Tämä on tämmönen jatkonovelli ja saattaa olla virheitä koska en ole monesti kirjotellu...
-------------------------------------------
Leijailin pilvissä sillä Topias oli juuri pyytänyt minua ensimmäisille treffeillemme. Minulla ei ulkonäön puolesta ollut ongelmia koska minusta minä olin kaunis tai ainaki sielä. Minulla on keskiselkään ulottuvat ruskeat hiukset ja kauniin muotoiset silmät hieman vinossa. Mutta se ongelma on että en yksinkertaisesti tiennyt mitä laittaisin päälleni.
Kello lähestyi puolikuutta minun piti vielä käydä suihkussa ja laittautua muutenkin. harjasin hiuksiani ja olin päättänyt kuivata ne kuivaajalla kun ei ne ehtisi kuitenkaan kuivaa kuuteen mennessä.
Päätin laittaa aika leveä kaulaaukkoisen ja puolipitkähiasen paidan ja farkut. Kun olin laittamassa kenkiä jalkaan niin kännykkäni pirahti soimaan. "Toivottavasti Topias ei peru tapaamistamme!" ajattelin kiihtyneenä. Katoisn kuka siellä oli mutta huokaisin helpotuksesta kun havaitsin äidin numeron näytössä. Hän halusin vain muistuttaa että olisivat koko illan poissa kotoa koska mummo oli pyytänyt jäämään heitä sinne pitemmäksi aikaa.
Kävelin ripeästi kohti tapaamispaikkaamme joka oli puiston keskellä olevan patsaan juurella. Näin että Topias ootteli jo siellä ja vilkaisin kelloa, oho se oli jo viisi yli!
---------------------------------------------
jatkakaa!!!mutta ei törkeästi pliis!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Topiaksen kaaoottinen mieli oli täyttynyt odottavista ajatuksista, sekä hänen taipuksensa paranoiaan oli voimakkaimmillaan hänen odottaessaan sitä hetkeä, jolloin hän tapaisi minut.
Hänen sydämmensä hakkasi kiivaasti, eikä hän välillä tuntunut osaavan edes hengittää. Hänen kämmenensä hikoilivat ja hänen otsansa olivat peittäneet lukemattomat pienet hienpisarat.
Epätoivon vallassa hän katsoi kelloaan ja sekuntti oli kulunut siitä hetkestä jolloin hän oli sitä edellisen kerran katsonut.
Tuhannet mielikuvat ja ajatukset siitä, mitä hän sanoisi minulle, kun kohtaisimme ensimmäisen kerran vaelsivat hänen tajuntansa jokaisen kolkan halki, eikä hän uskonut hetkeäkään, että hän kykenisi sanomaan ainuttakaan niistä hurmaavista lauseista, jotka hän oli suunnitellut sanovansa.
Kylmät väreet kulkivat hänen lapojensa välitse sillä hetkellä, jolloin hän näki minut.
Olin myöhässä, enkä keksinyt mitään sanottavaa hänelle.
Olin epätoivon vallassa. Mitä sanoisin?
Avaisinko keskustelun vain tervehtimällä ja uskaltaisinko edes hymyillä vai pilaisiko se koko tanssin. Tanssin, joka on se, kun kaksi ihmistä tutustuvat toisiinsa.
Topias oli pyörtyä. Jäykkyys valtasi hänen niskansa ja kammottavin yskänpuuska valtasi hänet. Mitään sulavaa keskustelua emme kykenisi käymään. Senhän me molemmat tunsimme ja tiesimme.
Tervehdin häntä ja sanoin värisevällä äänelläni: Tsau! onks tää kello oikeassa, vai onko viisarit vain edellä?
Topias vastasi:
On kylmä ilta, mutta sydämmeni on lämmin. Ah, kuink oon odottanut sua daami!
ja hän tiesi, että hänen loppunsa oli lähellä. Mauottomuuksien mauttomuus oli juuri syntynyt hänestä ja sehän tiedetään, että mitä ensivaikutelmista sanotaan ja hän jatkoi:
Olin juuri aikeissa solmia kengännauhani. Näytät kauniilta tänään.
-----------------------------
jatkoa odotellessa
TOPIAS OLI PERHEINEEN KAUPUNGILLA. TOPIAS SAAPUI PERHEINEEN ELOKUVISTA. TOPIAKSELLA OLI POPLIINITAKKI.HANSKAT JA HATTU. TOPIAKSEN ISÄLLÄ POPLARI.HANSKAT JA HATTU. TOPIAKSEN ÄIDILLÄ.ULSTERI TURKISKAULUKSELLA. HELMIKAULANAUHA JA HIENO HATTU. HE KÄVELIVÄT TEATTERISTA. KOHTI KOTIAAN. HE PUHELIVAT.MATKAN AIKANA. JA JUTTELIVAT. KUULUI NAISEN NAURUA. RADIO PAUHASI,KUNNES YKS KAKS HE EKSYIVÄT KUJALLE. JOSSA HEITÄ VASTAAN TULI KAKSI NUORTA KRIMINAALIA. JOISTA TOISELLA OLI ASE. JA TOINEN ROSVOISTA TARTTUI TOPIAKSEN ÄIDIN HELMIKAULANAUHAAN. ISÄ YRITTI MENNÄ VÄLIIN JA KUULUI LAUKAUS.ÄITI KIRKAISI. TOINEN LAUKAUS KUULUI ROSVO KAATUI.KUN MUSTA MERCEDES AJOI KUJAN PÄÄHÄN