämättä tee hyvää lähtökohtaa saada lapsi itsellesi.

      Mutta jos elämäsi on kunnossa niin älä anna sen vaikuttaa... Siis sek että huoltajuuden saaminen olisi epätodennäköistä. Taistele lapsestasi! Siis jos uskot todella, että lapsesi olisi parempi olla sinun kanssasi kuin siellä missä on nyt. Jos hänellä on nyt parempi kiin olisi luultavasti luonasi, anna hänen jäädä, älä riepottele vain saadaksesi näyttää jollekin.

      Älä odota liikaa liian pian. Onko sinulla työpaikka? Jos ei niin hommaa sellainen. Hoida itseäsi, etsiydy terapiaan jos sitä tarvitset. Pidä kodista hyvä huoli. Hommaa koti jossa lapselle oma huone tai nurkkaus. Pyydä saada lapsi luoksesi yökylään, aluksi silloin tällöin ja jos menee hyvin niin säännöllisesti kerran kuukaudessa. Ole avoin ja ystävällinen sijaisvanhemmille. Kysy voisitko soittaa lapselle. Jos sinulla on alkoholi tms. ongelma, joida se kuntoon (lopeta juominen kokonaan).

      Taistele, älä luovuta. Ole kärsivällinen. Hommaa hyvä asianajaja (senkin vuoksi tarvitset työpaikan jos sinulla ei jo ole). Jos teet kaikki nämä, sinulla voi olla mahdollisuus saada lapsesi huoltajuus. Jos se on tärkeää sinulle, teet sen kaiken ja enemmänkin, aivan kaikkesi, vaikka olisi mahdollisuus olisi hyvin pieni.

    • nikita x

      On vakituinen työpaikka, omakotitalo, sijoitetun lapsen velipuoli täällä kotona, toinen tulossa :) Lapsen on toistaiseksi hyvä olla sijaisperheessä, toivottavasti ajan kanssa tilanne muuttuu ja hän voisi tai haluaisi muuttaa äitinsä luokse.
      Ei minulla ole tarvetta mihinkään terapiaan,eikä minulla ole mitään ongelmia. Elämme normaalia perhe-elämää nykyisen ihanan mieheni kanssa. Molemmat käy töissä ja hoitaa asiansa mallikkaasti.
      Sijaisperheessä asuvalla lapsellani ei ole puhelinta, ja minulle sanottiin, että hänelle ei saa soittaa. Palaveri oli juuri ja lapsen isä, hänen yh:na halusi, että nämä tapaamiset jatkuu edelleen samalla tavalla kuin tähänkin asti, etten saa lasta kotiini. Mutta lapsen isän sukulaiset/vanhemmat saavat pitää viikonloppuja, isä ei halua tapaamisia lapsen kanssa kuin silloin, kun lapsi tulee mummola-viikonlopulle ja isä näkee lasta siinä samassa. Mielestäni erikoista toimintaa, koska itse haluaisin viettää lapseni kanssa kaiken mahdollisen ajan, mutta tapaamisia ei vain anneta lisää! :( Ehdotin isälle myös yhteishuoltajuutta, mutta tämäkään ei sovi isälle. Enkä ymmärrä, että mitä niin pahaa minä olen tässä tehnyt, että tällätavalla kohdellaan? Isä halusi yh:n, eikä sitten kuitenkaan jaksanut/ehtinyt lapsesta huolehtia, eikä vastuuta halua ottaa edelleenkään. Minua ei ole edes kuultu ikinä missään palaverissa, kaikki on kirjattu eromme jälkeen siten, miten tämä katkera iex-mies on silloin halunnut asian (omaksi edukseen) kertoa sossuille.
      Itse olen ollut niin nuori ja yksin silloin, etten ole edes tajunnut laittaa vastaan, kun heti uhattiin oikeudenkäynneillä ym. ja kaikki kääntyivät miua vastaan, jopa lastensuojelu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe