mikä voi olla syynä kun 1,3v uros dreeveri on kuin ei haistaisi jäniksen yöjälkiä lumella ollenkaan,vaikka niitä näkyy niin viisveisaa.Onko niin ettei kiinnosta sitten mutta ajoi muutamia lyhyitä ajoja nyt syksyllä sulalla maalla kuitenkin,kaatoa ei ole saatu. Miten muilla koirat toimii sulalla/lumella? Eikö tämän ikäisen pitäisi olla syttynyt vai voiko olla näin hidas syttymään?
dreeverin riistavietti
27
3447
Vastaukset
- dfgsheet
Yksi syy voi olla nenäpunkki, oireita saattaa olla pelkkä nenänvuoto tai nenän kautta räystäminen eli tämä nenäpunkki vaikuttaa hajuaistiin ja on tosi yleinen. Nenäpunkki tapauksessa ei kannata viedä eläinlääkäriin vaan soittaa ja sanoa, että hakee lääkkeet, lekuri ei kuitenkaan voi tutkia on nenäpunkkia, näin säästyy käynti maksulta mirabex on hyvä lääke,
srongholm ei aina toimi, mirabex:issä on samassa matokuuri.
Omalla ajokilla oli viime helmikuussa tämä ja välillä oli metässä innoton, vaikka edellisen yön jälkiä oli maassa. Aika yleinen sairaus, tarttuu koirasta toiseen, voi tarttuya jopa ihmisen käsien välityksellä. Jos muiden koirien kanssa tekemisissä niin niille sama kuuri.
En voi muuta sanoa, mutta yksi vaihtoehto tämä- riistaveri(tön)
Lääkekuuri nenäpunkkiin syötetty,ei vaikutusta.taitaa vaan olla niin ettei koirallani ole riistalle kiinnostusta,metsällä on kyllä päässyt käymään ettei siitä kiinni ole.
- Ruotsinverta liikaa.
Itellä vähän samaa vikaa. Sorkkaeläimet kyllä kiinnosta ja hirvet ja peurat saa kyytiä mutta sintit eivät äijää kiinnosta.
Koiralla on kyllä oikea periaate sillä kun riistaa haetaan niin haetaan sitten kunnon kokosia että nälkä lähtee.
Eiköhän joskus vahingossa törmää jänikseenkin. Kettuja ja supejakin saisi ajella.- riistaveri(tön)
Nyt on pari ajoa lumikelillä ollut,ylös otossa hieman avustaa piti,viimeinen ajo n.1h 15 min,katkonaisesti kylläkin.Hyvin tiukka on ääntä antamaan,jänis pyöri pienellä alueella ja käytti paljon samoja polkuja(lunta n.50cm),hukka lopulta tuli eikä kaatoa saatu,vielä kun saisi koiran itse hakemaan hieman kauempaa niin eiköhän ajoja alkaisi tulla/kaatoja
- 29854ogo
Hienoa että oli jo ajoja. Istu vaan sitkeästi mutta muista olla samassa paikassa koiran palattua tai muuten ei luota sinuun enään. Lue vaikka sudenulvonnan abc kirjaa aikasikuluksi. Sanotaan että liikkuvan koira on lähihakuinen ja istujan koira painaa kilometritolkulla metsässä.
Omakin koiruli lähtee aina lenkilleen kun otan käänykän taskusta ja alan lukemaan iltasanomia kännykästä. Menee sitten vaikka kilometrin aloittaen syhertämisen kun haju löytyy.- dreeweri
2- vuotiaalla dreeverillä tälle syksyä jänisajoja toistakymmentä ja 4 kaatoa.Hakee n.100-500m päästä,kaikki ajot olleet sulalla maalla,pisin ajo n.4h. Nyt sitten oli lunta vähän ja yöjälkiä paljon mutta ei löytänyt jänistä vaikka kyllä hakea yritti,onko sitten ilmavainuinen vai mistä kiikastaa kun yleensä sanotaan että lumikeli olis paras ajokeli koiralle?
- jänö
dreeweri kirjoitti:
2- vuotiaalla dreeverillä tälle syksyä jänisajoja toistakymmentä ja 4 kaatoa.Hakee n.100-500m päästä,kaikki ajot olleet sulalla maalla,pisin ajo n.4h. Nyt sitten oli lunta vähän ja yöjälkiä paljon mutta ei löytänyt jänistä vaikka kyllä hakea yritti,onko sitten ilmavainuinen vai mistä kiikastaa kun yleensä sanotaan että lumikeli olis paras ajokeli koiralle?
kokeile ajattaa jänistä pimeällä, näin koira oppii käyttämän nenäänsä...
- sotka
Yleensä menestyneistä käyttösuvuista otetuilla dreevereillä on kova riistavietti. Tietysti pitäisi puhua kovasta jäniksen tai ketun haku- ja ajovietistä. Ruotsissa ja Ahvenanmaalla saa käyttää kauriinmetsästyksessä.
- dreeweri
Ei kyllä antanut vastausta kysymykseen,toimiiko muilla lumella/sulalla samalla tavalla?
- jooo-0
dreeweri kirjoitti:
Ei kyllä antanut vastausta kysymykseen,toimiiko muilla lumella/sulalla samalla tavalla?
laita pimeällä ajamaan niin oppii käyttämään kuonoaan, eikä sekoile jälkiä tutkiessaan.
- vertti2
Parhaammillaan dreeveri on hyvä ajava koira.
- jhv9999
samaa mieltä
- Rasputin 1
Ootta pojat ottanut pennun riistaverettömistä vanhemmista, ei siinä sen kummempaa selitystä tarvita.Molempien vanhenpien emälinjat tulee olla kovaintoisia, mutta dreevereiden kasvattajat eivät tajua tätä, mm. koiria pidetään kotikoirina ja ollaan tyytyväisiä sohvaperunoihin ja teetetään pentuja, rotujärjestön pitäisi ennen astutusta vaatia nartulta ajokoe 1 palkinto.
- drevhund
Dreeveri on siitä hyvä koira että vaikka ei metsässä pelaisikaan niin kiva on kotikoiranakin.
- käyttöominaisuudet
Kannattaa valita dreeveri käyttövaliovanhemmista.
- Ajata
Kerran olin tuomarina ajokokeessa kun koiramiehes sanoi että punkki on mennyt nenään kun ei ajo kulkenut. Iso rohmu uros jäniskoira oli kyseessä eikä pysynyt jäljellä minuuttia pitempään kun jo tuli hukka. Vauhtia oli aina kun hajun sai mutta aina meni mutkassa pitkäksi ja ääntä tuli niin että korpi raikui. Kehui ukko ykkösenkin jo ajaneen niin kaipa sille oli punkki pesinyt sieraimeen.
- passissa
joskus märällä lumella ei jälki haise. semmoinen koira ajaa yleensä sitä paremmin, mitä kovempi pakkanen.
- Jänkätopi
Jaa itse oon kyllä todennut homman olevan toisinpäin suvella ajo kulkee todella mallikkasti, mutta yli 10 asteen pakkasessa rupeaa takkuamaan. Ajokoirilla ainakin dreevereistä ei ole paljon kokemusta.
- passissa
niin se ajokoirilla onkin. tulee niitä lakanakelin huipputuloksia kun pystyvät näöllä ajamaan. märällä lumella jälki näkyy. minun dreevereillä ei silloin jostakin syystä kulje. ehkäpä koirat tietää syyn. karstakeli ja pakkanen ei haittaa. eikä kuiva sulakeli. vesisateellakin sulalla menettelee.
- Jänkätopi
Näöllä ei mikään koira pysty pelkästämään ajamaan yli 95 pis. ykkösiä koska jänes käyttää samoja tolia ajon aikana, ajoroirajärjestön puheenjohtaja aikoinaan totesi että hyvän siitosuroksen pitää pystyä hyvällä kelillä yli 95 pisteen tulokseen ja oon siitä aivan samaa mieltä.
- m.osku
tarviihan se ajava koira vainuakin. roduissa on aika paljonkin eroja milloin ne huippuajot kulkee. en tiedä mistä johtuu. varmaankin jälkitarkkuus tai ilmavainuisuus vaikuttaa asiaan melko paljon. minulla oli dreeveri joka ajoi sen paremmin mitä kireämpi pakkanen mutta märässä lumessa näytti kuin vainua ei olisi olemassakaan. sen narttujälkeläinen oli samanlainen. käyttövalioita molemmat.
- Anonyymi
Eipä nykydreeverit juuri parempaan pysty :D
- Anonyymi
miksi ei pysty?
dreeveri on tänäpäivänäkin kahden parhaan ajokoira rotuun kuuluva.- Anonyymi
Aika hepposia on ollu viime aikoina dreeverien ajot mitä täällä on. Semmosia 200m pätkiä ja sit aletaan hankaamaan edestakas sitä jälkeä..
Yöjälki tuntuu kaatosateessakin hyvälle haisevan sille kun mölyää hakiessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hepposia on ollu viime aikoina dreeverien ajot mitä täällä on. Semmosia 200m pätkiä ja sit aletaan hankaamaan edestakas sitä jälkeä..
Yöjälki tuntuu kaatosateessakin hyvälle haisevan sille kun mölyää hakiessa.Onko koiralla nenäpunkki, tai anaalirauhasongelmaa?
Oireet löydät netistä.
Onko joskus toiminut?
- Anonyymi
Aikoinaan mulla oli mäykky joka ajoi iltapäivälläkin lumisateen peittämän yöjäljen sujuvasti takajälkeen hienolla haukulla, kun ajatti ajokoiran kanssa yhdessä, niin oli kyllä kaadolla kyllä isäntä, annoin sen entiselle naiskaverille eron jälkeen kun tykkäsi siitä.
- Anonyymi
Vanha juttu,näistä erirotuisista ajokoirista jotka eivät toimi jäniksellä voi tulla hyvä Supin pintapyyntin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta354592Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692331Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532197- 1642056
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670- 171653
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601651Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131622M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279