neli henkinen perhe lähdössä ensimmäiselle matkalle kyseiseen hotelliin ja kiitollisina lukisimme kokemuksia kyseisestä hotellista
maspalomas lago
sarkkis
4445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen muutaman kerran vastannut suunnilleen samaan kysymykseen.Siitä on aikaa kun asuin kyseisessä hotellissa,josta ei ole mitään huonoja muistoja.Taxin saanti oli joskus hankalaa,jos haluaisin asua Maspalomasin alueella ,niin voisin mennä sinne vaikka uudestaan.
Olimme vime vuodenvaihteessa siellä.Hotelli oli sellainen "perus kolmen tähden" paikka Ingeles/Maspalomasissa,kaikki toimii mutta aika on jo tehnyt tehtävänsä!Emme käyttäneet ravintolan palveluja kertaakaan mutta näytti siellä olleen jonkinverran porukkaa aina iltaisin.Taxin saanti onnistui kyllä aina tarvittaessa kun käveli n.30 metriä portilta Ingelsiin vievän kadun varteen,samalta kadulta pääsi tosi kätevästi myös bussien kyytiin esim.Puerto Ricoon!Muutaman sadan metrin päässä sijaitseva huvipuisto on varmaan hyvä illanviettopaikka lapsiperheille,tuntui löytyvän kaikenlaisia vempaimia ja pelejä kaiken ikäisille.
Oltiin 2 veen kanssa siellä juuri lokakuussa. Niinkuin tuossa jo mainittiin niin aika on tosiaan tehnyt tehtävänsä eikä korjauksia ole kyllä juurikaan tehty. Meille sattui metelöivä poikalaumakin vielä naapuriin joten meinasi unet parina ekana yönä jäädä vähiin kunnes saatiin vaihtaa huonetta. Uusi huone oli vieläkin kuluneempi, homeiset verhot, raappaus ropisi irti seinistä, kaapin ovi jäi käteen... ei hyvät kokemukset meillä siis. Lisäksi uuden huoneen vieressä oli sitten ne kaksi ihanaa haukkuvaa tanskandogia jotka haukkuivat aina kun joku käveli ohi, päivällä ja yöllä. Ja tottakai makkari oli sillä puolella ja kaikki kuului kirkkaasti läpi. Jos vertaan lagoa joka oli 3 tähden ja club maspalomasta joka on 3 tähden ( oltiin siellä keväällä ) niin täytyy sanoa että aika paljon tekee yksi merkki kyllä... Alueenakin lago oli lapsen kanssa huono, allasalue oli ainut mikä oli ihan loistava.
Ei tietoa. En osaa yhtään sanoa