Sivullinen

Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

kämmeneni äärettömyys
tapailee laulun
sanoja,
hetken iankaikkisuutta

tunnen kuinka
se koskettaa
olkapäätäni
katsoen tulevaisuuteen

huokaa
jumallapsen äänellä,
kauniina suhinana

kuin puusta irronnut
lehti, joka
etsii maata,
nuuhkii ruohon
kajoa

kaarevan valon
jyrinää,
aamun jälkeä

lumoavaa tekstiä,
josta näkee kaiken
tuntee kaiken

luojan luoman
puhaltaessa maailman
olevaksi,
tämän iltaiseksi
maisemaksi

hengen kuvaksi
olemalla väri ja
sen sydämen pohja,
johon sielut vaeltavat

tuntevat aamutuulen
kosketuksen,
unisen oloisen maailman
kertoessa olevansa
olemassa

valon iskiessä silmiin
aivan kuin ruoska
olisi herättänyt
meren kuohun

mitannut ihmisyyttä,
inhimillisyyttä isommalla
mitalla

oudon kyvyn
ennustaa,
nähdä enemmän
kuin muut näkevät

kuinka rakennetaan
myötämielellä,
runoudella maisema,
joka tulee sisään
kutsumatta

koskettaa
epätäydellistä,
vajavaista
nostamalla pintaan
meitä rakkautta
janoavia kerjäläisiä

seuraten jälkiäsi,
sisäisen tuskan
polttavaa lientä,
joka valuu
hitaista vuosisatain
muodostamista
askelistasi

kaareviin kinoksiin,
lumen pehmeyteen
ja huumorintajun
kuulauteen

ja vaikka meri
oli jo jäässä,
saattoi kaikesta
tuntea mielekkyyden

uhoamisen ja
tuhoamisen ollessa
vangittuna,
oli mahdollisuus
nähdä yksilön
sisäiseen maailmaan

sydämellisyyteen,
ajatuksiin ja
osumalla tähteen
saa lennon

mahdollisuuden toivoa
elämän vääryyksiä
vastaan

kuinka katseen
kohdatessa,
saa häivähdys
hymyä
silmiä
lumen sulamaan

veden painon
kantamaan,
kuten vesi
on pallomme
elinehto

joka asuu
sielussamme ja
hymyilee Mona Lisan
tavoin kirjoittaessaan
onnellisten meriselitystä

simpukan sisäistä
kohinaa,
suudelmien sakeutta

sympatian peittämiä
kasvoja, jotka
vaelsivat pitkiä
kärsimyksen tasankoja

tahkoa, jota
pyöritetään, jotta
hiekka valuisi tiimalasissa

kuinka aika
kopeloi taskuja,
arpea sisälläsi

esittäen kysymyksiä
tassujen alla olevan
tuhkan kantavuudesta,
ryppyisten käsien
liikkumattomuudesta

silmäkulmaan puhjennutta
kyyneltä,
oman napansa
ympärillä pyörivää
aurinkoa

kalastaen enää
niin harvoilla verkoilla
mielen nuoruuden
salametsästäjää

vuotavaa venettä,
joka etsi
syvää rauhaa ja
illan tuuletonta tyyntä

haluten riemuiten
kulkea rinnallamme,
piirtämällä ihmisen

toivon,
säkkipimeytensä ainoan
valon,
onnen salaman
välähdyksen vievän
kohti hunnutettua pistettä

vaikeasti tavoitettavaa
suloa,
intomielisen sielunsa
kiintymyksen tilaa

vapaata huolettomuutta,
jossa
kaikki taakat
ovat menettäneet
merkityksensä

haluten vain
kaiken loistavan
komeudessaan,
kantaen miellyttävän
kauas

antaen entisten
muistomerkkien jättää
elämän taakseen

vain tuo yksi
naisellinen olemus
veti puoleensa

naisen kokoinen
mitta,
hauraus, joka
asteli ylväänä

parantumaton
erämaan
pituinen typeryys
oli saanut päätepisteensä

rintojen tyven ja
poven puoleensavetävyys
olivat menettäneet
luoksepääsemättömyytensä

sielu oli noussut
ylemmäs ja jättäytynyt
rakkauden johdateltavaksi

sisimmän puhutellessa,
katsoessaan ruumiin
kaipuuta ruumiiseen,
sydäntä ja kuinka
siihen tehty ristinmerkki
katseli edessään
rukoilevaa alastomuutta

elämän mittainen
huokaus oli
saavuttanut päämääränsä,
mutta se ei
ollutkaan verrannollinen
odotusajan piinaan

kuinka kiusaantuneelta
kaikki tuntui,
kuinka kaikki
nimeen vannottu
oli petetty yhden
yön koruttomassa
yksinkertaisuudessa

kuinka ruumis erkani
ajatuksista
nopeammin kuin
orgasmi puhdistaa
mielen hetkellisistä
haluista

totuuden
paljastuessa silmille ja
sen muuttuessa merkityksettömäksi

kaiken yrittäessä mukautua,
matkia ja
kuinka sitä seuraa
petos

ulottumattomuutta
seurannut
elon täydellisyys ja
karkotus

olennaista seurannut
epäolennaisuus,
kartan musta piste,
jossa kotini on
kuolemaani saakka

siellä missä
yksinäisyydestä riippumatta
rakkaus voittaa
vihan aina

siellä missä lupaukset
eivät koskaan auta


https://www.youtube.com/watch?v=8Wf698OCI_I

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä