Hei, Kaverini on usein vuosien varrella sanonut haluavansa silmälasit vaikka sillä ei olisikaan siihen mitään tarvetta. No viime keväänä se valitteli huonoa näköä ja sanoi että ei nää koulussa taululle. Kaveri saikin pian lasit joita se onkin pitänyt jo puolivuotta. Eilen kuitenkin sain sokin kun kaveri paljasti minulle että ei tarvis oikeasti laseja vaan hän on pitänyt niitä vaan "huvikseen" ihmettelin ja kysyin että miten se näkee niillä laseilla sitten niin hyvin kun minä en niillä nää mitenkään ja minäkään en tarvi laseja. Olin kyllä sokissa kun kaveri otti lasit pois päästä ja sen lisäksi silmistä vielä piilolinssit ja ylpeänä esitteli että miten -2 vahvuiset silmälasit kumoaa 2 silmälasit. Kysyin että miksi hän ei käytä nolla vahvuisia laseja. Sanoi siihet että kaverit pitäis sitä tyhmänä jos tietäis että se käyttää laseja vaan huvikseen. Tämä kaveri on kaikinpuolin järkevä paitsi nyt meni yli ja pahemman kerran. Mikä avuksi? Vannoin että en kerro kenelläkään asiasta ennen kuin hän alkoi tätä juttua kertomaan ja näyttämään joten en ole hänestä nimellä kertonut kenellekään
Ystäväni käyttää silmälaseja turhaan!
77
7984
Vastaukset
- Kokemusta On
Antaa leikkiä. Mutta miksei hän ostanut vahvuuksettomia laseja, silmälasithan ovat kalliita, samoin piilolinssit? No, eiköhän hän sen vaiheen yli kasva. Sitten ei olekaan kiva jos on pakko pitää laseja ihan oikeiden näköongelmien takia.
- heka 57
kokemusta on vain 55 vuotta silmälasien käytöstä. Aamulla ekaksi kakkulat paikalleen, ja muut toimenpiteet. Mutta tärkeintä on, että silmä on" LAISKA".
Tämän on kertonut silmälääkäri. Elikä vahvuuksilla olevat "muotilasit", silmä ei näekkään ilmat ko.laseja. Itselläni meni yli kaksikuukautta tottua kaksiteholaseihin. Lasien rikkoutumisen varalta on edelliset kakkulat laatikossa.
Niiden avalla näen eteeni, ja ympärilleni , mutta lukeminen on epäselvää.
Joudun tarkentamaan kirjoitukseen, ja se rasittaa silmiä. Päänsärky vaanii.
NIELIPITEENI ei muoti silmälaseja vahvuuksilla.
- fllvövövö
Koska ystäväsi on vielä nuori, hänellä on varaa akkomodoida eli silmien lihastyötä tekemällä katsella -2 laseilla taululle, vaikka näkisi sinne taululle ilmeisesti myös 2-lasilla, mikäli oikein tulkitsin.
-2 laseilla näkymä lienee enemmän mieleinen, mutta haittapuolena on ylityö, jota silmä joutuvat jatkuvasti tekemään. SIlmät siis rasittuvat joka hetki, kun lasit on päässä, tästä voi seurauksena olla päänsärkyä, migreenikohtauksia jne.
Ystävällesi suosittelisin joko lasittomuutta, tai 1 laseja, jos laseja välttämättä haluaa pitää.- Likinäköinen
Tai mieluummin - 0,25 laseja tai 0,25 laseja.
- flvövövö
Likinäköinen kirjoitti:
Tai mieluummin - 0,25 laseja tai 0,25 laseja.
No ei ainakaan miinusmerkkisiä laseja!
- Anonyymi
Kunhan olisi niin viisas ettei leikkisi vakavien asioiden kanssa. Silmälasit eivät ole mitään mukavia pitää silloin kun niitä on pakko pitää .lapsellinen varmaan se sun kaverisi kun pitää esittää jotain muuta kun mitä on .
- Anna olla
Jos haluaa upean ulkonäön mielenkiintoisilla sangoilla, niin kannattaa hankkia lasit, joissa ei ole vahvuuksia. Jotain heijastus ja kovuuspintoja niihin voidaan kuitenkin tehdä.
On täysin järjetöntä pitää piilolaseja, jos sellaisia ei tarvitse.
