Metsäkanoista

Metsäkanakannat romahtaneet... Syy metsästäjissä?

Metsästäjät verottavat vuotuisesta kannasta alle kymmenen prosenttia, mikä on laskettu metsästäjien saalismääristä ja MKJ:n teettämästä ja metsästäjien toimeenpanemista riistakolmiohavainnoista. Tämä on hyvinkin kestävän kehityksen periaatteen mukaista, eikä missään määrin vahingoita riistakantojen kehitystä suuntaan tai toiseen, varsinkin kun tästä määrästä iso osa on vastuuntuntoisten metsästäjien ampumia saman vuoden poikasia tai nuoria kukkoja.

Samaan aikaan me metsästäjät myös verotamme pienpetoja, jotka muutoin ihan vaan huvikseen kiertelisivät kanalintujen pesiä ja tappaisivat jopa monta kokonaista poikuetta päivässä ihan vaan huvikseen. Viimeisen parin vuoden aikana on maassamme ollut käynnissä valtakunnallinen pienpetokampanja, jolla yritetään tosissaan vähentää näiden petojen määrää.

Varsinaissuomessa on ollut jo monina peräkkäisinä vuosina metsojen totaalinen metsastyskielto, mutta silti kanta ei juurikaan ole parantunut.

Onko syy tosiaankin meissä?
201578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

syy löytyy tehometsänhoidosta, joka pienentää kaiken aikaa metsäkana lintujen elin tilaa.
En ymmärrä miksei metsiä voisi hakkuuttaa harventamalla ei jumalattomia aukkoja tekemällä.

Äänestä
  • Kanalintukantojen pienenemiseen on varmaan useita syitä, joista metsän rakenteen muuttuminen on varmasti yksi. Puutun tässä kuitenkin vain tuohon Ällistysmiehen esittämään metsänhakkuuttamistapaan.

    Metsänkorjuutapaa, jossa kaadetaan vain suuria puita sitä mukaa kuin ne kasvavat, kutsutaan harsinnaksi. Etsippä metsäalan julkaisuista juttua HARSINTAhakkuusta ja saatat ruveta ymmärtämään. Ideaaliseltahan se kuulostaa, että metsä olisi aina 'täysmittaista'. Sillä tavalla Suomen metsiä 100v sitten yleisesti hoidettiinkin, kunnes alettiin tutkia, että miten metsän kasvua voitaisiin lisätä. Siinä hyvin onnistuttiinkin ja lähinnä sen ansiosta Suomi vaurastui. Metsäalalla harsinta julistettiin suorastaan pannaan. Eräs tutkija alkoi sitä puollustamaan. Pitkän ajan kuluttua virallinen kanta on, että joissain tapauksissa sitä voidaan pienellä alalla harjoittaa, mutta ei kovin montaa puusukupolvea, koska se suosii hitaasti pituutta kasvavia puita ja siten metsän perimä alkaa muuttua sellaiseksi. Tuollainen korjuutapa sopii koneelliseen korjuuseen paljon hevoskorjuuta huonommin. Nykyään toki voidaan olla monissa asioissa paljon vihreämpiä, kun maksimaalinen tuotto ei ole enään niin tärkeää kansantuotteen koostuessa jo monesta muustakin purosta.
    Aukkokoko tulisi pitää maltillisena vaikka luonnon tekemät aukot (metsäpalot ilman ihmisen puuttumista) saattoivatkin olla todella suuria.

    Äänestä

  • Tähtääjä kirjoitti:

    Kanalintukantojen pienenemiseen on varmaan useita syitä, joista metsän rakenteen muuttuminen on varmasti yksi. Puutun tässä kuitenkin vain tuohon Ällistysmiehen esittämään metsänhakkuuttamistapaan.

    Metsänkorjuutapaa, jossa kaadetaan vain suuria puita sitä mukaa kuin ne kasvavat, kutsutaan harsinnaksi. Etsippä metsäalan julkaisuista juttua HARSINTAhakkuusta ja saatat ruveta ymmärtämään. Ideaaliseltahan se kuulostaa, että metsä olisi aina 'täysmittaista'. Sillä tavalla Suomen metsiä 100v sitten yleisesti hoidettiinkin, kunnes alettiin tutkia, että miten metsän kasvua voitaisiin lisätä. Siinä hyvin onnistuttiinkin ja lähinnä sen ansiosta Suomi vaurastui. Metsäalalla harsinta julistettiin suorastaan pannaan. Eräs tutkija alkoi sitä puollustamaan. Pitkän ajan kuluttua virallinen kanta on, että joissain tapauksissa sitä voidaan pienellä alalla harjoittaa, mutta ei kovin montaa puusukupolvea, koska se suosii hitaasti pituutta kasvavia puita ja siten metsän perimä alkaa muuttua sellaiseksi. Tuollainen korjuutapa sopii koneelliseen korjuuseen paljon hevoskorjuuta huonommin. Nykyään toki voidaan olla monissa asioissa paljon vihreämpiä, kun maksimaalinen tuotto ei ole enään niin tärkeää kansantuotteen koostuessa jo monesta muustakin purosta.
    Aukkokoko tulisi pitää maltillisena vaikka luonnon tekemät aukot (metsäpalot ilman ihmisen puuttumista) saattoivatkin olla todella suuria.

    "Etsippä metsäalan julkaisusta juttua harsintahakkuusta ja saatat ruveta ymmärtämään".

    Ymmärtämään mitä, sitäkö, että harsinta=Yläharvennusta. Tokihan minä nyt tuon entisenä metsurina tiedän.

    Harsintaa myös käytetään ompelemisessa. Päärmeen ompelemisessa on hyvä käyttää apukiinnityksiä tai harsintaa. Meidän mummo ruukasi aikoinaan harsia meidän villasukkia kun tahtoivat reikääntyä kumisaappaissa.
    luejes niin alat sinäkin ymmärtää...Hmmm... ymmärtää mitä.

    Äänestä

  • ÄllistysMies kirjoitti:

    Anteeksi ny kamalasti, kun en tunnistanu alan ammattilaiseksi, kun ei yhtään siltä vaikuttanu.

    Lainaan omaa tekstiäsi: "En ymmärrä miksei metsiä voisi hakkuuttaa harventamalla...".

    Taidat sinä entisenä metsurina sen tietääkkin, mutta tapanasi on ehkä yrittää herättää keskustelua ällistyksiä esittämällä (tai ällistynyttä esittämällä). Taipumuksensa kullakin.

    Etkö ole koskaan kuullut harvennus Hakkuusta, ensiharvennuksesta tai taimikonraivaus (harvennus).
    No mikä tuossa nyt niin ällistyttää tuossa tekstissä, siis en ymmärrä miksei voisi hakkuuttaa harventamalla.

    Äänestä

  • ÄllistysMies kirjoitti:

    Etkö ole koskaan kuullut harvennus Hakkuusta, ensiharvennuksesta tai taimikonraivaus (harvennus).
    No mikä tuossa nyt niin ällistyttää tuossa tekstissä, siis en ymmärrä miksei voisi hakkuuttaa harventamalla.

    Loppujenlopuksi tämä nyt kuitenkin on pääasiassa metsästyksen vastustajien palsta ja esittämäni aihe liittyi metsäkanalintujen katoamisten syihin, yksi syy on nuo avohakkuut jotka vievät tilaa metsäneläimiltä, ja ehkä se on se suurin syy ei metsästys.

    Toisaalta kun puusto uudistuu se tuo myös lisäravintoa metsäkanalinnuille.

    Avohakkuu on vain väliaikainen tila metsässä. Vaikka aukolle ei tehtäisi mitään (mikä on kyllä laitonta) alkaa aukko kasvattaa jo seuraavana vuonna melkoista kasvien lajimäärää, mitä synkästä aarniometsästä ei löydy.

    Äänestä

  • katoaa!? kirjoitti:

    Mitäs luulet viihtyykö esim metso hakkuu aukealla vaiko korpimetsässä, vaikkapa hoidetussa korpimetsässä.

    Äänestä

  • ÄllistysMies kirjoitti:

    Etkö ole koskaan kuullut harvennus Hakkuusta, ensiharvennuksesta tai taimikonraivaus (harvennus).
    No mikä tuossa nyt niin ällistyttää tuossa tekstissä, siis en ymmärrä miksei voisi hakkuuttaa harventamalla.

    Pitääkö tässä nyt tosiaan ammattilaisen kanssa selvittää metsänhoidon perustermejä, kun menin kerran aloittamaan. Kaikkeen sitä joutuu..

    Metsälle tehdään toki monta puiden määrää vähentävää työvaihetta sen kasvun aikana (taimikon perkaus, raivaus, ensiharvennus ja sitten vielä mahdollisesti kaksikin harvennusta). Viimmeisenä tehdään päätehakkuu, josta on tuloksena aukko. Nykyään aukolle jätetään muutamia puita jättöpuiksi, mutta puhuttakoon siitä edelleen aukkona. Ymmärsin sinun, ÄllistysMies, ihmetelleen sitä, että miksi tehdään aukkoja. Kuvittelin sinun ehdottavan sille vaihtoehdoksi harsintahakkuuta ja sehän tarkoittaa, että noita edelläkuvattuja työvaiheita eikä metsän kylvämistä tai istuttamista suoriteta, vaan metsässä on jatkuvana prosessina kasvamassa kaiken ikäistä puuta ja niistä suurimpia poistetaan. Olenko nyt ymmärtänyt sinut aivan väärin? Ensimmäisessä viestissäsi oli :"En ymmärrä miksei metsiä voisi hakkuuttaa harventamalla ei jumalattomia aukkoja tekemällä."

    "Nykyään aukolle jätetetään muutamia puita jättöpuiksi"

    Ns, jättöpuut ovat ylispuita, jolla nimikkeellä ne paremmin tunnetaan

    Äänestä

  • Metsuri kirjoitti:

    "Nykyään aukolle jätetetään muutamia puita jättöpuiksi"

    Ns, jättöpuut ovat ylispuita, jolla nimikkeellä ne paremmin tunnetaan

    Kaikki oikeat metsäammattilaiset tietää, että YLISPUUt on jotain aivan muita.

    Äänestä

  • Tähtääjä kirjoitti:

    Kaikki oikeat metsäammattilaiset tietää, että YLISPUUt on jotain aivan muita.

    Niinpäs onkin ne on niitä jotka ovat taimikoitten päällä olevia suurempia puita.
    Aukoilla olevat puut ovat niinsanottuja siemenpuita.

    Äänestä

  • ÄllistysMies kirjoitti:

    "Etsippä metsäalan julkaisusta juttua harsintahakkuusta ja saatat ruveta ymmärtämään".

    Ymmärtämään mitä, sitäkö, että harsinta=Yläharvennusta. Tokihan minä nyt tuon entisenä metsurina tiedän.

    Harsintaa myös käytetään ompelemisessa. Päärmeen ompelemisessa on hyvä käyttää apukiinnityksiä tai harsintaa. Meidän mummo ruukasi aikoinaan harsia meidän villasukkia kun tahtoivat reikääntyä kumisaappaissa.
    luejes niin alat sinäkin ymmärtää...Hmmm... ymmärtää mitä.

    ei voi kutsua yläharvennukseksi. Yläharvennuksessa poistetaan sellaisia puita, jotka kuuluvat päävaltapuihin tai lisävaltapuihin. Kyseiset puut ovat yleensä huonolaatuisia, yli-ikäisiä ja ne varjostavat parempilaatuista päävaltapuumetsikköä.

    Harsinnassa poistetaan hyvälaatuisia päävaltapuumetsikköön kuuluvia puita, joita joissain tilanteessa olisi myös perusteltua kasvattaa edelleen, lannoitusta yms apuna käyttäen. Harsinnassa jätetään huonolaatuinen aliskasvos metsä kasvamaan edelleen. Näin metsänuudistamista ei tarvitsisi tehdä. Menetelmä on kuitenkin huono, koska perimä heikkenee ja yleensä aliskasvoksesta ei kehity muutenkaan kovin hyvälaatuista metsikköä.

    Äänestä

Mä en sulle ainakaan hattua nosta kun metsästät
pienpetojakin.
Olen sitä mieltä että luonto kyllä hoitaa omansa
kun jokin laji lisääntyy liikaa,
tulee tietty kaikenlaisia tauteja jotka verottavat luonnollisesti heikot yksilöt pois.
Ei Teidän tarvitse puuttua Luonnon omaan
kiertokulkuun.
Meitä ihmisäkin kun tulee liikaa niin tulee
uusia tauteja jotka verottavat kantaa.
Näin se on Luonto Kyllä Hoitaa Omansa.

Äänestä
  • Ihminen puuttuu luonnon kiertoon pitämällä väkisin hengissä kuolemantautisia sekä niitä jotka normaalissa luonnon kiertokulussa olisi tuomittu kuolemaan! Mitä sie ressukka tähän sanot?

    Äänestä

  • Jovain kirjoitti:

    Ihminen puuttuu luonnon kiertoon pitämällä väkisin hengissä kuolemantautisia sekä niitä jotka normaalissa luonnon kiertokulussa olisi tuomittu kuolemaan! Mitä sie ressukka tähän sanot?

    totta.me ihmiset tätä`tasapainoa`sotkemme kaikista rankimmin,oman lajimme arvostuksella?,(mitenkään väheksymättä länsimaisen ihmisen hullua elämäntapaa ja kulutustottumuksia!,joita rinnastaisin mieluusti rajuimpaan metsänhoitoon..). mut eiköhän se luonto tuu vastaan joka tapauksessa,ennemmin tai myöhemmin.....ikävä vaan kun itseään aikuisiksi ja vastuuta kantaviksi ihmisiksi kutsuvat,eivät kykene/uskalla muuttaa elämäänsä. en jaksa uskoa tälläiseen muurin rakentamiseen,ihmisen ja`luonnon`välille. sitä kovemmin se sieltä iskee,mitä korkeammaksi tuota keinotekoista aitaa yritetään kasvattaa... mut takas noihin metsäkanalintuihin;mä luulisin tuon teho metsänhoidon ja soiden ojittamis vimman olevan suurin ongelma. mut siitä huolimatta en laskis metsäsätäjien osuuttakaan pois. kanalinnuillahan on havaittu olevan jonkinlainen runsastumis sykli, en tiedä onko se miten säännöllinen,mutta mulla on mielikuva jostain 4-5.n vuoden periodeista. ja jos tuo kanta on valmiiksi alhaalla nykyisen metsänhoidon takia,niin metsästys huonoina lisääntymisvuosina saattaa vahvistaa kantojen vähentymistä/katoamista?,kun kelvollisia pesimä ja elinympäristöjä ei ole riittävästi (jotta kannat voisivat lajimäärällisesti hyvin). tänä vuonna on ollut paikoitellen vielä viivästynyttä poikaskehitystäkin....?

    Äänestä

  • Voisi se kertomallasi lailla ollakin, jos ei jotkut meistä väenvänkää lisäisi pienpetokantoja mm. vapauttamalla luontoon petoja, jotka sinne ei kuulu, kuten tarhatut turkiseläimet. Toisaalta suurpeton määrän pitäisi lisääntyä dramaattisesti, jotta esim. hirvikannat pysyisivät edes jonkinlaisella järkevällä tasolla ja silloinkin ehkä ensimmäisenä kanta romahtaisi pienenpien hirvieläinten, kuten peurojen kohdalla.

    Toisaalta riistanhoidon tarkoitus on lähinnä kait parantaa eräiden lajien toimeentuloa ja jopa mahdollistaa kantojen vahvistuminen. Riistanhoitotyö on paljon muutakin kuin pienpetojen tappamista tai hirvien nuolukivien asettamista. Riistanhoitotyöstä hyötyy myös metsät, koska sen ansiosta mm. hirvieläinten tuhot nuorelle puustolle vähänevät.

    Tosin onnistuneen riistanhoitotoiminnan sadonkorjuuta sanotaan metsästykseksi, joka sekin on Suomessa tarkoin säänneltyä ja ajoitettua. Ei suinkaan eläimen tappamista milloin ja mistä vaan, asiaa sen enempää miettimättä.

    Metsästys sanana lienee monien huulilla kirosana, koska sitä pidetään monien mielestä järjettömänä toimintana. Itse en näe asiaa näin, mutten myöskään tätä touhua niille tyrkytä, jotka eivät siitä pidä. Keskustelen kyllä metsästyksestä, jos keskustelijana on ihmisiä, jotka siihen kykenevän laajemmin kuin parilla jumiutuneella lauseella.

    Jotenkin tällä ja muillakin keskustelupalstoilla -jotka liittyvät metsästykseen- tuntuu keskustelu usein lipasahtavan tasolle, jossa ei enää asiat vaan ihmiset taistelevat keskenään "sanan miekalla" ja jopa henkilökohtaisella tasolla. Tosin sama lienee muillakin palstoilla.

    Rakentava kritiikki yleensä vie asioita eteenpäin. Tosin sen tulokset näkyy vasta pitkällä aikavälillä... ei heti niin kuin kiroilu ja suunsoitto tai muut väkivaltaiset keinot. Toisaalta karkeaan tekstiin vastanaan yleensä samalla mitalla, jolloin keskustelun järki katoaa johonkin.

    Äänestä

  • mä3 kirjoitti:

    totta.me ihmiset tätä`tasapainoa`sotkemme kaikista rankimmin,oman lajimme arvostuksella?,(mitenkään väheksymättä länsimaisen ihmisen hullua elämäntapaa ja kulutustottumuksia!,joita rinnastaisin mieluusti rajuimpaan metsänhoitoon..). mut eiköhän se luonto tuu vastaan joka tapauksessa,ennemmin tai myöhemmin.....ikävä vaan kun itseään aikuisiksi ja vastuuta kantaviksi ihmisiksi kutsuvat,eivät kykene/uskalla muuttaa elämäänsä. en jaksa uskoa tälläiseen muurin rakentamiseen,ihmisen ja`luonnon`välille. sitä kovemmin se sieltä iskee,mitä korkeammaksi tuota keinotekoista aitaa yritetään kasvattaa... mut takas noihin metsäkanalintuihin;mä luulisin tuon teho metsänhoidon ja soiden ojittamis vimman olevan suurin ongelma. mut siitä huolimatta en laskis metsäsätäjien osuuttakaan pois. kanalinnuillahan on havaittu olevan jonkinlainen runsastumis sykli, en tiedä onko se miten säännöllinen,mutta mulla on mielikuva jostain 4-5.n vuoden periodeista. ja jos tuo kanta on valmiiksi alhaalla nykyisen metsänhoidon takia,niin metsästys huonoina lisääntymisvuosina saattaa vahvistaa kantojen vähentymistä/katoamista?,kun kelvollisia pesimä ja elinympäristöjä ei ole riittävästi (jotta kannat voisivat lajimäärällisesti hyvin). tänä vuonna on ollut paikoitellen vielä viivästynyttä poikaskehitystäkin....?

    Nämä syklit on joka elukalla, mettästettiin niitä tai ei! Sillehän met ei voija mithän. Eri asia on se, annetaanko met niitten kuolla tauteihin vai syyäänkö me net? Siinä on pojat semmonen kysymys, johonka monen pää ei yksinkertasesti riitä! Net on nämä lehemätki hoijettava, että saahaan maitoa, lihhaa yms. Jos mettästäjä ruokkii ja hoitaa kevätkauven riistaa sen takia, että saapii siitä lautaselleen jotaki, niin mie en jaksa käsittää, mikä siinä on sen julumempaa ku täsä maatallouvesa, jonka tuotteita met kaikki syömmä. Pankaa selityksiä tulemaan.

    Äänestä

  • Luonnon kiertokulkuun puuttuu ihminen huomattavasti rankemmin kuin metsästämällä sieltä osan tuotosta pois, sillä me suomalaiset kulutamme luontoa sellaista tahtia, että oksat pois.

    Jos kaikki maailman kansalaiset kuluttaisivat luontoa yhtä paljon, tarvitsisimme 4 maapalloa! Että ei siinä metsästys tunnu missään, siinä kulutusrumbassa. Metsästys toimii petojen osalta tasapainottavana tekijänä samoin kuin jäniksenkin.

    Jos jänistä ei metsästetä, sen kanta romahtaa ja kannan normalisoitumiseen menee jopa useampi ihmisikä. Kannan pysyessä tasaisena ja tautivapaana jäniksiä on jatkuvasti ja näin ollen kohtuullinen metsästys on kaikkien etu; jänisten, metsästäjien ja miksei myös metsänkin. (tämä noin esimerkkinä)

    Äänestä

Kyllä syylliset löytyy päättäjäpuolelta tehdään älyttömiä suojelu päätöksiä kuten kanahaukka joka tappaa kanalinnun joka kolmas päivä 12 kuukaudessa 150 vuodessa kerrottuna huimasti lisääntyneeseen kanahaukka kantaan.Nämä on huimia lukuja mutta tosia,ei tarte ihmetellä missä kanalinnut on kun loput tappaa irti päästetyt ketut ja minkit. Ns luonnonsuojelija päässä olis kans harvennettavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Välillä faktojakin kirjoitti:

Metsäkanakannat romahtaneet... Syy metsästäjissä?

Metsästäjät verottavat vuotuisesta kannasta alle kymmenen prosenttia, mikä on laskettu metsästäjien saalismääristä ja MKJ:n teettämästä ja metsästäjien toimeenpanemista riistakolmiohavainnoista. Tämä on hyvinkin kestävän kehityksen periaatteen mukaista, eikä missään määrin vahingoita riistakantojen kehitystä suuntaan tai toiseen, varsinkin kun tästä määrästä iso osa on vastuuntuntoisten metsästäjien ampumia saman vuoden poikasia tai nuoria kukkoja.

Samaan aikaan me metsästäjät myös verotamme pienpetoja, jotka muutoin ihan vaan huvikseen kiertelisivät kanalintujen pesiä ja tappaisivat jopa monta kokonaista poikuetta päivässä ihan vaan huvikseen. Viimeisen parin vuoden aikana on maassamme ollut käynnissä valtakunnallinen pienpetokampanja, jolla yritetään tosissaan vähentää näiden petojen määrää.

Varsinaissuomessa on ollut jo monina peräkkäisinä vuosina metsojen totaalinen metsastyskielto, mutta silti kanta ei juurikaan ole parantunut.

Onko syy tosiaankin meissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu