Mies, sinua on petetty. Kuvitteletko, että sinua arvostetaan, jos hankit talon, autot ja kesämökin? Etkö tiedä, että kollegat nauravat sinun hingullesi kiillottaa kromia? Luulitko, ettei kukaan näe lävitsesi?
Tarvitset ratkaisun. Mene chattiin ja tee itsellesi sielun ohitusleikkaus. Etsi kaltaisesi tyhjät kuoret ja odota hänen kehuvan sinut pystyyn. Mainosta itseäsi, suolla latteuksia joita vain latteat kuuntelevat. Itseensä kyllästyneet odottavat yhteydenottoasi, jotta voisitte kyllästyä toisiinne. Muista, että aikaa on vähän ja kaltaisiasi paljon.
Luulitko, että urotekoja tehdään karjumalla? Luulitko, että metelillä syntyy tyyneyttä? Luulitko tosiaan, että arjen eläminen on epäonnistumista?
Jäätyneen sielun pieninkin osuma voi hajottaa tuhansiksi siruiksi.
Tarvitset ratkaisun. Mene chattiin ja tee itsellesi sielun ohitusleikkaus. Etsi kaltaisesi tyhjät kuoret ja odota hänen kehuvan sinut pystyyn. Mainosta itseäsi, suolla latteuksia joita vain latteat kuuntelevat. Itseensä kyllästyneet odottavat yhteydenottoasi, jotta voisitte kyllästyä toisiinne. Muista, että aikaa on vähän ja kaltaisiasi paljon.
Luulitko, että urotekoja tehdään karjumalla? Luulitko, että metelillä syntyy tyyneyttä? Luulitko tosiaan, että arjen eläminen on epäonnistumista?
Jäätyneen sielun pieninkin osuma voi hajottaa tuhansiksi siruiksi.
Vastaukset 45
Vanhimmat
vaikutti ihan niinku sexbaarin miehiltä.. :)
Sex Barin miehet ovat rotunsa valioita...=)
en tiedä, oletko aikaisemmin kirjoittanut kyseisestä aiheesta, koska en jaksa nyt muistella.. mutta kuvailes, mimmonen nainen on tyypillinen sexbaarin nainen?
Nykyaika luo turvallisuutta sekä Miehelle että enkeleille.
Näitä symbiooseja syntyy.
Tarvitsemme toisiamme tähän tylsyyteen, materiaa on paljon.
Aitous on kadonnut, nyt pelataan eri pelejä eri säännöin.
Hyväksytään Tyhjiä asioita yhteiseksi hyväksi.
* kun-ei-ole-parempaa-tekemistä *
*EA*
Tyhjää täynnä oleva hiivainen leipä voi olla pirun täyttävää, vaan ei se kauaa nälkää poissa pidä.
Synkistely.. se se on rattoisaa..=)
Minä laitan autooni vahaa aina noin 8 kerrosta, sanoisin. Vettä menee paljon että saan auton puhtaaksi sateen jäljiltä. Kromin täytyy kiiltää ja prässättyjen housujen pullottaa takaa (lompakko) ja edestä (slaba). Sitten menen naisia hakemaan. Ja niitä tulee ja tulee ja tulee.
Ja menee ja menee ja menee...;)
Urotekoja tehdään myös karjumalla...todistin sen eilen.
Metelin jälkeen seuraa tyyneys... senkin todistin eilen.
Mutta...arjen eläminen on onnistumisia ja epäonnistumisia. Tosin se ei liity arkeen, eikä pyhään...se on vain elämistä.
Aika paha... :)
Mutta ei kait sitä kehtaa nyt kellekään ääneen sanoa, että ihminen voi materiavuoren sisällä pitää ihan pienistä arjen asioista?
Kun ei sellaisen sanominen ole muotia. =)
Miksi ei voisi. Olen itse ainakin sanonut sen lukuisia kertoja. Materia on vain materiaa, sitä saa rahalla. Oli ihmisen elintaso kuinka korkea hyvänsä, uskon mielipiteen olevan aika yhtenäinen, jos puhutaan elämän pienistä asioista ja siitä, mikä tuottaa mielihyvää. Hienoisia eroavaisuuksia tuo elämä eri sävyineen ja tietysti yksilöllisyys ja yksilön tarpeet. :)
Ihminen ei elä muodikkaasti. Se ei ole itseisarvo, en jaksa uskoa siihen. Ihminen voi työkseen myydä ja markkinoida trendejä, pukeutua muodikkaasti ja harrastaa trendikkäitä lajeja. Siitä huolimatta sisältä olemme alastomia, ilman muodin sanelemia pakotteita, tai suosituksia. Jos jokin on oikeasti ihmisille yhteistä, niin sisäinen alastomuus. Sieltä kumpuavat ne oikeat tarpeet. Sanokoon kuka mitä hyvänsä. :)
Olen täysin sanaton. Uusia puolia sinusta jatkuvasti.
Simamussuni, sää sen osaat =)
Puhutat ihmisiä ja yllätät. Kauan katsoin kauan mä epäilin. Vaisto vaan sanoi,että sinussa on iso ihminen.
TODELLA iso.
Eikös yli satakiloiset lasketa tonnistoon?
Ei saa liioitella, otat kyllä heti puolet pois! :D
Minä TIESIN, että ymmärrät, mitä haluan sanoa. :))
Aidosti miellyttävää kuulla, että ajattelet noin. =)
Mitäs mä nyt teen...egoni alkaa murenemaan uhkaavasti...;D
Simukka,
Tässä kirjoituksesi jatkoksi Tommy Tabermanin runo:
Tarina
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho.
Toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja.
Olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmiselle,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
-Tommy Taberman-
Kirjahyllystä löytyy kolme Tommyn nidettä. Tämä runo on yksi niistä muutamista, jotka uppoaa.
En voi sanoa olevani kovin kiinnostunut hänen tuotannostaan. Meillä on kumminkin kaksi voimakasta yhdistävää tekijää
Aistikkuus ja erotiikka.
Nuo on ne kaksi voimakkainta tekijää Tabermanin runoissa ja niiden nimeen minäkin vannon.
Tarina on ehdottomasti yksi kirjoittajan parhaista ja jos olisin etukäteen tiennyt sinun heittävän tähän yhteyteen juuri hänen runonsa, olisin arvannut, että päädyt valinnassasi juuri tähän! :DD
*jää miettimään maailman kauneinta ja kauneimmin sointuvaa kieltä...kehon kieltä*
Sä tunnetkin mut niin hyvin...
*tuntee kaikki marjat* :)
Hyvän palautteen antaminen, koetaan täällä "nuoleskeluna" , mutta teen sen siitäkin huolimatta. Paljon ajateltavaa tiiviissä ja sisäistetyssä tekstissä.
...pidin erityisesti tuosta lopusta....ja sielun ohitusleikkaus, taitava ilmaisu ...
....kosketti........
Huomaan, olen onnistunut, so lucky...haluan olla kasvualusta, korva, märehtijä, sanansyöjä ja sananmyyjä, sanojenne harras silmäilijä...minun olemiseni täällä! Se on saanut teidät, tietoruutujenne näpelöijät, kääntymään Profeetan haaltuneiden pergamenttien taikapiiriin. Olen lahjoittanu ainoani: viisauden siemenen...Eläköön!
Me kaikki rakastamme itseämme. Tämä vaikuttaa niin vaistonvaraisesti todelta toteamukselta että me emme vaivaudu tutkimaan sitä tarkemmin. Jokapäiväisessä elämässämme - rakkaudessa, ammatissa, kaikilla alueilla - me toimimme tämän periaatteen mukaan. Mutta kun tarkastelemme sitä lähemmin, se näyttää huterammalta.
Jotkut ihmiset sanovat suoraan että he eivät rakasta itseään yhtään. Toiset rajoittavat itserakkautensa puutteen joihinkin oireisiin, menneisyyteensä, tai joihinkin käyttäytymistapoihinsa. Ja osa kokee olevansa tyytyväisiä itseensä ja siihen mitä he tekevät.
Mutta yhden ihmisryhmän mielen perusteet näyttävät poikkeavan muista - narsistien.
Narkissoksen legendan mukaan tämä kreikkalainen poika rakastui omaan heijastukseensa lammen vedessä. Narsistit on nimetty hänen mukaansa. Kuinka sopivaa!
Narsistien sanotaan rakastavan itseään.
Mutta tämä on kuvittelua. Narsisti ei rakasta itseään. Hän rakastaa omaa heijastustaan.
Oman Todellisen Itsen ja heijastus-itsen välillä on suuri ero.
Oman Todellisen Itsen rakastaminen on tervettä, sopeutuvaa ja toimivaa.
Heijastuksen rakastamisella on kaksi merkittävää haittaa:
Ihminen tulee riippuvaiseksi heijastuksen olemassaolosta ja saatavuudesta, jotta se tuottaisi itsensä rakastamisen tunteen.
Ihmisellä ei ole "kompassia" eikä "mittakeppiä" jonka perusteella hän voisi arvioida heijastuksen todenmukaisuutta. Toisin sanoen, on mahdotonta kertoa onko heijastus todenmukainen vai ei - ja jos on, niin kuinka paljon.
Yleinen väärinkäsitys on, että narsistit rakastavat itseään. Todellisuudessa heidän rakkautensa on suuntautunut niihin vaikutelmiin joita muut ihmiset antavat heille. Se joka rakastaa vaikutelmia, ei kykene rakastamaan ihmisiä, itsensä mukaan lukien.
Mutta narsistillakin on sisäänrakennettu halu rakastaa ja olla rakastettu. Jos hän ei kykene rakastamaan itseään, hänen on rakastettava heijastustaan. Mutta jotta hän voisi rakastaa heijastustaan, sen on oltava rakastettava. Niinpä kyltymättömän rakastamisen halun (joka meillä kaikilla on) ajamana, narsisti keskittyy projisoimaan rakastettavaa kuvaa, joka olisi yhteensopiva hänen oman kuvansa kanssa (sen kanssa miten hän "näkee" itsensä).
Narsisti ylläpitää tätä kuvaa ja käyttää sen ylläpitoon voimavarojaan ja energiaan, joskus niin kovasti että hän altistaa itsensä ulkopuolisille uhkille.
Mutta tämän kuvan kaikkein tärkein piirre on sen rakastettavuus.
Narsistille rakkaus on vaihtokelpoinen muiden tunteiden, kuten kunnioituksen, ihailun tai pelkän huomion saamisen kanssa (yhdessä näitä sanotaan Narsistiseksi Lähteeksi). Niinpä tämä projisoitu kuva joka heijastaa tällaisia reaktioita muissa, on hänelle sekä "rakastettava" että "rakastettu". Se tuntuu oman itsen rakastamiselta.
Mitä paremmin tämä projisoitu kuva (tai niiden sarja) onnistuu luomaan Narsistista Lähdettä, sitä enemmän narsisti etääntyy omasta Todellisesta Itsestään ja liittyy kuvaan.
En sano ettei narsistilla olisi "itsen" ydintä. Mutta sanon että narsisti pitää kuvaansa - johon hän identifioituu täysin ilman varauksia - parempana kuin Todellista Itseään. Todellinen Itse tulee Kuvan orjaksi. Siksi narsisti ei ole itsekäs, koska hänen Itsensä on halvaantunut ja alisteinen.
Narsisti ei ole virittynyt pelkästään omille tarpeilleen. Päinvastoin, hän ei piittaa niistä, koska monet niistä ovat ristiriidassa hänen kaikkeen kykenevän ja kaiken tietävän kuvansa kanssa. Hän ei aseta itseään ensimmäiseksi - hän asettaa itsensä viimeiseksi. Hän huomioi kaikkien ympärillään olevien ihmisten toiveet ja tarpeet - koska hän vaatii heidän rakkauttaan ja ihailuaan. Heidän reaktioidensa kautta hän saa tunnun itsestään erillisenä ihmisenä. Hän mitätöi itsensä monin tavoin - vain keksiäkseen itsensä uudelleen toisten suhtautumisen kautta. Hän on se joka on vähiten herkkä omille todellisille tarpeilleen.
Narsisti tyhjentää oman energiansa tässä prosessissa. Siksi hänellä ei ole energiaa jäljellä jaettavaksi muille. Tämä seikka ja hänen kyvyttömyytensä rakastaa ihmisiä heidän monissa muodoissaan ja ilmiasuissaan muuttaa hänet mentaaliseksi erakoksi. Hänen mielensä on linnoitettu, ja tämän linnoituksen tuottamassa lohdutuksessa hän vartioi sitä mustasukkaisesti ja raivoisasti. Hän suojelee sitä minkä hän kokee luovan hänen itsenäisyytensä.
Miksi ihmisten täytyisi hemmotella narsistia? Ja mitä hyötyä on henkiinjäämisen kannalta yhdenlaisen rakkauden (kuvaan kohdistuvan) ja toisenlaisen (omaan itseen kohdistuvan) pitämistä toista parempana?
Nämä kysymykset kuluttavat narsistia. Vastausten sijaan hänen monimutkainen mielensä kehittää toinen toistaan kummallisempia härveleitä.
Miksi ihmisten tulisi ihailla narsistia, antaa aikaansa ja energiaansa, ja osoittaa hänelle kiinnostusta, rakkautta ja ihailua? Narsistin vastaus on yksinkertainen: koska hän on oikeutettu siihen. Hän kokee että hän ansaitsee kaiken sen minkä hän onnistuu imemään muista, ja vielä paljon enemmän. Itse asiassa hän kokee tulleensa petetyksi, syrjityksi ja riistetyksi koska hän uskoo että häntä ei kohdella reilusti, sillä hänen pitäisi saada enemmän kuin hän saa.
Tässä on suuri ristiriita, sillä hän on äärettömän varma että hänen erityinen arvonsa ansaitsee jatkuvan ylistämisen ja ihailun jonka tulisi olla täynnä erityisiä etuisuuksia ja erioikeuksia - ja toisaalla on hänen asioidensa todellinen tilanne. Narsistin mielestä hänen erinomaisuuttaan ei ole annettu hänelle hänen saavutustensa ansiosta, vaan pelkästään siksi että hän on olemassa. Hänen pelkkä olemassaolonsa on tarpeeksi ainutlaatuinen ansaitakseen sellaisen kohtelun jota hän odottaa maailmalta. Tässä on paradoksi joka kiusaa narsistia: hän saa ainutlaatuisuutensa tunnun siitä että hän on olemassa - ja hän saa olemassaolonsa tunnun siitä uskomuksesta että hän on ainutlaatuinen.
Kliininen tutkimus osoittaa että näille suureellisille uskomuksille erinomaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta on harvoin perusteita.
Jotkut narsistit ovat todellisia tekijöitä ja ovat saavuttaneet merkittäviä asioita. Jotkut ovat yhteiskuntansa tukipilareita. Useimmiten he ovat dynaamisia ja menestyneitä. Kuitenkin, he ovat naurettavan mahtipontisia ja pullistuneita persoonallisuuksia, jotka farssimaisuuden kehystäminä provosoivat paheksuntaa ja katkeruutta.
Narsistin on pakko käyttää toisia ihmisiä jotta hän kokisi olevansa olemassa. Heidän silmiensä ja käyttäytymisensä kautta hän saa todistuksen omasta ainutlaatuisuudestaan ja suuruudestaan. Hän on piintynyt "ihmisdyykkari". Ajan oloon hän alkaa pitää lähellään olevia ihmisiä vain mielihyvän välineinä, kaksiulotteisina sarjakuvahahmoina joiden vuorosanat hänen loistavassa elämässään ovat mitättömiä.
Hänestä tulee häikäilemätön, eikä hän koskaan piittaa siitä miten hän käyttää ympäristöään. Hän ei välitä tekojensa seurauksista, ei siitä tuskasta ja tuhosta jota hän kylvää muihin, eikä edes niistä sosiaalisista rangaistuksista ja tuomitsemisista joita hänen täytyy usein kestää.
Kun joku henkilö pitäytyy vahingollisessa, mukautumattomassa tai pelkästään tarpeettomassa käyttäytymisessä huolimatta sen vakavista vaikutuksista itseään ja ympäristöään kohtaan - sanomme että hänen tekonsa ovat pakkomielteisiä. Narsistin pakkomielle on hänen Narsistisen Lähteensä etsiminen. Tämä yhteys narsismin ja pakkomielteisten häiriöiden välillä antaa lisävalaistusta narsistisen mielen ymmärtämiseen.
Narsisti ei kärsi syy-seuraussuhteiden vajavaisesta ymmärtämisestä. Hän ei ole tietämätön tekojensa todennäköisistä seurauksista ja siitä hinnasta jonka hän saattaa joutua maksamaan. Mutta hän ei välitä.
Persoonallisuus jonka olemassaolo on tulosta siitä miten muiden ihmisten mielet heijastavat sen - on hengenvaarallisesti riippuvainen näiden ihmisten aistimuksista. Ne ovat tällaisen mielen Narsistinen Lähde (NL). Kritiikki ja hyväksymättömyys tulkitaan tämän lähteen poistamisena, mikä on suora uhka narsistin mielen olemassaololle.
Narsisti elää "kaikki tai ei mitään" maailmassa, jatkuvassa "ollako vai eikö olla" tilassa. Jokainen keskustelu johon hän osallistuu, jokaisen ohikulkijan jokainen katse vakuuttaa hänen olemassaolostaan tai kyseenalaistaa sen. Tämän takia narsistin reaktiot vaikuttavat niin suhteettomilta: hän reagoi siihen minkä hän kokee vaarantavan hänen itseytensä olemassaoloa. Niinpä narsisti tulkitsee jokaisen pienenkin ristiriidan Narsistisen Lähteen kanssa - siis toisen ihmisen kanssa - uhkana hänen itsensä määrittelylle.
Tämä on niin olennainen asia, että narsisti ei voi ottaa riskejä. Hän olisi mieluummin väärässä kuin jäisi ilman Narsistista Lähdettä. Hän näkee mieluummin hyväksymättömyyttä ja perustelematonta kritiikkiä siellä missä sitä ei ole - kuin kohtaisi varuillaan olonsa menetyksen seuraukset.
Narsistin täytyy totuttaa lähellään olevat ihmiset siihen, että he pidättyvät antamasta kritiikkiä ja osoittamasta hyväksynnän puutetta häntä ja hänen tekojaan ja päätöksiään kohtaan. Hänen on opetettava lähellään oleville ihmisille että tällaiset teot provosoivat hänet pelottaviin mielen ja raivon ilmauksiin ja muuttavat hänet jatkuvasti riidanhaluiseksi ja kiivaaksi ihmiseksi. Hänen liioitellut reaktionsa ovat rangaistus heidän ajattelemattomuudestaan ja siitä että he ovat tietämättömiä hänen todellisesta psykologisesta tilastaan.
Narsisti syyttää tästä käyttäytymisestään muita ihmisiä. Hän syyttää heitä siitä että he provosoivat häntä mielenilmauksiin ja uskoo lujasti että "heitä" tulee rangaista heidän "väärinkäytöksistään". Anteeksipyynnöt - ellei niihin liity verbaalista tai muuta nöyryyttämistä - eivät ole tarpeeksi. Narsistin raivo ilmenee useimmiten myrkyllisinä verbaalisina nuolina joita hän ampuu (usein kuviteltua) vainoojaansa kohti niiden (usein kuviteltujen) loukkausten takia joita hän on osoittanut.
Narsisti käyttää - tietoisesti tai tietämättään - muita ihmisiä vahvistaakseen minäkuvaansa ja omanarvontunnettaan. Niin kauan ja siinä määrin kuin he ovat hyödyllisiä näiden tavoitteiden saavuttamisessa - hän arvostaa heitä suuresti ja pitää heitä kunniassa. Hän näkee heidät vain tämän linssin läpi. Tämä on seurausta hänen kyvyttömyydestään rakastaa ihmisiä: hänellä ei ole myötätuntoa, hän ajattelee hyödyn kautta, ja hän supistaa muut pelkiksi välineiksi.
Jos he lakkaavat "toimimasta", jos - vaikka kuinka vähän - he saavat hänet epäilemään tuota illusorista, surkeaa itsetuntoa, he joutuvat terrorin kohteeksi. Narsisti alkaa loukata näitä "ei-alamaisia". Hän vähättelee ja nöyryyttää heitä. Hän osoittaa aggressiivisuutta ja väkivaltaa miljoonin eri tavoin. Hänen käyttäytymisensä muuttuu yhtäkkiä ennen niin hyödyllisen ihmisen yliarvostamisesta - saman ihmisen äärimmäiseen mitätöintiin. Narsisti kammoaa, lähes fyysisesti, ihmisiä jotka hän on arvioinut "hyödyttömiksi".
Nämä nopeat vaihtelut muiden ihmisten ehdottoman yliarvostuksen (idealisoinnin) ja täydellisen aliarvostuksen välillä tekevät pitkäaikaiset henkilösuhteet narsistin kanssa täysin mahdottomiksi.
Narsismin sairaalloisempi muoto - narsistinen persoonallisuushäiriö (NPH) - on määritelty askelittain historian saatossa. Vuonna 1977 NPH:n kriteereinä olivat:
Liioitteleva oman itsensä arvostaminen (kykyjen ja saavutusten liioittelu, ylimielisen itseluottamuksen osoittaminen);
Ihmissuhteiden hyväksikäyttö (käyttää muita omien halujensa ja tarpeidensa täyttämiseen, odottaa etuoikeutettua kohtelua ilman keskinäisiä sopimuksia ja sitoumuksia);
Omaa liioittelevan mielikuvituksen (ilmaisee epäkypsiä ja ei-kurinalaisia fantasioita, mutta "välttelee omien itse-illuusioidensa lunastamista");
Näyttelee ylimielisen levollista (paitsi kun narsistista itseluottamusta kyseenalaistetaan), vaikuttaa olevan piittaamaton, välinpitämätön, heilahtamaton ja kylmäverinen;
Sosiaalinen omatunto on epäkuntoinen (kapinoi yleisiä sosiaalisia sääntöjä ja käsitteitä vastaan, ei arvosta henkilökohtaista koskemattomuutta eikä muiden ihmisten oikeuksia).
Vertaa näitä kriteereitä uudempiin, vuoden 2000 kriteereihin.
Narsisti on kuvattu hirviönä, häikäilemättömänä ja muita hyödyntävänä ihmisenä. Mutta sisällä narsisti kärsii jatkuvasta luottamuksen puutteesta ja on perustavanlaatuisesti tyytymätön. Ulkopuolella hän kokee elämänsä olevan täynnä vastoinkäymisiä. Mutta hän ei heijasta ulospäin sielunsa karua surkeuden ja pelkojen maisemaa. Hänen melskaava käyttäytymisensä piilottaa alistuneen ja masentuneen sisäisen maailman.
Miten tällaiset vastakohdat voivat olla yhdessä?
Freud uskoi uransa alussa että narsismi on normaali kehitysvaihe oman ruumiin rakastamisen ja ulkoisten asioiden rakastamisen välissä. Myöhemmin hän päätteli että rakastamisen kehittyminen voi keskeytyä jos ne yritykset, joilla yritämme oppia rakastamaan toista ihmistä, valuvat hukkaan.
Jotkut meistä, Freudin mukaan, epäonnistuvat yrityksessään oppia rakastamaan jotakin itsensä ulkopuolella. He kääntyvät itseensä ja pitävät parempana rakastaa itseään. Tämä valinta - itseen keskittyminen - on seurausta alitajuisesta päätöksestä luopua hedelmättömistä yrityksistä rakastaa muita ja luottaa heihin.
Lapsi oppii että ainoa henkilö jonka hän voi luottaa olevan aina saatavilla, ainoa henkilö jota hän voi rakastaa tulematta hylätyksi ja loukatuksi - on hän itse. Narsistin varhaisessa lapsuudessa hänelle merkittävät ihmiset olivat epäjohdonmukaisia hänen hyväksymisessään ja kiinnittivät häneen huomiota vain kun he halusivat täyttää omia tarpeitaan. He eivät enää piitanneet hänestä kun heidän tarpeensa eivät sitä enää vaatineet.
Niinpä lapsi oppi välttämään syviä suhteita paetakseen tästä tuskallisesta lähestyminen-välttäminen-heilurista. Suojellakseen itseään tuskalta ja hylätyksi tulemiselta hän eristäytyy ympärillään olevista ihmisistä. Hän kaivautuu sen sijaan että kasvaisi ulos.
Lapsina kaikki me käymme läpi tämän epäuskomisen vaiheen. Me testaamme lähellämme olevia ihmisiä (ulkopuolisia kohteita). Tämä on "narsismin alkeisvaihe". Positiivinen suhde vanhempien ja huolenpitäjien (Tärkeiden Kohteiden) kanssa varmistaa pehmeän siirtymisen "kohteiden rakastamiseen". Lapsi jättää narsismin.
Narsismista luopuminen on kovaa. Narsismi on houkutteleva, rauhoittava, lämmin ja luotettava. Se on läsnä aina ja kaikkialla. Se on tehty tilaustyönä yksilön tarpeiden mukaan. Jos joku rakastaa itseään, hänellä on täydellinen rakastaja. Lapsen motivoimiseen siitä luopumiseen tarvitaan hyviä syitä ja vahvoja voimia - vanhempien rakkautta.
Lapsi jatkaa kasvuaan kyetäkseen rakastamaan vanhempiaan. Jos he ovat narsisteja, he kohdistavat häneen ihannoinnin (yliarvostuksen) ja aliarvostuksen syklejä. He eivät täytä lapsen tarpeita luotettavasti. Toisin sanoen he turhauttavat hänet. Hän tajuaa vähitellen olevansa vain lelu, väline, keino jonkin saavuttamiseksi - hänen vanhempiensa tyydyttämiseksi.
Tämä järkyttävä havainto tekee orastavan Egon epämuotoiseksi. Lapsi muodostaa vahvan riippuvuuden (kiintymyksen vastakohtana) vanhempiinsa. Tämä riippuvuus on tosiasiassa pelon heijastus, aggressiivisuuden peilikuva. Hyvin todennäköisesti me näemme eksyneen, kauhuissaan olevan, avuttoman ja raivoavan lapsen.
Mutta lapsi on vielä lapsi ja hänen suhteensa vanhempiinsa on hänelle elintärkeä.
Siksi hän yrittää vastustaa reaktioitaan ja yrittää tehdä aggressiiviset kokemuksensa ja tunteensa vaarattomiksi. Tällä tavoin hän toivoo tervehdyttävänsä tämän tuhoutuneen suhteen (jota kuitenkaan ei koskaan ollut). Tästä seuraa alkukantainen todellisuuden vääristyminen, kaikkien narsististen fantasioiden äiti. Hänen sisällissotaa käyvässä mielessään hänen Superegonsa muuttuu lapsen idealisoiduksi, sadistiseksi vanhemmaksi. Hänen Egonsa muuttuu tämän mielikuvitusnäytelmän täydentäväksi keksityksi rooliksi: tämän vanhemman vihatuksi, alempiarvoiseksi lapseksi.
Perhe on kaikenlaisen tuen päätekijä. Se luo psykologisia resursseja ja keventää emotionaalisia kuormia. Se tekee mahdolliseksi tehtävien jakamisen ja antaa aineellista hyvää yhdessä tiedollisen ja käsitteellisen opetuksen kanssa. Se on yhteiskuntaan sopeutumisen tärkein avustaja ja rohkaisee hyödyllisen informaation vastaanottamista ja mukautumista.
Tämä yksilön syntymisen jakaantuminen lasten ja vanhempien kesken on elintärkeää sekä kehittymisen että oikean sopeutumisen kannalta. Lapsen täytyy kokea, niin kuin hän kokee toimivassa perheessä, että hän voi jakaa kokemuksensa joutumatta puolustuskannalle, ja että se palaute mitä hän saa, on avointa ja puolueetonta. Ainoa hyväksyttävä "puolueellisuus" (koska se on sopusoinnussa ulkoa tulevan palautteen kanssa) on perheen omat uskomukset, arvot ja päämäärät, jotka lapsi lopulta sisäistää matkimalla ja identifioitumalla niihin alitajuisesti.
Niinpä perhe on ensimmäinen ja kaikkein tärkein identiteetin ja emotionaalisen tuen lähde. Se on kasvihuone jossa lapsi kokee olevansa rakastettu, hyväksytty ja turvassa - edellytykset henkilökohtaisten voimavarojen kehittymiselle. Materiaalisella tasolla perheen tulisi tarjota perustarpeet (mieluummin enemmänkin), fyysisen huolenpidon ja suojan sekä turvapaikan kriisitilanteissa.
Äidin (Tärkeimmän Kohteen) osuudesta on kirjoitettu paljon. Isän osuuteen ei juuri ole kiinnitetty huomiota, ei edes ammattikirjallisuudessa. Kuitenkin viimeaikaiset tutkimukset osoittavat hänen merkitystään lapsen asianmukaisessa ja terveessä kehittymisessä.
Isä osallistuu jokapäiväiseen huolenpitoon, hän on älyllinen aktivoija joka rohkaisee lasta kehittämään omia kiinnostuksen kohteitaan ja tyydyttämään uteliaisuuttaan kaikenlaisilla välineillä ja peleillä. Hän on auktoriteetin ja kurinalaisuuden lähde, rajojen asettaja, joka synnyttää ja rohkaisee positiivista käyttäytymistä ja eliminoi negatiivista käytöstä. Hän antaa myös emotionaalista tukea ja taloudellista turvallisuutta, siten stabiloiden perheyksikköä. Lopuksi, hän on poikalapsen tärkein maskuliinisuuden suunnannäyttäjä ja samaistumisen kohde - ja hän antaa tyttärelleen miehistä lämpöä ja rakkautta ylittämättä sosiaalisesti hyväksyttyjä rajoja.
Voimme varmuudella sanoa että narsistin perhe on yhtä vakavasti häiriintynyt kuin hän itse. Piintynyt narsismi on suurelta osin tämän häiriintyneisyyden heijastus. Tällainen ympäristö synnyttää itsepetosta. Narsistin synkkä yksinpuhelu itsensä kanssa on "Minulla on suhde vanhempieni kanssa. Se että tämä suhde ei toimi, on minun syytäni - minun aistimusteni, tunteideni, aggressioideni ja halujeni syytä. Siksi minun vastuullani on sovittaa se. Kehitän siis kertomuksen jossa olen sekä rakastettu että rankaistu. Tässä näytelmässä annan itse roolit itselleni ja vanhemmilleni. Tällä tavoin kaikki on lopulta hyvin ja me kaikki olemme onnellisia."
Tämä aloittaa yliarvostuksen (idealisoinnin) ja aliarvostuksen loputtoman kierteen. Sadistin ja rankaistun masokistin (Superegon ja Egon), vanhemman ja lapsen, kaksinaiset roolit tunkeutuvat kaikkiin narsistin vuorovaikutuksiin kaikkien muiden ihmisten kanssa.
Suhteidensa kehittyessä narsisti kokee näiden roolien vaihtavan paikkaa keskenään. Suhteen alussa hän on lapsi joka kaipaa huomiota, hyväksyntää ja ihailua. Hänestä tulee riippuva. Sitten, ensimmäisestä ei-hyväksynnän merkistä (todellisesta tai kuvitellusta), hän muuttuu avoimeksi sadistiksi joka rankaisee ja aiheuttaa tuskaa.
On yleisesti tunnustettu että menetys (todellinen tai kuviteltu) on lapsen kehittymisen kriittinen haarakohta - se pakottaa hänet hakemaan itseltään hoivaamista ja tyytyväisyyttä. Lapsi lakkaa luottamasta muihin ja hänen kykynsä rakastaa tai idealisoida kärsii. Häntä alkaa varjostaa epäilys että vain hän itse voi tyydyttää emotionaaliset tarpeensa.
Hän hyödyntää ihmisiä, joskus tietämättään, mutta aina häikäilemättä ja armotta. Hän käyttää heitä vahvistaakseen suureellisen omakuvansa paikkansapitävyyttä.
Narsisti on usein hoidon ulottumattomissa. Hän tietää parhaiten. Hän kokee olevansa terapeuttinsa ja psykologian yläpuolella. Hän hakeutuu hoitoon vain sellaisen suuren elämänkriisin jälkeen joka uhkaa suoraan hänen käsitystä itsestään. Narsistin "ylpeyden" täytyy murtua todella vakavasti jotta hän motivoituisi myöntymään tarvitsevansa apua.
Mutta silloinkin terapiaistunnot muistuttavat taistelukenttää. Narsisti on kylmäkiskoinen ja etäinen, osoittaa suuruuttaan tuhansin eri tavoin, ja vastustaa sitä minkä hän kokee tunkeutumisena hänen sisimpään pyhättöönsä. Hän loukkaantuu jokaisesta vihjeestäkin siitä että hänen persoonallisuudessaan tai käyttäytymisessään olisi virheitä tai vahingollisia ominaisuuksia. Narsisti on narsisti on narsisti - silloinkin kun hän maailmansa ja maailmankuvansa hajottua pyytää apua.
Tuo oli sairaan mielenkiintoinen lainaus vaihteeksi täällä. Luin joskus sekopäissäni Hessen samaan teemaan liittyneen kirjallisuuden klassikon (niitä klassikoitahan riittää tietysti) ja se oli haikeudessaan nuoren murrosikäisen miehen mielestä silloin mitä parhainta kirjallisuutta.
En tiedä mistä olet tuon jutun kopioinut, eikä sillä ole sinänsä väliä. En myöskään pidä tuota lainausta tänne sopivana lainauksena millään tavoin, paitsi että varmaankin kirjoittajan avauksen filosofisen "latauksen" tietäen se varmaan osui lähelle tilausta.
Älyllisyyden verhoilu tai psykologinen potaska tänne väkisin tungettuna muistuttaa jollakin tavalla sitä keisaria uusissa keksityissä pelle-vaatteissaan. Toisaalta, kaikkea muutakin tänne on varmaan suollettu.
Voi olla, että tätä ei olisi pitänyt kirjoittaa, mutta täytyyhän Max Lifea, tuota suurta chat-keskustelu-elämän ymmärtäjää ja keinotekoisen plastiikkakirurgian vankkumatonta vastustajaa tukea kaikin tavoin jaloissa pyrkimyksissään.
:-)
Hyvinhän tuo älyllisyyden verhoilu sinultakin sujuu..;)
Joo, "missioni" pyrkimykset todellakin jaloja, melkeinpä messiaalisia... Sillä eikös elämän tarkoitus ole ikävän karkoitus? =)
linjanvedon ihan vakavissasi? Hyvin sujuu, ei voi muuta sanoa!
Tietty monessa asiassa, mutta suoranainen profeetta ikävän karkoituksessa...*vaktaa*:D
...sangen kiintoisaa...sydänmen ohitusleikkauksia
tehdään jo lukemattomille(lääketieteellisisti)...
sielun ohitusleikkauksia odottavat jo monet...kunhan ensin paikannetaan tieteellisesti ,missä sielu antoomisesti on...
ajattelee....mutta ei ääneen)))....
.....menee lukemaan nyt yhtä kiintoisaa tekstiä ...ja keskittyy kirjoittamaan...
ja pikemminkin, se chat-elämän tarkoitus on se ikävän karkoitus.
Se voisi olla kaukaa haettuna jopa chatiketin mukaista ;-)
Messiaanisia jatkoja sinnekin!
teot ja ajatukset eivät nykyään määrää ihmisen suuruutta.
surullista, mutta totta.
ihmisyyden mitta on kaikessa siinä mitä omistat, vaikka velaksi ostettuna, sitähän ei kukaan tiedä.
mieletön pakko, todistaa itselleen ja erityisesti muille olevansa jotakin ainutlaatuista.
hengissä pysymisen helppous on tukahduttanut elämän alkuperäisen tarkoituksen, mikä se sitten lieneekään.
tuskin ainakaan tämä omistamisen pakko, taistelu kukkulan kuninkuudesta keinoja kaihtamatta.
sanaa aito, käytetään liian heppoisin perustein.
sanonta "aito ja oikea", mikä mainoskikka ja kassakoneet kilisevät.
kysynnän ja tarjonnan laki, yhdistettynä ahneuteen ja pelkoon jäädä muita huonommaksi.
siihen lisätään ihmisen luontainen heikkous ja tulos näkyy jokapäiväisessä elämässä.
loppujen lopuksi, alastomina kaikesta riisuttuna, kykenemättöminä puhumaan, olemme samanarvoisia.
pelkkä keho, elämän henkäys ja tunteet.
itse me sielumme jäädytämme, vaikka meillä on mahdollisuus pitää roihua yllä.
*puhaltaa maljakossa nuokkuvaan ruusuun lämpimän henkäyksen*
Tähän tekisi mieli laittaa oikein pitkä kommentti, mutta minun kirjoittamana ja realistisesti perusteltuna, se ei olisi kaunista ja miellyttävää luettavaa. :)
Joten, yritän kerrankin toimia viisaasti jätän tämän hellyyttävän kommenttisi koskemattomaksi ja ruusuna, ruusutarhaan. :)
...kun omat sanat eivät riitä nyt, niin lähettän jonkun suureman ajattelija tekstin:
"Vain harvat ovat kyllin vaikutusvaltaisia muuttaakseen historiaa; mutta jokainen meistä vaikuttaa hiukan siihen mitä täpahtuu, ja noiden tekojen summa kirjoitetaan muistiin tämän sukupolven historiaan."
Roobet F.Kenedy
Monia vuosia sitten, kun Firentsessä taidegalleriassa katselin, mitä upeimpia ja suurenmoisempia maalauksia ,,,,sali toisensa jälkeen ja tuntui, kun kaikki olisi jo tehty...
niin lopulta eksyin pieneen saliin ,jossa lapset harjoittelivat maalaamista. Tuli huikea ja sanoinkuvaamaton olo. Kävelin ulos ja kadulla katumaalari teki teostaan.Posetiivarin vieressä marakatti temppuli. Talon seinässä olevaan pieneen syvennykseen oli asennettuna Neitsyt Maria patsas ja vanha mustiin pukeutunut huivipäinen nainen asetti siihen niittykukkia tehden ristinmerkkejä. Pieni pitsimekkoinen tyttö tanssi kadulla.... ja katukahvilasta kuului huilun ääni. Rakastavaiset nojautuvat toisiinsa ja nähden vain sielujensa kuvajaiset.....
olenko nyt armahdettu?
ruusun kauneus hämää ja piikit kätkeytvät lehtien suojaan.
huumaava tuoksu saa varomattoman satuttamaan sormensa teräviin piikkeihin.
elämä ei ole aina kaunista, eikä viisauskaan aina tuota toivottua tulosta.
*laastaroi sormensa*
*esittelee taitavia sormiaan, jotka välttyvät terävimmänkin piikin kosketukselta;)*
Olet armahdettu ilman muuta. Tässä tapauksessa uskoisin viisauden johtavan toivottuun tulokseen, mikä ei ole toisen mielen pahoittaminen ja hellyyttävän tekstin runttaaminen. :)
Toisinsanoen, en halua loukata sinua hyvinkin kylmällä ja realistisella vastineella, joka tälläkin kertaa perustuisi ainoastaan faktoihin. Uskon että tarkastelemme joitain asioita täysin eri maailmoista käsin. :)
Mutta...kommenttisi oli kertakaikkisen suloinen. :)
toki tarkastelemme asiaa kumpikin omasta maailmastamme käsin.
ja sekään ei vielä riitä.
myös sillä, miten suhtaudumme elämään sekä millaiset elämänarvot omaamme ja millainen maalaus jo eletystä elämästä on piirtynyt, vaikuttaa siihen.
en ole ilmassa tuulen riepottelema haahuilija, vaikka kirjoitelmani, joskus jopa omissa silmissäni antaisivat sellaiselle ajattelulle siunauksensa.
arvostan minäkin sanomatonta vastinettasi.
vaistooni, johon luotan usein ja sokeasti, nojauten melkein aavistan sen sisällön.
*kaikkien faktojen keskellä, kuitenkin hieman pahoillaan maailmanmenosta*
En ole hetkeäkään pitänyt sinua haahuilijana, vaan aika diplomaattisena ja poikkeuksellisen miellyttävänä kommentoijana. :)
Ai nou...ai nou...kaikki ei tänä päivänä olen niin kaunista katseltavaa, mutta tulisi myös muistaa, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. :)
onneksi niin:)
maailma muuttuu ja tässä sitä äimistellään.
*kättä heilauttaen ja hymyillen avaa ulkooven ja lähtee vasten tuulta*
*...ja salamannopeasti työntää jalan eteen ja kikatellen seuraa, miten Lady kierii rappuset alas, kuin superpallo...*
*on itse päättänyt olla lähtemättä mukaan kaikkiin muutoksiin...kun on oman tiensä kulkija...*:)
...muta palaan tuohon kunhan ehdin....
on kekustelua ansainnut.....
...lukulasit taas jossain,,, ei näe korjata kirjoitus virheitä...hinmskatti....
perskules sulle:D
justhan tässä vastentuulta pinnistellään:))
niin että, vankasti myös oman tiensä kulkija.
en aio parantaa maailmaa, enkä yritä muuttaa ketään.
tyytyväisenä omaan elämäänsä ja hiukan myös itseensä:)
*nauraen katoaa sateeseen*
Kyllähän se on olemassa sellainen pieni porukka, joka arvottaa itsensä ja muut rahassa (tai paremminkin sen perusteella, mikä näkyy ulospäin). He ilmeisesti ja vakavasti luulevat muidenkin niin ajattelevan. Siksi he eivät huomaa ylilyöntejään käytöksessään eivätkä puheissaan. Materialismi sopii jonkin 13-vuotiaan kehitystasolle, jolloin kaikkien on kuuluttava laumaan. Aikuisella ja varsinkin jo nelikymppisellä se on jotenkin kyllästyttän, tympeän makuista jälkeenjääneisyyttä.
ennen tätä loodaa
loodaan tutustumisen jälkeenkään