Lisboa ehtisitkö?

Kurkistamaan mitä päällimmäisenä nousee 31-vuotiaan kahden lapsen äidille? Avioliitossa näkyykö minkälaisia tuulia? Mitä liikkuu mieheni päässä?
Töissä huonot oltavat, rahaa ei ikinä ole ja terveyskin vuoden reisitaillut.. sitä vaan, että näkyykö johonkin osa-alueeseen valoa/helpotusta? Toki saa sanoa huonotkin uutiset, kaiken otan vastaan jos vaivaudut kurkistamaan..
Iso kiitos jos autat.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei,
Tässä jotain katsottuna. Olisin halunnut katsoa koko paketin, mutta olen hidas ja lopulta aika piipussa eli en enää usko tulkitsevani oikein. Parempi katsoa siis vaikka vähemmän.

Periaatteessa parisuhteen kortit näyttävät aivan hyviltä. Sauvojen nelonen aloituksessa kertoo mieluumminkin jo paranemisesta kuin akuutista kriisistä. Jos on ollut häikkää, tilanne ei olisi enää päällä. Teillähän on oikea rakkausavioliitto. Oikeat kumppanit ovat löytäneet toisensa. Se miten itse koet tilanteen, ei näytä yhtä aurinkoiselta. Tunnet kokeneesi pettymyksen suhteessa ja koet antavasi enemmän kuin saat. Koet tarvitsevasi rohkeutta tässä tilanteessa. Että sinun pitää puolustaa itseäsi jollain tavalla. Et halua tehdä kompromisseja. Rakkautta sinulle silti tarjotaan, vaikka et ehkä ota uskoaksesi. Tilanne tulee pysymään hetken tällaisena. Vaunut eivät ole vielä lähteneet liikkelle. Pohdit tässä asioita. Vaunujen tarjoaman uudistumisen voi tulkita kuitenkin positiiviseksi. Rakkauttahan teillä on, jos haluat ottaa miehesi kärryihin mukaan.

Työasiat olivat mulle haastavampi pala. Tässäkin näyttäisi, ettei tilanne töissä olisi niin paha, miten sen koet, mutta mikä tahansa on totuus ja miten tahansa sen tunnetkin, niin tilanne tulee jatkumaan samana. Ratkaisuksi tarjotaan sauvojen kymppiä. Se tarkoittaa jotain sellaista, että pitäisi lopettaa itsensä tukahduttaminen. Olisiko työpaikalla mahdollista keskustella ja nostaa kissa pöydälle ja sitä kautta löytää helpotusta? Vai onko mahdollista vaihtaa työpaikkaa kokonaan? Sellaisia kysymyksiä. Vastauksia mulla nyt vähemmän. :)

T. Lisboa

Äänestä

Kiitos sinulle vaivannäöstäsi. Osuit niin kovin oikeaan ja sain hyvän mielen vastauksesasi. :) Teetkö sähköpostitulkintoja? Olisi kiva saada joskus laajempi katselmus vai meinaatko ettet enää jaksa ollenkaan tehdä tulkintoja vai vaan tänään? Noh, toivottavasti kuulen sinusta vielä. Kiitos vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leppis* kirjoitti:

Kurkistamaan mitä päällimmäisenä nousee 31-vuotiaan kahden lapsen äidille? Avioliitossa näkyykö minkälaisia tuulia? Mitä liikkuu mieheni päässä?
Töissä huonot oltavat, rahaa ei ikinä ole ja terveyskin vuoden reisitaillut.. sitä vaan, että näkyykö johonkin osa-alueeseen valoa/helpotusta? Toki saa sanoa huonotkin uutiset, kaiken otan vastaan jos vaivaudut kurkistamaan..
Iso kiitos jos autat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu