Poikapuolen painajaiset äidin luokse palatessa

Helena--

Pojan äiti viestittää, että poikapuoleni näkee joka kerta isänsä luota palatessa painajaisia ja haluaisi nukkua äitinsä vieressä. Ikää lapsella on 11v, vanhemmat eronneet pari vuotta sitten. Äiti viestittää myös, että lapsi pärjää koulussa huonosti. Kokeista saa numeroina 8-10 ja ainakaan Vilman kautta ei koulusta ole tullut mitään muuta kuin täysin normaalia viestiä.

Kun lapsi tulee äitinsä luota meille, hän on iloinen ja puhelias, ihan tavallinen lapsi. Nukkuu hyvin, tulee sohvalla kainaloon, ehdottaa itse esim. leipomista, lautapelejä tai muuta vastaavaa tekemistä. Kiukuttelee molemmille jos siltä tuntuu. Kertaakaan ei ole nähnyt mitään painajaisia tms. Kertoilee "salaisuuksia" esim. mistä tytöstä tykkää, kavereidensa salaisesta majasta yms.

Pikkuhiljaa on alkanut mietityttää, tunteeko lapsi olonsa turvattomaksi jomman kumman vanhempansa luona ja mitä tälle asialle pitäisi tehdä. Meidän luonamme minkäänlaisia ongelmia ei ole ja tuntuu, kuin puhuttaisiin eri lapsesta. Äidin mielestä lapsella on vakavia vaikeuksia ja meidän mielestämme ei. Ei auta, vaikka viimeksi kesällä perheneuvolan psykologi totesi lapsen olevan tasapainoinen eikä millään tavalla ongelmainen.

Miestä pelottaa, että lapsen äiti alkaa kohta ajaa tapaamisoikeuksien poistoa tmv., eron ollessa tuore sillä uhkaili usein. Itse olen pysynyt täysin taka-alalla ja jättänyt keskustelut miehen ja lapsen äidin välisiksi. Viime aikoina on tullut myös uhkailuja, että hän tekee meistä lastensuojeluilmoituksen, koska lapsi voi niin pahoin luonamme. Miehellä on ainakin niin huono luotto oikeuden toteutumiseen sosiaalipalveluissa, että tilanne on hänestä erittäin ahdistava.

Missä tätä tilannetta kannattaisi lähteä purkamaan? Perheneuvolassa? Koulupsykologilla? Keskusteluyhteys äidin kanssa on huono, joten mielellään paikalla olisi joku asiantuntija. Jos äiti alkaa todella ajaa tapaamisoikeuksiin muutoksia, onko mitään toivoa oikeuden toteutumisesta?

9

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samanlaisessa tilant

      Eiköhän niitä oikeuksia voi karsia VAIN ja ainoastaan jos on jotain näyttöä. Ts. miksi kukaan lähtisi rikkomaan lapsen oikeutta isään, vain sen takia, että joku niin sanoo (jos esim. koulussa, psykologit yms. ammattilaiset sanovat toisin).

      Mutta isien "oikeudet" (tässä kohtaa haluaisin painottaa enemmän sitä LAPSEN oikeutta) ovat suomessa aikalailla tallottu äidin oikeuksien jalkoihin.

      Uskoa silti riittää..

    • Oletpa sinä sairas

      AP, älä viitsi provoilla vakavista asioista.

      Ei ne äidit ole sen huonompia ihmisiä sen jälkeen kun meis perheensä jättää. Ei se lapsi painjaisia näe ainnoastan äidin takia, vaan sen koko asian tähden mihin liittyy isä ja sinä!!!!
      Miksi kummassa kaikki täällä aina syyttää vain äitiä! Onhan lapsella isäkin ja oikeus näyttää tunteensa.

      Yahdot vaan piettää oman osuutesi syyllisyydestä kehumalla että sinä olet taas se paras ja lapsen äiti, vain äiti on kamala.

      Nää on niin törkeitä juttuja jo lapsenkin kannalta,, että eiv oi ihmetellä miksi kukaan jaksa enää tätä joka päivä!!!

      Sinä oelt hoidon tarpeessa jos joku, mene nopeesti.

    • hahhaaaa

      helena--- olet hullu... jatkuvasti kirjoitat täällä eri nimimerkillä samoja juttuja.

    • -KK-

      Voi olla myös ikävää toista vanhempaa kohtaan (sitä, jonka luona ei ole) tai eroahdistusta.
      Meidän 12 vuotias tyttö on hyvin kiinni minussa kun on palannut isänsä luota. Vaikka tykkääkin siellä olla, sanoo että kun isän luona,on ikävä äitiä ja kun on äidin luona, on ikävä isää. Valitettavasti vaan näin on :(
      Mutta jos saa kokeista kaseja ja kymppejä, niin onko silloin huono oppilas :O Vai onko kyseessä huono käytös koulussa, vai mitä ongelmia on?

    • Helena--

      En ole koskaan aiemmin kirjoittanut tänne. En ymmärrä yhtään, mistä tämä ihmeellinen huutelu alkoi. En syyllistä äitiä, vaan minua huolestuttaa, että onko lapsella kaikki ok, mutta kun keskusteluyhteys äitiin on mitä on ja täysin aiheettomia uhkailuja tulee, ei äidin puhetta ja huolia voi ottaa täysin varmana tietona. Äidin mielestä lapsella on vakavia ongelmia jotka eivät meille näy millään tavalla. Perheneuvolan mukaan ongelmia ei kesällä ollut kun sinne äidin aloitteesta lapsi ja isä menivät käymään ja juttelivat siellä psykologin kanssa yhdessä ja erikseen.

      En tiedä miksi nuo numerot ovat lapsen äidin mielestä huonoja, minusta pojalla on ollut hyvä todistus. Käytöksestä on 9. Viime viikolla tuli mm. positiivista palautetta, että oli toiminut sovittelijana jossain tappelussa. Ainut mistä negatiivista palautetta on tullut, oli liiallinen kiinnostus kännykkäpeleihin tunneilla, mutta se saatiin sovittua niin, että kännykkä pidetään repussa tuntien ajan ja tilanne on opettajan mukaan korjaantunut.

      Kiitos kahdelle asialliselle vastaajalle. Kun täällä järkevä keskustelu tuntuu aika vaikealta, olisiko heillä vinkkejä jostain keskustelupalstasta jossa uusperheiden kuvioista voisi keskustella?

      • Tiku_ja_Taku

        Tuskin - valitettavasti - löytyy palstaa jolla uusperheiden kuvioista voisi keskustella järkevästi.

        Lapsen voi olla rankkaa siirtyä kahden kodin välillä. Jos äitikodisssa on vain äiti ja lapsi niin siellä voi tuntua tyhjältä ja hiljaiselta, ja alkaa pelottamaan.

        Mitä tapahtuu isältä lähdön ja nukkumaanmenon välillä?

        Äiti voi myös olla ylihysteerinen (tuntea syyllisyyttä että saa vapaata lapsesta) ja saa sitä kautta lapsen jotenkin pelokkaaseen tilaan paluun jälkeen.

        Jos isää pelotttaa niin neuvoja saanee http://www.elatusvelvolliset.fi


      • goodnight
        Tiku_ja_Taku kirjoitti:

        Tuskin - valitettavasti - löytyy palstaa jolla uusperheiden kuvioista voisi keskustella järkevästi.

        Lapsen voi olla rankkaa siirtyä kahden kodin välillä. Jos äitikodisssa on vain äiti ja lapsi niin siellä voi tuntua tyhjältä ja hiljaiselta, ja alkaa pelottamaan.

        Mitä tapahtuu isältä lähdön ja nukkumaanmenon välillä?

        Äiti voi myös olla ylihysteerinen (tuntea syyllisyyttä että saa vapaata lapsesta) ja saa sitä kautta lapsen jotenkin pelokkaaseen tilaan paluun jälkeen.

        Jos isää pelotttaa niin neuvoja saanee http://www.elatusvelvolliset.fi

        Jos poika on jo lähempänä 12 vuoden ikää, alkaa hitaasti mutta varmasti hormonitoiminta käynnistyä. Mielestä tulee ailahtelevampi, varmaan unetkin levottomampia. Äiti on huomannut, että poika on jotenkin alkanut muuttua. Luulen, että syynä on alkava murrosikä, ei isällä olo. Kertomanne perusteella kelpo poika ja luottavainen teihin nähden.
        Onko unessa joku kuollut tms.? Katseleeko hän ohjelmaa The Walking Dead, btw.?
        Äidin kannattaisi mieluummin tarkistaa mitä ohjelmia/filmejä poika näkee ja millaisia pelejä pelaa. Ruudut kiinni viimeistään kahdeksan-yhdeksän aikaan.


      • Lissu huutelee

        Huutelu johtuu hullu-lissusta. Katkeroitunut, traumatisoitunut juoppo akka.


    • Anonyymi

      Olen nähnyt Siren head unta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4350
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2210
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1441
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1088
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      918
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe