Aluksi sanottakoon, että termin huoramurju käytön opin edesmenneeltä tädiltäni, eikä hän tarkoittanut sillä asuntoa, jossa asuu prostituoitu, vaan asuntoa, joka on samanlainen kuin entisaikojen huorien asunnot; huolimattomasti hoidettu, sekalaista tavaraa täynnä oleva, hämärä ja ahdas, oikea boheemin homssanduudelin koti.
Sitten asiaan. Miksi naistenlehtien kotiesittelyissä esiintyy aina rikkaita, akateemisesti sivistyneitä naisia, tai yrityksen johtotehtävissä olevia? Miksi heidän kotinsa ovat aina hohtavan valkoisia ja avaria kerrostalolukaaleja, sata vuotta vanhoja isoja maalaistaloja tai moderneja, 250 neliön omakotitaloja?
Kaikki heidän kodeissaan on niin valkoista, että valkoiset huonekalut eivät meinaa erottua valkoisista seinistä. Huonekalut, tietysti kuuluisien suunnittelijoiden designhuonekaluja tai muuten vain huippuluokkaa olevia, näyttävät siltä, kuin ne olisi eilen ostettu - ei käytön jälkiä missään. Huoneet ovat niin avaria, että kalusteiden välissä mahtuisi ajamaan pienellä autolla.
Omituista, sillä toisinaan näillä naisilla on myös mies ja lapsia. Silti näyttää, kuin naiset itse olisivat sisustaneet asuntonsa jonkin virallisen, standardin ylimystönaiskaavan mukaan.
Miehisiä elementtejä ei näy missään; ei kirjoja pursuavia hyllyjä, ei stereolaitteita, ei edes jakoavainta eteishallin lipaston päällä. Tietenkään lasten klähmäisiä kädenjälkiä ei löydy ovista, ja lastenhuonekin on kliininen ja tyylikäs.
Miksi naistenlehdet eivät koskaan kuvaile tavallisia duunarikansan huoramurjuja, vaikka puolet kansasta kuitenkin asuu vuokralla 50 - 80 neliön neuvostokuutoissa 70-luvulla rakennetuissa betonikolosseissa tai pienissä, vaatimattomissa omakotitaloissa?
Niissä asunnoissa on joka paikka parveketta myöten täynnä tavaraa, niin että kulkuväylät ovat ahtaita. Siellä on vanhoja lehtinippuja ja CD-levypinoja pöydillä ja hyllyissä, mitä erilaisimman värisiä ja eriparisia huonekaluja, mummolta peritty raanu seinällä, 60 watin kelmeää ja himmeää valoa antavia lamppuja, lasten kurasaappaita sikin sokin eteisessä ja tuulipukuja naulakossa jne.
Olemme jo vuosikymmeniä saaneet lukea, kuinka esim. toimitusjohtaja Gunilla esittelee valkoista luksuslukaaliaan ja kertoo, kuinka hän löysi sydämen sivistyksen työnsä ja hienojen harrastustensa kautta. Koska saamme lukea, kuinka perushoitaja Tiina esittelee vuokrakolmiotaan ja kertoo, kuinka hänellä ei riitä raha ylellisiin huonekaluihin eikä energia kodin sisustamiseen, kun pitää työkseen pestä mummojen peppuja laitoksessa ja hoitaa lapsikatrasta?
Sitten asiaan. Miksi naistenlehtien kotiesittelyissä esiintyy aina rikkaita, akateemisesti sivistyneitä naisia, tai yrityksen johtotehtävissä olevia? Miksi heidän kotinsa ovat aina hohtavan valkoisia ja avaria kerrostalolukaaleja, sata vuotta vanhoja isoja maalaistaloja tai moderneja, 250 neliön omakotitaloja?
Kaikki heidän kodeissaan on niin valkoista, että valkoiset huonekalut eivät meinaa erottua valkoisista seinistä. Huonekalut, tietysti kuuluisien suunnittelijoiden designhuonekaluja tai muuten vain huippuluokkaa olevia, näyttävät siltä, kuin ne olisi eilen ostettu - ei käytön jälkiä missään. Huoneet ovat niin avaria, että kalusteiden välissä mahtuisi ajamaan pienellä autolla.
Omituista, sillä toisinaan näillä naisilla on myös mies ja lapsia. Silti näyttää, kuin naiset itse olisivat sisustaneet asuntonsa jonkin virallisen, standardin ylimystönaiskaavan mukaan.
Miehisiä elementtejä ei näy missään; ei kirjoja pursuavia hyllyjä, ei stereolaitteita, ei edes jakoavainta eteishallin lipaston päällä. Tietenkään lasten klähmäisiä kädenjälkiä ei löydy ovista, ja lastenhuonekin on kliininen ja tyylikäs.
Miksi naistenlehdet eivät koskaan kuvaile tavallisia duunarikansan huoramurjuja, vaikka puolet kansasta kuitenkin asuu vuokralla 50 - 80 neliön neuvostokuutoissa 70-luvulla rakennetuissa betonikolosseissa tai pienissä, vaatimattomissa omakotitaloissa?
Niissä asunnoissa on joka paikka parveketta myöten täynnä tavaraa, niin että kulkuväylät ovat ahtaita. Siellä on vanhoja lehtinippuja ja CD-levypinoja pöydillä ja hyllyissä, mitä erilaisimman värisiä ja eriparisia huonekaluja, mummolta peritty raanu seinällä, 60 watin kelmeää ja himmeää valoa antavia lamppuja, lasten kurasaappaita sikin sokin eteisessä ja tuulipukuja naulakossa jne.
Olemme jo vuosikymmeniä saaneet lukea, kuinka esim. toimitusjohtaja Gunilla esittelee valkoista luksuslukaaliaan ja kertoo, kuinka hän löysi sydämen sivistyksen työnsä ja hienojen harrastustensa kautta. Koska saamme lukea, kuinka perushoitaja Tiina esittelee vuokrakolmiotaan ja kertoo, kuinka hänellä ei riitä raha ylellisiin huonekaluihin eikä energia kodin sisustamiseen, kun pitää työkseen pestä mummojen peppuja laitoksessa ja hoitaa lapsikatrasta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvä maku ja järjestys ei ole kiinni rahasta. Olen aina ollut pienituloinen ja kiireinen (syy ja seuraus), mutta kotini on aina ollut pelkistetyn kaunis ja siisti. Vanhoja huonekaluja meilläkin on, mutta ne sopivat yhteen. On ihan yhtä helppoa ja halpaa ostaa nättiä kuin rumaa. Vielä edullisempaa on jättää turhat kamat ostamatta. Se on totta, että jos on rahaa, on myös enemmän säilytystilaa ja tavarat helpompi saada pois näkyvistä. Lapset voi opettaa siivoamaan tavarat paikalleen, sekin on ihan ilmaista touhua. Lehtijutut toimivat pakona omasta arjesta, joten kuka viitsisi katsella sieltä omaa elämäänsä? Voihan lehtijutusta saada myös myönteisen kimmokkeen. Minäkin haluan, että meillä on kivan näköistä. Ja sitten toimeen, koti järjestykseen. Mieheni ei myöskään valita siitä, että työkaluille on oma paikkansa. Ei hänellä ole mitään tarvetta jättää jakoavainta eteisen lipaston päälle. Se ei edes onnistuisi, koska eteiseen ei mahdu lipastoa.
Miksi kukaan haluaisi nähdä huonosti sisustettuja koteja ja maksaa siitä?
Siinä jollekin kustantajalle liikeidea - lehtiuutuus Huoramurjut. Stailauksessa jätettäisiin tiskiröykkiöt kärpäsiä surisevaan keittiöön, ja kuraistä vettä täynnä oleva siivousämpäri kruunaisi kaoottisen eteisen. Asunnon haltija kuvattaisiin makuuhuoneessa lappamassa sängyssä pizzaa ja kokista, hän pyyhkisi sormiaan päiväpeiton liepeeseen.
Kodistani ei ole tehty lehtijuttua, en edes haluaisi sitä, vaikka minulle on sitä ehdotettu.
Minulla kuitenkin on mainitsemasi 250 m2 omakotitalo, kotini on hyvin valkoinen. Uusin n. vuosi sitten kaikki huonekalut kertaheitolla, ostin kaikki valkoisena paitsi takkahuoneen divaanisohva, se on tummanharmaa. minulle on tärkeätä että koko talon tyyli on samanlainen, haluan, että vaikka mistä kulmasta katsoo, kaikki sopii täydellisesti yhteen, tauluja myöten. En ole kompromissien ihminen, en laita kotiini mitään mistä en pidä 100 %. Etsin sen oikean niin kauan kunnes löydän, esim. olen hiljattain löytänyt täydellisen taulun olohuoneeseen. Kristallikruunuja olohuoneeseen etsin myös vuoden päivät, halusin modernit ja isomman ja pienemmän samasta sarjasta.
Ei minullakaan näy käytön jälkiä missään, tosin minulla ei ole pikkulapsia, nykyajan kankaat ovat kuitenkin hyvin
helppohoitoisia jos ostaa tarpeeksi laadukkaita kankaita.
Koti pysyy ihan oikeasti siistissä kunnossa kun tilaa on tarpeeksi, ei loju lehtipinoja, kirjoja, vaatteita tai muuta tavaraa,
säilytystilaa pitää vain olla tarpeeksi, ja yleensä se tarkoittaa, että asunto on kookas. Minulla on todellakin paljon vaatteita ja kenkiä,
mutta kaikille on omaa paikkaansa.
Miksi naistenlehdet pitäisi kuvata Tiinan vuokrakolmiota, jos siinä ei ole mitään kuvattavaa? Rumia koteja löytyy yllin kyllin,
ei niistä saa mitään inspiraatiota tai uusia ideoita.
Tyylitajua ei voi ostaa eikä opetella, sitä joko on tai ei. Pienelläkin budjetilla voi saada hienon kodin kun tyylitajua löytyy.
Meillä koti on sisustettu asumista varten, eikä sen vuoksi että "vaikka mistä kulmasta katsoo, kaikki sopii täydellisesti yhteen, tauluja myöten". Täydellisyyteen pyrkiminen on minusta jo melko sairasta.
Meillä on myös tavaroita pöydällä, esim lehtiä ja kirjoja on koska niitä luetaan. Pöytä ei ole pelkästään koriste-esineitä varten, vaan siinä on tilaa laskea vaikka läppäri siihen tai kahvikuppi tai välipalalautanen.
Yhden tädin juttu on ihan puppua, ensin tämä kirjoittaa että "Uusin n. vuosi sitten kaikki huonekalut kertaheitolla" no kuitenkin miltei heti seuraavassa lauseessa hän toteaa että " En ole kompromissien ihminen, en laita kotiini mitään mistä en pidä 100 %. Etsin sen oikean niin kauan kunnes löydän".
Uskokoon ken tahtoo.
Ei ole väliä mitä sinä uskot, en luokittele tauluja ja lamppuja huonekaluihin, kuten en myöskään koriste-esineitä, toki minullakin on niitä, ja kirja ja kahvikuppi voi ja saa pitää pöydällä, se ei kuitenkaan tarkoita että pöydällä on kuukauden postit.
En sanoisi, että kotini on steriili vaikka kokonaisuus on harkittua. Ei se että kaikki sopii yhteen tee kodista steriiliä.
Huonekalut olivat helppo uusia lyhyessä ajassa, koska tiesin mitä halusin, olin pitkään selannut eri
valmistajien huonekaluluetteloita ja päätöksen tehtyäni se kävi ”kertaheitolla”.
Kyllä olet erinomainen ihminen ja parasta rotua mitä maailma päällään kantaa. Muista käydä kertomassa siitä kaikille.
Ja noissa esittelykodeissa ei ole kirjoja...