Jos ei ranskis niin mikä?

Koira88

Hei!
On jo vuosia ollut aikomus hankkia koira. Nyt tilanne olisi se, että koiralle olisi hyvä aika tulla perheenjäsenekseni:) eniten kiinnostusta minulla on ollut ranskanbulldogia kohtaan, mutta olen tullut toisiin ajatuksiin perehdyttyäni rotuun syvemmin.. Koiran luonne ja kaikki olisivat niin kohdallaan, mutta tuntuu että rodulla on niin paljon erilaisia mahdollisia sairauksia ja riskitekijöitä :( varmasti on kasvattajasta ja taustoista kii onko sairauksia jne. Mutta nyt on vaan liikaa alkanut epäilyttää etenkin kun kasvattajia ja kenneleitä on käynyt läpi etenkin kun siinä pitäisi olla niin tarkka juuri siksi että koira on terve. Olen ottamassa sitä ensimmäistä koiraa kuitenkin ja ei ehkä ihan kaikkia asioita vielä ymmärrä ja tajua hyvää kasvattajaa etsiessä:) toki, jos tutustuisin yhtä hyvin johonkin muuhun koirarotuun löytyisi niistäkin varmasti mahdollisia sairastumisriskejä yms.

Olisiko kenelläkään siis suositella jotain vastaavaa koiraa etenkin luonteen ja koon puolesta jos ranskanbuldogista ei tulisikaan koiraani?
Asun kerrostalossa ja siksi etsin pientä koiraa joka ei olisi kova haukkumaan. Tahtoisin koirasta erityisesti hyvää ystävää ja seurakaveria niin sohvalle, reissulle kuin lenkille. Utelias, kiltti, sosiaalinen, leikkisä ja pieni kaveri olisi siis hakusessa!

5

238

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bostonsuski1

      Googleta bostoninterrieri. Harvoin haukkuu, ja jos sen tekee ääni on matala eikä kova, eikä yleensä kuin haukahda. Terveempi ja ketterämpi. Eikä aivan yhtä dominoiva rotu kuin ranskis. Toki mielestäni bossu tarvii sitä liikuntaa ja toimintaa enemmän kuin ranskis, vaikka rakastaakin sohvalla löhöilyä. Kaikkien kaveri,oppivainen, rohkea ja erilaisiin uusiin tilanteisiin soputuva rotu. Ja bossuissa kannattaa suosia hiukan pidempikuonoisia ja pidempi häntäisiä versioita, eli jos mietit hengitysvaikeuksia ja selkärankaongelmia. Omani on ollut aina terve, samaten kuin kaikki tuntevani bossut, no yhdellä on allergiaa. Omani juoksee kanssani yli 1h juoksulenkkejä ilman hengitysongelmia. Suosisin muuten pidempi kuonoisia rotuja, mutta en ole löytänyt rotua joka olisi yhtähiljainen,persoonallinen, rohkea mutta pieni, näin paljon ihmisiä rakastava, lapsia sietävä, energinen joka myös rakastaa hellyyttä ja löhöilyä. meillä on myös griffoni ja mopsi. Griffoni minun makuuni liian herkkä ja mopsi ei ajattele muuta kuin ruokaa, ei halua pitkiä lenkkejä ja on kaikenlaisia sairauksia.

      • Koira88

        Kiitos! Käynpäs tutustumassa rotuun :)


    • ranskis

      Bostoneilla on todella paljon jotain silmävaivaa. Itse etsiskelin bostonia ja pari kasvattajaa sanoi, että Suomesta hankala löytää tervesilmäistä bostinisukua.

      Itsellä pari ranskista ja terveitä ja hyvin hengittäviä yksilöitä ovat.

      • bostonsuski1

        Nyt kyllä puhut potaskaa tuon bostonien silmävaivaasian kanssa. mm.kaihia esiintyy, totta, mutta ei sen enempää kuin esim. ranskis. Suurinmalla osalla roduista on jtn perinnöllisiä vaivoja. en nyt muista mutta on jokin osoite mistä voi käydä tarkistamassa sukutaulukoita ja vanhempien ja isovanhempien sairaudet ja sukusiittoisuusprosentit. Näitä asiota paljon tutkineena voin sanoa että silmävaivaa ei ole huolestuttavan paljon bostoneilla. Kasvattaja joilta hommasin omani, hänellä on 6bostonia, 3ranskista ja 2bokseria. Ja terveimpänä piti näistä bostonia. Minäkin olin aluksi ajatellut ranskista, mutta kun kuulin rohinan kiihtyessä, niin otin puolenvuoden aikalisän, jolloin mietin jaksanko bostonien jatkuvaa touhotusta. Ja nyt olen tyytyväinen ratkaisuuni, vaikkakin bostoni oli kalliimpi "investointi"! Ja kaililla lyttynokkasilla ja mulkosilmäsillä roduilla silmien onnettomuusriski on suuri. Meillä ei ole onneksi koskaan sattunut mtn silmiin vaikka usein juoksee vapaana metsät ja risukot.


      • bostonsuski1

        Ja vielä, olkaa rehellisiä näistä sairauksista! Se että itsellä on terve yksilö, ei se takaa että rotu on terve. Rehellinen jos olisit ja tutkit asiaa, osaisit sanoa että verrattaessa bostonia ja ranskista, bossu on terveempi rotu. Ja jos alkaisin vertaamaan johonkin rotuun jota ei ole jalostettu niin paljon kuin bostonia niin vertailussa myöntäisin bossun sairaammaksi roduksi, vaikka omani on terve. Minä itse haaveilen myös bokserista, mutta ovat sairas rotu, vakavampia sairauksia. Ja vaikka ystävälläni on terve 2v bokseri, hänkin varoittelee minua rodun sairauksista. Kyse on siitä että tietää mihin ryhtyy!

        Jos edessäsi olisi esim . 10 bossua, 10ranskista ja 10enkkua, niin takapäätä pääsisi itse puhdistamaan 10bossua, 5ranskista ja 0 englanninbulldoggia!

        Eli yhdelläkään bostonilla ei ole vaikeuksia kropan rakenteen vuoksi taipua putsaamaan, karkeasti arvioituna 1/2 ranskiksista(sporttisemmat versiot) ylettyvät ja yhdelläkään enkulla ei ole toivoa itsensä puhdistamiseen!

        Harmillista, säälittävää!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe