Jeesus, mikset jo vihellä pilliin?

Jumala on kristinuskossa sallinut ihmiselle ja Saa-tanalle saman ajan tätä maanpäälistä elämää. Ihmisen osalta asiaa selitetään siten, että tämän elämän aikana saamme valita haluammeko pelastua ja Jumala antaa meille siksi elämän valinnan mahdollisuudeksi ja armoksi.

Saa-tanan osalta selitys ei enää kelpaa koska Jumala on jo tietoinen mikä on Saa-tanan loppusijoituspaikka. Jumala ei siis odota että Saa-tana voisi tehdä parannusta, tulla uskoon, ja pelastua. Koska Jumala tietää Saa-tanan kohtalon, ei voi mitenkään perustella sitä että hän antaa sallimuksensa Saa-tanalle tehdä pahaa meitä vastaan. Miksi ihmiset paheksuisivat siis vain Saa-tanaa mutta ei sitä joka on antanut hänelle mandaatin, eli Jumalaa?

Saa-tana on kristinuskossa yritys selittää pahuutta, mutta jälleen kerran selityksenä se unohtaa kokonaan siitä seuraavat vielä pahemmat ongelmat. Jos Saa-tana selittää pahuuden olemassaoloa, se tekee samalla Jumalasta täysin vastuuttoman ja piittaamattoman. Tälläiseen johtopäätökseen ei uskossa oleva ihminen voi Jumalasta tulla, joten probleema pitää vähintäänkin sivuuttaa.

Tilanne on yhtä eriskummallinen sen suhteen, että miksi Jumala ei ole viheltänyt peliä poikki jo aikoja sitten, jos on nähnyt että jokaisessa sukupolvessa on yhtä vähän pelastuvia. Jos Jumala todella suree jokaista hel-vettiin joutuvaa ihmistä niin olettaisi että hän olisi lähettänyt Jeesuksen jo aikoja sitten havaittuaan ja nähtyään ennalta että jokaisena aikana ja vuosisatana pelastuvien määrä on alhainen ja hukkuvien määrä suuri. Kuitenkin jossain vaiheessa kristinuskon mukaan Jeesus tulee viheltämään pelin poikki, joten olettaisi että se olisi tapahtunut jo aikoja sitten. Eikai voi olla niin että Jumalan tyydytys esimerkiksi kahdesta pelastuvasta kymmenestä, ylittäisi sen surun joka seuraa kahdeksasta hukkuvasta? Vai kerääkö Jumala taivaaseen porukkaa sellaisella hinnalla että jokaista pelastuvaa kohden seuraa aina sankka joukko kadotettuja?

Kristinusko on täynnä tälläisiä kummallisuuksia mitä ei voi järjellä selittää, koska ne ovat järjenvastaisia ja rikkovat säännöllisesti käsitystä rakkauden Jumalasta jota oikeasti kiinnostaisi ihmisten kohtalo ja kärsimys. Omasta mielestäni ihminen luopuu valtavan paljosta jos hän luopuu luottamuksesta omaan päättely ja arviointikykyynsä. Jos kristiinusko olisi totuus, siitä seuraisi väistämättä se, että pelastuvien joukko muodostuisi etupäässä niistä jotka luopuvat kaikesta logiikasta ja arviointikyvystään uskon asioissa.

Maailmassa on suunnaton määrä uskontoja joissa ihmisillä on täsmälleen sama ominaisuus olla kritiikittömiä omaa uskontoaan ja sen opetuksia kohtaan ja he luopuvat tästä mielyttääkseen itseään uskomuksillaan. Halu ja tarve uskoa on niin suuri että järjen käyttö halutaan sivuuttaa arvioitaessa uskonnon totuusarvoa. Lääketiede oli aluksi varsin uskomuspainotteista hoitoa. Se alkoi kehittyä vasta kun tiedonjano syrjäytti uskomuksia. Lääketiede siis kohtasi kylmiä tosiasioita ja vasta sitten se oli kykenevä auttamaan yhä useampaa ihmistä.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohdi vaan

      No onko sulla siten joku parempi teoria ?

      Suuri halu ja tarve sullakin tuntuu olevan uskoa johonkin.

      Lääketiede muuten taitaa hyvin pitkälle olla kristinuskon vanavedessä levinnyttä.
      Siis tämä länsimainen.

      • Parempaa teoriaa mihin?

        Ei minulla ole isommin tarvetta uskoa mihinkään joka liittyy Jumaliin tai tuonpuoleiseen.


    • ¨¨¨¨¨¨¨¨

      Kristinusko on jarruttanut lääketieteen kehitystä, ruumiinavaukset oli
      kielletty. Kivunlievitys synnytyksessä, hedelmöityshoidot, kantasolujen
      käyttö,ehkäisy, mm.

      • polta olkiukkosi

        Höppöli pöppölis taas ..


    • Sivu heittona ehkä jopa asiaton.

      Läketide on ihmiskunnan ikään nähden melko pieni tekijä. Pian jopa kirous kun liian paljon ihmisiä on pilaamassa vimeiset mahdolisuudet enemmälti pysyä hengisä.

      Kristinusko on käsittämätön monin kohdin mutta kuten osoitin läketieteestäkin on vähintään kaksi vastakasita?? mistä ei olisi. Ydinaseet ovat pelastaneet kolmannelta maailmansodalta kukaan ei uskalla aloittaa. jne... Siis Jeesus antoi keksinnön ydinaseet.

      -- omaan päättely ja arviointikykyynsä ---. Mutta mihin päädyt vaikkapa väestöräjähdyksestä,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      97
      1318
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      37
      1315
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      289
      1175
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      107
      1075
    5. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1002
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      18
      986
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      14
      971
    8. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      54
      956
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      167
      833
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      16
      811
    Aihe