broiskusta

kyselisin että onko kissalle hyvä antaa raakaa broileria?broilerinsiipiä yms..
etteivät saa jotain salmonellaa tai jotai muuta.
vai oltteko kypsentäneet broilerin?
3336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Anna jos haluat, salmonellan vaara hyvin pieni, mutta olemassa.
Älä anna jos epäilet.
Jos antaa niitä kypsiä siipiä, niin missään nimessä tietenkään ei saa antaa luineen, sillä kypsennyksessä linnunluut muuttuvat todella teräviksi ja ovat vaaraksi kissan terveydelle.
Luiden pureskelu olisi kissalle kuitenkin hyväksi ja luonnollista ruokaa ja tuo salmonella vaarahan piilii myös kaikissa raaoissa elintarvikkeissa.
Eli siis kasviksissa, lihassa jne.
Sillä salmonellaahan löytyy yleisesti luonnosta vaikka ei niin paljon, kuin monesti luullaan.
Esimerkiksi pulujen ruokinta kielletään kaupunkialueilla salmonellavaaran vuoksi, mutta ei kyllä ole tullut tietoihin pitkiin aikoihin tuon ruokinnan aiheuttamaa salmonellaa...

Jos nyt joku ajattelee, että ei tietenkään, kun ruokinta on kielletty, niin eihän se niitä puluja kaupungista ole hävittänyt.

Äänestä

Mutta meillä annetaan raakana, eikä ole ongelmia ollut.
Eihän kissa syö luonnossakaan kypsennettyä lihaa.
Siipiä ei saa antaa kypsennettyinä!

Äänestä
  • otatteko viivistä raakana ku annatte ni nahan pois vai ette ja sitten paloitteletteko siivet vai annatteko kokonaisina

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nöpö kirjoitti:

kyselisin että onko kissalle hyvä antaa raakaa broileria?broilerinsiipiä yms..
etteivät saa jotain salmonellaa tai jotai muuta.
vai oltteko kypsentäneet broilerin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu