Talvivaaran tilanne jatkuu heikkona ?

Talvivaaraa emme kommentoi ollenkaan, sanovat keskeiset ministerit. Se ei ole ihme, sillä kaikki tietävät, kuinka upporikasta ja rutiköyhää tällä hetkellä kaivoksen suhteen pelataan.

Mahdollisen katastrofin varalta on jo alkanut jälkien peittely. Kuka ministeri sanoi mitäkin Talvivaaraan sijoittamisesta, sitä tietoa ei helpolla saa.

Kansanedustaja Raimo Piirainen väläytti Ylellä, että Talvivaaran rahoituksesta on hallituksessa neuvoteltu jo kolmisen viikkoa. Muut eivät sano mitään.

Valtion sijoitusyhtiö Solidium yrittää urheasti ottaa vastuulleen Talvivaaran.

Mutta kun pöytään ladotaan kylmät luvut, jokainen ymmärtää, ettei valtio ole uponnut korviaan myöten kainuulaiseen maaperään ilman sitä kuuluisaa poliittista ohjausta. Valtio on pannut pelkästään Talvivaaran osakkeisiin 149 miljoonaa euroa, koko kaivos on ollut miljardin euron yksityinen ja julkinen panostus.

Sijoittajapiireissä arvellaan, että Talvivaara tarvitsee 250 miljoonaa euroa lisää rahaa, jotta se selviää akuutin kriisin yli.

Kuka muu sille enää rahaa lisää antaisi antaisi kuin valtio? Eläkeraha pakenee paikalta ja muissakin kuin ex-ministeri Paula Lehtomäen perheessä ihmetellään, miten sijoitus suli olemattomiin.
Google-mainokset
Järkkärit Superkuvasta
Iso valikoima järjestelmäkameroita huokeaan hintaan. Tutustu ja tilaa!
Superkuva.fi/Järjestelmäkamerat
Fortum Vakaa sähkötarjous
Uusi joustava sähkösopimus. Tutustu tarjoukseen ja tee sopimus!
www.fortum.fi/vakaatarjous

Solidium ja sitä kaitsevat poliitikot on ajettu selkä seinää vasten. Talvivaarasta ei uskalleta vetäytyä, mutta kova täytyy olla kantti, jos siihen tässä tilanteessa pumpataan jättisumma lisää.

Sijoittajapiireissä spekuloidaan jo luovalla ratkaisulla. Se on kahden v:n malli.

Ensin firma velkasaneeraukseen, sitten sen ostavat venäläiset. Ministereillä on edessään todellinen talvivaara.

27

275

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virheet on vihreet

      Vihreiden Haavisto pumppaa lisää rahaa ja vihreiden Niinistö katsoo ympäristölörähdykset läpi sormien

    • jocken joll

      Toiset tekee,toiset junkaa.

    • 3679t

      Kepun Timo Korhosella oli täysi luottamus Pekka Perään ylen aamu-tv:ssä.
      Ei nämä Perän aikaansaannokset tähän mennessä niin kovin loisteliaita ole.

    • hokkus pokkus

      Monien tekijöiden summa.

      Kaivannaisteollisuuden keihäänkärkihanke, tulevaisuuden kasvuala?
      Ympäristöongelmat?
      Merkittävä työllistäjä vaikealla työllisyysalueella?
      Metallien maailmanmarkkinahintojen lasku, Kiinan kysyntä?
      Talvivaaran kassan riittävyys?
      Valtio ei tunnu tietävän mitä tehdä?

      Paljon riittää puntaroitavaa, ei siis mikään helppo nakki niille joiden käsissä narut ovat.

    • copypaste pennanen

      pennasella on hyvin pitkälti samoja ajatuksia kuin iltalehden toimittajalla.
      vertailkaa itse.

      Talvivaara on myös poliittinen pommi, kirjoittaa Iltalehden Juha Ristamäki.


      Talvivaaraa emme kommentoi ollenkaan, sanovat keskeiset ministerit. Se ei ole ihme, sillä kaikki tietävät, kuinka upporikasta ja rutiköyhää tällä hetkellä kaivoksen suhteen pelataan.

      Mahdollisen katastrofin varalta on jo alkanut jälkien peittely. Kuka ministeri sanoi mitäkin Talvivaaraan sijoittamisesta, sitä tietoa ei helpolla saa.

      Kansanedustaja Raimo Piirainen väläytti Ylellä, että Talvivaaran rahoituksesta on hallituksessa neuvoteltu jo kolmisen viikkoa. Muut eivät sano mitään.

      Valtion sijoitusyhtiö Solidium yrittää urheasti ottaa vastuulleen Talvivaaran.

      Mutta kun pöytään ladotaan kylmät luvut, jokainen ymmärtää, ettei valtio ole uponnut korviaan myöten kainuulaiseen maaperään ilman sitä kuuluisaa poliittista ohjausta. Valtio on pannut pelkästään Talvivaaran osakkeisiin 149 miljoonaa euroa, koko kaivos on ollut miljardin euron yksityinen ja julkinen panostus.

      Sijoittajapiireissä arvellaan, että Talvivaara tarvitsee 250 miljoonaa euroa lisää rahaa, jotta se selviää akuutin kriisin yli.

      Kuka muu sille enää rahaa lisää antaisi antaisi kuin valtio? Eläkeraha pakenee paikalta ja muissakin kuin ex-ministeri Paula Lehtomäen perheessä ihmetellään, miten sijoitus suli olemattomiin.

      Solidium ja sitä kaitsevat poliitikot on ajettu selkä seinää vasten. Talvivaarasta ei uskalleta vetäytyä, mutta kova täytyy olla kantti, jos siihen tässä tilanteessa pumpataan jättisumma lisää.

      Sijoittajapiireissä spekuloidaan jo luovalla ratkaisulla. Se on kahden v:n malli.

      Ensin firma velkasaneeraukseen, sitten sen ostavat venäläiset. Ministereillä on edessään todellinen talvivaara.

      JUHA RISTAMÄKI
      [email protected]

    • dollair

      juttelin Pekan kanssa ,asiat nyt hyvin sillä,ei mitään hätää rahooki on sopivasti pankissa.

    • hoi hoi hoi

      Tärkeintä on ettei tämäkin sonta jää ahkerien kajaanilaisten siivottavaksi Vuolijoen tavoin.

    • Justin Case

      HEIKKONA!? Viime viikolla sijoitin Talvivaaraan parikymmentä tuhatta ja tuloutin eilen neljäkymmentä tonnia tililleni. Että kiitos vaan ja kumarrus.

      • haaveissasi teit noin

        Ole hyvä vaan : )


      • jooh jämptisti

        Mullekin tääl aakkees ja laakkees tuli rahhoo. Sit heräsinkin kusilammikosta Lapuan navetassani.


      • Ottaa syvältä

        No ensi vuonna jos sulla


    • kymysysmerkki

      Milloin paukautetaan uudet rahoituskuviot julkisuuteen ja mikä tulee olemaan niiden vaikutus omistaja-arvoon?

    • 0,37

      Nyt kannattaa ostaa osakkeita talvivaarasta.

      • mikskä

        Se lieteämpäri kaatuu. Kajjaanilaiset ei putsoo jätekasaa.


      • Rupee remeämään.

        Osta jos uskallat.Valtio kohta syytettynä y6mpäristörikoksesta jos tukee tuollaista toimintaa.


    • ,,,,

      ei

    • perät

      Uusi tieto hyvin pyyhkii.

    • kupari

      Otanmäki aukaisee uudestaan kaivoksen sinne kaikki töihin.

      • Tuho

        Joka puolella kaivoksia.älkää ottako Talvivaarasta mallia.


    • 4000

      Ei muutako lisää kaivoksia tietää töitä

    • kaput

      alouden totaalinen katasrtofi odottaa tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa pääomaa on niin jumalattomasti, ettei pääomalle ole markkinoilla vastiketta. Tarkoittaa, että ihmiset ovat miljonäärejä ja markkinat kympinkauppaa.

      Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaa talouden kokonaisvaltaista romahtamista, koska ihmisillä ei ole toimeentuloa. Toimeentulo tarkoittaa sitä, että saat markkinoilla hinnan ja hintaa et saa markkinoilla, jos ei ole tuloja miljoonia markkinoiden pääomaa vastikkeeksi.

      Saman ilmiön voit nähdä jo asuntokaupassa. Ihmisillä on asuntopääomaa satoja miljardeja jonka vastikkeena on ainoastaan asuntolaina. Ei ole tuloja asuntopääoman arvosta muuten kuin asuntolainan muodossa. Jos ei ole tuloja ei ole toimeentuloa.

    • synkkää

      Nykyään et saa paljon mitään ilman velkaa, koska pääoman arvo on liian suurta ja pääoman arvo kasvaa velalla vielä enemmän. Tulevaisuutta on korkeintaan muutama kymmenenen vuotta.

    • solmu

      Mistä sinä keksitki laittaa noita linkkejä .

    • aappo

      j-pennanenhan on viisas kaveri osaahan se.

    • --ää

      jeeeeeeee persu

    • 35645

      j-pennanen aiheutti suuren ilöisömäärän kun teki sitä yhtä hommaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      56
      1029
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1004
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      862
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      786
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      56
      782
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      659
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      648
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      575
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      73
      561
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      555
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      548
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      120
      546
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      517
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe