Arpinen koira näyttelyyn?

porrro

Meidän 6kk penntu sai leikin ohessa toiselta koiralta haavan keskelle kuonoa viikko sitten. Nyt haava on umpi mutta siihen on jäänyt kalju pilkku (pari milliä leveä ja pitkä).
Kasvattaja sanoi että tästä yksilöstä tulisi lupaava rodunsa edustaja ja olen harkinnut näyttelyihin käymistä. Nyt kuitenkin ihmetyttää että voiko arpinen koira saada hyvän sijoituksen näyttelyissä?
Koira on vielä pentu, voiko arpi parantua?
Pentu on rodultaa narttu lapinporokoira.

2

2676

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liki 20 v näyttelyit

      Arpi voi parantua kuten muutkin haavat. Eikä pienet naarmut ja arvet estä käyttämästä näyttelyssä ja vielä kilpailemisesta sijoituksista. Koira arvostellaan ensin yksilönä ja jos on erinomainen rotunsa edustaja sitten vasta kisataan sijoituksista. Ottaahan ne jahtikoiratkin joskus osumaa esim. mäyrän tai ketun kans ja silti voivat hyvin menestyä näyttelyissä. Joten tsemppiä vaan näyttelyyn kun ikä sen sallii.

    • kehäkettu

      Ei arvet haittaa arvostelussa, rapatessa roiskuu. Välillä näkee ROP tuloksissa koiria joilla puuttuu pala korvasta. Kyllä tuomari huomaa jos kyseessä vahingossa tapahtunut haava tai arpi. Eriasia on synnynnäiset rakenne/väri virheet. Tai jos koira näyttää huonosti voivalta tai sairaalta, tällöin tuomari voi huomauttaa siitä arvostelussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe