Vanhojentanssit lähestyy eikä mulla oo vieläkään paria, en tosin tiedä onko muilla, mutta todennäköisesti.
Viime keväänä en edes ilmottautunut kurssille, koska ajattelin, että en saa mistään paria. Monet ovat sanoneet, että vaikka ei löydykkään paria niin mene silti kursseille ja siellä paritetaan "ylijäämät". En tosin aio tehdä tätä, koska se masentaisi enemmän kuin että jäisin kokonaan pois. Samanlainen skenaario niinkuin kaikilla peruskoulun liikuntatunneilla kun joukkueita valittiin oppilaiden toimesta. Aina viimeisenä.
Olen suhteellisen ujo, mutta tulen todella hyvin toimeen kaikkien kanssa, jostain syystä mitään pysyvää kaveriverkostoa ei ole muodostunut. Jos luonnetta ei oteta huomioon, niin ulkonäöllisesti en eroa koulun suosituimmista mitenkään.
Niinkuin koulu ei olisi muuten stressaavaa, niin on tehty tällainen masentava juhla korostamaan sitä kuinka antisosiaalinen ja hyljeksitty olen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voin kertoa, että lähes poika kuin poika lähtee kauniin tytön pariksi enemmän kuin mielellään. =) Tsemppiä!
Ei tosin kannata kovin stressata noiden kekkereiden vuoksi. En itse niihin osallistunut, enkä koe jääneeni kovin paljosta paitsi.
Rohkeesti vaan pyytään jotakuta, jos oikeesti haluat tanssia! :) Itse oon sellanen normaali, vähän hiljainen tyttö ja vain päätin mennä kysyyn koulussa yhtä ihan tuntematonta poikaa pariksi. Se suostu ja wanhat oli kyllä kiva kokemus.
Jos tulet kuitenkin hyvin juttuun kaikkien kanssa, niin olet varmaan jutellut useammille ihmisille koulussasi, enemmän tai vähemmän, tai tunnet edes nimeltä. Pyydä siis jotakuta puolituttua pariksi, kyllä varmasti suostuu, paitsi tietysti jos on jo pari, mutta ethän sinä sitä voi tietää :) Itse olen tosin erittäin antisosiaalinen, enkä olisi osallistunut, ellei paras kaveri sattuisi olemaan poika, jolloin parin saa helposti :D
Oon poika ja nyt abi. Mulla oli myös sellane tilanne, että aattelin, että en saa paria kyllä millään. Olin kuitenkin tanssikurssille mukaan ilmoittautunut, ja kuinka ollakaan, joku pyysi ensimmäisen tunnin jälkeen minua parikseen. Olen kuitenkin melko ujo enkä pidä itseäni mitenkään hyvännäköisenäkään. Eräs kaverini ns. "paritettiin" erään vaihto-oppilaan pariksi, mutta ei siinä mitään.
Eli kannattaa vaan rohkeasti mennä sinne kursille ja todellakin kysyä jotakuta pariksi, jos kukaan ei kysy sinua. Meilläkin koulussa on yksi lievästi sanottuna outo poika, joka kuitenkin sai itselleen parin pyytämällä yhtä tyttöä. Ja jos et kerran ole ollenkaan hassuman näköinen ja tulet muiden kanssa toimeen, ei parin saamisen luulisi mahdotonta olevan. Ja varmasti monella muullakaan ei ole paria. Vanhojentanssit kumminkin ovat ihan hieno kokemus.