Keskustelua on ollut kalvopuvuista, mutta eikös kalvopuvun toimivuuskin perustu kerrospukeutumiseen. Kertokaas, arvoisat metsästäjät, mikä on kerrospukeutuminen. Se tuntuu olevan monessa asiassa päivän sana. Kiinnostaisi tietää ns. "perinteinen" tyyliin heinät saappaassa, ja uusia kankaita hyväksikäyttävän pukeutumisen erot.
Kerrospukeutuminen
Laika
2332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaeltajat tuntuvat sisäistäneen nykyaikaisen pukeutumisen idean hyvin: Alle Kosteutta hylkivä keinokuitualusasu (polyesteriä tms), sitten välikerroksena varsinaisena lämpöeristeenä tarvittava määrä fleeceä, tai mitä tahansa, joka luovuttaa kosteuden vähintään aikahyvin ja päällikerros sitä sateen pitävää, mutta vesihöyryn läpipäästävää kalvoa. Toimii varmasti parhaiten. Alusasu tuntuu kuivalta, kun kosteus siirtyy heti pois iholta, viipyy jonkin aikaa välikerroksessa ja siirtyy siitä vähitellen kalvon läpi pois. Noin on syytä pukeutua, jos esimerkiksi pitkäkestoisen fyysisen suorituksen takia hikoo (tai ainakin iho luovuttaa paljon kosteutta vesihöyrynä) ja sen jälkeenkin pitäisi vielä tarjeta ulkona sateessa tai muuten märässä (esim kostea heinä, veneen tai pesuveden roiskeet tms.). Lyhyen sprinttihiihdonhan kovakuntoinen mies voi tehdä vaikka pelkissä shortseissa. Passissa voi istua 5 tuntia sadeviitta päällä ja riittävästi eristävää vaatetta sen alla; Varsinkin jos aineenvaihdunta on hidastunut iän myötä.
Itse puin ennen aina kalvopuvun päälle säällä kuin säällä. Hyväkin kalvopuku on hiostavampi (eli huonommin hengittävä) kuin jokin helposti kastuva puuvillavaate. Flanelipaita on ehkä kaikkein paras. Jos ei ole kastumisen pelkoa, niin miksi hiostaa itseään sadevaatteella eli kalvolla. Turha kuluttaakaan niin arvokasta vaatetta. Ja jos jokin kuuro hiukan kastelee, niin kyllä se siitä pian kuivuu. Räntäsade taas on kalvopuvussa ihan kelpo keli; Altapäin kostuu vain hiukan, jos enemmän kävelea tai vastaavaa. Mutta iho pysyy kuivana ja lämpimänä.
Välikerrosta kannattaa ohentaa/paksuntaa, jos tietää lämmötarpeen pian muuttuvan. Vaatii tosin 'luontoa' ottaa takkia saati housuja pois lumisateessa lisätäkseen villaa väliin.
Ennenhän oli vain perinteisiä materiaaleja. Niistä villapaita kelpaa nykyopin mukaiseen kerrospukeutumiseen heti kalvopuvun alle. Pellava oli ehkä jossain määrin kosteuttaHYLKIVÄ materiaali. Ennen oltiinkin sateen sattuessa paitsi sateessa, niin myös märkiä. Eihän se mitään haittaa niin kauan kun vain jaksaa jatkaa rehkimistä ja rasvaista evästä vain riittää nuotion lämmössä syötäväksi. Näin tuntuvat pärjäävän nykyäänkin monet metsästäjät, joilla ei ole kalvopukua päällään. Minun puolestani jokainen saa pukeutua niinkuin haluaa, mutta moni ei varmaan kalvopukua pois antaisi, kun sitä kerran pahalla kelillä kokeilisi. Eli se on tarpeellisten hankintojen listalla kuten GPS; Hankitaan, kun budjetti antaa myöten.
vasten. Se pitää ihmisen märkänäkin lämpimänä.