Saako valehdella?

Valehtelusta tulee ensin mieleen epärehellisyys, joka ei tietenkään ole suotavaa, mutta onko valehtelu joskus ymmärrettävää ja jopa suotavaakin? Viime aikoina olen joutunut vaikeisiin tilanteisiin, joissa on ollut pakko valehdella.
111497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En oikein ymmärrä, millaisessa tilanteessa valehtelu olisi suotavaa. Minä itse en valehtele, mutta osatotuuden kertominen on tavallista.

Ei kaikille voi kertoa kaikkea, ei pidä eikä tarvitse, joskus ei kannata, eikä saakaan. On asioita, jotka on hyvä pitää vain omana tietonaan. Kahden ihmisen väliset asiat eivät kuulu muille. Rehellisyys ei ole sitä, että kertoo kaiken avoimesti. Rehellisyys on sitä, ettei johda tarkoituksella toisia ihmisiä harhaan (esim. hyötymistarkoituksessa). Ehkä silloin, jos kyseessä on ihmisen suojelu joltakin asialta, joka on pahempi kuin pieni epärehellisyys tai valhe, niin silloin joskus täytyy valehdella. Jos uhkaavassa tilanteessa joku pelottava henkilö kysyy, missä asun, niin voin sanoa että poliisilaitoksen vieressä.

Liiallinen epätotuuksien kertominen on merkki psyykkisestä tasapainottomuudesta. Sanoisin, että valheiden tielle ei kannata lähteä. Ihminen voi sotkeutua pian itsekin omiin valheiden verkkoihinsa. Elämä on niin monimutkaista ilman valheitakin. Totuus kuitenkin yleensä paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Minä otan vaikeankin totuuden mieluummin kuin elän pitkään miellyttävässäkään valheessa. Voihan tietysti olla, että ihan kaikkea ei haluakaan tietää. Kohteliaisuus ja toisten tunteiden huomioon ottaminen ei ole epärehellisyyttä.

Äänestä
  • ..on tuo, että valehdella voi myös suojellakseen jotakuta sellaiselta turhan loukkaavalta totuudelta.

    Joskus olisi jopa julmaa kertoa jollekin henkilölle totuus, eikä siitä olisi kenellekään mitään hyötyä - vain turhaa pahaa mieltä.

    Ja usein saattaa jopa kääntyä asia niinkin, että totuuden kertojasta tuleekin vääristelijä, pahansuopa kuulijan mielessä.

    Mielestäni meillä on olemassa hyvää tarkoittava "sanomisen suodatin" sisällämme, kunhan vaas opimme käyttämään sitä.

    Eli valehtelulla ja valehtelulla on suuri ero. Minkäänlaiseen hyötymistarkoitukseen ja kieroiluun en valhetta käytä.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..on tuo, että valehdella voi myös suojellakseen jotakuta sellaiselta turhan loukkaavalta totuudelta.

    Hyvä pointti myös edellinen. Itse ajattelen asiasta samalla tavalla.

    Totuutta voi käyttää myös aseena. Kuinkahan moni tahallaan loukkaa toista ja perustelee ilkeytensä sanomalla kertoneensa vain totuuden ja olevansa "rehellinen ihminen".

    Kokemuksesta tiedän, että joissakin asioissa "rehellisyydestä ei seuraa mitään hyvää" mutta tekisin saman uudelleen.

    Ja onko olemassa objektiivista totuutta? Mielestäni joissakin asioissa on, joissakin ei.

    Ja moniko meistä on rehellinen edes itselleen?

    Ja nyt siirryn Jenniferin topikkiin A.P.U.A ja olen rehellinen.

    Äänestä

  • Kirsikka kirjoitti:

    ..niihin ajatusmallien kolmijakoon.

    Eli

    1) Musta/valkoajattelu (On yksi totuus.)

    2) Suhteellinen ajattelu (On monta totuutta.)

    3) Luova ajattelumalli (Onko totuutta olemassa?)

    Niinpä. Kysyt hyvän kysymyksen. Onko objektiivista totuutta olemassa?

    Ja minä vastaan, kun kuulun tuohon 3-ryhmään melkoisen pitkälti, että mielestäni ensin on MÄÄRITELTÄVÄ totuus, jotta voi miettiä, onko objektiivista totuutta olemassa.

    Kuitenkin oma vastauksesi tyydyttää minunkin tajuntaani jo sellaisenaan. "..joissakin asioissa on, joissakin ei."

    Entä moniko on rehellinen itselleen? Ja tähän vastaan ihan empimättä, että helv.... harva ihminen!

    Ja loppukaneettini kuulostaa omakehulta, jos sen niin tahtoo ymmärtää, mutta itse en sitä sellaiseksi tarkoita, koska itseni kehumista en mihinkään tarvitse. (Täytyy aina välillä tarkentaa kirjoittamisiaan, sillä joukossamme on sellaisia oikolukijoita, jotka alati lukevat sen, mitä EI ole kirjoitettu.)

    Eli olen rehellinen itselleni. En voisi muuten elää, olla koossa, kokonainen, onnellinen, tasapainossa. Mielenrauhani syntyy kyvystäni tarkastella itseäni rehellisesti ja sen jälkeen hyväksyä itseni. Olla tyytyväinen siihen, mikä on hyvää ja mikä huonoa, parantaa mahdollisuuksien mukaan. Emme ole täydellisiä, kukaan.

    Äänestä

  • Jennifer kirjoitti:

    ..on tuo, että valehdella voi myös suojellakseen jotakuta sellaiselta turhan loukkaavalta totuudelta.

    Joskus olisi jopa julmaa kertoa jollekin henkilölle totuus, eikä siitä olisi kenellekään mitään hyötyä - vain turhaa pahaa mieltä.

    Ja usein saattaa jopa kääntyä asia niinkin, että totuuden kertojasta tuleekin vääristelijä, pahansuopa kuulijan mielessä.

    Mielestäni meillä on olemassa hyvää tarkoittava "sanomisen suodatin" sisällämme, kunhan vaas opimme käyttämään sitä.

    Eli valehtelulla ja valehtelulla on suuri ero. Minkäänlaiseen hyötymistarkoitukseen ja kieroiluun en valhetta käytä.

    Samaa mieltä jokseenkin.

    Mutta valehtelu noin yleensä ottaen... ei hyvä.

    Suhteessa ollessa etenkin on syytä olla rehellinen, sitten kun jo voi ja uskaltaa luottaa ja paljastaa itsestään ne arimmatkin asiat. Ihan kaikkea ei kaikenmaailman haaskalinnuille kannata alussa paljastaa, eihän se ole valehtelemista vaan varovaisuutta.

    Mutta siis, valehtelu ei ole hyvä juttu ollenkaan.

    Äänestä

valehdella. ainakaan kaverille tai tyttöystävälle ei valehdella.

Äänestä

valehdella jos toista vähääkään arvostaa.itse olin suhteessa jossa toinen valehteli ja kun tuo tuli ilmi olin todella loukkaantunut.nyt aion pitää huolta että suhteeni on rehellisellä pohjalla tästä eteenpäin.jos valehtelee pikkuasioissa niin jossain vaiheessa alkaa valehdella myös isoissa asioissa ja katastrofi on valmis!!rehellisyys on poikaa!!

Äänestä
  • ..pieni kevennys suotakoon..:)

    "Rehellisyys on poikaa!!"

    Mutta ainakin minä rakastan tyttöjä..;)

    Jos nyt sitten vakavamman kommentin heitän sinulle, niin mainitsemasi valehtelu kuuluu yhteen valehtelun lajiin ja luulenpa, vaikka en asiaa tiedäkään, niin sitä lajia en minäkään hyväksy.

    Valehtelee pikkuasioissa? Hmm..
    Toisaalta ei ole mitenkään varmaa tämäkään oletus, että jos valehtelee pikkuasioissa, niin valehtelee suurissakin.

    Kyllä näiden asioiden kanssa saa olla todella tarkkana ja kehittää ymmärtämystä toista kohtaan, ettei tule heitettyä lasta pesuveden mukana..

    Äänestä

Oma rakas äitini erotessaan isästäni kysyi onko hän lihava ja tosi ryppyinen vanha lehmä. Hmm. lihava kyllä ja ryppyinenkin kyllä, mutta sanoin näin "Näytät ikäiseltäsi ja olet ihan kaunis, ehkä voisit tiputtaa muutaman kilon niin näyttäisit upealta". valehtelinko, kun en sanonut suoraan "olet ryppyinen ja lihava, piirteesi ovat silti ihan kauniit"?

Äänestä

on nilviäinen, jonka kanssa ei voi luoda kestävää ihmissuhdetta.

Itsestään ei tietyissä tilanteissa suinkaan tarvitse kertoa kaikkea, mutta valehtelu on täysin toinen juttu.

Äänestä

Mieluummin kertoo osatotuuksia tai pitää turpansa kiinni. Valheella on paskanen loppu. Jos on pakko tarinoida niin rehellisesti vaan kertomaan, että tässä tulee tarinaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ninni-Liini kirjoitti:

Valehtelusta tulee ensin mieleen epärehellisyys, joka ei tietenkään ole suotavaa, mutta onko valehtelu joskus ymmärrettävää ja jopa suotavaakin? Viime aikoina olen joutunut vaikeisiin tilanteisiin, joissa on ollut pakko valehdella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu