Tahtoisin kuulla kokemuksia TAMKissa opiskelevilta. Olen suunnitellut hakevani sairaanhoitajaksi, mutta en osaa päättää TAMKin ja Metropolian välillä...
TAMK
sairaanhoitajaksi
1311602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kannattaa harkita tarkkaan. AMK-opintojen keskeytysprosentti on suuri, Metropolian ja TAMKin viralliset keskeyttämisluvut löytynevät jostain. Mikä on syynä ettei ammattikorkeakoulusta valmistuta: Oma elämäntilanne ei suosi opiskelua, tyytymättömyys opintojen sisältöön, suunnitelmat muuttuvat, koulun joustamattomat aikataulut, haetaan kesken opintojen muualle (yliopisto) jne.
Jos olet perheellinen, vältä AMK:n nuorisopuolen linjoja. Aikataulut ovat joustamattomat ja luennot on ripoteltu pitkin viikkoa. Suurin osa aloituspaikoista on nuorisopuolelle. Aikuispuolelle on vähän aloituspaikkoja ja sinne on vaikea päästä.
Opintojen ensimmäiset 2-3 viikkoa ovat humpuukia ja tyhjäkäyntiä. Sen jälken alkaa opiskelu ja opiskelijat ovat ahdistuneita ja stressaantuneita. Oppimisen ilo on kadonnut.
TAMKissa opiskelevana voin sanoa, että TAMK on vaativa, mutta hyvätasoinen koulu. En tiedä terveydenhoitopuolen opinnoista, kun olen eri kampuksella, mutta opinnoista yleensä voin sanoa, että laadukasta on ja kuntokadun kampuksella on hyvät tilat. Oma kokemukseni on aika samanlainen kuin edellisen kirjoittajan. Korkeakoulu eroaa paljon ammattikoulutuksesta. Se voi olla kuulopuheiden perusteella jopa vaativampaa kuin yliopistossa opiskelu. Kaikki revitään selkänahasta irti mikä vaan lähtee. Kaikkensa pitää antaa. Joten kannattaa olla varma, että ala on oikea. Motivaatiota tarvitaan opintojen loppuunsuorittamiseen.
Opiskelu TAMKissa - lyhyt oppimäärä:
Mene luennolle, läsnäolopakko. Kirjoita nimesi nimilistaan. Lue, lue ja lue. Kirjoita kotona essee, toinen ja kolmas essee jne. Tenti, tenti ja tenti. Menetä younesi lukemisen, esseen kirjoittamisen ja tenttien takia.
Lue illalla, yöllä ja viikonloppuna. Käy välillä koulussa. Käy välillä töissä tienaamassa. Huolehdi perheestäsi, pese pyykkiä, käy kaupassa, laita ruokaa, siivoa. Mene aamulla silmät ristissä univelkaisena ja rättiväsyneenä kouluun, koska siellä on läsnäolopakko. Lue. Kirjoita essee. Tenti. Varaudu saamaan hylättyjä ja huonoja arvosanoja esseistä ja tenteistä. Arviointi on 0-5 ja tentistä pääset läpi numerolla 1. Sinua pelotellaan opinnäytetyöllä (15 op) ensimmäisistä päivistä alkaen.
Opiskelijoilla on kestostressi, adrenaliinitaso on huipussaan ja sen näkee ja kuulee. Iso osa AMK-opiskelijoista käy töissä opintojen ohessa, koska opintotuki ei riitä elämiseen. Perheellisillä opiskelijoilla on vaikeinta, koska koulun aikataulut sucks ja pahasti!
Moni keskeyttää opinnot, koska vaan EI JAKSA! Mieti hakemista, todellakin mieti, mieti ja vielä kerran mieti!
minä ainakin tykkään paljon tamkissa opiskelusta ,metropoliasta ei tietenkään ole kokemusta niin en voi verrata. tamkissa on todella tasokas opetus ja joustavaa. mukava ilmapiiri =)
Höpö höpö.
Itsekin opiskelen TAMKissa eikä siellä tuollaista ole. Mielestäni kursseista jopa päästetään liian helpolla läpi. Joistain kursseista voi - opettajasta riippuen - jopa puhua itsensä läpi jos muuten on ongelmia. Nuorisopuolella on tosin jonkin verran... ööh, miten sen nyt kauniisti sanoisi... opiskelijoita, joilla on vielä hieman matkaa aikuistumiseen...
ei kannata, AMK on paskasakille
TAMKin sairaanhoitajan aikuispuolen opinnoista olen kuullut positiivista palautetta. Koulutus toteutetaan niin, että opiskelu on mahdollista myös työn ohessa. Opinnot sopivat aikuisille, perheellisille ja työssäkäyville opiskelijoille.
Teoriaopinnot toteutetaan lähiopetuksena muutamana päivänä kuukaudessa. Lisäksi on itsenäistä opiskelua ja verkkokursseja. Pakolliset harjoittelut on tehtävä. Jos on töissä, voi anoa töistä opintovapaata työharjoittelujen ajaksi.
Tamkista valmistuneet hoitsut työllistyy siinä missä muutkin hoitsut. Hoitsuista on pulaa vanhuspuolella ja kaikki kynnelle kykenevät kelpaa kouluun ja sen kyllä näkee.
TAMK:ssa saa huono seksiä. Tiedän. Olen kokeillut.
Tamkista+kertaalleen+valmistunut+ja+siellä+uudestaan.+Voin+kertoa,+että+paljon+on+tänä+syksynä+meno+muuttunut.+Opiskelijan+kannalta+paljon+huonompaan+suuntaan.+Aikataulut+kiristyneet,+joustavuus+0+ja+vaatimukset+sekä+työmäärä+kasvaneet.+Hoitotyön+puolella+olen+nyt+ja+kohta+syyslukukausi+tehty.+Ekasta+jaksosta+taskussa+2x5,+2x4+,+3+ja+hylätty.+Asteikolla+0-5.+Hylätty+saatu+juuri+uusinnassa+läpi,+tuli+1.+Ihan+helvetisti+(useita+viikkoja)+olen+lukenut+tentteihin,+joista+läpipääsyyn+vaaditaan+50-100%+oikein.+Useimmiten+vaatimus+on+75%+oikein.+Joka+viikko+on+1-2+pbl+istuntoa+ja+näistä+tieteelliset+esseet.+Koulussa+opetetaan+ja+käydään+läpi+kuinka+asiakasta+tulisi+kohdata+ja+käyttää+aikaa+hoitoon+jne+jne.+Kaikkea+sitä+käydään+läpi+mihin+tosi+elämässä+ei+ole+aikaa+tai+jos+koitat+hoitaa+asiakkaat+hyvin+saat+potkut+liiasta+hitaudesta.+Jatkuvaan+stressiin+ja+tuskaan+tuo+koulutus+kyllä+valmistaa.+
Tässä+vaiheessa+tuntuu+jo+ettei+mielenterveys+kestä+enää+ja+kohta+olen+itse+jollain+osastolla.+Paljon+olen+joutunut+uhraamaan+yhden+syksyn+aikana+mm.+Perheen,+ystävät..+muulle+kuin+koululle+ei+ole+aikaa.+Yöunista+on+revitty+läksyjen+tekoajat.+Yhteenlaskettuna+itsenäiselle+työlle+varatut+tuntimäärät+yhdeltä+jaksolta+ovat+niin+suuret,+että+ne+tehdäkseen+tulisi+opiskella+nukkumatta+yötäpäivää+lähiopetuksen+lisänä.+Todennäköisesti+keskeytän+opinnot,+sillä+en+halua+että+lapseni+kasvaa+ilman+toista+vanhempaa.++Toivottavasti+pääsen+vielä+johonkin+muuhun+amk..
Tamkin monimuotokoulutuksissa on toimivat aikataulut, myös terveysalalla. Lähiopiskelua on joko 2-3 päivänä joka toinen viikko, iltaisin tai viikonloppuisin. Päivätoteutuksissa on huonot aikataulut, liikaa lähiopetusta, muutaman tunnin luentoja heitelty pitkin viikkoa. Suurin osa lähiopetuksesta on turhaa tyhjäkäyntiä. Kesällä Tamkissa on vain yksi tenttipäivä ja kesäopintoja järjestetään todella vähän.
Terveysalalla on pakollista ja palkatonta harjoittelua liikaa. Harjoittelupaikat varataan JobStepistä. Osa harjoittelupaikoista on luvattoman kehnoja - todella huonoja työilmapiirejä ja jopa opiskelijoiden kiusaamista. Kiusaamisen takia osa hoitoalan amk-opiskelijoista keskeyttää opinnot ja vaihtaa alaa. Tamkin tradenomi-, insinööri- ja rakennusopiskelijat yms. saavat tehdä opintoihinsa kuuluvat työharjoittelut kesällä ja täydellä palkalla.
Hoitoalasta kiinnostuneen kannattaa hakea yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä tai farmasiaa. Lääkäriopiskelijat tekevät opiskeluaikana työkeikkoja hyvällä palkalla ja työpaikkoja lääkkisläisille on pilvin pimein. Valmis lääkäri saa takuuvarmasti töitä. Myös farmasia on hyvä vaihtoehto. Farmaseuttiopiskelijat saavat työharjoittelustaan täyttä palkkaa ja apteekkialalla on hyvä työllisyystilanne.
Sairaanhoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat valmistuvat suoraan työttömyyskortistoon. Ensihoitajille, fysioterapeuteille, bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille on paremmin töitä. Vastavalmistuneet amk-hoitajat eivät saa Pirkanmaalta koulutusta vastaavaa työtä. Työpaikkoja löytyy pääkaupunkiseudulta ja ulkomailta.
Tamkin liiketalouspuoli ainakin on pelkkä vitsi. Jos olisin tiennyt niin en olisi mennyt.
Suosittelen myös välttämään tamkin konetekniikan koulutusta. Kouluttavat liikaa väkeä alalle, jolla työpaikkoja ei kaikille halukkaille ole.