Eiköhän olisi oikeuslaitoksen kohta aika ajatella jo niitäkin ketkä ovat rikoksen oikeita uhreja.
Miksi petosrahoja nostaneita hyysätään ?
omituista toimintaa.
394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomessa rikolliset ovat eliittiä, heillä on parhaat aasinajajat, kunnon korvaukset ja nyt uutuutena kohtuullistaminen.
Syyttäjillä on vähän paukkuja taskussa, kun oikeudessa on aina "syyttömän" etu edellä.
Rikoksen uhriksi ei kannata missään tapauksessa jäädä, sä maksat ja pitkän kaavan mukaan.
Uhreja ei ole oikeastaan olemassakaan, koska rahat annettiin tietoisesti uhkapeliin ja ilman varainhoitosopimuksia, velkakirjoja tms.
Kailajärven henkilökohtaista korvausvastuuta tullaan todennaköisesti kohtuullistamaan 57M eurosta. Vain 5,5M eli noin 10% on saatu takaisin.
Oma sponsori kannattaa vetää oikeuteen jos
a) hän on jäänyt voitolle (ei välttämätönta toki koska voitolle jääminen ei vaikuta mahdolliseen korvausvastuuseen)
b) voi todistaa että hän tehnyt petollista viettelyä/kertonut harhaanjohtavia tietoja ja ottanut rahaa vastaan