Isä kuritti poikaansa muun muassa työntämällä pakastemansikoita väkisin suuhun.
50-vuotias jyväskyläläismies tuomittiin Keski-Suomen käräjillä pahoinpitelystä perjantaina 30 päiväsakkoon. Isä kuritti lastaan useita kertoja noin vuoden aikana lokakuun 2011 ja lokakuun 2012 välillä. Uhri on perheen tapahtumahetkellä 11–12-vuotias poika.
Katumapäälle tullut isä huomasi itsehillintänsä pettäneen useita kertoja ja halusi oppia hallitsemaan väkivaltaista käyttäytymistään.
Useimmiten isä rankaisi mielestään epäasiallisesti käyttäytynyttä poikaa tukistamalla. Kerran mies meni sängyllä nelinkontin pojan päälle ja piteli tätä voimakkaasti käsistä.
Pakastemansikoita syöttäessään mies piti myös poikaansa väkisin aloillaan. Samalla hän onnistui työntämään mansikoita väkisin pojan suuhun.
Isä on hakenut apua

Vastaukset 4
Vanhimmat
Todellakin mitä enemän vanhemilta viedään sitten oikeuksia lapsiensa kasvatuksessa sitä enemän tulee näitä ääri päitä esiin, meillä vielä saatiin ihan normaallisti selekäsaunaa kun tehtiin ilkeyksiä tms mutta ei sentään ihan kiduttamiseks koskaan mennyt.. Opittiin ainakin oikeen ja vääryyden rajat selvemmin mutta jos se kurittaminen menee kiduttamisen puolelle niin silloin lapsi oppii jotain ihan täysin muuta.... Toisaalta jos ei lasta saa kurittaa ollenkaan, on lapsella vaikeus oppia oikeen ja väärän rajat ja sekin saattaa aiheuttaa ongelmia kasvaessa ja jopa aikuisena.
Sisäsiittoiseksi mustalaiseksi syntyminen taas on suorastaan kirous eikä raskas taakka.
manneloiselle. jos ei sulla ole kokemusta siintä kirouksesta, niin laita jotain vahvistusta sanoilles, ethän sä valkolaisena voi muuta kuin luulla, sen homman te meikäläisistä osaattekin, sen näkee tuossa pikku-Marian tapauksessa. Lue enemmän ja luule vähemmän
kaajolaisten sisäsiittoisuudesta on taas todisteita mutta eihän niitä todisteet paina kun kuvittelevat itsessään olevansa jotain jopa välillä arjalaista kansaa... naurettavaa sakkia