Nyt on sellainen hetki
ja sellainen päivä
etten pystyisi kuuntelemaan
musiikkia
siksi laitoinkin soimaan
Jannea.
Luen Hirvilammea
katselen taivasta
jo käytettyä pumpulia
likaa
rasvaa kasvoilta.
Rakas äitini
huutaa pikkuveljelle
veli paiskaa oven
kiinni lapsuudelle
ja pistää soimaan heviä
helvetin lujalla.
Isoäitini Haagassa
tälläkin hetkellä
kävelee pitkin asuntoa
siistii paikkoja
ja katsoo telkkua
siistii sitten vessan
pesee hellan ja pyyhkii pölyt pöydiltä
katsoo telkkua
ja odottaa
jos vaikka joku
tulisi käymään.
Valkoisen puhelimen näppäimet
ovat kellertävät
tupakkasormien takia.
Finlandia soi kauneimmillaan
ja minä kirjoitan runoa
Hernesaaren kalliota
ankaraa aaltoa
joka kivittää sitä.
Katson kuinka ruoho kasvaa Tähtitorninmäellä.
Runeberg on asunut tällä kadulla
mitä lie puuhastellut
poltellut piippua
ja kulkenut pitkin asuntoa
mumissut jotakin ruotsiksi
lähtenyt kotoa
tulematta takaisin
samana iltana.
Filosofin probleemit
on kirjattu ylös
oppilaitosten papereihin
niitä katsovat naakat
mustilla silmillä
odottavat
että joku tiputtaisi patongin välistä fetaa
kolera-altaan kulmille.
Rypistettyjä piirroksia
karkkipussi pienen pojan taskussa
roskiksessa sekä kadulla
tyttö R-kioskilla
on myynyt sen sille
hymyillen aidosti
sympatiaa.
Syksy syö kirpputorit kaduilta
talvi puliukot
katujen kulmista.
Voin tehdä sen hellästi
sanoin raiskaaja suomeksi
(ennen väkisinmakaamista)
tyttö ei vastannut
tunsi vain kivun jalkovälissään
ja puri hammasta
(jälkeen väkisinmakaamisen)
tyttö sanoi miehelle
i fucking despise you!
soitti sitten ambulanssin.
Kareliasarja virtaa
ajatuksina
melankoliana viulun jousissa
Imatran koskena
tuolla jossakin
minne taiteilijat eivät yllä hypätä
pyhäpuvut päällä.
Kauppatorin kupeessa
näytetään ilmaisia leffoja
Stadista
ja siitä ihanasta kielestä
jota ei enää kuule
kuin Arskan kirjoissa
kahvitahrassa 26. sivun yläkulmassa.
Eestiläinen nokkahauki
ui hillosipulipurkissa
minun jääkaappiini
ja mikron kautta
pöydälle.
siellä se odottaa nytkin
ja minun on parempi mennä
katsomaan
kuka soittaa Tuonelan joutsenta
haudallasi.
http://www.kolumbus.fi/rutto2008
ja sellainen päivä
etten pystyisi kuuntelemaan
musiikkia
siksi laitoinkin soimaan
Jannea.
Luen Hirvilammea
katselen taivasta
jo käytettyä pumpulia
likaa
rasvaa kasvoilta.
Rakas äitini
huutaa pikkuveljelle
veli paiskaa oven
kiinni lapsuudelle
ja pistää soimaan heviä
helvetin lujalla.
Isoäitini Haagassa
tälläkin hetkellä
kävelee pitkin asuntoa
siistii paikkoja
ja katsoo telkkua
siistii sitten vessan
pesee hellan ja pyyhkii pölyt pöydiltä
katsoo telkkua
ja odottaa
jos vaikka joku
tulisi käymään.
Valkoisen puhelimen näppäimet
ovat kellertävät
tupakkasormien takia.
Finlandia soi kauneimmillaan
ja minä kirjoitan runoa
Hernesaaren kalliota
ankaraa aaltoa
joka kivittää sitä.
Katson kuinka ruoho kasvaa Tähtitorninmäellä.
Runeberg on asunut tällä kadulla
mitä lie puuhastellut
poltellut piippua
ja kulkenut pitkin asuntoa
mumissut jotakin ruotsiksi
lähtenyt kotoa
tulematta takaisin
samana iltana.
Filosofin probleemit
on kirjattu ylös
oppilaitosten papereihin
niitä katsovat naakat
mustilla silmillä
odottavat
että joku tiputtaisi patongin välistä fetaa
kolera-altaan kulmille.
Rypistettyjä piirroksia
karkkipussi pienen pojan taskussa
roskiksessa sekä kadulla
tyttö R-kioskilla
on myynyt sen sille
hymyillen aidosti
sympatiaa.
Syksy syö kirpputorit kaduilta
talvi puliukot
katujen kulmista.
Voin tehdä sen hellästi
sanoin raiskaaja suomeksi
(ennen väkisinmakaamista)
tyttö ei vastannut
tunsi vain kivun jalkovälissään
ja puri hammasta
(jälkeen väkisinmakaamisen)
tyttö sanoi miehelle
i fucking despise you!
soitti sitten ambulanssin.
Kareliasarja virtaa
ajatuksina
melankoliana viulun jousissa
Imatran koskena
tuolla jossakin
minne taiteilijat eivät yllä hypätä
pyhäpuvut päällä.
Kauppatorin kupeessa
näytetään ilmaisia leffoja
Stadista
ja siitä ihanasta kielestä
jota ei enää kuule
kuin Arskan kirjoissa
kahvitahrassa 26. sivun yläkulmassa.
Eestiläinen nokkahauki
ui hillosipulipurkissa
minun jääkaappiini
ja mikron kautta
pöydälle.
siellä se odottaa nytkin
ja minun on parempi mennä
katsomaan
kuka soittaa Tuonelan joutsenta
haudallasi.
http://www.kolumbus.fi/rutto2008
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.