Et voi tehdä mitään.- ihapöhköö
Muutenki ihan pöhköö käyttää laseja jos ei tarvitse. Kyl mä ainaki heittäisin omat rillit heti roskikseen jos ilmanki taas kunnolla näkisin.
- hän on nero
Sulla on selvästi nero kaveri. Kun hän laittaa plussa piilarit päähän niin näöntarkkuus sumenee sen verran että tilalle pitää saaha yhtä vahvat miinuslasit kumotakseen sen plussan ja näin näkeekin taas normaalisti. Taitaa käydä vaan piakkoin niin että kaverisi säästää rahaa kun ei tarvi hommata piilareita enää kun näkö on huonontunu tarpeeksi tuon pelleilyn takia... toisaalta rahaa meneekin jatkossa aina laseihin. Halusi hän niitä jatkossakin tai ei :)
- GOC
Ei kai tuossa mitään pahaa ole jos kaverisi on hankkinut piilolasit oikeilla mitoilla ja harjoitellut pitikolla sovituksen jne.
Paljon tyhmempää on minusta pitää päässä laseja joissa ei ole minkäänlaisia vahvuuksia. Ne näyttävät todella tyhmältä, vaikka olisikin heijastuksen esto linsseissä. - Goc-82
Mulla on myös 10 piilarit ja -12 lasit, käytän satunnaisesti ja viihdyn tosi hyvin yhdistelmällä. Optikko on niitä määrännyt, sanoin hänelle että olen näyttelijä ja sen takia tarvitsen yhdistelmän. Sen jälkeen netistä tilannut yhdistelmän. Kaverit luulee että käytän piilarit silloin kun mulla ei ole lasit. Olen sitä mieltä että jos ei o vahvuus silmälaseissa niin näyttää tyhmältä. On tämä varmaan parempi vaihtoehto kun käyttää liian vahvat lasit, tällä yhdistelmällä silmät eivät rasittuu.
- foureyes
Wow! Sinulla varmasti upeat lasit, paksuine linssineen ja valkoisine renkaineen. Itse olen aina halunnut vahvoja miinuslaseja. Minulla vain -4 diopteria, mutta pyrin käyttämään isoja sankoja ja standardilinssejä. Linsseistä tulee suht paksut ja saa myös upeita valkoisia renkaita.. Optikko tosin myi mulle 1.61 indexit nyt uusiin laseihin, ja kyllä näyttävät typerän ohuilta.
Oletko mies vai nainen? - Anonyymi
No tyhmähän sellainen on joka lasia käyttää vaikka ei niitä tarvitse.
- Goc-82
Olen nainen, ja mulla on myös toinen yhdistelmä 5 piilarit ja -6 lasit. En ymmärrä näitä optikkot kun niinten mielestä ohuet linssit ovat siistit. Me ollaan kaikki erilaisia ja on niitä jotka tykkää paksuista linsseistä.
- foureyes
Tykkäisin käydä baarissa vahvat miinuslasit nenällä ja katsoa saanko naisilta huomiota. Olen 40-vuotias mies
- heikki685i7i
Keero toki lisää kokemuksista, olisi ehkä kiva kokeilla itsekkin joskus ;)
- v-7,5-o-5,5
Tulipa sitten tämänkin iltapäivän satuosuus luettua. En käyttäisi silmälaseja, ellei olisi pakko. Eipä noista hirveästi haittaa ole, harvoin huurustuvatkaan, toisin kuin hamassa lapsuudessani. Piilolinsseillä voi saada vahinkoa aikaan, jos hygienia on huono. Itse mieluummin "kärsin" laseista kuin otan silmätulehduksen riskiä.
- no just
Kukaan optikko ei lähde määräämään vahvuuksi, jos niitä ei todellakaan tarvitse.
- Meniskö se näin
Optikkohan ei määrää mitään. Armeijassa määrätään. Työnantajakin määrrä- mutta maksaa palkankin.
Kyllä ne optikot ovat aika hanakoita rahalle, ahneet. Suosittelevat oikein laseja, vaikkei niitä ihan välttämättä tarvitse.
Ei ne lasit kaikkia naisia rumenna yhtään. Kaunis laseitta on yleensä kaunis laseillakin.
- ei näytä hyvältä
Onpa outo juttu, sillä lasit eivät ainakaan kaunista ketään, varsinkaan jos kyse on naispuolisesta ihmisestä.
En äkkiä ymmärrä, miksi joku haluaa näyttää vähemmän viehättävältä tai ikäistään vanhemmalta. Kai tässä on taustalla se sama mysteerio joka vaivaa monia suomalaisia naisia: hankitaan 15 vuotta vanhempi lookki leikkaamalla seksikäs ja pitkä tukka sellaiseksi lyhyeksi lesbotukaksi. Pitkä tukka pois, silmälaseilla varustettuna tekeekin jo sitten 20 vuotta ja viehätysvoima putoaa 20%:iin alkuperäisestä.
Jokainen kyllä saa pitää niitä laseja sitten vanhemmalla iällä - ihan kyllästymiseen asti.
Mutta totta kai jokaisella on oikeus näyttää siltä, miltä itse haluaa.- 22+2
"Onpa outo juttu, sillä lasit eivät ainakaan kaunista ketään, varsinkaan jos kyse on naispuolisesta ihmisestä."
Minusta ainakin joitakin ihmisiä kaunistaa. Nimenomaan tarkoitan naispuolisia. - Silmän labus
22+2 kirjoitti:
"Onpa outo juttu, sillä lasit eivät ainakaan kaunista ketään, varsinkaan jos kyse on naispuolisesta ihmisestä."
Minusta ainakin joitakin ihmisiä kaunistaa. Nimenomaan tarkoitan naispuolisia.Samaa mietä.
Kyllä silmälasit tekee osasta naisista hyvinkin sexyn näköisiä, sellaisia salaperäisen eksoottisen näköisiä.
Olen mies ja joudun käyttämään silmälaseja, muuten ei nää mitään selvästi.
En tiiä onko naiset samaa mieltä silmälaseja käyttävistä miehistä. - lasit on jees
22+2 kirjoitti:
"Onpa outo juttu, sillä lasit eivät ainakaan kaunista ketään, varsinkaan jos kyse on naispuolisesta ihmisestä."
Minusta ainakin joitakin ihmisiä kaunistaa. Nimenomaan tarkoitan naispuolisia.tunnen monia naisia,jotka käyttää silmälaseja,ovat paljon vetävämmän näköisiä kuin lasittomat.sehän on ollut jo tiedossa paremmissa piireissä 90 luvulta asti.nyt vasta tieto juppikansalle että tietävät hankkia vastaavaa muoti 20 vuotta jäljessä.
- kuuminta hottia
Silmälasit vaan tekee NIIIIIIIIN seksikkään näköiseksi.
http://thechive.com/2013/06/11/sometimes-four-eyes-are-better-than-two-43-photos/- pää jöhtaja
itse olen käyttänyt laseja jo 1995 alkaen.ne ovat trendikkäät ja luo uskottavuutta.jos joku lasiton jeppe tulee puhumaan se ei ole uskottava.mutta jos on lasit ns pelkät lasit se luo isoissa piireissä uskottavamman tuloksen kuin lasiton.johan tu oli tiedossa 90 luvun alussa.ja sitten hankin johtaja lasit.
- käly
Tälläisiä, niin sanottuja, vain ulkonäkönsä parantamista haluavia laseilla on nykyään tosi paljon.
Mutta, mitä sen on väliä, kukin tehköön rahoillaan mitä haluaa. Lasit, kun eivät ole mitkään halvat menoerä.( sellaiselle, joka ne ihan oikeesti tarttee)
Toiset vaihtavat, piilareilla vain silmiensä väriäkin. - ei rillejä!
Onkohan joku kaupunkilegenda, että poliitikko Paavo Väyryselläkin olisi ollut silmälasit vain muodon vuoksi eikä todellisen tarpeen takia? Kyllä minä tiedän, että on ihmisiä, jotka hankkivat uskottavuutta ja haluavat näyttää vanhemmalta, kun on silmälasit. Silmälasit voivat herättää luotettavuutta (esim. pankkivirkailija, poliitikko, lakimies). Silmälasit myös estävät näkemästä niin tarkasti silmien antamia viestejä, piilomerkityksiä. Silmälasit myös häivyttävät sitä, jos silmät ovat kovin kaukana/lähellä toisiaan.
Aika harvalla on ihan absoluuttisen hyvä näkö. Monelle voidaan määrätä esim. -0,5 tai 0,5 linssit, joita ilmankin pärjää.
Itse käytän silmälaseja ja vieläpä erittäin paksuilla linsseillä. En missään tapauksessa käyttäisi silmälaseja, jos ei olisi pakko. Kannattaa nimittäin muistaa, että painavien silmälasien käyttö muokkaa kasvoja ja kasvoista tulee "silmälasikasvot" eli silmälasit painavat kasvoihin jälkensä. Piilolinssit eivät taas sovi kovin hyvin allergikolle eikä päätetyötä tekevälle, koska silmät kuivuvat ja ärtyvät liikaa. Ainoa vaihtoehto kaltaiselleni olisi silmien laserleikkaus.- 230
Useimmille tulee ikänäkö vähän yli neljäkymppisenä. Siitä johtuu että monet alkavat yllättäen käyttää laseja tuossa iässä.
Taitaa olla kun poliitikko hankkii lasit niin heti epäillään imagotempausta.
Pitäisi hankkia mahdollisimmat rumat lasit.
Onko "silmälasikasvoihin" jotain teoriaa. Lasithan ovat nenän ja korvien varassa. Miten ne vaikuttavat kasvoihin?
Jotkut tosiaannäyttävät luonnollisemmilta lasit päässä. Onko kysymys "silmälasikasvoista" vaiko siitä että on tottunut näkemään jonkun lasit päässä? - Anonyymi
230 kirjoitti:
Useimmille tulee ikänäkö vähän yli neljäkymppisenä. Siitä johtuu että monet alkavat yllättäen käyttää laseja tuossa iässä.
Taitaa olla kun poliitikko hankkii lasit niin heti epäillään imagotempausta.
Pitäisi hankkia mahdollisimmat rumat lasit.
Onko "silmälasikasvoihin" jotain teoriaa. Lasithan ovat nenän ja korvien varassa. Miten ne vaikuttavat kasvoihin?
Jotkut tosiaannäyttävät luonnollisemmilta lasit päässä. Onko kysymys "silmälasikasvoista" vaiko siitä että on tottunut näkemään jonkun lasit päässä?Minä sain ensimmäiset lasit 39 vuotiaana oli kamalaa kun ei kaupassa edes nähnyt tavaroiden hintoja ennen laseja. Joten näkö heikkenee eihän myös vaikka ei kaikilla
Yksi 100 vuotias vanhus vaan näki ilman laseja kun bussi ajoi ohitse niin hön luki mitä bussin seinässä oli kirjoitettu , minä en nähnyt sitä tekstiä edes lasit päässä . Kovasti ihmettelin vanhuksen hyvää näköä , luki päivän lehdetkin , siinä kun meikäläinen saa temppuilla lastenkin kanssa jos on oikein pientä tekstiä
- huimaako
joopa joo. Ennen tämmöiset ystävästä puhuneet puhuivatkin itsestään....
- ihvfipv
Ystäväsi on TÄYSI IDIOOTTI. Sitäpaitsi hänelle tulee oikeita näköongelmia tuon takia !.
- ex-kiusattu
Minun nuoruudessani silmälasien käyttäjiä kiusattiin. Kai siksi kun olimme vähemmistö ja erilaisia joukossa. Esim. minun luokallani oli 32 oppilasta, vain kahdella lasit. Minulla vielä erittäin vahvat eikä ohutlinssejä vielä ollut saatavana. Hienoa, että tästä pilkan aiheesta on luovuttu!
Minua ei lasit ainakaan kaunista. Nyt, kun leikkauksen jälkeen olen jopa nähnyt opitikkoliikkeessä sovitella erilaisia kehyksiä (lukulasit tarvitsen), niin en ole sopivannäköisiä löytänyt. Pidän naamastani enemmän rillittömänä :)- Anonyymi
Ennen vanhaan ei ollut mitenkään yleistä että lapsilla oli silmälasit ja se jolla oli ne olivat usein kiusauksen kohteena . Sanottiin silmälasi käärmeiksi ja sokeaksi ja vaikka miksi . Kellekkään ei juolahtanut mieleen että lapsi jolla oli silmälasit kärsi kovasti kun häntä haukuttiin .
Niin että siitä on niin kauan aikaa mutta koulukiusaus ei ole loppunut vieläkään , luulisi kehityksen jo olevan niin paljon korkeatasoista ettei kenkään tarvitsisi mennä kouluun vatsa kipeänä kun tietää että haukutaan .
- 6+11
Rupeet kirjailijaksi tai koomikoksi. Sulla on hyvää matskua kaveripiiristä.
- silmälasikäärme
Asennutin suurrennuslasit silmiini, koska se on nyt vain niin hienoa kun silmät ovat suuret, kuin pullonpohjat.
- ärsyttää/ahdistaa...
ihmiset jotka hankkivat silmälasit vain muodin takia, ovat masentuneita muodin takia ja ovat homoja, koska se on muotia! Onko käynyt pienessä mielessäkään, että jotkut ovat näitä ihan oikeasti ja te trendipellet vain pelleilette, hajotkaa oikeesti!
- se on gool
se on ihan gool.itse pidän laseja.olen oman firman johtaja,ne antaa arvokkuutta ja uskottavuutta työ asioissa.pidän ne nenän päällä,että yli näkee normaalisti ei vahvuuksia.lasit on ilman kehyksiä olevat joissa lasin reunassa reijät mutterit ja sangat.samanlaisia laseja on myös vahvuuksilta.onhan se gool kun sanoo odota hetki ja lasit taskusta ja putkilosta ulos niin saadaan asiaan pieni miettimisaika.
- Rok´sah
Monet luulevat olevansa fixumpia kuin mitä ovat. Ei siihen tarvita laseja ollenkaan.
- ei oo, ei tuu
Tarkoitus on että MUUT luulevat fiksummaksi.
On tuo markkinatalous melkoisen murhaava systeemi. Tässä tarvitsisi kunnon lasit, mutta pokiin ei sitten olekaan varaa. Myöskään käytettyjä laseja ei tahdo löytyä mistään, eikä isoilla perusvahvuuksilla varustettuja valmislaseja havaitse kiikarillakaan.
Mutta optikoilla pyyhkii varmaankin hyvin.- rillipiruu
hei mee nettiin...sinne on tullut joku uusi liike ku silmalasistore. Tilasin ite sieltä lasit ja sain paketti hinnalla kaikki...pokien hintoihin on sisällytetty linssit ja jotain pintojakin.
Olen ollu tosi tyytyväinen niihin, sain halvalla ja toimii hyvn...
huomasin et sielt saa piilareitaki...täytyy kokeilla niitä seuraavaks
- 434235425
Kyllähän itsekin halusin nuorempana lasit, mutta kun ne sain, huomasin, että niistä on vain haittaa. Pitää jatkuvasti olla oikomassa ja putsaamassa niitä ja pidettävä huolta muutenkin. Ja pitää aina ostaa uusia muutaman vuoden välein, rahankulua se on myös.
- niinepistä
monet naiset käyttää housuja ja vieläpä nokian kontioita, vaikkeivat edes tarvitsisi niitä. minua tämä ärsyttää. onko tämä joku muoti vai? vai tekevätkö itsestään tekevämmän ja haluttavamman näköisen vain?
- Anonyymi
On siinäkin kommentti. Pitkät housut ovat käytännölliset pitää myös naisilla, joten mistä kiven alta sinä ryömit esiin
- Näin se nyt vain on
Optikko ei pysty määräämään ketään.
Paitsi jos on ämmä, niin silloin omaa nössöä urostaan. Vittua ei tipu jos......jne - perttu1
hetken luulin, kun kaikilla naisilla on silmälasit mutta eihän noilla iki-liikkujilla olekaan näkö ongelmia.
- Lasiton näkevä
Kyl lasit hommataan vain näön vuoksi, ei ulkonäön.
Mut tosiaan, leikkiköön jos niin tahtoo. - Rillibiru
Seuraavaksi varmaan aletaan asentamaan kuulokojeita korviin vaikkei ole tarvis, kun on niin coolia käyttää APUVÄLINEITÄ...
Itsellä näkyy joka ilta nenässä jäljet jotka jäävät silmälasien satuloista. Ei ole kivaa, mutta piilareiden kanssa en jaksa enää räpeltää. - rillitvekka
Voi pyhä Sylvi taas!
Että minua raivostuttaa ihmiset, jotka käyttävät laseja, vaikka eivät tarvitse.
Minulla on molemmissa silmissä -10 ja antaisin rillit mikä tahansa päivä pois. Minulta voi siis tämän näön hakea pois. Kaikki maksaa ihan hirveästi ja ikinä et kuitenkaan kunnolla näe. Kaiken lisäksi silmät ovat tosi kipeät ja väsyneet aina. Ärsyttää! Jos täällä voisi kiroilla mielettömissä määrin niin nyt tulisi mustaa tekstiä.- foureyes
Kyllä -10 vahvuiset lasit kaunistavat jo kauniin naisen kasvoja. Ymmärrän kyllä että niin huonolla näkökyvyllä elämä voi olla hankalaa. Vahvalinssiset naiset ovat kuitenkin mielestäni puoleensavetäviä. En tiedä mistä johtuu. Olikohan se niin että kouluaikoina saivat kaiken huomion. Eikä se huomio ollut mitenkään negatiivista. Ketään ei kiusattu. Kaikki halusivat kokeilla vahvoja laseja. Maailma oli vain kauniimpi katsottuna vahvojen miinuslinssien läpi
- dfdfgdfdfg
Ei hyvä elämä, olihan minullakin kaveri joka halusi lasit, vaikkei tarvinnut, mutta hän oli tarpeeksi viisas, että hankki vahvuuksettomat.
- shlalom
Nykyään on muotia pitää "imagolaseja"....Oiskohan coolia jos hommais "imago sydämentahdistimen"......juuuuh että tommosta.
- tekisi hyvää
Tuollaisten muotipellejen olisi syytä hankkia imagoaivot!
- Lopeta huolehtiminen
Lopeta huolehtiminen toisten asioista ja hoida vain omat asiasi. Kyllä noita vastaavia asioita ja ihmettelemisen syitä löytyy loputtomiin.
- Totuus!
Mitkä ihmeen turhat silmälasit. Elämäni ihanimmalla naisella on silmälasit. Ne eivät haittaa minua pätkääkään. Päinvastoin, hän on muutenkin viehättävä ja kaunis olemukseltaan. Väitetään, että silmälasit luovat "älykkään" vaikutelman. Rakkaani on todella älykäs ja viisas ilman silmälasejaan.
- menetetty tapaus
Kaverisi on vain aivoton hipsteripelle, et voi enää auttaa häntä mitenkään.
- Niinpä Niin!
Voi! Ei! Niinkö se menee, olen siis toivoton tapaus itsekin.Vaikka puolustin häntä.
- jokuvaa0987
Mun mielestä täällä on monin paikoin hairahduttu ihan sivuraiteille..
On totta, että moni laseja tarvitseva varmasti luopuisi laseistaan jos vain voisi. Mutta mitä se on keneltäkään pois jos joku haluaa käyttää laseja ulkonäön vuoksi? Sanoisin, että tämä ilmiö on varmastikin helpottanut monien nuorten asemaa joiden on pakko laseja käyttää.
Ulkonäkölasit voisi minun mielestä rinnastaa pitkälti koruihin.. Kuka oikeasti esimerkiksi tarvitsee korvakorujakaan? Ja silti ihmiset ottavat huomattavasti isompiakin terveysriskejä hankkiessaan erilaisia lävistyksiä, kuka nyt minnekin. - TerveetKersat
Kyllä silmälasipäisaet naiset kierrän kaukaa, kun nyt puhutaan edelleen n. 30 kymppisistä, eli ei ole iän tuomaa näkökyvyn heikkenemää, vaan huonot geenit joiden lapsista tulee huononäköisiä. Ei huonot geenit ole mikään tavoiteltava ominaisuus.
- 10+10
Onko paremmat geenit jos on hyvä näkö, mutta älyltään yksinkertainen.
Toisaalta jos on tyhmä, voi olla hyvinkin onnellinen (itseensä).
- ripaus157
O tempora , o mores , sano ; vai että oikein geenit(kin) on pilalla ja ulkonäöstä (viis) puhumattakaan , konsa laseja käyttää tahi ei...
Mistäpäin Suomea löytyy noin rahanahne ja typerä optikko joka määrää kuvailemasi,piilarit alle ja lasit päälle kumoamaan?? Ei muuten toimi,joten niintä piilareita ja laseja voi tilata esim,JapanTrendShop liikkeestä tai voi niitä löytyä halppis myymälöitäkin ilman värejä.
- hämitähä
Saahan niitä laseja tilata netistäkin vaikka minkälaisilla arvoilla.
- miia23
moikka,
tiedätkö pitä onko piilareissa vai sankalaseissa plus-voimakkuus.
ootko kysynyt miten hän laseja käytettyään näkee ilman niitä? - 574578ky
Mielenkiintoinen olisi kyllä kokeilla :) Minkä ikäinen ystäväsi on?
- Goc
Miten ihana huomata etten ole ainoa joka käyttää piilareita ja voimakkaita silmälaseja. Tuttavat luulevat että minulla on piilarit kun olen ilman laseja:-))
- foureyes
Goc kirjoitti:
Miten ihana huomata etten ole ainoa joka käyttää piilareita ja voimakkaita silmälaseja. Tuttavat luulevat että minulla on piilarit kun olen ilman laseja:-))
Saatko paljon huomiota jos käyt ulkona baareissa? Vahvalinssiset naiset kiinnittävät mun huomioni. Ihanaa puhua naisen kanssa kun välillämme on paksu "lasiseinä" tai kaksi. Kerro,.
- Goc
foureyes kirjoitti:
Saatko paljon huomiota jos käyt ulkona baareissa? Vahvalinssiset naiset kiinnittävät mun huomioni. Ihanaa puhua naisen kanssa kun välillämme on paksu "lasiseinä" tai kaksi. Kerro,.
Kyllä miehet kiinittää huomiota minun silmälaseihin ja kyselevät minun näöstä ja laseista:-). Minulla on vahvat pluslasit, 11,00 ja tyylikkäät pokat. Suurentavat ihanasti minun silmiä:-)
- Julia
Hei, Kaverini on 16 v ja sillä on siis hyvä näko kun ei käytä piilareita eikä laseja. Kun hän laittaa 2 vahvuiset piilarit silmiin niin näkö huononee jonka se sitten kumoaa -2 vahvuisilla laseilla ja taas näkeekin normaalisti. Eli ilman laseja hän ei nää hyvin jos on piilarit alla.
- Goc-82
eihän piilareiden ja silmälasien yhdistelmä voi pilata silmät, onhan isompi haitta jos on liian vahvat lasit.
tästä löytyy enemmän tieto jos joku haluu kokeila yhdistelmän http://groups.yahoo.com/neo/groups/glassesovercontacts/conversations/messages - \0^0/
Sitä olen ihmetellyt, että ainakin joissakin elokuvissa näyttelijät käyttävät ns. ikkunalasi-silmälaseja.
Mikseivät käytä oikeita laseja vaikka piilareiden kanssa. Menee tarinan uskottavuus "pelleilylaseilla".- Anonyymi
Kyllä. Heti näkee jos on "nollalasit". On typerän näköistä...
- Anonyymi
Omaa näköä vaa heikentää. Oon kyl vähä kuullu että jos käyttää laseja vaikkei tarttis, nii päänsärkyyn ja oksennusta siitä seuraa. En ite pitäis, vaan jos haluisin nii ostaisin ne tehottomat, ku ei se näytä mitenkään erikoiselta
- Anonyymi
no en kyllä tajuu tollasta🙄
- Anonyymi
Jepp kukapa
- Anonyymi
Hahhaa, muistan kun olin 10 vanha ja paras ystävä sai silmälasit ja olin vihreä kateudesta , niissä oli vaaleanpunaiset sangat
. Tuumasta toimeen menin terveys sisaren jutuille ja sanoin että olen alkanut näkemään niin huonosti että tarvitsen varmaan lasit, että voisin lukea läksyjäni ( joita en lukenut koskaan ) tehtiin näkö koe ja siristelin kovasti silmiäni ja sanoin ettei oikein näy kunnolla mitä kirjaimia taulussa on.
Mutta terveys sisar ei ollutkaan niin helposti narrattavissa m vaan sanoi heti minulle että miksi leikin sokeaa vaikka en ole sitä, en saanut laseja. Mutta nyt sitten on lasit nenän päällä kun on vanha ja sitä olis onnellinen jos näkisi ilman niitä . Että näinkin voi käydä . Kuinkahan moni lapsi oikeastaan tekee tälläistä , ja syy on usein se kun kavereillakin on . - Anonyymi
No jep kyl se vaan aika hemmetin typerää on hankkia lasit ny turhaan pilaten näön että sit vanhempana ku oikeesti laseja tarttee ei se kovin kivaa oo. Mul itel on lasit ja kyl mä näistä eroon haluisin😒
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768