Miten moniin mielenkiintoisiin aiheisiin olenkaan törmännyt tämän vaatimattoman ´isoisän stoorini´ yhteydessä. Esimerkiksi Inkerinmaasta en ole aikaisemmin tiennyt juuri mitään ja nyt löytyi aikamoinen aarrekätkö. Ihan pikaisesti vaan jotain siitä mainitsen, jos joku kiinnostuisi sitä tutkiskelemaan. Itse en nyt malta tarkemin siihen perehtyä, haluan ensin tämän oman ´perintöni´ jälkipolvilleni muistiinmerkitä nettiin. Asia kerrallaan, ehkä tämän jälkeen tutkin paremmin ko. asiaa.
Huomasin käydessäni sivuilla Inkeriläiset sukujuuret, Inkeriläisiä kulttuuripersoonia ja www.inkeri.com, miten monien kulttuuripersoonienkin nimiä sieltä löytyy. Larin Paraskesta, Aale Tynnistä, Juhani ja Anita Konkasta (kirjailijatytär), Aino Acktésta...vaikka mitä, kun on aikaa tutkia. Mielenkiintoisia elämänkohtaloita totta totisesti.
Huomasin myös omien vanhempieni ystäviä siellä luetteloissa, Haarlat ( kirjailijaperhe ja poikansa Saulo), Haahtelat, rakas vanha äidinkielenopettajani Lauri Jaakkimainen ym.ym. Erityisesti Jaakkimainen oli suuri vaikuttaja inkeriläisenkin kulttuurin asioissa. Oli suuri kunnia minulle, kun sain esittää Jaakkimaisen hautajaisissa runon....enpä sitä silloin tajunnutkaan.
Mutta katselkaa, jos ketä kiinnostaa, näitä Inkerin sivuja, tuolla edellä osoitteita laitoinkin.
Sen voin vielä kertoa, että sain selville isäni taistelleen Talvisodassa Kannaksella, siellä haavoittuneen. Takaraivoon oli jäänyt joitain sirpaleita, myös munuaiset vaurioituivat sodassa. Hän oli 70 % sotainvalidi, mutta sai elettyä ´terveenä´ täyden elämän, kunnes 1960-luvulla alkoivat sodan vauriot jo tuntua ja sitten hän kuolkin jo 61-vuotiaana. Se Viipurin linnan komendanttiuskin on totta, sota-arkistosta saan sen kantakortin, se on aika monimutkainen homma.
Yksin meidän kahden lapsen kera joutui äitini lähtemään Viipurista, koska isä oli vieläkin joutunut rintamalle siihen viimeiseen rynnistykseen.
Älkää nyt kiukutelko, kun näin paljon kirjoitin, mutta niin innostunut olen.
Projektini etenee, juurettomuuteni häviää vähän kerrallaan.
, Haahtelat
Huomasin käydessäni sivuilla Inkeriläiset sukujuuret, Inkeriläisiä kulttuuripersoonia ja www.inkeri.com, miten monien kulttuuripersoonienkin nimiä sieltä löytyy. Larin Paraskesta, Aale Tynnistä, Juhani ja Anita Konkasta (kirjailijatytär), Aino Acktésta...vaikka mitä, kun on aikaa tutkia. Mielenkiintoisia elämänkohtaloita totta totisesti.
Huomasin myös omien vanhempieni ystäviä siellä luetteloissa, Haarlat ( kirjailijaperhe ja poikansa Saulo), Haahtelat, rakas vanha äidinkielenopettajani Lauri Jaakkimainen ym.ym. Erityisesti Jaakkimainen oli suuri vaikuttaja inkeriläisenkin kulttuurin asioissa. Oli suuri kunnia minulle, kun sain esittää Jaakkimaisen hautajaisissa runon....enpä sitä silloin tajunnutkaan.
Mutta katselkaa, jos ketä kiinnostaa, näitä Inkerin sivuja, tuolla edellä osoitteita laitoinkin.
Sen voin vielä kertoa, että sain selville isäni taistelleen Talvisodassa Kannaksella, siellä haavoittuneen. Takaraivoon oli jäänyt joitain sirpaleita, myös munuaiset vaurioituivat sodassa. Hän oli 70 % sotainvalidi, mutta sai elettyä ´terveenä´ täyden elämän, kunnes 1960-luvulla alkoivat sodan vauriot jo tuntua ja sitten hän kuolkin jo 61-vuotiaana. Se Viipurin linnan komendanttiuskin on totta, sota-arkistosta saan sen kantakortin, se on aika monimutkainen homma.
