Koska tälle palstalle kovin usein heitellään asiaa siitä kuinka "manner-suomalaisten on maksettava milloin mitäkin summia Ahvenanmaalle" niin laitanpa faktaa Suomen Valtionvarainministeriön julkaisusta. Tästä näette että Suomi joutuu maksamaan tasausmaksua eli vähän niinkuin palkansaajakin voi saada veronpalautusta kun on ollut hyvä veronmaksaja ja maksanut liikaa.
Ahvenanmaan maakunnasta kannetut verot
Ahvenanmaan maakunnassa maksuunpannut muut kuin kunnan verot tulevat valtiolle kuten muuallakin Suomessa. Verohyvitystä vahvistettaessa huomioidaan valtion tulovero, yhteisövero, rajoitetusti verovelvollisen ja ulkomailta tulevan palkansaajan lähdevero, kor- kotulon lähdevero ja tonnistovero. Vuoden 2010 verotuksen perusteella Ahvenanmaalla maksuunpannut edellä mainitut verot olivat yhteensä noin 69,7 milj. euroa. Välillisten verojen ja muiden tulojen osalta vastaavaa tietoa ei ole saatavissa, mutta näitä tuloja on mahdollista arvioida käytettävissä olevien tietojen avulla.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ja Ålands statistik- och utrednings- byrån (ÅSUB) laatimassa selvityksessä ”Det skattefinansiella utjämningssystemet mellan landskapet Åland och staten: 1990-talets erfarenheter” on arvioitu valtiolle Ahvenanmaan maakunnasta kertyviä vero- ja muita tuloja 1990–2000. Laskelman mukaan vuonna 2000 Ahvenanmaalla maksettiin tulon ja varallisuuden perusteella kannettavia veroja 510 milj. markkaa sekä liikevaihdon perusteella kannettavia veroja ja maksuja, valmisteveroja, muita veroja ja muita veronluonteisia tuloja yhteensä 580 milj. markkaa. Tämän lisäksi sekalaisia tuloja kertyi 39 milj. markkaa.
Ahvenanmaan maakunnasta valtiolle kertyviä vero- ja muita tuloja voidaan arvioida käyttämällä hyväksi vuoden 2000 tietoja sekä valtion tilinpäätöksen mukaista vero- ja seka- laisten tulojen kehitystä vuodesta 2000 nykyhetkeen. Vuodesta 2000 vuoteen 2010 valtion tilinpäätöksen mukaiset liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut, valmisteve- rot, muut verot, muut veronluonteiset tulot sekä sekalaiset tulot kasvoivat yhteensä n. 22,0 mrd. eurosta n. 27,2 mrd. euroon, eli 23,6 %. Vuoteen 2011 nähden vastaavaa kasvua oli 33,6 %. Jos kyseiset tulot olisivat Ahvenanmaalla kasvaneet samassa suhteessa kuin koko maassa, olisi näitä tuloja Ahvenanmaalla kertynyt vuonna 2010 n. 128,7 milj. euroa. Vuo- delta 2011 vastaava luku olisi 139,1 milj. euroa. Tällöin tulo- ja varallisuusvero huomioi- den vuonna 2010 veroja ja veronluonteisia tuloja sekä sekalaista tuloja olisi Ahvenanmaalla kertynyt yhteensä 198,4 milj. euroa. Vuoden 2011 verotusta ei ole vielä vahvistettu, joten Ahvenanmaan osuus tulon ja varallisuuden perusteella kannettavista veroista ei ole tie- dossa ja kokonaissummaa ei voida kyseiseltä vuodelta laskea.
Verotukseen liittyvä huomioitava seikka on, että ahvenanmaalaiset laivanvarustamot työllistävät suuren määrän työntekijöitä, jotka eivät asu Ahvenanmaalla. Maakunnan talouselämä kasvattaa tällöin valtion verotuloja myös muiden kuin laivanvarustamoiden paikallisten työntekijöiden palkkojen kautta. Samalla nämä maakunnan ulkopuolella asuvat työntekijät tuovat panoksensa ahvenanmaalaisen laivanvarustamoalan voittoihin ja voiton- jakoon, mikä osaltaan kasvattaa maakunnan veron perustetta. Ilmiön rahallista vaikutusta ei ole pystytty arvioimaan tämän selvityksen laajuuden puitteissa.
Kiva lisäinfo tämäkin, etenkin nyt kun niitä öljyjä taas ajatui rannalle:
Erityinen avustus
Ahvenanmaan itsehallintolain 51 §:n mukaan maakunnalle on valtion varoista myönnet- tävä avustusta: 1) erityisesti maakuntaa kohtaavien olennaisten kansantaloudellisten häiriöiden estämi-
seksi tai poistamiseksi; 2) tuhoisasta luonnontapahtumasta, ydinvoimaonnettomuudesta, öljypäästöstä tai niihin
rinnastettavasta tapahtumasta aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi, jollei kustannusten kohtuudella tule jäädä maakunnan kannettaviksi.
Tätä pykälää ei ole kertaakaan sovellettu.
Koko tutkimus luettavissa täältä:
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/01_budjetit/20121001Valtio/Ahvenanmaa_selvitys.pdf
Manner-Suomi hyötyy kyllä
22
229
Vastaukset
- Nyfiken
Palstalla hilluvat laskutaidottomat eivät ole vieläkään kyenneet kommentoimaan tähän mitään asiallista vastaväitettä.
- white trash=Åland
Sinä puolestaan olet lukutaidoton valehtelija. Ensimmäinen merkittävä valhe oli, että Viking Line muka työllistäisi suuren määrän porukkaa Ahvenanmaan ulkopuolella.
- 15+15
white trash=Åland kirjoitti:
Sinä puolestaan olet lukutaidoton valehtelija. Ensimmäinen merkittävä valhe oli, että Viking Line muka työllistäisi suuren määrän porukkaa Ahvenanmaan ulkopuolella.
Silloin tällöin tyhmyys on huvittava ilmiö.
- 4+7
white trash=Åland kirjoitti:
Sinä puolestaan olet lukutaidoton valehtelija. Ensimmäinen merkittävä valhe oli, että Viking Line muka työllistäisi suuren määrän porukkaa Ahvenanmaan ulkopuolella.
Et sitten mennyt lukemaan linkistä tekstiä? Ei taida olla tuon nyfikenin oma sivusto vaan ihan virallinen? Niin että kuka valehtelee?
Ja mitä Viikkariin tulee niin kyllä muuten työllistää! Ahvenanmaalaisia ei riitä niin paljon just Viikkarille töihin että heillä saisi laivat (7kpl) miehitettyä.
Mutta, et voine tietää jos et kerta käy laivareissuilla... - 9+14
white trash=Åland kirjoitti:
Sinä puolestaan olet lukutaidoton valehtelija. Ensimmäinen merkittävä valhe oli, että Viking Line muka työllistäisi suuren määrän porukkaa Ahvenanmaan ulkopuolella.
Viking Line Abp:hen kuuluvat varustamoyhtiöt Viking Rederi Ab (ent. Finlandshamnen), OÜ Viking Line Eesti, Viking Line Skandinavien Ab, Saksan myynnistä ja markkinoinnista vastaava Viking Line Finnlandverkehr Gmbh sekä bussiliikennettä hoitava Viking Line Buss Ab.
Luuletko että noissa kaikissa on töissä vain ahvenanmaalaisia? Hlö-kuntaa oli vuoden alussa 3014. Tähän lisätään sesonkiaikaan muutamia satoja lisää.
Tässä sulle osavuosikatsaus luettavaksesi niistä tappioista.... :D
Seuraava osavuosikatsaus juklkaistaan 14.11.2013.
http://www.vikingline.com/Documents/investors/financial reports/Lehdistotiedote 130815 osavuosikatsaus.pdf - tutki itse
4+7 kirjoitti:
Et sitten mennyt lukemaan linkistä tekstiä? Ei taida olla tuon nyfikenin oma sivusto vaan ihan virallinen? Niin että kuka valehtelee?
Ja mitä Viikkariin tulee niin kyllä muuten työllistää! Ahvenanmaalaisia ei riitä niin paljon just Viikkarille töihin että heillä saisi laivat (7kpl) miehitettyä.
Mutta, et voine tietää jos et kerta käy laivareissuilla...Montako kertaa aiot vastata samaan vastaukseen. Viking Line työllistää kaikki Pottulasta Turkuun. Senkö halusit kuulla. Onko sinusta järkevää taloudenpitoa, että kohteelle A annetaan tietty summa rahaa jotta se voi houkutella elättäjänsä työllistämiä kuluttajia kohteesta B. Suomen talous kasvaa juuri hitaasti koska Viking Linen kaltaisia tappiollisia yhtiöitä ylläpidetään keinotekoisesti samaan aikaan kun oikeaa teollisuutta ajetaan alas. Sinä olet liian tyhmä ja itsekäs tajutaksesi tätä. Viis Salosta ja Kemijärvestä kunhan "pyhä ruotsalainen maaperä" säilyy.
- hehhhhee
15+15 kirjoitti:
Silloin tällöin tyhmyys on huvittava ilmiö.
Sinähän sen tiedät. Tappiollinen Viking Line saa joka vuosi valtiolta viisikymmentä miljoonaa euroa varustamotukia ja maksaa sen "ahvenanmaalaisen neron talouslaskelmiesi" mukaan kymmenkertaisesti takaisin. Enemmistö Viking Linea käyttävistä yhtiöistä on muuten valtion omistamia.
- Kuhansain
Moi.
Nyt en jaksa enempää keskittyä,mutta kysyisin noista kunnista. Onko 16 kuntaa sopiva vaikko pitäiskö vähentää.? Onko kunnanjohtajia paljon.?
Täällä mantereella touhottavat kovin kuntaliitoksista. - Tämmöstä se elämä on
Vastaus 16 kuntaa ei ole paljon koska se on vain 16 kuntaa ja sama koskee
kunnanjohtajistakin niitä ei ole liikaa kun on vain 16 johtajaa.
Mantereella on vain hölmöläisiä päättäjinä jotka eivät ymmärrä kuntataloutta
mikä on kaikkein parasta ihmisille eli silloin kaikki palvelut on lähellä ihmistä.
Me täällä Inarin selkosilla asutaan ja kun joutuu lähtemään lähimpään
terveyskeskukseen on se kahenpäivän juttu sillä niin paljon kuluu aikaa
matkoihin. Jos sattuu vaikka umpisuoli tulehtumaan se on varma kuolema
sillo ei kerkii mihinkään apua saamaan ku porotkii pittää hakkee tuntureilta.- white trash=åland
Kuulisippa esimerkiksi Viking Linea käyttävät suomalaiset yritykset ja asiakkaat mitä mieltä kaltaisesi "valtiaskansalainen" heistä on.
- Täyttä roskaa ovat
Manner-Suomessa on mätämunia kaikki hallituksessa olevat päättäjät.
Tarvitseeko enempää mainita tuosta mätämunien ryhmästä?- noh jaaah
On ainakin merkillistä miten tappiollinen Viking Line sai miljoonien edestä vuosittain rahaa samaan aikaan kun "valtionyhtiöt" yrittävät "parantaa tuottavuuttaan" sanomalla tuhansia irti.
- 15+8
noh jaaah kirjoitti:
On ainakin merkillistä miten tappiollinen Viking Line sai miljoonien edestä vuosittain rahaa samaan aikaan kun "valtionyhtiöt" yrittävät "parantaa tuottavuuttaan" sanomalla tuhansia irti.
Miksi Suomen poliitikot tekevät sellaisia lakeja että helpottavat yritysten toimintaa jakamalla tukia joka suuntaan, kaikille mahdollisille firmoille?
Kuka valitsee Suomen poliittiset päättäjät?
Niinpä... manner-suomalaiset ihan itse. Vain tyhmä ihmettelee täällä miten merkillistä mikäkin on... :D
Lopettakaa kaikille yrityksille starttirahojen jako. Lopettakaa työllistämistuet. Lopettakaa telakkatuet. Lopettakaa tonnistovero. Näin niinkuin alkuun. Äänestäjien vallassahan ne päätökset on. - Nyfiken
15+8 kirjoitti:
Miksi Suomen poliitikot tekevät sellaisia lakeja että helpottavat yritysten toimintaa jakamalla tukia joka suuntaan, kaikille mahdollisille firmoille?
Kuka valitsee Suomen poliittiset päättäjät?
Niinpä... manner-suomalaiset ihan itse. Vain tyhmä ihmettelee täällä miten merkillistä mikäkin on... :D
Lopettakaa kaikille yrityksille starttirahojen jako. Lopettakaa työllistämistuet. Lopettakaa telakkatuet. Lopettakaa tonnistovero. Näin niinkuin alkuun. Äänestäjien vallassahan ne päätökset on.On helpompi tulla huutamaan foorumeille nimettömänä.
Sellaisia ne on, rassukat. Eivät ehkä äänestyskelpoisia joko iän tai mielisairauden takia? En tiedä, kunhan arvailen. En kuittaile niiden provosointeihin enää mitään, sillä pitää muistaa sananlasku:
Jos ryhdyt väittelyyn idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän pääse tekemään samoin. Tapelkoot yksinään :D
- Nyfiken
Mutta kun se on demokraattisesti valittu äänestämällä, joten äänioikeutetut joutuvat katsomaan peiliin syyllisiä etsiessään.
Pakko minunkin tunnustaa etten ole perehtynyt Ahvenanmaan sisäpolitiikkaan joten päätökset voivat olla mitä vaan. Mutta, se mitä näiden vuosien varrella olen nähnyt ja kokenut, on homma hoitunut. Mm. suomenkielisten sortoa tai muuta meihin kohdistuvaa rasismia ei vain oikeasti ole. Kyllä lakeja täälläkin luetaan joustavasti kuten omallakin kohdallani kävi eli saimme ostaa tontin ja talon ennenkuin lakisääteinen 5 v asumista ja kotiseutuoikeus olivat saavutetut: 2vuodella saatiin.
Olen sanonut tämän ennenkin: Ahvenanmaa toivottaa suomenkieliset suomalaiset tervetulleiksi.- Aslakki lapista
Manner- Suomessa poliitikot jauhavat vain jotain kuntapolitiikkaa
ja huonontavat näin kansalaisten palveluja. Moni syrjäseudulla
asustava vanhus joutuu tiukoille kun eläke ei riitä edes matkoihin
että pääsisi saamaan kunnollista hoitoa.
Vika on itse meissä kansalaisissa kun äänestämme aina näitä mätämunia
ja haikaravittuja eduskuntaan. - mikä röyhkeys
Vai on tuolla elätillä muka jotain "itsenäistä politiikkaa". Tietysti te ahvenainen toivotatte haukkumanne suomenkieliset Viking Linen roskaämpäreihin. Riippuuhan teidän selviytymisenne siitä. Mikäli Viking Line romahtaisi, niin te katoaisitte alle kuukaudessa.
- noh jaaah
Aslakki lapista kirjoitti:
Manner- Suomessa poliitikot jauhavat vain jotain kuntapolitiikkaa
ja huonontavat näin kansalaisten palveluja. Moni syrjäseudulla
asustava vanhus joutuu tiukoille kun eläke ei riitä edes matkoihin
että pääsisi saamaan kunnollista hoitoa.
Vika on itse meissä kansalaisissa kun äänestämme aina näitä mätämunia
ja haikaravittuja eduskuntaan.Nooh ainakin terveydenhuoltomme on retuperällä mikäli sinä olet ihmisten ilmoilla ja vielpä jostakin onnistunut saamaan tietokoneen nakkisormillesi. KELA vai osastoko maksoi.
- Aslakki lapista
noh jaaah kirjoitti:
Nooh ainakin terveydenhuoltomme on retuperällä mikäli sinä olet ihmisten ilmoilla ja vielpä jostakin onnistunut saamaan tietokoneen nakkisormillesi. KELA vai osastoko maksoi.
Salloo kuavetuilla hirvillä ja lihat möin lähimpiin kauppoihin niistä sain hyvät
rahat ja ostin tietokonneen. Lopuilla rahoilla käytii vielä venäläisissä huorissakkii
ja koko porulla myö pantiin menemään ihan ku lapin Aslakit. - 19+8
mikä röyhkeys kirjoitti:
Vai on tuolla elätillä muka jotain "itsenäistä politiikkaa". Tietysti te ahvenainen toivotatte haukkumanne suomenkieliset Viking Linen roskaämpäreihin. Riippuuhan teidän selviytymisenne siitä. Mikäli Viking Line romahtaisi, niin te katoaisitte alle kuukaudessa.
HAHAHHAHHAHHAHHAAAA BUAHHAHHHAHHAHHHAAA:D:D:D:D
Uskomatonta hölmöyttä! Kuinka kehtasitkin tunnustautua ääliöksi lukemasi suhteen? Reps! LOL! - 20+16
noh jaaah kirjoitti:
Nooh ainakin terveydenhuoltomme on retuperällä mikäli sinä olet ihmisten ilmoilla ja vielpä jostakin onnistunut saamaan tietokoneen nakkisormillesi. KELA vai osastoko maksoi.
Noh jaaahin kommentista haisee kateus, sisäänpäinkääntyneisyys ja katkeruus.
Täysin terve hlö ei ryhdy haukkumaan tuntemattomia kommentoijia foorumissa, jossa keskustellaan ahvenanmaan taloudesta.
Koitahan ottaa ne lääkkeesi niin saatat pysyä balanssissa. - kertankin näin
20+16 kirjoitti:
Noh jaaahin kommentista haisee kateus, sisäänpäinkääntyneisyys ja katkeruus.
Täysin terve hlö ei ryhdy haukkumaan tuntemattomia kommentoijia foorumissa, jossa keskustellaan ahvenanmaan taloudesta.
Koitahan ottaa ne lääkkeesi niin saatat pysyä balanssissa.Sinäkö puhut muiden haukkumisesta!? Hahhhha. Kun pienillä aivoilla varustettu valtiaskansalaisemme tykkää tuota kateus-korttia pelata, niin kysytäänpä näin. Jos valtio pelastaisi Talvivaaran työpaikat leikkaamalla varustamotukea, niin hyväksyisitkö sen.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569