pennunhan voi viedä johonkin näyttelyyn 7kk-9kk.mitä sen tulisi osata silloin? ja toiseksi et onko hirmu "suositeltavaa" osallistua pentukouluun jos uskoo itse pystyvänsä kouluttaa koiran ja tuttavapiiristä löytyy kaiken kokoista ja näköistä turrea et pentu oppii toisiin koiriin. eli onko pakollista tarvetta lähteä tollaseen jos lähistölläkään ei ole piakkoin alkamassa. ja mikä on se ikä haarukka et milloin viimestään kannattaa osallistua. kyselen jo nyt kun pentu tulossa 1kk päästä ja kasvaa isoksi roduksi. ja on urospuolinen.
pentunäyttelyt
mä vaan
2235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pentu voi osallistua virallisen, oikean näyttelyn pentuluokkaan 7- 9 kk:n ikäisenä. Jo 5-7 kk:n iässä sen voi viedä epäviralliseen pentunäyttelyyn ja match shown pentuluokkaan. Pennun voi opettaa olemaan rimpuilematta näyttelyhihnassa ja olemaan paikallaan seisoma asennossa niin, että sen rakenne tulee kauniisti esille. Myös liikkumista näyttelyhihnassa kannattaa opetella, sillä liikkeet tarkastetaan näyttelyssä. Eli opeta pentu liikkumaan hihnassa rodulle tyypillisellä ravi-askeleella, reippaasti, iloisesti, pomppimatta ja riuhtomatta sekä vetämättä. Pentuluokissa annetaan paljon anteeksi käytöksestä, mutta purra ei saa omistajaa, eikä etenkään tuomaria. Eli opeta olemaan purematta lähestyvää kättä. Urokselle opetetaan myös kivesten tunnustelu, joka tehdään jokaikisessä näyttelyssä. Eli hiplaa niitä kiveksiä. Hampaat katsotaan, eli opeta hampaiden katsomiseen eli käytännössä huulia nostetaan ja tutkitaan suuta. Tuomari myös tunnustelee koiraa jokapuolelta, joten tälläinen kokonaisvaltainen tunnustelu on opetettava pennulle. Hivele ja tunnustele sekä etu että takajalkoja, kylkiä, selkää ja kaulaa sekä päätä. Eipä kai muuta. Monet oppii olemaan kunnolla näyttelyissä vasta aikuisiässä.
Hei!
Kaikki lähtee oikeasti perustottelevaisuudesta.
Koira "osaa" eli harjoiteltu jo kotona "näyttelyä" (ei ehkä ihan vielä 5-7kk iässä eli epävirallisissa pentunäyttelyssä).
Tai ihan vain muutenkin kasvatetaan koiraa sopiville käytöstavoille.
Sosiaalistaminen tärkeää ja luottamuksen herättäminen:
Kasvatettaessa koiraa täytyy sen tottua käsittelyyn (kynsien leikkaam, turkin harjaamiseen, tutustuminen tuttuihin ja ystävällisiin ihmisiin totuttelu ja koskettelua ja muihin koiriin suhtautuminen (luonne tärkeä)jne..
Koiraa opetetaan myös seuraamaan kauniisti, ymmärtämään "seiso" -käskyn merkitys makupalan tai jonkin muun kiinnostavan esineen kanssa harjoittelemalla kotona (eli koiraa harjoitetaan näytelyasentoon).
Kaikilla roduilla sitä ei vaadita, riippuukin koirarodusta.
Kontaktin saaminen koiraan on myös tärkeää, ettei koira huitoile minne sattuu.
Eli koira ymmärtää mitä emäntä toivoo ja haluaa.
Tehdään yhteistyötä ja ollaan tarkkaavaisia ja pidetään hauska hetki kehässä. Se ei saa olla mitään pakkopullaa tai tylsää..sen näkee koirasta