Yksin meidän kahden lapsen kera joutui äitini lähtemään Viipurista, koska isä oli vieläkin joutunut rintamalle siihen viimeiseen rynnistykseen.
Älkää nyt kiukutelko, kun näin paljon kirjoitin, mutta niin innostunut olen.
Projektini etenee, juurettomuuteni häviää vähän kerrallaan.
, Haahtelat
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi kiukuttelisimme innostustasi, ja sehän saattaa olla tarttuvaa !
Inkerinmaa ja inkeriläiset on minulle varsin ylimalkaisten tietojen varassa, jonkin verran tuli lehdistä seurattua paluumuuton ollessa ajankohtaista. Tietysti rakkaus sukukansoihin on aina pitänyt sympatiat tuon paljon kärsineen väestön puolella. Ystävyysseurakuntatoiminnan kautta olen vieraillut siellä eräässä luterilaisessa seurakunnassa ja laittanut sinne avustuspaketteja.
Sukututkimuksen suhteen olen päässyt helpolla, sillä isän ja äidin puolella on serkuissa ollut innokkaita , on tietoa jo kirjoissa ja kansissa. Vanhempani elivät pitkälle yli 80-vuotiaiksi , paljon sain suoraa suusanallistakin tietoa.
Hyvää jatkoa tutkimustyöllesi ja paljon kiinnostavia löytöjä !
Sillon kun olin kansakoulussa niitä ensimmäisiä vuosi olen syntynyt v 1934 niin että koulualkoi sotavuosina -- Muistan kuinka luokalleni tuli Arvo niminen poika -- jostein syystä opettaja laittoi hänet minun kynäni terottamaan ,kai hän tajusi että voin satuttaa itseni . Sen täytyi olla jo ainakin ensimmääisellä yläluokkaa . Kun opettaja oli Mies . no siittä alkoi se hänen minun passamiseni , haki vettä kun maalattiin vesiväreillä , Ja yhtenä päivänä kun avasin pulpettini oli siellämaalaus , se oli tehty tästä pojasta Arvo -- ja kirjekkin oli siinä sanonoi minulle jäähyväiset . -- Nyt kun usein muistelen häntä kuinka nämä Inkeriläiset joutuivat poistumaan kotimaahansa tai olisivatko muuten muuttaneet paikkakuntaa pelossa että on mentävä takasin sinne .
On jäänyt tämä mieleeni -- mutta ei sillon lapsena niitä senkummemmin miettinytkään , nyt olen näitäkin ajatellut.
Olihan mielenkiintoista vierailla noilla Inkeriläisten sivuilla. Suuret alueet onkin kuuluneet aikanaan heille Laatokan eteläpuolella.
En menekään myyjäisiin tänä jouluna, vaan pistäydyn Helsingissä myyntipisteessään, niin kauniita lumihiutale ja omenankukka sukkia ja lapasia oli mallistossaan!
Ihastuin myös Pietarissa valmistettuihin Kalevala koruihin, niin aitoja perinteisiä malleja on niissä. Varsinkin Letitetty aurinko ja Naurava hevonen erottui sieltä.
Paljon olen saanut Kalevalakoruja, mutta jos vertaan viimeksi saamaani Hevos rintaneulaa, tuohon Inkeriläiseen, niin on Kalevala Korun muotoilijat menneet suotta moderniin pelkistettyyn suuntaan!
PALJON myyttisempinä koen nuo vanhat mallit esim.Sotka rintaneulakin oli upea!
Mukavaa on huomata innostuksesi, enkä yhtään ihmettele, onhan ne perinneaarteita Suomen sukuisille kansoille. Hyvä kun annat aikaasi taltioida muistoja, kyllä ne tempaavat mennessään!
Kiitos hyvästä linkistäsi!
Joskus on hyvä muistaa sanoa, miten mukavalta tuntuu omaan aloitukseensa osallistuneiden, näinä palstavuosina ihan ystävän tuntuisiksi tulleitten, ajatuksia lukea, kyllä me silloin ´keskustelemme´.Ja sehän ei olisi muuten mahdollista kuin että tutulla samalla nikillä kirjoittaa ja että tämän ihmisen on aidoksi rehellisyydessään tuntenut. Aika itsekäshän olen ollut, en vastausten vuoksi ole tänne kirjoitellut, omia tuntojani enimmäkseen. Monesti jää vastaamatta jonkun kysymykseen, mutta se johtuu siitä, että tälleen useimmiten vain pistäydyn palstalla, en osaa jäädä ns. keskustelemaan.
Lempeän leuto on nyt aamu....positiivista elämisen halua toivon jokaiselle, iloita pienestäkin asiasta.