Taas alkaisi olemaan seuranta- ja valvontailmoituksen aika. Olen joutessani valvonut näitä EOK:n koijareita, etteivät ne ihan tolkuttomuuksia ehdi tekemään- vaikka kyllä ne näyttävät ehtivän. ;)))
Salmonella uhkaa Juntusen juustoleipää ja kansanterveyttä yleisemminkin, mutta ei siitä sen enempää. Itse kullekin tuppaa tulemaan noita harhaluuloja, kun ikää kertyy.
Jäsenlehti Sanomat24 koko nolon lopun, se vaan kuoli. Olisi räksyttänyt asiasta Jarpalle, mutta totesin hänen olleen kovasti kiireinen Äiti-Ammaninsa kanssa.
Jarppahan meni ja antoi mitallin äipän kouraan ja halasi päälle. Kyllä hindunkielinen äitin Amma katselee Jarpan lätyskää ”EOK:n kultaisen oikeusturvan suojelusenkeli”silmät suitsirenkaina vielä kotonaankin. Mutta hyvä lätkä se on, siinä on narut ja kaikki, että valmis kello vaikka pyhän lehmän kaulaan.
Minä kannatan lämpimästi tällaista EOK: sissimarkkinointia. Kauppakeskuksissa, turuilla ja toreila on monenlaista esiintyjää. Sinne vaan valokuvaajan ja mitallin kanssa kytikselle. Uskoisin, että mitalin saisi helposti luovutettua Antti Tuiskulle, Timo Soinille ja Tuksulle.
"Siellä missä on todellista rakkautta, kaikki tapahtuu vaivattomasti."
Rakastettaisiinko porukalla vaikka ensin se rubluutti kuntoon, että päästäisiin rikastumaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä juttu BRUHAHAHAHAHÄHÄHÄ!!!
Eokin mitali sopii tuohon ämmänhuijaukseen kuin nappi silmään.
Mikä on, kun EOK:n sivuilta ei löydy tältä vuodelta mitään WinCapitasta? Homma hoidettu?
Älkäämme väheksykö äiti-Ammaa. Hänellä on miljoonia kannattajia. Jos näistä edes osa liittyisi EOK:n henkilöjäseneksi, Jarpan palkkaa voitaisiin tarkistaa. ;)))