Aijai, mikä viikonloppu oli tulossa!
Perheemme oli lopultakin saanut viikonlopun vapaaksi maatilan töistä - edes minua ei tarvinnut jättää hommiin. Sekös
ilahdutti - sillä sitouduttuani maatilan perijäksi vapaa-aika jäi todella vähiin. Varsinkin vapaat viikonloput! Poppoomme,
johon kuului vanhempieni lisäksi isäni sisko uusioperheineen sekä äitini veli omine uusin vaimoineen. Sattumaako lie -
sillä sekä setäni että tätini uudet puolisot olivat jo ennestään vanhempia - heillä molemmilla oli kuulemma noin 18
vuotias poika. Mikä vielä mukavampaa - he olivat suostuneet lähtemään mukaan! Saan siis ainakin melkein ikäistäni seuraa -
vain muutaman vuoden nuorempaa!
Sieltä he nyt saapuivat! Olin laittanut hiukseni löysälle ponnarille, pukenut rintojani myötäilevän flanellipaidan, josta
olin sitaissut helman, sekä rennot farkkushortsit. Tiesin näyttäväni seksikkäältä yrittämättä näyttää seksikkäältä - ken
tietää, vaikka se olisikin ollut tarkoituksenikin. Jälleennäkeminen sukulaisteni kanssa tapahtui ja riensin halaamaan
heitä vuorollaan - enkä ollut huomaavinaankaan poikia.. vielä. Todellisuudessa olin pannut merkille kaksi komeaa
miehenalkua - sopivalla tavalla vastakohtia toistensa kanssa.
Ruoan jälkeen kuulin toivomani sanat: "Pirkkohan pitää huolta näistä meidän nuorista - tehän tuutte hyvin toimeen
varmaan!" Nyt vedin jo hiukan roolia päälle - iskin pojille silmää ja kehotin seuraamaan perässä; "Käydään pojat vähän
souteleen! Otetaan pari virveliä mukaan!" Olin helppoa seuraa - seurassani oli mahdoton ujostella koska pidin hyökkäävää
roolia yllä. Tartuin airoihin - pojat virittivät uistimet vetämään. Ihan vaan vahingossa levitin haaroja niin että
löysistä farkkushortseistani vilkkui kaikenlaista. Ennen pitkää myös pojat huomasivat tämän, eikä aikaakaan kun sain
heidät kiinni silmäilystä.
"Varokaa - teillähän saattaa alkaa vapa sykkimään milloin vain!" Ja iskin silmää. Pojat katsahtivat noloina toisiaan - vai
erotinko katseessa virneen?
"Ainiin!" parahdin. "Meidän tehtävämme on lämmittää sauna! Sitä paitsi käymme siellä ensin - vanhempi väestö käy vasta
jälkeemme. Soudin rantaan ja säntäsin veneestä ylös - kuitenkin niin että pojat ehtivät taatusti panna soman takapuoleni
mieleensä.. Saunaa sytytellessäni jutustelin poikien kanssa: "Onkos miehenaluilla tyttöystävävät jo?" "Eipä ole ei.."
"Johan nyt!" taivastelin. "Noin komioita poikia..noh, aina ei voi edes toinen nainen naista ymmärtää" - sanoin ja
vinkkasin silmää. Saunan lämmetessä vein pojat tekemään saunapuita. Itse vain istahdin katselemaan poikia. "Huhhuh -
myönnettävä on että kaksi miehenalkua tekemässä halkoja - seee..on aika seksikäs näky.."
Kaupungin pojat maalla
maalaistyttö
0
2719
Luetuimmat keskustelut
- 851355
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351081Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154705Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39548