mikä paras lemmikki? Oletko koira-, kissa- , vaiko vain ihminen? Mikä asema lemmikkieläimelläsi on elämässäsi? Kaveri vai kahle? Ystävä vai orja? Hellyden ja rakkauden projisoitu kohde joka ottaa kaiken vastaan ja nuolee kättäsi?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
On ollut agvaario, undulaattia, kissija, lapsen oli räkättirastaita, harakoita, koiria useampia, mutta paras oli pystykorva, nyt ei mitään ja enkä enään halua muuta kuin olla itteni kans, viimeiselle eukolle näytin ulko ovea kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen vuosi sitten, hyvä näin.
Eukon laskit mukaan lemmikkieläimiin?
lemmikeistä on usein puhuttu tällä palstalla koska useilla tuntuu niitä olevan. Minulla on ollut etupäässä koiria ja joskus akvaario. kahdesti kilpikonnia, kerran laiskiainen, kerran apina yhdessä veljeni kanssa asuessani, nyt katselen vain talitinttejä omenapuussa ja harakoita pihanurmella: kaikki muu tuntuu liian rajoittavalta. Lemmikkini jota paijaan on lutuseni.
Kaikki syötäviä elukoita.
On juu katti. Olen kai lähinnä henkilökuntaa mäissä kuvioissa. Kissat nyt on, sellaisia, kuin ovat. Lemmikkihän toi on, on siitä iloakin. Pöndeltä kotoisin, kakarasta asti kulkenut navetassa ja kotona teurastettukin. Että suhtaudun elukka-asioihin kokolailla kai jotenkin realistisemmin, kuin pahimmat kettutytöt. Kun kanat muuten lakkaavat munimasta vanhuuttaan, ainoa hauska puoli oli, että kartano oli täynnä päättämänä lenteleviä kanoja ja kasa kananpäitä kasassa hakkuupölkyn vieressä kalisuttelemassa nokkaansa. Huono puoli oli se, ne ei olleet häävin makuisia ja stanan sitkeitä.
Otan ton nykyisen katin kuitenkin enenpi hyötyelukkana ja tosiaan lemmikkinä. Se on huoleton ylläpitää, kohtuu hyvätapainenkin, on siitä iloa, että hyöty tulee sitä kautta. palkakseen katti saa täyden ylläpidon, ruuan, terveydenhuollon, seuralaisia ja tosiaan sitä heenkilökuntaakin.
Mä en tavallaan jaottele elukkalajeja toisistaan. Eläin se ihminenkin on. Mulla ja elukoilla jonkinlainen konsensus, aina ollaan pärjätty. Ikäni muistan, kun saaressa jollain lailla ystävystyin aikanaan vanhan tiikerin kanssa. Kävin hyvin usein "seurustelemassa" aidan läpi sen kanssa. Se oli ite asiassa hyvin huumorintajuinen elukka. Teki kepposia mulle, kun hokas, että kävin sitä moikkailemassa useasti. Onneksi välissä oli hyvä aita :D
Palin elukkalaji on ihminen. On elukatkin tavallaan kieroja tai ovelia. Mutta mulla ei ole ikinä ollut muitten elukkalajien kanssa ongelmia, kuin ihmisten. Elukat kuitenkin jotenkin perusrehellisiä, ihminen ei. Mä tosiaan olen tullut toimeen kaikenlaisten elukoitten kanssa oikein hyvin. hevosten jne kotieluko
itten kanssa, mutta villitkään elukat ei mua pelkää. Meillä ei ole mitään kauhun tasapainoa, ollaan jotenkin samalla viivalla. Tarkoitan kai sitä, annan muille elukoille oman elukanarvonsa, elukat sitten antaa mulle oman elukanarvoni. Vaikka nyt eri rotuja ollaankin.
=DW=
Kaveri vai kahle?
Ei ollut kumpikaan. Oli ystävä, hellä ja hempeä, Lipsautti kielellä, hyvällä mielellä.
Rakasti ja rakastin.
Kovin kuivasti suhtaudut asiaan.
Kultakala, kuinkakin hän voi olla projisoitu?
Huomenta Paloma, vai onks nyt aamu. Kovin kauaa aikaa ei ole, kun oon sängystä kömpinyt ylös. Yöllä luin kirjaa vähän liian kauan aikaa.
Eläimiä on mun elämääni kuulunut enemmän, kuin paljon.
Nuorin lapsi aikanaan oikein harrasti kaloja ja niinpäs meille sitten hankittiin erikokoisia akvaarioita joka lähtöön. Oli taistelukalapariskunnan oma kutuakvaario, jossa oli oma hommansa, että ne sai lisääntymään.
Viisi akvaariota, isoin (300litran) on minulla edelleen.
Sitten oli pojalla Madagasgarin päiväkekko. Kirkkaan vihreä lisko. Sillä oli oma terraario, johon laitettiin eläinkaupasta ostettuja heinäsirkkoja ruuaksi. Kun valot illalla sammutettiin, niin johan alkoi sirkoilla mekastus. Todella kovaäänisiä olivat.
Sitten meillä oli samaan aikaan Tropicario, jossa vesiallas ja "maatilaa" käärmeelle. Käärmeeseen en ikinä sormellanikaan koskenut, mutta pojan mielestä se oli NII-In suloinen lipoessaan pitkää kieltään.
Koiria, joo niitä tietysti kans. Olen isojen koirien ihminen ja niinpä meillä on ollut kolme Tanskandoggia ja yksi Newfoundlandinkoira ja naapurin Leonberginkoira, joka suoraansanoen muutti meille.
Tällä hetkellä on kissa. Toinen kissa (norjalainen metsäkissa) kuoli nyt elokuun puolessavälissä. Oli jo 16 vuotias kuollessaan.
Koira olisi kyllä kiva, mutta en nyt tähän "hätään" kuitenkaan ota koiraa.
Eläimet, niiden kanssa touhuamiset ja lasten touhuamisien katselut ovat tuoneet paljon mukavia hetkiä.
Kun minä olin lapsi, niin meillä oli sisäorava. Se tuli taloon ihan pienenä pikkuvauvana. Kulki meidän mukana saaressa ja siitäkin olisi hyvin hauskoja tarinoita kerrottavana.
Lapset löysivät lokinpoikasen saaresta, untuvikon. Eihän sitä voinut reppanaa hyljätä ja niinpä sekin sitten kulki kaupungin ja saaren väliä :) Kivahan sitäkin oli seurata, kun kasvoi oikeaksi lokiksi. Minä opetin sen lentämään (nakkaamalla sen kuin frispiin ilmaan ja se kaarsi ensiksi lyhyitä kaarroksia ja putosi maahan ja käveli mun luo ja eiku vaan lisää ilmaan nakkaamisia).
Että tämmöstä.
Melkein väittäisin, että eläimet ovat ihania.
Mainiten.
Kirjoitin jo pitkästi elukoista, pikkasen lisää.
Meillä oli aina hiirikissoja. Sellaisia kokolailla kesyjä, mutta kesyttämättömiä hyötyelukoita. Ne kuleskeli, missä kuloskeli. vapaita, symbioosissa ihmisen ja muitten elukoitten kanssa.
Yks vanha akkakissa jäänyt mieleen. se tuli aina savusaunaan meidän muittenkin kanssa. Se piti tietenkin lämpimästä. kakarana opettilin uimaan joessa itekseni. Kävi tavanomaisesti, menin syvälle alueelle, painuin umppareihin, vettä keuhkoon, räpiköimällä rannalle rykimään keuhkoja tyhjäksi vedestä.
Niinni, se akkakissa oli ollut mulla kaverina uimassa. Kissa ei mieluusti turkkia kastele, se kartteli sillalla, kun mä olin joessa. Kun sain hengityksen kulkemaan vastarannalla. katoin, kissa oli hypännyt jokeen ja tuli mun luo ja alkoi nuolemaan naamaa, tekohengitystähän kissa ei osaa antaa.
Elikkäs mä olen vakaasti sitä mieltä, muitten elukoitten kanssa kun elelee tavallaan tasa-arvoisesti ja elukoita kunnioittaen, niitten kanssa pärjää aina. Ihmisrotu ainoa poikkeus eläinkunnassa. Ihminen nyt tuhoaa oman rotunsa ja pilaa maapallon nopeasti. Mutta kaitpa ne jotkut ameebat tai torakat sitten kehittää uudenlaisen elukkakunnan aikanaan tällekin syrjäiselle taivaankappaleelle, ennen auringon sammumista.
=DW=
=DW=
Olipa ihana kirjoitus.
"Koira arvoasteikolla ylimpänä"
Niin sanoi jo tiina aikoinaan.
Mutta hänellähän on mies.
Zarathustrakin sanoi jotakin, vaan paljon aiemmin.
Zulut rakastavat eläimiään, vaikka ampuvatkin niitä suoraan suoneen.
Miksi siis muuttaisimme eläimen asemaa valtakunnassamme vain huvin vuoksi?
Koska jo tuhansia vuosia sitten ovat eläimet ottaneet oikean paikkansa luonnon kierto-kulussa.
Miksi ampua suoneen eläin-raukkaa, vain siksi että emme enää jaksa hoitaa.
Miks emme lemmikin anna tuskissaan kuolta?
Vaikka ihmistä rääkkäämme kauan?
H.
Se oli nitta.
Mnaah.
Nietzsche eli jotain pari sataa vuotta sitten, ei semikään erityinen filosofi mun mielestä ole, samaa temtiikkaa käännelleet jo antiikin filosofit. Ei sen puoleen, kyllä Zarathustra on ihan kiintoisa kirjana, mutta jotenkin ihmetytti aikanaan, mistä hitosta toikin oli tullut niin kuuluisaksi. Periaatteessa joku Timo Soini vois kirjoittaa samankaltaista jargonia, tosin sujuvammin ja nykyihmiselle tajuttavammassa muodossa, ilman maalailuja tai satuja.
=DW=
Niin, ehkä toi maatiaistaustani heijastuu myös asenteessani eläimiin ja heidän asemaansa. Edellinen (oliko se nittaminaxin) ketju arvoasteikosta suistui sivuraiteelle, mutta aihe on kiinnostava. Minun ei tulisi mieleenikään asettaa koiraa jollekin jalustalle tai sytytellä kuolleiden koirien muistolle kynttilöitä kirkossa, mutta pidän kyllä koirista, hoidan ja juttelen niiden kaa ja rapsutan kanssa, Mutta kaikella on rajansa, rakkaudellakin.
En voisi edes ajatella olevani ilkeä tai kohtelevani huonosti eläimiä; en myöskään kauheesti pidä käytännöstä pitää eläimiä vankeudessa. Sirkukset joissa eläimet esiintyy pitäisi mielestäni lailla kieltää. Eläintarhoihin suhtaudun hieman kaksijakoisesti. Eläinten kuuluisi oikeesti olla vapaana ja elää omaa elämäänsä; rinnakkain ihmiselämän kanssa.
"Paloma.se.co"
Eläinten lällyttäminen on epä-inhimillistä.
Tunnustan, rapsutan ja annan pussata, koska se on lemmikille enää ainoata "oikeata elämää"
Korkeintaan villi-eläimen elämää saa itkeä, kunhan katsotaan vain kameralla.
Kaksi-jakoisesti kuuntelen nuorten naisten juttua, kuinka eläin-tarhat suojelevat suku-puuttoisia.
Samalla he tekevät parhaansa että lippu-tuloja tulee, ruokkien raukkoja sopivin kellon-aikoihin.
Me haetaan niille sit geenejä muista tarhoista jne...
Lumi-Leopardi...or not?
Entäs sitten.
Ei ollut Nittan, vaan tiinan, ja tiinan aloitus sisältää vieläkin viisautta.
H
Mnaah.
Kun lehmä on terve ja tyytyväinen elämäänsä, sen karva kiiltää, se märehtii, tuottaa hyvin maitoa. elukan hyvinvointi ihan A&O näissä asioissa.
Nyt ne valopäät on sitten kieltäneet parsinavetat. Jokin direktiivi. en perehtynyt asiaan tarkemmin, ei ole lehmiä. EU kuitenkin vaatii vapaanlehmän maitoa, tai jotain. Noh, elukat ominaan, valtavan suuret navetat, elukan nimi katotaan kantakirjoista ja siruista, kauppaan pitää saada halpaa maitoa kaupunkilaisten kitattavaksi.
Nykyään melkoista tietotekniikkaa pitää kantturoita. Toisekseen, suomi ei ole omavarainen maidon suhteen. Aikuiset jiovat maitoa ruuan kanssa ja muutenkin. ei aikuinen ihminen niin älyttömästi maitoa tarvitse. Yks iso tekijä on kaheli nimeltä Puska. Se on kymmenet vuodet jauhanut kyseenalaista pohjoiskarjala projektiaan jokapaikassa. Kaikkien pitää juoda päivittäin rasvatonta maitoa.
Asiassa yks hyvä puoli. Ulkomailta tuodaan suomeen tankkiautoilla raakamaitoa, josta tehdään siis rasvatonta maitoa. Pari suurta meijeriä tekee systeemillä isoja tilejä kansainvälisesti. Suomi nimittäin vien rasvattoman maidon jätettä juustoksi jalostettuna hyvällä menestyksellä ulkomaille. Kauppatase paranee ja muutama meijeriä tekee hyvää tiliä.
Sama asiassa viljankin kanssa. Mutta se eri asia, en ole koskaan mitenkään tuntenut yhteishenkeä kauran kanssa, ehkä enenpi ohran kanssa, siitä kun tehdään keskiolutta.
Muuten, kun tossa taannoin nostettiin alkoholiveroa, suomessa meni satoja ohratiloja nurin, koska tuotteelle ei ollut kaljatehtailla tai viinavalmistuksessa enää markkinoita. Monet alkoi kasvattamaan turkiksia, erinomainen pisnes, turkikset tekee maailmalla hyvin kauppaa korkeaan hintaan. Osa meni konkurssiin.
Monestiko olet muuten ostanut ohraryynejä tai ohrajauhoja kaupasta. Mä ostan joskus, ohra erittäin maukas ja terveellinen vaihtoehto potulle, joka ei edes kuulu suomen luontoon luontoon, eikä menesty maassa kuin ihmisen viljelemänä.
Mnaah, jotain koitin selittää. Kai siis sitä, elukka on ihmiselle toinen elukka. Kamuja ollaan. On nokkimisjärjestyksensä ja laumat jne. Kinnostais tietää, kuka oli se tyyppi, joka keksi alkaa kesyttämään villiä sutta ihmisen palvelukseen ja kaveriksi ja alkoi nimittämään sitä "koiraksi". Umpikaheli, tai umpinero tyyppi.
=DW=
Tätä aloitustako tarkoitat, on kyllä nitan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11802064
Paloma.ce.co
Millä lailla mun aloitus meni sivuraiteille?
Paremmin sanottuna se ei kehittynyt siihen suuntaan mikä minua olisi kiinnostanut eli siis lemmikkieläimien asemasta arvoasteikolla yleensäkin. Siksi aloitin uuden ketjun joka käsittelee asenteestamme eläimiin laajemmassa mittakaavassa.
Aha, no olen pahoillani jos aloitukseni ei kiinnostanut sinua, mutta siinä kyllä käsitelläänkin asiaa toiselta kantilta niinku sanoit. Ei siis eläimen käyttäytymisestä vaan vanhempien, miksi antoivat koiran käyttäytyä niinkuin käyttäytyi.
Ei aloituksesasi ole mitään vikaa. Se ei vain ole ihan samaa asiaa. Tämä niille jotka ihmettelevät miksi tein aloituksen "samasta asiasta" (Luen toki aloitustasi kiinnostuneena Nittaminax en vain kommentoi sitä koska en löydä oikein sanoja miksi lasta voidaan kohdella noin).
"Nyt otti ohranen leipä". Ohrajauhoja...jaa, en ostele paljon jauhoja yleensäkään. Kun tarjoudun tyttärelle synttärikaukun leipojaksi se sanoo morsan osta kaupasta. MUTTA ostan usein pohjoisruotsalaista tunnbrödiä joka on suurimmaksi osaksi ohraa.
Kotieläimistä, siis nimenomaan hyötyeläimistä, olen aika pitkälle kanssasi samaa mieltä. Koirakin on mielestäni hyötyeläin, talon vahti, pihalla kesät pitkässä juoksuketjussa. Koira paikallaan. Mutta lapsen asemassa perheessä? Pussailla koiran kaa jolta kuola valuu yhtenään? Sisälläkin, lemmikinä, kaverina soffalla telkkaria katsomassa? Käy hyvin. Kävelyttämässä isäntäänsä/emäntäänsä, kahdesti päivässä, säässä kuin säässä? Hyvä koira! Mutta iso hurtta sängyssä, isännän ja emännän välissä, kaikki kolme nahkasillaan?
Karmea ajatus, koira langan päässä. Minusta se on viisaan eläimen orjuuttamista.
Talon vahti, miltä??
Meillä koira on ollut perheenjäsen, täysvaltainen, viisas.
Ei mikään potkittu/hakattu/räkyttäjä.
"Kuola valuu yhtenään", yöks, mikä ällöttävä mielikuva.
Meidän koirat ovat saaneet tarpeekseen muonaa, joten niiden ei ole tarvinnut sen puutteessa kuolata. Koiran suu on yhtä puhdas kuin ihmisenkin.
Lemmikkikoira hoitaa omistajansa terveyttä. Vähentää yhteiskunnan kuluja.
"nahkasillaan", pitäisikö koiralle ostaa pyjama?
Minä usein käytän ohrakasta.
.
Koira metsästäjän kaverina, kalastajan mukana veneessä, pihalla talonvahtina, koirarekeä vetämässä. Hyötyeläimenä.
Lemmikkinä myös, miksi ei, mutta ei korvaamassa ihmistä tai ottamassa lapsen asemaa.
On koirarotuja jotka kuolaavat jatkuvasti. Ystävättärelläni on kaksi sellaista, jotka ensimmäiseksi kun tulee sisään hyppivät kasvoille ja kuola pärskyy. Ei kivaa.
Sanotaan että koiran purema parantuu erittäin vaikeasti koska koirilla on paljon bakteereja suussa. Tämä koskee etenkin suuria koiria jotka liikkuvat paljon ulkona ja työntävät kuononsa melkein jokaiseen jätökseen mitä sattuu olemaan tienposkessa.
Olen minäkin toki nähnyt koiria, joiden suusta valuu kuolaa kuin vesihanasta.
Ihmettelenkin, miksi selllaisen joku hankkii.
Olen myös nähnyt nenättömiä kissapoloja, joiden hengitys ei vaikuta ollenkaan terveeltä.
Minusta on sairasta jalostaa sairaita eläimiä, vain jotta että ihmiset saavat erikoistella.
Mihin me ihmiset työnnämme naamamme?
"Koiraansa suukottelevat sanovat, ettei harrastus voi vahingoittaa, sillä koiran suussa on bakteereja vähemmän kuin ihmisillä. Tutkijoiden mukaan hauvojaan pussaavien pitäisi olla yhtä varovaisia kuin ihmistenkin kanssa: Koiran ja ihmisen suussa on suunnilleen yhtä paljon bakteereita."
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2009110610556293_el.shtml
No nyt tuli potaskaa. Ei ole koiran koosta kiinni, miten paljon liikkuu.
Harrastatko suutelua käsiteltiin aiemmin palstalla,mielestäni suutelu eläinten kanssa ei ole sopivaa,jos on,niin sitten voi suudella vaikka lehmien tai hevosten kanssa,koira on eläin.
Eikö se pidä paikaansa sitten että rodut jotka ovat isokokoisia tarvitsevat paljon liikuntaa? Esimerkkinä Irlannin setterit jotka juoksevat mielellään niityllä ja metsässä. Minun King Charles Spaniel kaipasi paria puolentunin lenkkiä ulkona ja jos satoi niin ei ollut halukas menemään kuin metsän reunaan pissalle :)ja sitten kiireesti takaisin sisälle.
Bullmastiffi on melko iso ja vankka koira, mutta todella laiska liikkuja, kun taas esim. parson russell on pieni ja kipittäisi vaikka kymmenen kilsan lenkkejä.
Aina kun tätä on kysytty, olen maininnut olevani koiraihminen. Ja onhan miulla ollut koko joukko lintujakin, undulaatteja, parakiitti, neitokakadu...
Ei ole lemmikkiä ollut nyt moneen vuoteen, mutta ehkä eläköidyttyä tulee tarve lenkkikaverille... Mäyräkoiria ovat entiset lenkkikaverit olleet, ja yksi hoffi. Joku reipas metsässä höökijä se varmaan voisi taas olla...
Ehdottomasti kissa, - mutta, on esim. pojan koirakin aika veikeä.., silti ottaisin kissan, ehkä otankin jos muutamme kokonaan omakotitaloomme, tänne kerrostaloon en viiti sitä ottaa.
P.s. tänään tehtiin talokaupat, kohta pääsen paistamaan piirakoita, ja kukkoja ja ja..jne. herkkuja :)
Anteeksi, jos utelen, Pirre*, mutta muutatteko entiseen kotiinne takaisin ? Varmasti hyvä ratkaisu, puolisollesikin.. Ja sinulla on siellä leivinuunikin, ilmeisesti, kyllä käypi katteeksi. Meillä on vain takkauuni, mutta puulämmintä sentään...
Mutta lemmikeistä: kissa se minun valintani on. Meidän kiertolaiselämä ei vain olisi hyväksi edes kissalle. Kun tässä vielä vanhenee ja raihnastuu, niin sitten...
Tota kissaa vois vähän harkita. Naapurin paksu katti käy aina etsimässä jotain meidän pihasta. oliskohan täällä hiiriä?Naapurin emännällä on ainakin kolme kattia, olen nähnyt ne hiipivän mun puskissa.
Olisimme saaneet "periä" kissan entisiltä talon omistajilta, mutten mie halua ottaa aikuista, pitää olla miun pienestä kasvattama, muuten oisi nätti punainen ja tämäkin, paksu kun mikä :)
Aloituksestasi päätellen, et ole eläinrakas.
Että olisin täysin hurahtanut lemmikkieläimiin, ei niin. Olen enemmän ihmisrakas. Mutta suhtaudun positiivisesti lemmikkieläimiinkin ja kiinnyn kyllä omiinikin. Mun Ozzy oli kyllä sulonen pikku ruskeasilmä ja yritin hoitaa häntä parhaiten taitojeni mukaan ja ei todellakaan kuulu edes luonteeseeni hakata tai rähjätä kenellekään, kaikkein viimeiksi viattomalle luontokappaleelle. Kun Ozzy kuoli kahdeksanvuotiaana läppävikaan, mikä on yleistä cavaliereilla, surimme koko perhe. Alttaria en toki rakentanut enkä kynttilöitä sytyttäny.t.
Meidän phalenemme eli 18.1 vuotta. Hän oli lapsemme, me hänen akkansa ja ukkonsa.
Isäni lemmikki aikoinaan soi isännälleen monen monia puhunnallisia kävelyretkiä.
Koiraa on ihmisen helpompi lähestyä, kuin vierasta ihmistä
Miten se eläinrakkaus punnitaan? Että aina on jokin elukka huushollissa, mieluummin monta? Että nukutaan yhdessä ja lääpitään? Pidetään suuriakin eläimiä kerrostaloasunnoissa ja kehutaan miten hyvä niiden on?
Ostetaan kaikenmaailman hellanlettas-naminami-pöperöt ja kysellään: - Ihana muruseni, onko namia, äiti osti... Kissanruokamainoksista olen tuon oppinut, en suinkaan itse keksinyt ;-////
Onneksi (tästäkin ketjusta) löytyy vielä ihmisiä, joilla on maalaisjärki tallella ja siis järkevä, erilaisten eläinten "habitusta" ymmärtävä suhtautumistapa. Voihan eläimistä pitää vaikka ei "rakkauttaan" kylillä kuuluttaisikaan.
Jos en matkustelisi niin paljon niin ottaisin kissan. Tai ehkä koiran, vaikka tiedän että sen kouluttamineen vaatii isännältä/emännältä viitseiläisyyttä. Vaan tässä elämänvaiheessa en ota kun sille pitäisi vähän väliä olla etsimässä hoitopaikkaa.
Matkoilla kuvaan varsinkin kissoja, niitähän on kaikkialla. Ja kukkia. Taidankin vaihtaa kapverdeläisen kissaversion profiilikuvaksi ;-)
Onko sinulta pois, jos jollekin yksinäiselle on lemmikistä seuraa ja rakkautta.
Jota ei keltään muulta saa.
Hyvä on olevien ja menevien halveksia, jos jollekin maan hiljaiselle koira tai kissa voi olla ainut sydänystävä.
Ainut jolle puhua sydämensä salat, ainut, jota paijata, ainut, jota saa silittää.
Ainut, joka hyväksyy omistajansa ilman sarvia ja hampaita.
Enkä halveksi ketään, en varsinkaan maan hiljaisia, siitä voit olla varma. Enkä heitäkään jotka päivystävät täällä yöt päivät. Tapansa kullakin.
Meillä on kissa ja koira, ollut jo 20 vuotta. Ei samoja kuitenkaan.
Meillä ne täyttävät terapeutin tehtävät. Sekä henkisen että liikunnan puolen :))
Koiran kanssa on kiva lenkkeillä. Laitan koiran kiinni vyöhön silloin kun käyn sauvakävelyllä.
Koirani tykkää rapsuttelusta, vastaa omalla tyylillään kun sille juttelee. Pussata en anna, enkä liioin ota sänkyynkään. Joskus se ryökäle öisin salaa hiippailee sänkyni jalkopäähän nukkumaan tai sängyn viereen matolle.
Koiraa en pidä häkissä, enkä kiinni riimun päässä kuin hätätilanteessa, jolloin se on pakko jättää kotia vartioimaan.
Kissoista myöskin pidän, sellaisesta raidallisesta tai harmaasta metsäkissasta (mokkerista). En omista kissaa tällä hetkellä.
Kotonani oli kanoja ja kukko, sekä lehmiä ja possu sekä muutamia lampaita. Pienet tipuset olivat suloisia, meillä oli omat nimikkovasikat joita hoidimme. Ja possu oli suloinen pienenä, isona se vaan tonki kannonjuuria ja kivien vierustoja, tykkäsi silti rapsuttelusta.
Katselin kerran ohi kulkiessani villisikojen elämää aitauksessaan. samanlaista tonkimista näytti niittenkin elämä olevan. Rapsuttelemaan ei meitä päästetty.
Kaloista ei ole sen enempää kerrottavaa kuin mitä olen onkimalla saanut.
Olen myös ajatellut ostaa tyttären pojalle lemmikkieläimen, mutta mun tarvii ylipuhua vanhemmat ensin, koska he sen joutuu kuitenkin hoitamaan, pikkunen kullanmuru on vasta viisi vuotta ja oli toivonut oikeeta lemmikkiä; ajatus jonka vanhemmat tyrmäsivät, kun heillä on niin paljon muutakin tekemistä.
Ekaks ajattelin jotain rottaa tai marsua ne elää häkissä ja niitä ei tarvi käyttää ulkona. Linnut kuuluu lentämään vapaan taivaan alla, ei häkkiin; ei siis undulaatteja eikä pikku papukaijoja. Akvaario vaatii hoitamista ja kaloja ei voi paapoa.
Pari gerbiiliä ne on pieniä ja sieviä? ja häkki tietysti ########
ja juoksupyörä ja vesiastia. Ne syö melkeen mitä vaan.
Tsekkaa sukupuolet etteivät kohta huku niihin. Tai sittenhän
Voisi perustaa gerbiili-kennelin ?
Haiseeko kaikki jyrsijät? Ainakin tapaamani valkoiset hiirulaiset haisevat varvasmehulta.
Ei ne haise jos pitää häkin puhtaana. Siivoja on gerbiilit, mutta niissäkin on eri luonteisia. Ja jos pöydälle pistät niin äkkiä on pellavaliinassa kolo jos toinenkin - oma vika. Ja varokaatten sähköjohtoja, niitäkin ne puree jos kohdalle sattuvat.
En halua kahlita itseäni en huoltaa enkä hoitaa.
Kun pojat olivat pieniä, meillä oli akvaario. Esikoisen allergian vuoksi kanarialinnut linnut piti myydä. Harmitti olimme raahanneet kauniin lintuhäkin Kreikasta Suomeen. Tullissa virkamies katseli lintuhäkkiä ja kysyi missä linnut ; )
Joo, sama tällä. En halua ottaa vastuuta vaan lennellä vapaana. Siis jos otan lemmikin hoidan sen hyvin myös ja jos aion taas suunnata tassut kohti uusia seikkailuja niin eläinparka joutuisi toisten hoiviin ja tiedä sitä miten kilttejä ne siellä olisivat sille.
Se olikin ainoo haittapuoli silloin kun mulla oli koira. Siihen aikaan ei koiria saanut edes viedä laivassa Suomeen ilman kauheeta paperisotaa joten mun oli jätettävä Ozzylainen aina hoitoon; onneksi oli aika hyvä paikka.
Kumpa muistais ne kaikki viiksikarvojen väpätykset ja kynsien rapinat.
Nuorin tytttö ne kotiin toi ,ensin kaik siipirikot ja karvamadot ym örkit.
Akvaario oli yli 20v kaiken näkösillä kaloilla ja vesikilpikonnilla.
Sit alettiin nelijalkasiin sinsilla ekana ,oli muuten pehmee elukka,sit oli aavikkohiiriä vai mitä ne oli oli deguja .
Voi jessus niit häkkien rakentamisia varsinaisia puuhamaita pikkuisille,vielkin muistan riemun kiljaisun kun ekat poikaset nakattiin esille kun pesää siivottiin.
Eläinten lastenhoito on rajun näköst puuhaa.
Kissat vaan jotenkin jäi mun vierelle ja hyvä niin.
Sisukkuutta löytyy tästä kissupennusta, katso itse
http://www.stara.fi/2013/10/24/kissa-ei-anna-periksi/
Koira tietenkin...
Tuota "nelijalkaista tyttöystävääni" parempaa seuralaista ei olekaan. Ennen oli toisin mutta nyt "kuta myöhemmin kotiudun, sitä parempi on vastaanotto"... :)))