Pomo voi pilata koko elämän
29.10.2013 19:23 16
Mira Mäkelä
Helsingin Sanomat
Työpaikalle tuli uusi esimies, Mervi. Hän huomasi heti, että alaisten joukossa Hanna oli ylitse muiden. Taitava, tuottelias ja mukavakin vielä.
Mervi oli uusi talossa, hänellä oli paljon opittavaa, ja hän ehkä pelkäsi jäävänsä osaavien työntekijöiden varjoon. Tai näin alaiset ovat jälkikäteen pohtineet.
Pian Hanna huomasi, että hänelle tärkeitä työtehtäviä siirtyi vaivihkaa muille. Häntä ei enää kutsuttu palavereihin, ja hänet jätettiin pois sähköpostien viestiketjuista.
Hanna yritti ottaa asian puheeksi. Keskustelua ei koskaan syntynyt. Pomo vetosi kiireeseen ja perui sovittuja tapaamisia. Hannan kehitysideat kyllä etenivät ja keräsivät kiitoksia yrityksen johdossa. Kehut sai Mervi.
Hanna kummasteli tilannettaan Mervin esimiehelle. Iso pomo ei ymmärtänyt, miksi Hanna arvosteli esimiestään, loistotyyppiä, jolla on loistoideoita.
Hanna kevensi sydäntään työkavereille, jotka toki näkivät, mitä oli tapahtumassa. Kollegat halusivat auttaa, mutta kukaan ei uskaltanut.
Ehkä onkin niin, että näinä epävarmoina yt-neuvotteluiden aikoina huono johtaminen saa kukkia rauhassa. Kukaan ei uskalla kannella ja hankkia siten hankalan ihmisen leimaa.
Hannan haastavien työtehtävien tilalle oli tullut rutiineja ja hanke, joka oli jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan. Hän halusi kuitenkin yrittää – olihan tässä jo vuosia tehty töitä yrityksen eteen.
Työpäivät pitenivät, ajatus takkusi. Hanna turhautui, lannistui ja alkoi itsekin uskoa olevansa huono, aivan kuten pomo antoi ymmärtää. Työpäivän jälkeen hän jaksoi vain avata jääkaapin, television – ja viinipullon. Kodin ilmapiiri oli muuttunut apeaksi, mikä suretti koko perhettä. Puoliso punoi jo mielessään, miten voisi kostaa pomolle.
Kyllähän Hanna sen ymmärsi, että hän ja koko perhe olivat joutuneet työpaikkakiusaajan armoille. Hanna ei vain tiennyt, mistä olisi saanut apua – eikä hänellä ollut edes voimia viedä asiaa eteenpäin.
Tuttujeni puheista päätellen ystävälläni Hannalla on kohtalotovereita. Muillakin on esimiehiä, joiden alaisten tehtävä on pönkittää pomon egoa. Heikko itsetunto voi tehdä esimiehestä kiusaajan, ja pahimmillaan hän näkee osaavan alaisensa uhkana, joka on raivattava tieltä.
Hanna sai lopulta puristettua itsestään tarmoa ja hakeutui muualle töihin. Nyt hän kerää itsetuntonsa sirpaleita uudessa työpaikassa ja ikävöi vanhoja työkavereita.
Henkilöiden nimet on muutettu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mervi viihtyy hyvin.
Tälläisille merville pitää työntää kaktus hanuriin ja puuttua narsistiseen käytökseen heti sen ilmennettyä. Ei se lopu puhumallajos saa happea jatkua. Ihme duuni kavereita kun ei porukalla puuttunut tilanteeseen, sitä ei johto, ei narsisti osaa selittää...
varmaan etsii jo uutta uhria
Tuttua toimintaa eräällä Hämeenlinnalaisella
, n.300 henkilöä työllistävällä konepajalla.
Pomo ei tule Hämeen Linnaan koska tapahtuma puistoa ei tule
Tuttua yhdessä kuljetusfirmassakin
Tämähän on suoraan Paccorilta....