Palstalaiset ovat aikuisia

Siistikää kirjoituks

naisia, äitejä, puolisoita ja mummoja jo... ja käyttäytyvät kuin teini ikäiset. Lapset ovat mielipiteissään julmia toisillensa, mutta että aikuiset naiset täällä????
Jos ette kykene asialliseen keskusteluun niin paikka ei ole sinua varten. Mielipide eroja saa olla, eikä niitä tarvi kenenkään kyseenalaistaa, nisitä keskustellaan eikä haukuta ketään sairaaksi ja mielnvikaiseksi!
Ketään ei tarvi syylistää siitä mitä sanoo, kuuntelu ja myötätunto auttaa siinä. Jokaisella on syynsä ja oma tahto mitä kertoo. Eikä hän ole tullut kertomaan tänne omia asioitaan siksi että haukutte sairaiksi tai mielenvikaiseksi!

38

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämäkin pointti on jo useaan otteeseen tuotu täällä esille monessa eri muodossa. Mutta tosi asiahan on se, että juurikin nämä asiattomat ihmiset eivät välitä juurikaan näistä yleisistä järjestyksen ylläpidon yrityksistä. Miksiköhän? Hehän saavat tyydytystä siitä millasia raktioita heidän käytöksensä näillä palstoilla saa aikaseksi. Toisinsanoen asiallinen käytös veisi heiltä kaiken huvin. Ja mikä pointti siinä sitten olisi. Joutuisi ielä pahimmassa tapauksessa hommaamaan ihan oman elämänkin.

      • älä ruoki provosoint

        Oliko tuokaan nyt kauhean rakaentaavasti kirjoitettu! Aisin sielläkin "vit..lua" hieman ilkeämielisesti kirjotettu, joka ruokkii niitä pottuilijoita.

        Varsinkin tuo... hommaa oma elämä...!! Tule saamaan kärkkäitä vastauksia kuin jos olisit kirjoittanut toisella tavalla.

      • älä ruoki provosoint kirjoitti:

        Oliko tuokaan nyt kauhean rakaentaavasti kirjoitettu! Aisin sielläkin "vit..lua" hieman ilkeämielisesti kirjotettu, joka ruokkii niitä pottuilijoita.

        Varsinkin tuo... hommaa oma elämä...!! Tule saamaan kärkkäitä vastauksia kuin jos olisit kirjoittanut toisella tavalla.

        niin. Jokainen käsittää toisen tekstin niin päin kuin itse haluaa. Itse olen huumoriin ja sarkasmiin taipuva ihminen. Joku voi halutessaan ymmärtää sen vttuiluna. Mutta se nyt mielestäni ei tuon itse kirjoituksen pääpointti.

      • sepäs se
        melaina_kholee kirjoitti:

        No niinpä! Jokainen käsittää toisen tekstin niinkuin haluaa... se on täällä huomattu! Yai sitten on vain se yksi buhhahhaaa... joka käsittää kaikki tekstit tahallaan väärin, ja huvikseen.. kunhan huudattaa.

      • Näinpä näin
        melaina_kholee kirjoitti:

        niin. Jokainen käsittää toisen tekstin niin päin kuin itse haluaa. Itse olen huumoriin ja sarkasmiin taipuva ihminen. Joku voi halutessaan ymmärtää sen vttuiluna. Mutta se nyt mielestäni ei tuon itse kirjoituksen pääpointti.

        Milestäni täällä on yksi ihminen joka todella provosoi. Hän on lietsonut ihmisiä tahallaan haukkumalla ja tuomimalla uudet kumppanit järjestelmällisesti ja jaksanut kirjoitella pahaa. Ei siis ole ihme, että täällä ihmiset kiehuu!
        Jos tämä eräs ihminen poistuisi, niin olen varma siitä, että keskustelut täällä olisi rakentavampia ja mielekkäämpiä!
        Tämä on minun mielipiteeni...

      • nimim, sepäs se
        Näinpä näin kirjoitti:

        Milestäni täällä on yksi ihminen joka todella provosoi. Hän on lietsonut ihmisiä tahallaan haukkumalla ja tuomimalla uudet kumppanit järjestelmällisesti ja jaksanut kirjoitella pahaa. Ei siis ole ihme, että täällä ihmiset kiehuu!
        Jos tämä eräs ihminen poistuisi, niin olen varma siitä, että keskustelut täällä olisi rakentavampia ja mielekkäämpiä!
        Tämä on minun mielipiteeni...

        Kenenkään ei tarvi poistua. Jos jonkun ajatusmaailma ei kiinnosta, siihen ei tarvi vastata. On jokaisen omalla vastuulla miten ottaa kirjoitukset.

        Kyllä täällä haukutaan ne entisetkin puolisot lapsineen ei vain uusia, joten älä taas ala huudattamaan ja olemaan puolueellinen!!!!!
        Asioita voi sivuuttaa ja kirjoittaa vain asioista joihin haluaa puuttua, mutta ei haukkumalla mielipuoleksi!

      • Lissu pois viimein
        nimim, sepäs se kirjoitti:

        Kenenkään ei tarvi poistua. Jos jonkun ajatusmaailma ei kiinnosta, siihen ei tarvi vastata. On jokaisen omalla vastuulla miten ottaa kirjoitukset.

        Kyllä täällä haukutaan ne entisetkin puolisot lapsineen ei vain uusia, joten älä taas ala huudattamaan ja olemaan puolueellinen!!!!!
        Asioita voi sivuuttaa ja kirjoittaa vain asioista joihin haluaa puuttua, mutta ei haukkumalla mielipuoleksi!

        Tämä yksi ja sama henkilö "esiintyy" milloin minäkin ja hän haukkuu näitä exiä ja lapsia. Kukaan oikea uusperheellinen ei edes komppaa noita kirjoituksia. Vai väitätkö tosissasi ettet ole huomannut näitä "miehen lapset haisee" kirjoituksia?

      • Juurikin näin
        Lissu pois viimein kirjoitti:

        Tämä yksi ja sama henkilö "esiintyy" milloin minäkin ja hän haukkuu näitä exiä ja lapsia. Kukaan oikea uusperheellinen ei edes komppaa noita kirjoituksia. Vai väitätkö tosissasi ettet ole huomannut näitä "miehen lapset haisee" kirjoituksia?

        Viimeisimpänä, muttei pahimpana tämän lissun stooreista on tuo hansu ja touho-aloitus.

      • Just näin...
        Juurikin näin kirjoitti:

        Viimeisimpänä, muttei pahimpana tämän lissun stooreista on tuo hansu ja touho-aloitus.

        Just näin, tämä kyseinen tyyppi kyllä osaa huudattaa ihan millä tahansa persoonana. Hän voi olla isän, uusikon, exän, anopin, apen, nyxän rooleissa ja ties vaikka missä! Kannattaa lukea pitempää täyä palstaa, niin alkaa erottamaan mädät munat!

      • suut supppuun!
        Just näin... kirjoitti:

        Just näin, tämä kyseinen tyyppi kyllä osaa huudattaa ihan millä tahansa persoonana. Hän voi olla isän, uusikon, exän, anopin, apen, nyxän rooleissa ja ties vaikka missä! Kannattaa lukea pitempää täyä palstaa, niin alkaa erottamaan mädät munat!

        Pitää osata erottaa fiktio ja fakta toisistaan. Kaikkea ei tarvi ottaa vakavasti.
        Eihän kasvotustenkaan aina puhuta vakavia.
        Jos joku asia ei miellytä, ei tarvi vastaa eikä kirjoittaa yhtään mitään.

        Huutamalla täällä hulluiksi ja mielenvikaisiksi, ei auta ketään ei edes sinua.

      • uusperheellinen
        suut supppuun! kirjoitti:

        Ai jaa, sää kirjoitat vaan täyttä fiktiota, ja pas-kaa, sitä ittees ne sun textisi on ollutkin, eikö sulla ole parempaa tekemistä, kun vit-tuilla täällä uusperheellisille, jota et edes itse ole, mitä nautintoa se sulle tuo tuollainen mollaaminen?.
        Se osoittaa tiettyä hulluutta ja mielenvikaisuutta aukoa päästäsi täällä joka ikinen päivä.
        Nautit, kun saat kiusata meitä uusperheellisiä, ei nuo sun tarinasi ja valehtelusi palvele ketään ja sinusta ei tosiaanka tykätä täällä, mutta itsepintaisesti vaan pidät hullusta harrastuksestasi kiinni, keksi jotain järkevämpää tekemistä.

      • lissu raivoo taas
        uusperheellinen kirjoitti:

        Lissuuuuuuu.. älä taas aloita tota huutamistaa...

      • kyl överi on överi
        suut supppuun! kirjoitti:

        Pitää osata erottaa fiktio ja fakta toisistaan. Kaikkea ei tarvi ottaa vakavasti.
        Eihän kasvotustenkaan aina puhuta vakavia.
        Jos joku asia ei miellytä, ei tarvi vastaa eikä kirjoittaa yhtään mitään.

        Huutamalla täällä hulluiksi ja mielenvikaisiksi, ei auta ketään ei edes sinua.

        Suut suppuun hei, kyllä nää fiktio tarinat täällä erotetaan. Juurihan tuossa jo muutamassa kommentissa se tulee hyvin ilmi. Eräällä kiihkokommentoijalla on niin monta persoonaa, ja niin monta omaa aloitusta eri muodoissa. Joten fiktiot ja faktat kyllä huomataan!

        Sanomalla jotain hulluksi tai mielenvikaiseksi...hmmm...kyllä jokaisella on oikeus sanoa se jos jonkun avaus tuntuu todella niin överiltä! Ehkä se ei auta ketään, mutta ei sen pidäkään auttaa, se vaan on jonkun ajatus siitä, että nyt menee pahasti päin seinää!!!!!

      • terve idiootti!
        kyl överi on överi kirjoitti:

        Aha no okeit!

        Olet täysin hullu ja mielenvikainen!!!! Miksi kirjoittelet täällä mielipulisia juttuja pysy poissa!!!!!!!!!!!!!!

        Olet niin hullu ja mielenvikainen!!!!!!!!!!!!!!!

        Mua tuo purkaus ei auttanut, toivottavasti sinusta tuntuu kivalta!!!!!

      • Osuko, uppsko?
        terve idiootti! kirjoitti:

        Aha no okeit!

        Olet täysin hullu ja mielenvikainen!!!! Miksi kirjoittelet täällä mielipulisia juttuja pysy poissa!!!!!!!!!!!!!!

        Olet niin hullu ja mielenvikainen!!!!!!!!!!!!!!!

        Mua tuo purkaus ei auttanut, toivottavasti sinusta tuntuu kivalta!!!!!

        Oho, kato osu ja uppos :D Saitpahan sanottua huutomerkkeinesi. Veikkaan tuon kommentin perusteella, kun klikkasit entteriä ja näppäilit otsikkoa oli suusi hymyssä ja jossain syövereissäsi tuntui hyvälle :D

        Iloa elämääsi ja aurinkoa tähän päivään ;)))

      • idiotti olet
        Osuko, uppsko? kirjoitti:

        Todellakin! Miksi en saisi sanottua niitä asioita joita haluan? Olenhan niin tehnyt aina.. vaikka sinä toduuden puhujia mielenvikaisina pidäkin... ei kuule tee muhun vaikutusta. Ei ollenkaan... tulen aina kertomaan epäkohdista totuuksia vaikka sinua sattuisi kuin paljon tahansa.
        Mutta piilottele sinä vaan ja elä kulisseissa... siinähän olet tosi hyvä.

        Sitä samaa sulle, sinunlaisille valehtelijoille tulee olemaan oma paikkansa, jotka elämät massassa, eikä omaa elämää.
        Minusta vaan on kurjaa olla hyväksytty sen takia että ei uskalla kertoa totuutta, vaan sulautuu massaan. Mitä pelkäät?

      • Uusi rouva
        idiotti olet kirjoitti:

        Herranenaika, Liisako täällä räyhää? Onko tämä nyt sitten aikuisen ihmisen kirjoitelmia? Siisti kielesi ja rauhoitu Liisa. Kamalaa tommosta idiotismin huutelu.

      • Psykopaatteja kaikki
        idiotti olet kirjoitti:

        Todellakin! Miksi en saisi sanottua niitä asioita joita haluan? Olenhan niin tehnyt aina.. vaikka sinä toduuden puhujia mielenvikaisina pidäkin... ei kuule tee muhun vaikutusta. Ei ollenkaan... tulen aina kertomaan epäkohdista totuuksia vaikka sinua sattuisi kuin paljon tahansa.
        Mutta piilottele sinä vaan ja elä kulisseissa... siinähän olet tosi hyvä.

        Sitä samaa sulle, sinunlaisille valehtelijoille tulee olemaan oma paikkansa, jotka elämät massassa, eikä omaa elämää.
        Minusta vaan on kurjaa olla hyväksytty sen takia että ei uskalla kertoa totuutta, vaan sulautuu massaan. Mitä pelkäät?

        Minkä totuuden puhuja olet? Hitlerkin piti itseään totuuden puhujana ja piti tekojaan oikeutettuina. Kaikki tiedämme Hitlerin vaikutukset maailmaan, ja yhteisön mielipiteen hänestä. Breivik piti myös itseään totuuden puhujana. Samoin Idi Amin piti itseään totuuden tiellä kulkijana. Kuten moni muukin historian hirviö.

      • Uusi rouva
        Osuko, uppsko? kirjoitti:

        Oho, kato osu ja uppos :D Saitpahan sanottua huutomerkkeinesi. Veikkaan tuon kommentin perusteella, kun klikkasit entteriä ja näppäilit otsikkoa oli suusi hymyssä ja jossain syövereissäsi tuntui hyvälle :D

        Iloa elämääsi ja aurinkoa tähän päivään ;)))

        Sinä kanssa mitä täällä räyhäät!!! Hyi että edes viitsit!

      • Uusi rouva
        Uusi rouva kirjoitti:

        Sinä kanssa mitä täällä räyhäät!!! Hyi että edes viitsit!

        Hei Liisa voisitko olla käyttämättä nimimerkkiäni? Sinullahan on omat onnen ydin perhe merkkisi. Käytä siis niitä. Ja lopeta hyvä ihminen pöllöilysi, teet vain itsestäsi pellen!

    • Erotutkuyyrrrrr

      Olisikohan " Lissu" Suoli24:n palkkalistoilla? Provokaatiot lisäävät palstan kiinnostavuutta?

      • ultimateL.

        Ennen oli englannin yläluokan huvina "fox hunting". Yksi pikku ketturaukka pakeni koiralaumaa ja kymmenet punanuttuiset ratsastajat pitivät kettujahtia suurena huvina. Nyt on tämä palsta ja seuraleikki nimeltä "Lissujahti". Kun jaksaa suhtautua asiaan niin, että Suomi24:n keskustelupalsta on Suomen suurin avohoitoyksikkö mt-kuntoutujille ja niillekin jotka eivät halua kuntoutua, niin jotenkin jaksaa lukea ketjuja. Tai sitten en jaksa, vaan ilmoittaudun vapaaehtoiseksi palstasheriffiksi nimellä "LISSU".

    • Huomionhakua se on negatiivisenkin huomionhaku.

    • tosuus on vaikeaa

      Miehen ex vaimo ja lapset ovat monelle katkeruuden paikka. Ei ymmärretä kunnioittaa heitä vaan syytetään ex vaimoa ja lapsia siitä että miehellä on ollut rakas perhe ennen häntä. Ei ymmärretä, ettei ex perhettä noin vain unohdeta.

      Lapseton ihminen ei voi tajuta, mitä on huolenpito ja inhimillisyys.
      Heille on vain minäminäminä, ja kaikki entinen pitää jättää. Itsekkyys on peikko.

      He ovat kateellisia, kun mies on saanut perheen ennen häntä, ja rakastaa ex viamoa ja lapsia yli kaiken.
      Joten suurin syy siihen, miksi jotkut miehet hylkäävät lapset, on se uusikko, joka ei kestä ajatusta että miehellä on ex pehre. Ei ole aina miehen vika jos lapset uunohtuu, syy on se uusikko, sillä jos näin ei käy, mies jää ilman siivoojaa ja sukanpesijää.

      • Katkeruus syntyy yleensä ajan kanssa: Se liittyy pettymyksiin ja turhautumisen tunteisiin. Yleensä katkeruuden laukaisee suureksi koettu menetys (parisuhde, läheinen ihminen, lapsi yms yms).

        Katkeruus luokitellaan kuuluvaksi vihan tunteisiin (käy ilmi täälläkin palstalla), Katkeruutta lähellä on kaunan tunne, johon liittyy yleensä tiettyä kohdetta kohtaan tunnettu viha. (kuten täällä eräällä esimerkiksi "uusikot").

        Miksi miehen entinen tai miehen lapset aiheuttaisivat kenessäkään katkeruutta? Eiväthän nämä sinun sanojesi mukaan "uudet ihmiset" ole mitään menettäneet. Päin vastoin, he ovat saaneet elämäänsä mihene/naisen, jonka kanssa jakaa elämänsä.

        katkeruudelle on siinä vaiheessa hyvä tehdä jotain, jos se on toistuvaa ja jos se aiheuttaa vahvoja kielteisiä ajatusmalleja liittyen tiettyihin ihmisryhmiin, ominaisuuksiin tai henkilöihin, jos se syrjäyttää jatkuvasti rakentavia tunteita ja täten lamauttaa henkilön mahdollisuudet parantua, ja jos henkilö jää jumiin ja kiertämään kehää omassa mielessään.

        Katlera ihminen yleensä hokee ja toistaa samaa mantraa. Hän on omassa mielessään itselleen hyväksyttnyt katkeruutensa ja omat näkemyksensä. Hän ei ymmärrä sen vahingollisuutta itseensä. Hän on kuuro vallitseville sekä vaihtoehtoisille näkemyksille ja tunteille. Hänen oma ajatusmaailmansa ja ajatusmallinsa ovat ne ainoat oikeat.

        Katkeralle ihmiselle on turha yrittää puhua tai saada aikaiseksi rakentavaa keskustelua hänen kanssaan. Tällainen ihminen on sairas ja hän kaipaa ammattiapua löytääkseen ja ymmärtääkseen syyt omaan katkeruuteensa ja tuntemuksiinsa. Parantuminen alkaa siinä vaiheessa, kun ihminen osaa määritellä nämä syyt ja antaa anteeksi. Jatkaa elämäänsä.

        Jatkuva katkeruus on haitallista ja se alentaa elämänlaatua, synnyttää surua ja vihaa. Se lamauttaa. Lopulta ihminen on mahdollisesti ajanut kaikki läheiset ihmiset luontaan..

        ja oravanpyörä on valmis..

        Kaikkea onnea ja kestämistä näille henkilöille. Parantumisen tie voi olla raskas ja vaikea (niinkuin tunteetkin, josta se kumpuaa), mutta elämä ilman katkeruutta ja vihaa on vapauttavaa ja sen kaiken vaivan arvoista!

      • kyllästynyt

        Just joo! Tätä on saanut lukea Lissulta riittämiin. Joo mielipide tämäkin, mutta täytyykö aina, aina, aina, AINA hokea näitä samoja?

        Huomionhakua tietysti tämäkin ja sitähän se on ollutkin tällä ihmisellä.

      • sitä saa mitä tilaa
        kyllästynyt kirjoitti:

        Just joo! Tätä on saanut lukea Lissulta riittämiin. Joo mielipide tämäkin, mutta täytyykö aina, aina, aina, AINA hokea näitä samoja?

        Huomionhakua tietysti tämäkin ja sitähän se on ollutkin tällä ihmisellä.

        Aivan kuten sitäkin, että exät jalpset ovat mielipuolia, hulluja ym ym... aivan riittämiin. Mihin sen maininta sinulta unohtui?

      • sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

        Aivan kuten sitäkin, että exät jalpset ovat mielipuolia, hulluja ym ym... aivan riittämiin. Mihin sen maininta sinulta unohtui?

        Miksi ihmiset laittavat täällä sanoja toistensa suuhun? Mikä pointti siinä on? Elä ja anna elää. Ei mitää kommervenkkeja. Ei tehdä elämästä yhtään sen vaikeempaa mitä se ei ole.

        Kyllä niitä oongelmia saa aikaseksi jos vaan hakemalla hakee.

      • näin tein

        Noh, ei täällä ole aloitkusen aloitusta missä tämä eräs vanha eukko ei lietsoisi eripuraa. Koittakaa nyt vaan olla kommentoimatta tämän olion kirjoituksia tuon enemäpää. Ehkä lopettaa sitten höpöttelynsä, kun huomaa ettei saa mitään vastakaikua!
        Minä lopetin hänen viestien kommentoimisen jo ajat sitten, kun ei häneltä tullut mitään rakentavaa palautetta, muuta kuin alentavaa solvausta ja just sitä hänen asiansa mieltymyksien aivopesua!

        Jättäkää vanha eukko omaan arvoonsa!

      • omituinen olet
        näin tein kirjoitti:

        Miksi sinusta eronneet naiset sen miehen ex on vanha eukko? Ei välttämättä. Ole sinä vanha eukkko, ei me kaikki.

      • omituinen olet kirjoitti:

        Miksi sinusta eronneet naiset sen miehen ex on vanha eukko? Ei välttämättä. Ole sinä vanha eukkko, ei me kaikki.

        Käsittääkseni tässä viitattiin yhteen ainoaan henkilöön. Ei yleistetty koskemaa näkemystä kaikkiin entisiin puolisoihin. Silmä käteen. ;)

      • Ole lissu hiljaa
        omituinen olet kirjoitti:

        Miksi sinusta eronneet naiset sen miehen ex on vanha eukko? Ei välttämättä. Ole sinä vanha eukkko, ei me kaikki.

        Puhuttiin vain ja ainoastaan sinusta = lissusta, ei muista. Etkö ymmärrä kirjoitettua tekstiä vai etkö halua ymmärtää sitä. Taas "laitat sanoja toisten suuhun". Vääristelet toisten kirjoitelmia ihan oman mielesi mukaan.

      • onnen ydin perhe
        Ole lissu hiljaa kirjoitti:

        Puhuttiin vain ja ainoastaan sinusta = lissusta, ei muista. Etkö ymmärrä kirjoitettua tekstiä vai etkö halua ymmärtää sitä. Taas "laitat sanoja toisten suuhun". Vääristelet toisten kirjoitelmia ihan oman mielesi mukaan.

        On hienoa että puhut vain minulle! Näitä faneja kyllä riittää se on iloinen asia.

        Mutta totuushan on se että ei ole olemasa kuin yidn perhe ja jos se hajoo on ero perhe ja yksinhuoltaja perhe. Muita ei ole.

