En tiedä miksi nyt tätä kirjoitan...
Kultani ei ole sellaista vauvakuumeista miehiä. Tosin nyt on tullut muutosta- hänen veljelleen on syntynyt vauva! tyttövauva vieläpä! Mies on 31 ja hänen vaimonsa 25.
Yleensä kun tutuilla on syntynyt vauva, se pistää myös muutkin parit halumaan lasta. Sellaisena aaltona.
Epäilin kauheasti,et jos mies ei tästä pehmity niin mitä teen. Varmuuden vuoksi olen puhunut vauvoista ja lapsista monta kuukautta. Tämä auttoi ja se,että hän sai pitää vauvaa sylissä herkisti hänenkin sydämensä :)
Viime yönä hän näkikin kuinka piti sylissä veljen tytärtä... :)
S e u r a u k s i a:
olen välillä tullut hirmu mustasukkaiseksi!
Ajattelen vain,että heilläpä on vauva.. he nyt ovat tosi vastuuntuntoisia ja varmaan moni sukulainen antaa lempeän katseen pariskunnalle! Että niin sitä pitää- mies joka ON vauvan kanssa ja pitää vaimonsakin tyytyväisenä. Talokin tulee pian.. kaikki ne hyvän perheen elementit ovat heissä!
Olen mustasukkainen myös poikaystävän unesta. Olisin luullut,että hän haluaisi pitää OMAA lastaan sylissä tai edes miettisi sellaista. Ei kun ei-- kaikki saakoon pyöriä veljen vauvan ympärille! "Mitä hänelle ostetaan joululahjaksi, milloin käytäis heidän luona, huomasitko ne pienet varpaat?" jne.
Tunnen itseni niin tyhjäksi kun käytään heidän luona ihastelemassa vauvaa...
En voi olla tunteilematta. Masennun joskus päiväksi ja joskus yölläkin syyttelen itseäni kuinka koskaan minusta voisi tulla "äiti" kun mies on mikä on. Jos miehen ehtoilla elän, niin minusta tulee vain koriste! Ei mitään! Kuihtun vain kokoon! En pääse jatkumaan! Siis kultani ei ole ilmaissut haluvansa lastaa, ei kovin mielellään.
Mietin vain kuinka joku tulee tälläkin hetkellä raskaaksi, joku on raskaana ja masu näkyy, toiset ovat onnellisesti viimeiselle ja mikä ilon aalto tulee heihin jotka näkevät uuden ihmisen...
Kyllä varmaan jännittäisi jos tietäisin vauvan kasvavan :)
Olisi vielä mukavampaa jos tulisin toimeen miehen sukulaisten kanssa:
Voin jopa lukea sukulaisten kasvoilta, etteivät he usko meihin. Että olen liian nuori suhteeseen ( 8. vuoden ikäero), että kyllä he pian eroavat- mies kyllä ottaa viisamman naisen itselleen, sehän on ulkomailta, ei päästetä häntä vielä muitten sukulaisten kanssa samaan valokuvaan ku ei viitsittäisi sitten selittää muille et toi on sen eksä.jne.
Olisi sekin ihanaa jos tulisin juttuun mieheni veljen vaimon kanssa. Mutta kun ollaan eritasolla- hänestä on tullut äiti eikä varmaan jaksa jutella "teini-iässä" olevan tytön kanssa. Ihailen häntä suuresti, mutta kun ei osata jutella toisille. Tulevaisuudessa varmaankin mieheni pitää veljen kanssa yhteyttä,mutta me ollaan vaivautuneet...
*huokaus*
Tämä oli tälläistä. Ei varmaankaan kukaan jaksanut lukea loppuun. Onko muilla ollut vastaavaa? :)
Kultani ei ole sellaista vauvakuumeista miehiä. Tosin nyt on tullut muutosta- hänen veljelleen on syntynyt vauva! tyttövauva vieläpä! Mies on 31 ja hänen vaimonsa 25.
Yleensä kun tutuilla on syntynyt vauva, se pistää myös muutkin parit halumaan lasta. Sellaisena aaltona.
Epäilin kauheasti,et jos mies ei tästä pehmity niin mitä teen. Varmuuden vuoksi olen puhunut vauvoista ja lapsista monta kuukautta. Tämä auttoi ja se,että hän sai pitää vauvaa sylissä herkisti hänenkin sydämensä :)
Viime yönä hän näkikin kuinka piti sylissä veljen tytärtä... :)
S e u r a u k s i a:
olen välillä tullut hirmu mustasukkaiseksi!
Ajattelen vain,että heilläpä on vauva.. he nyt ovat tosi vastuuntuntoisia ja varmaan moni sukulainen antaa lempeän katseen pariskunnalle! Että niin sitä pitää- mies joka ON vauvan kanssa ja pitää vaimonsakin tyytyväisenä. Talokin tulee pian.. kaikki ne hyvän perheen elementit ovat heissä!
Olen mustasukkainen myös poikaystävän unesta. Olisin luullut,että hän haluaisi pitää OMAA lastaan sylissä tai edes miettisi sellaista. Ei kun ei-- kaikki saakoon pyöriä veljen vauvan ympärille! "Mitä hänelle ostetaan joululahjaksi, milloin käytäis heidän luona, huomasitko ne pienet varpaat?" jne.
Tunnen itseni niin tyhjäksi kun käytään heidän luona ihastelemassa vauvaa...
En voi olla tunteilematta. Masennun joskus päiväksi ja joskus yölläkin syyttelen itseäni kuinka koskaan minusta voisi tulla "äiti" kun mies on mikä on. Jos miehen ehtoilla elän, niin minusta tulee vain koriste! Ei mitään! Kuihtun vain kokoon! En pääse jatkumaan! Siis kultani ei ole ilmaissut haluvansa lastaa, ei kovin mielellään.
Mietin vain kuinka joku tulee tälläkin hetkellä raskaaksi, joku on raskaana ja masu näkyy, toiset ovat onnellisesti viimeiselle ja mikä ilon aalto tulee heihin jotka näkevät uuden ihmisen...
Kyllä varmaan jännittäisi jos tietäisin vauvan kasvavan :)
Olisi vielä mukavampaa jos tulisin toimeen miehen sukulaisten kanssa:
Voin jopa lukea sukulaisten kasvoilta, etteivät he usko meihin. Että olen liian nuori suhteeseen ( 8. vuoden ikäero), että kyllä he pian eroavat- mies kyllä ottaa viisamman naisen itselleen, sehän on ulkomailta, ei päästetä häntä vielä muitten sukulaisten kanssa samaan valokuvaan ku ei viitsittäisi sitten selittää muille et toi on sen eksä.jne.
Olisi sekin ihanaa jos tulisin juttuun mieheni veljen vaimon kanssa. Mutta kun ollaan eritasolla- hänestä on tullut äiti eikä varmaan jaksa jutella "teini-iässä" olevan tytön kanssa. Ihailen häntä suuresti, mutta kun ei osata jutella toisille. Tulevaisuudessa varmaankin mieheni pitää veljen kanssa yhteyttä,mutta me ollaan vaivautuneet...
*huokaus*
Tämä oli tälläistä. Ei varmaankaan kukaan jaksanut lukea loppuun. Onko muilla ollut vastaavaa? :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitäpä, jos ensin ryhdistäytyisit ja yrittäisit kasvaa aikuiseksi ja vasta sitten alkaisit haaveilemaan perheen perustamisesta. Lapset tarvitsevat aikuiset vanhemmat. Ja tämä ei tarkoita ikää, vaan henkistä aikuisuutta: halua ottaa vastuuta itsestä ja toisista, itsetuntoa, ymmärrystä toisia kohtaan.
Olen kyllä samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Miten vanha olet? Itse olen 22v. Isosiskoni saa vauvan helmikuussa. Olemme molemmat mieheni kanssa erittäin onnellisia siskoni ja hänen miehensä puolesta. Heidän vauvansa tulee varmasti olemaan tärkeä osa meidänkin elämää. Meillä mieheni kanssa 6 vuotta ikäeroa. Olen alusta asti kokenut tulleeni hyväksytyksi mieheni sukuun (vaikka mieheni ja hänen exän erosta oli kulunut vain pari kuukautta). Ei jokaista sukulaista tarvi rakastaa, eikä tarvi ruveta nuolemaan p..ttä, mutta omalla asenteellaan pystyy vaikuttamaan paljon. Koitahan nyt luopua mustasukkaisuudesta ja yritä nauttia siitä mitä teillä on. se voi myös olla sinusta kiinni, miksi mies ei halua lapsia. Puhuminen voisi auttaa!!!
Onnea :)
Olen kyllä kovasti edellisten vastaajien kanssa samaa mieltä. Ehkä sinun kannattaisi hieman katsoa peiliin ja unohtaa se oma napa. Ole onnellinen siitä että olet löytänyt itsellesi miehen joka välittää sinusta. Muiden lapsille ei kannata olla kateellinen, se kolahtaa pitemmän päälle omaan nilkkaan. Oletko koskaan pohtinut miksi et osaa iloita muiden puolesta? Koetko olevasi kaikkia muita huonompi? Jospa et ole vaan vielä löytänyt itseäsi, omia vahvuuksiasi ja kykyä arvostaa muita ihmisiä?
Ennen lapsen hommaamista sinun kannattaa antaa itsellesi vielä aikaa kasvaa. Niin henkisesti kuin fyysisesti. On rohkeutta myöntää olevansa vielä liian nuori, ja silkkaa tyhmyyttä luulla olevansa valmis johonkin mihin tietää ettei vielä pysty.
Kannattaa myös muistaa että parisuhde ei vauvan hankinnalla parane. Niin herttaista kun se onkin ajatella koristeltuna valeanpunaisilla pilvilinnoilla, älä anna sen hämätä.
-------------------------------------------------
Kummia vastauksia tuli hänelle.Kritisoin nyt teitä.
Olen itse 19 ja mies on 24 JA me yritetään vauvaa :) Minua varmaan pitätte teininä,eikö totta? Ei se ikä ratkaise, milloin on sopivassa iässä tekemään vauvan,vaan kypsyys. Me koetaan olevamme jo kypsä aikuisiksi- äitiksi ja isäksi. Opiskelua se tietty haittaa, mutta väliäkö sillä kun kaikki muut asiat on ok?
Itse pitän kummallisena sitä kun äitiksi ryhtytään yli 25 vuotiana! Sekin on kai tottumus-kysymys. Äitinpuoliset sukulaiset kun on synnyttäneen aina nuorina :) ja minulla onkin paljon sisaruksia.
Uskon,että mies on iloinen kun saa tutustua uuteen veljen tyttäreen :) ja lämpiähän sydän hänelläkin, oman perheen perustamiselle ;) Miehiä vaan pelottaa :)
Mitä tulee sukulaisiisi- älä välitä, keskity vain kultaasi :)
En näe sinun ajattelevan itseäsi, mutta nuorena tuntuu vain,että kaikki menee alas. Se että vuotatit tunteesi tänne ei ole oman napan ajattelua :)
*paljon haleja*
-------------------------------------------------
ihmettelen kyllä noita edellisiä vastauksia hieman, taisivat ymmärtää sinut väärin...
Oletko kysynyt suoraan mieheltäsi että koska hän ehkä haluaisi alkaa lasta yrittämään, vai haluaako ollenkaan!?
Empä oikein muuta osaa sanoa kuin että keskustele miehesi kanssa, mutta älä painosta!
Minulla myös suuri vauvakuume, mieheni sanoo "ei vielä" ja tuskastuu jos alan vähääkään enemmän puhumaan siitä että haluisin meillä olevan yhteinen projekti ja että kaipaan todella lasta, en vain vauvaa tai jotain uutta minun elämääni, vaan tosiaan yhteisen ja yhteisesti halutun Lapsen.
Ei auta muu kuin odottaa... =(
:)
Juu, ollaan me toisaalta sovittu että sit joskus lapsi, mut ei ihan vielä kun en sitä nyt haluaa. Opinnot.Mut sen jälkeen voisin hiillostaa miestä ;)
Ei sentään. Mut joitakin tavaroita ollaan ostettu :) Mies niin tykkää leikkiä pesukintaalla kun siinä on söpö nallen pää :) Ajateltini antaa se joululahjaksi sille vauvalle, mut päätettiin pitää itse :)
Parasta kai on odottaminen. Toivon, että mies havattuu ja saa itsekin vauvakuumeen :)
Meillä koitettiin vauvelia saada alkuun useampi vuosi ja sinä aikana ehti yksi jos toinenkin tuttu saada oman pikkuisensa.
Tunnustan että olin kateellinen niille, joille vauva syntyi. Vaikka yritin olla iloinen heidän puolestaan ja ajatella ettei toisten onni ole minulta pois. Mutta joskus mieli tekee tepposet. Eikä sille aina voi mitään. Kamalinta mitä tiesin, olisi ollut jos mieheni veli olisi ilmoittanut uudesta perheenjäsenestään! Nyt olen onnellinen siitä että meille syntyy appiukon ensimmäinen lapsenlapsi.
Joskus vain ne tunteet menee niin. Ei sitä kenenkään pidä tulla mielestäni arvostelemaan. Jos sinä kerran olet mustasukkainen miehesi veljen perheelle, niin älä nyt ainakaan pahenna olotilaasi sillä että syytät itseäsi tunteistasi. Vaikka ehkä onkin järkevää pitää ne piilossa, eivät ne tunteet ole kiellettyjä.
Jos nyt joku arvostelee tätä lapsellisuudeksi, niin kerrottakoon että ikää on enemmän kuin ensisynnyttäjälle on terveellistä. Ei tää juttu todellakaan taida olla iästä kiinni.
Mukava kuulla jotakin rauhoittavaa tekstiä. Kai tekstini oli sitten yhtäkkinen mielenjohte.
Mut, oli kiva kuulla että tuolla jossakin oli toinen samanlainen joka on "kärsinyt" niin. Myöhemmin vain ajattelin itsekin, että olinpa tyhmä kun kirjoitin :o Mustasukkaisuus ei enään vaiva niin paljon että antaisin sen häiritä elämääni.
Onnea, onnea vauvasta! :)
Kuulostaa kovasti siltä, että olet epävarma suhteessasi mieheesi ja hänen sukuunsa. Kuvitelmasi äitiydestä ja perheestä vaikuttavat kovasti ruusunpunaisilta. Tuntuu vähän siltä, että raskaaksi hankkiutumalla yrittäisit ostaa miehen suvun hyväksynnän ja samalla luulet muuttavasi myös miestäsi. Älä kuvittele, että se onnistuu.
Kirjoituksesi perusteella et mielestäni ole ollenkaan kypsä äidiksi. Viestissäsi keskityt vain muiden kahdehtimiseen ja haukkumiseen, mutta pätemisen ja hyväksynnän tarve ei saisi olla syynä lapsen hankkimiselle. Tosin biologisestihan se on mahdollista, vaikka ÄO ja kypsyys eivät riittäisikään, sehän on nähty monestin.
Odota nyt rauhassa muutama vuosi ja katso mihin se teidän suhteenne kehittyy.
Toivottavasti kirjoittaminen helpotti oloasi. Ymmärrän että haluat äidiksi ja ihanat vauvat vaan lisää innostusta, mutta oletkohan nyt ihan varma?!
Meinaan, että ennekuin parisuhde on vakaa ei vauvanteko ole kovin kannattavaa -lapsi tarvitsee kuitenkin MOLEMMAT rakastavat vanhemmat!!
Puhu miehesi kanssa näistä tuntemuksista joita Sinulle on herännyt. Ja jos et pysty puhumaan niistä miehesi kanssa, niin kannattaisi miettiä uudestaan parisuhteenne tilaa ja sitten vasta niitä vauvoja.
Jaksamisia ja lämpöisiä ajatuksia Sinulle!