Hammashihna

Autoni VW 1,9 tdi jakopään hihna oli molemmin puolin likaisen ruskean jauheen peitossa.
Paikoillaan olevalla jakohihnalla on ajettu 45000 km ja edellisellä ajoin 120000 ja
se oli vaihdettaessa puhtaan musta, eikä pinnoissa ollut yhtään mitään. Tein hihnanvaihtovaihtotyön itse ja havaintoni ovat omakohtaiset.

Eilen Irroitin tästä autosta moottorista moottorin peittävän muovikannen ja turbon väliletkun ja sen jälkeen kahdella klipsillä kiinni olevan jakohihnakotelon yläosan. Moottorin käydessä puhdistin ensin paineilmasuihkulla hihnan molemmilta puolilta. Tämän paineilmakäsittelyn jälkeen hihna näytti ja sormin koetellenkin tuntui puhtaalta, mutta hihnan väri oli vielä likaisen ruskea.

Ennen tähän ryhtymistäni olin jo laittanut höyrypesurin lämpiämään ja sen lämmettyä ja höyryntuoton alkaessa tein parin kolmen sekunnin höyrypuhalluksen moottorin käydessä hihnan molemmin puolin ja hihna oli tämän jälkeen puhtaan musta ja jätin kotelon yläpään auki yöksi aamuun saakka auton ollessa lämpimässä.autotallissa ja menin tänään aamulla katsomaan ja hihna oli kuin vasta vaihdettu.

Mitään havaittavia kulumia hihnassa ja sen hampaissa ei ollut. Aion katsoa useamman kerran vuodessa hihnan kunnon kun puhdistus on noin helppo toimenpide jos se likaantuu samalla tavoin kuin se oli nyt likaantunut teen tällaisen puhdistuksen uudelleen.
4190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Puhdistit hihnaa yläkautta. Oletko varma ettei likaa nyt joutunut kiinni alahammaspyörän hampaisiin, siellä se tekee eniten tuhoa. Missäpäin Suomea olet ajellut?

Äänestä
  • no trollihan tuo on, liekkö ossss asialla??

    Äänestä

  • Oulun tienoilla, ei se näytä takertuvan hihna- eikä hammaspyöriin. Ne olivat puhtaat jo silloin kun tutkin hihnan kuntoa pienellä taivutettavavartisella peilillä ja taskulampun avulla.

    http://www.hs.fi/autot/Mystinen pöly rikkoo moottoreiden jakohihnoja Oulussa /a1305735584512


    Tuossa hesarin jutussakin kerrotaan pölyn takertuvan hihnaan ja kuluttavan jakopään pyörät ja kuluneet jakopään pyörät rispaannuttaa hihnan.

    Todennäköisesti osa hihnasta pois puhallettu pölystä jäi koteloon, mutta suurin osa levisi paineilmasuihkun ja höyrysuihkun mukana sivuun. En suunnannut puhallusta ylhäältä alas vaan sivulta hihnaan juuri ennen kun hihna kiertyy nokka-akselin pyörälle.

    Äänestä

Kyllä paineilmalla hoidettu puhdistus vie pölyn aina yläilmoihin ja sivulle, ei suinkaan alas päin. Miksei meille Suomi autoihin tehdä paineilmapuhalluksella puhdistettavaa koppaa volkkareihimme? Puhdistaisimme pölyt mielummin itse pois kuin maksaisimme suunnattoman summan moottoriremontista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Likaantunut hihna kirjoitti:

Autoni VW 1,9 tdi jakopään hihna oli molemmin puolin likaisen ruskean jauheen peitossa.
Paikoillaan olevalla jakohihnalla on ajettu 45000 km ja edellisellä ajoin 120000 ja
se oli vaihdettaessa puhtaan musta, eikä pinnoissa ollut yhtään mitään. Tein hihnanvaihtovaihtotyön itse ja havaintoni ovat omakohtaiset.

Eilen Irroitin tästä autosta moottorista moottorin peittävän muovikannen ja turbon väliletkun ja sen jälkeen kahdella klipsillä kiinni olevan jakohihnakotelon yläosan. Moottorin käydessä puhdistin ensin paineilmasuihkulla hihnan molemmilta puolilta. Tämän paineilmakäsittelyn jälkeen hihna näytti ja sormin koetellenkin tuntui puhtaalta, mutta hihnan väri oli vielä likaisen ruskea.

Ennen tähän ryhtymistäni olin jo laittanut höyrypesurin lämpiämään ja sen lämmettyä ja höyryntuoton alkaessa tein parin kolmen sekunnin höyrypuhalluksen moottorin käydessä hihnan molemmin puolin ja hihna oli tämän jälkeen puhtaan musta ja jätin kotelon yläpään auki yöksi aamuun saakka auton ollessa lämpimässä.autotallissa ja menin tänään aamulla katsomaan ja hihna oli kuin vasta vaihdettu.

Mitään havaittavia kulumia hihnassa ja sen hampaissa ei ollut. Aion katsoa useamman kerran vuodessa hihnan kunnon kun puhdistus on noin helppo toimenpide jos se likaantuu samalla tavoin kuin se oli nyt likaantunut teen tällaisen puhdistuksen uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu