Täytyykö sijaisperheen olla valmiudessa

mietinpä vaan

lapsen kotiloman aikana hakemaan sijoitettu lapsi bioperheeltä,jos tulee tilanne, että haettava on? Eli, jos esim.biovanhempi sairastuu, joutuu sairaalaan tms? Vai onko biovanhemman velvollisuus järjestää hoito sillä aikaa, kun biolapsi on kotilomalla?

13

511

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poiuy1

      Riippuu varmaan vähän kunnasta ja tilanteesta. Kysäisepä sossultasi.

      • 2+5

        Minä ainakin olen ollut, sitä en osaa sanoa olisiko ollut pakko olla.
        Koska meillä on vastuu lapsen hoidosta ja kasvatuksesta olen tulkinnut sen niin, että emme halua aiheuttaa lapselle huolta, vaan hänen tulee aina voida luottaa siihen, että olemme käytettävissä, kun hän sitä tarvitsee.


    • sijaisvanh.

      Tähän vastaan taas vaan omasta puolestani.

      Esim. jos biologinen vanhempi vielä hapuilee vanhemmuuden kanssa ja on esim. vaara että hän lähtee viihteelle/juo/ei vaan jaksa lasta tms, niin on todella tärkeää että sijoitettu pääsee silloin sijaisperheeseen eikä niin että jää sitten hoidotta tai hänet kiikutetaan vaan jonnekin hoitoon.

      Nämä lapset ovat monesti kokeneet jo ns. hylkäämisiä ja turvattomuutta joten on todella tärkeää että lapsi tietää minne voi mennä jos tilanne ei olekaan enää hyvä.

      Myös vaikka sille biolog. vanhemmalle olisi tärkeää että tietää, että jos hän ei jaksa/pysty niin hän saa lapsen takaisin hoitoon.

      Meillä sijoitettu on tullut aina toisinaan kesken vierailun takaisin, eikä siitä olla isoa numeroa tehty =)

    • Sijaisäiti

      Mielestäni lapsen etu menee edelle. Ts. haen lapsen, koska en halua hänen joutuvan kärsimään vanhemman sairastumisesta, olipa se sairauden syy mikä tahansa. Kotinihan on myös sijoitetun lapsen koti, ja minä hänen sijaisvanhempi kun oma vanhepi on syystä tai toisesta estynyt hoitamasta lastaan.

    • mietinpä vaan

      Entä, jos olette kotiloman aikana vaikka sukulaistenne luona? Keskeytättekö loman ja haette lapsen?

      • Krisse

        Tottakai lähtisin hakemaan lasta, koska, aivan kuten nimimerkki Juny Hill kirjoitti, lapsen kotiloma ei tarkoita sitä, että me olisimme mitenkään lomalla! Lapsen ollessa vanhemmillaan eletään aivan tavallista arkea ja lapsi haetaan jos tilanne sitä vaatii. Lasta ei jätetä pulaan. Missään jatkuvassa hälytystilassa emme kuitenkaan ole, vaan teemme arkiaskareita, käymme kaupassa, kahvitellaan kavereiden ja tuttujen kanssa ja lasten kaverit käyvät meillä leikkimässä. Siitä huolimatta lapset haetaan biovanhemmilta, jos meille ilmoitetaan, että lapsi on haettava.


      • Krisse
        Krisse kirjoitti:

        Tottakai lähtisin hakemaan lasta, koska, aivan kuten nimimerkki Juny Hill kirjoitti, lapsen kotiloma ei tarkoita sitä, että me olisimme mitenkään lomalla! Lapsen ollessa vanhemmillaan eletään aivan tavallista arkea ja lapsi haetaan jos tilanne sitä vaatii. Lasta ei jätetä pulaan. Missään jatkuvassa hälytystilassa emme kuitenkaan ole, vaan teemme arkiaskareita, käymme kaupassa, kahvitellaan kavereiden ja tuttujen kanssa ja lasten kaverit käyvät meillä leikkimässä. Siitä huolimatta lapset haetaan biovanhemmilta, jos meille ilmoitetaan, että lapsi on haettava.

        Itse asiassa, nyt kun asiaa tarkemmin mietin, niin, lapsen kotilomat ovat meille vähän sama asia kuin uusioperheissä lapsen lähteminen etävanhemmalle viikonlopuksi - tai ainakin niinkuin sen uusioperheissä ja sijaisperheissä kuuluisi mennä. Ainahan se jaettu vanhemmuus ja kasvatusyhteistyö ei toimi, olipa kyse sitten ex-puolisoiden välisistä ristiriidoista tai biovanhempien ja sijaisvanhempien välisestä yhteistyön puutteesta. Meillä onneksi yhteistyö toimii biovanhempien kanssa. Kyllä minä lapseni hakisin isältäänkin kesken viikonlopun, jos isänsä sairastuisi (tosin olemme edelleen naimisissa, ja asumme saman katon alla, joten tarvetta tähän ei ole...)


    • Juny Hill

      Sehän on lapsen lomaa, ei meidän! Lähellä asuvilla sukulaisilla voidaan toki käydä mutta lapsi haetaan jos tarvetta ilmenee. Lapsen etu tässäkin tärkein. En minä biologistakaan lastani jättäisi pulaan jonnekin vain siksi, että "olen nyt sattunut sopimaan muuta". Jättäisitkö sinä?

      • 2+5

        Aina suunnitelmissa otetaan huomioon se mahdollisuus, että kotiloma peruuntuu tai lapsi on haettava sovittua aikaisemmin.


    • Erikoinen tilanne

      Riippuu siitä, mitä olette kunnan kanssa kirjallisesti sopineet.

      On kyllä vähän huolestuttavaa, jos lasta lähetetään kotilomalle kotiin, jossa oleminen on noin epävarmaa. Jos äiti on siinä kunnossa, että voi joutua sairaalaan kesken lapsen kotonaolon, siellä pitäisi olla perhetyöntekijä tms. mukana lapsen kanssa.

      • Äitiä ikävä

        Meillä kuluu kesälomapäivät lapsen kotilomien ajalta ja silti olemme kunnan mielestä velvollisia päivystämään tuona aikana ja tarvittaessa noutamaan lapsen kotiin.


      • Erikoinen tilanne
        Äitiä ikävä kirjoitti:

        Meillä kuluu kesälomapäivät lapsen kotilomien ajalta ja silti olemme kunnan mielestä velvollisia päivystämään tuona aikana ja tarvittaessa noutamaan lapsen kotiin.

        No ette tasan ole, jos nimeänne ei ole paperissa, jossa tällaisesta mainitaan. Homma ei mene niin, että kunta päättää, mitä sen "mielestä" sijarin pitää tehdä ja toimittaa, vaan niin, että asiat sovitaan kirjallisesti ja kummallakin osapuolella on tasan ne velvollisuudet ja oikeudet, jotka lukevat paperissa. Kehottaisin ottamaan yhteyttä esim. Perhehoitoliiton lakimieheen.


    • Hmmm...

      Mitä varten sijaisvanhemmiksi aletaan, jos ei olla valmiita sitoutumaan lapseen? Onko se vaan raha? Järkyttävää...........voisinko sanoa lapsikauppaa, laillistettua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe