Olen itse lapseton, ja pyydän jo etukäteen anteeksi että kehtaan siksi puuttua lasten kasvatukseen.
Olen vaan tuossa omassa perhe- ja kaveripiirissä huomanut yhden pelottavan seikan/ puutteen kasvatuksessa, niin no... ainakin omasta mielestäni.
En kuule koskaan tsemppauta tai kehuja, aina vaan huutoa ja käskyjä. En näe koskaan vanhempien halaavan lapsiaan, mikä on aika pelottavaa kun nämä lapset on ikähaitarissa 4-10 -vuotiaita. Ja olen katsonut tilannetta hyvinkin pitkiä aikoja ja todella läheltä.
Olen itse ottanut tavaksi kehua näitä pikkaisia, halata ja kertoa suoraan kuinka tärkeitä he ovat. Nyt vaan pelkään, että he eivät saa tätä positiivista kohtelua tarpeeksi. Itsekin pääsen näkemään heitä nykyään niin harvoin, kun ennen taas olin paikalla lähes koko ajan.
Miten voin loukkaamatta tuoda huoleni julki vanhemmilleen?
Olen vaan tuossa omassa perhe- ja kaveripiirissä huomanut yhden pelottavan seikan/ puutteen kasvatuksessa, niin no... ainakin omasta mielestäni.
En kuule koskaan tsemppauta tai kehuja, aina vaan huutoa ja käskyjä. En näe koskaan vanhempien halaavan lapsiaan, mikä on aika pelottavaa kun nämä lapset on ikähaitarissa 4-10 -vuotiaita. Ja olen katsonut tilannetta hyvinkin pitkiä aikoja ja todella läheltä.
Olen itse ottanut tavaksi kehua näitä pikkaisia, halata ja kertoa suoraan kuinka tärkeitä he ovat. Nyt vaan pelkään, että he eivät saa tätä positiivista kohtelua tarpeeksi. Itsekin pääsen näkemään heitä nykyään niin harvoin, kun ennen taas olin paikalla lähes koko ajan.
Miten voin loukkaamatta tuoda huoleni julki vanhemmilleen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sulla on kyllä ihan hyvä pointti, liian harva vanhempi aidosti ja rakastavasti kannustaa lastaan. Se on tärkeää koska siten lapsi tuntee itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi... lapset pitävät vanhempiaan peileinään! Voit ihan hyvin ottaa hienovaraisesti puheeksi vanhempien kanssa jos tuo asia on silmiinpistävää.
Ei se niin helppoa ole.
Muistan kun kävin ystäväni luona, jolla oli samanikäiset lapset kuin itselläni.
Sanoin 7-vuotiaalle pojalle, että tulepas tänne kanaloon ja jutellaan. Poika käpertyii mielihyvällä kainalooni.
Myöhemmin ystäväni sanoi, että oletpa sinä hemmottelija. Minä en ole pitänyt poikaa sylissä enää vuosiin.
Ihan uskomatonta. Minä halailin lapsiani mennen tullen. Eivät he pitkään sylissäni viipyneet, mutta pikku rutistus vähintään kerran päivässä, vielä teini-iässäkin.
Ruokapöydäddä juteltiin päivän asiat ja yhdessä katsottiin tv:stä joku mieliohjelma tai kuunneltiin levyjä.
Minua kiinnosti kaikki mikä lapsiakin.
Ystäväni perheessä oli hyvä järjestys, ohjeet kirkkaat ja tiukat. Meillä nyt ei niin ollut kaikki hohtavan puhdasta, mutta kun olin mieluummin lasten kanssa kuin keittiössä, niin huushollini ei ollut koskaan kovin esimerkillinen.
Se pieni rutistuskin osoittaa välittämistä. Ja siis lapsen huomioon ottaminen ja hellyys on siis hemmottelua. Minkähänlaisia aikuisia noista ystäväsi lapsista oikein tulee... huhuh.
Sinä vaikutat todella hyvältä äidiltä, jolla on asiat mielestäni oikeanlaisessa arvojärjestyksessä. Saat olla ylpeä itsestäsi.
Kaikkea hyvää syksyysi :)