        Me olemme erittäin onnellisia, ettei miedän lapsia ole mieskään ikinä pakottanut nkemään sutturoitaan. Miksi olisi, tottakai häntä hävettäisi tuoda niitä meille kun lapsensa ja minut vaihtoi sutturoihin.
        Katuu syvästi, ja siksi sanoikin että hänen naikkoset ovat huonoa seuraa meille, joten ei ole koskaan tuonut meille lisäongelmia. Meille riittää se perheenrikkominen täysin, sen pahempaa ei lapset ja minä olla koskaan koettu.

        Olisi sääli jos mies olisi tahlallaan tuonut sutturat meille ja pilannut lapsemme, miski mies olisi niin tehnyt?
        Lapset eivät ansaitse huonoa kohtelua eikä vieraita ulkopuolisia kantturoita elämäänsä.
        Olisi ollut surullista jos emme lasten kanssa enää tuntisi toisiamme kun vastaan olisimme tulleet. Aivanj ärkyttävää olisi ollut, en edes voi kuvitella miten me lasten kanssa olisisimme siitä kärsineet.

        Ei ole ikinä sutturoita nähyt emmekä varmasti halua niitä meille, emmehän mekään mene niitä heidän kotiinsa katsomaan. Mihin me heitä tarvitsisimme? Ei lisää onglemia. Kurjahan se on että lapset menetti isänsä, mutta hyomasivat onneksi että muut asiat oli isälle tärkeempää kuin he. Mieshän eniten menetti, siitä olemme iloisia.
        ANoppi ja appi ym suku on edelleen elämässämme mukana, se riittää meille. On ihanaa kun lapsilla on kaikki hyvin ja mies kärsii, itseppähän ongelmansa aiheutti ja syyllinen naikkonen on kaiken ydin siinä.

      • onnen ydin perhe kirjoitti:

        "Mutta totuushan on se että ei ole olemasa kuin yidn perhe ja jos se hajoo on ero perhe ja yksinhuoltaja perhe. Muita ei ole."

        Tämä olettamushan on totaalisen väärin. Jos kaksi ihmistä on parisuhteessa ja saavat lapset/lapsia. Muodostuu perhe.Silloin on toisarvoista se, onko heillä o mahdollisesti entuudestaan lapsia. Kuulostaa raadolliselta, mutta niinhänse on.

        Se ei katso sitä, onko jommalla kummalla/kummallakin laspai edelliestä/edellisistä liitoista. Perhe on aina perhe. :)

        Tässä yksi määritelmä perheestä:

        "Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia.[1]
        Usein perheeseen kuuluu kaksi eri sukupuolta edustavaa henkilöä sekä heidän MAHDOLLISET jälkeläisensä eli lapset."

        eli esimerkiksi tämän käsitteen mukaan perheen voi muodostaa myös pariskunta ilman lapsia. Ota myös se huomioon.

      • Lissu hei....
        onnen ydin perhe kirjoitti:

        On hienoa että puhut vain minulle! Näitä faneja kyllä riittää se on iloinen asia.

        Mutta totuushan on se että ei ole olemasa kuin yidn perhe ja jos se hajoo on ero perhe ja yksinhuoltaja perhe. Muita ei ole.

        Me olemme erittäin onnellisia, ettei miedän lapsia ole mieskään ikinä pakottanut nkemään sutturoitaan. Miksi olisi, tottakai häntä hävettäisi tuoda niitä meille kun lapsensa ja minut vaihtoi sutturoihin.
        Katuu syvästi, ja siksi sanoikin että hänen naikkoset ovat huonoa seuraa meille, joten ei ole koskaan tuonut meille lisäongelmia. Meille riittää se perheenrikkominen täysin, sen pahempaa ei lapset ja minä olla koskaan koettu.

        Olisi sääli jos mies olisi tahlallaan tuonut sutturat meille ja pilannut lapsemme, miski mies olisi niin tehnyt?
        Lapset eivät ansaitse huonoa kohtelua eikä vieraita ulkopuolisia kantturoita elämäänsä.
        Olisi ollut surullista jos emme lasten kanssa enää tuntisi toisiamme kun vastaan olisimme tulleet. Aivanj ärkyttävää olisi ollut, en edes voi kuvitella miten me lasten kanssa olisisimme siitä kärsineet.

        Ei ole ikinä sutturoita nähyt emmekä varmasti halua niitä meille, emmehän mekään mene niitä heidän kotiinsa katsomaan. Mihin me heitä tarvitsisimme? Ei lisää onglemia. Kurjahan se on että lapset menetti isänsä, mutta hyomasivat onneksi että muut asiat oli isälle tärkeempää kuin he. Mieshän eniten menetti, siitä olemme iloisia.
        ANoppi ja appi ym suku on edelleen elämässämme mukana, se riittää meille. On ihanaa kun lapsilla on kaikki hyvin ja mies kärsii, itseppähän ongelmansa aiheutti ja syyllinen naikkonen on kaiken ydin siinä.

        Todistit taas kerran ettet ymmärrä yhtään mistä puhutaan. Säälittävä raukka.

      • Ymmärrä ero

        Ei SINULLE, vaan SINUSTA.

      • lissu hei,ymmärrätkö
        sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

        Aivan kuten sitäkin, että exät jalpset ovat mielipuolia, hulluja ym ym... aivan riittämiin. Mihin sen maininta sinulta unohtui?

        Sinua täällä on mielipuoleksi sanottu, ei exiä ja lapsia, noin puhuu täyskatkera vihan kierrottama ihminen, joka väittää muita katkeriksi eikä edes ymmärrä mitä katkeruus tarkoittaa, lue tuon yhden ihmisen määritelmä katkeruudesta, tunnistako itsesi.

      • vastaa
        onnen ydin perhe kirjoitti:

        On hienoa että puhut vain minulle! Näitä faneja kyllä riittää se on iloinen asia.

        Mutta totuushan on se että ei ole olemasa kuin yidn perhe ja jos se hajoo on ero perhe ja yksinhuoltaja perhe. Muita ei ole.

        Me olemme erittäin onnellisia, ettei miedän lapsia ole mieskään ikinä pakottanut nkemään sutturoitaan. Miksi olisi, tottakai häntä hävettäisi tuoda niitä meille kun lapsensa ja minut vaihtoi sutturoihin.
        Katuu syvästi, ja siksi sanoikin että hänen naikkoset ovat huonoa seuraa meille, joten ei ole koskaan tuonut meille lisäongelmia. Meille riittää se perheenrikkominen täysin, sen pahempaa ei lapset ja minä olla koskaan koettu.

        Olisi sääli jos mies olisi tahlallaan tuonut sutturat meille ja pilannut lapsemme, miski mies olisi niin tehnyt?
        Lapset eivät ansaitse huonoa kohtelua eikä vieraita ulkopuolisia kantturoita elämäänsä.
        Olisi ollut surullista jos emme lasten kanssa enää tuntisi toisiamme kun vastaan olisimme tulleet. Aivanj ärkyttävää olisi ollut, en edes voi kuvitella miten me lasten kanssa olisisimme siitä kärsineet.

        Ei ole ikinä sutturoita nähyt emmekä varmasti halua niitä meille, emmehän mekään mene niitä heidän kotiinsa katsomaan. Mihin me heitä tarvitsisimme? Ei lisää onglemia. Kurjahan se on että lapset menetti isänsä, mutta hyomasivat onneksi että muut asiat oli isälle tärkeempää kuin he. Mieshän eniten menetti, siitä olemme iloisia.
        ANoppi ja appi ym suku on edelleen elämässämme mukana, se riittää meille. On ihanaa kun lapsilla on kaikki hyvin ja mies kärsii, itseppähän ongelmansa aiheutti ja syyllinen naikkonen on kaiken ydin siinä.

        Käytitkö taas copy-pastea?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      74
      7617
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      128
      3037
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1884
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      69
      1709
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      126
      1540
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe